menneitä keikkoja

^ Hyvä palaute sekä kuva ... tällä kerralla oli liikaa etäisyyttä konserttiin.

Tästä olen tykännyt:

@kronos Mites meni Einstüerzende Neubauten-keikka?

Hyvin, oikein hyvin! Mutta aloitetaan raportti lämppäristä joka oli Cleaning Women. Olen bändin joskus vuosia sitten livenä kerran Tavastialla nähnyt mutta muistikuvat siltä keikalta ovat huteria joten tuli yllätyksenä kuinka hyvä bändi on kyseessä. Musansa on erittäin vaikeasti luokiteltavaa mutta todella tiukasti bändi soitti, basari paukutti sydänalaa oikein kunnolla ja rytmipohja oli täysin saumaton. Ankaran grooven bändi loihti ilmoille ja kun ottaa huomioon että näillä veijareillakin on itse tehtyjä soittimia niin eipä oikein parempaa matsausta voisi Neubauten lämppäriksi olla. Aivan loistavaa meininkiä illan alusta alkaen siis!

No sitten pääesiintyjä. Taustaa sen verran että olen nähnyt bändin kolme kertaa aiemmin (ja sen lisäksi Blixan kerran Nick Caven Bad Seedsin kitaristina). Ensimmäinen kohtaaminen oli Lepakossa joskus 1984/85. Meininki oli silloin tällaista:


Tuota kun katsoo niin ymmärtää miksi pidän Neubautenia ainoana todellisena industrial-bändinä ikinä. Oli ainutlaatuinen kokemus, melu oli aivan infernaalista porauksineen ja paukutuksineen mutta täytyy sanoa että kolme seuraavaa keikkaa ovat olleet musiikillisesti paljon mielenkiintoisempia.

Seuraava oli vasta 2008 Tavastialla. Bändi oli muuttanut ilmaisuaan jo todella paljon reilussa parissakymmenessä vuodessa. Voimaa ja ääntä oli edelleen aivan valtavasti mutta Lepakon keikkaan verrattuna oli tullut mukaan ihan oikeita biisejä, oveluutta, nyansseja ja dynamiikkaa.

Eilistä ennen viimeisin oli musiikkitalo jotain 4-5 vuotta sitten. Kehityskulku jatkui loogisena: aina vaan suvereenimpaa soittoa, voimaa löytyy mutta sitä käytetään eksplisiittisesti vähemmän kuin aiemmin.

Ja nyt eilen: kilinöitä ja kolkutuksia on edelleen vaikka kuinka paljon mutta minkäänmoisesta industrialista musiikillisessa mielessä ei enää oikeastaan voi puhua. Kummallisia soittimia ja rojuja lavalle tuodaan edelleen hulppein määrin (mm. ostoskärry!) mutta musiikillinen ilmaisu on aivan valtavan sofistikoitunutta, sisäistettyä ja kovin usein myös sangen hiljaista. AIemmin ulospäinsuuntaunut voima on kääntynyt sisäänpäin ja yleisö kuuntelee hiirenhiljaa kun Blixa paikoin jopa kuiskailee sanoja. Koko ajan intensiteetti on aivan hurjalla tasolla, koko ajan pinnan alla väreilee, koko ajan odottaa, milloin räjähtää ja niin tapahtuu koko illan aikana vain muutaman kerran. Silloin bändi vyöryttää äänivallia sillä tavalla ettei jää epäselväksi miksi bändi on tullut tunnetuksi (ehkä Swansin ohella) kaikkein infernaalisimman metelin kuninkaina.

Blixa on entisen bändikaverinsa Nick Caven ohella aivan tajuttoman karismaattinen esiintyjä, hänellä vain on toisenlaiset keinot pitää yleisö hyppysissään kuin saarnaaja-Cavella. Blixan ei tarivtse kuin olla lavalla rahtusen sarkastisessa olemuksessaan ja jutella huvittuneena välispiikkejään niin se on siinä. Hän on bändin aivot ja sielu. Bändin sydän sen sijaan on basisti Alexander Hacke. Biisit kun on enimmäkseen rakennettu Hacken bassoriffien ympärille (mikä tuli selväksi jo musiikitalon keikalla) niin hän pumppaa veren muuhuun bändiin. Tämä avojaloin jälleen esiintynyt parivaljakko piti hommaa käsissään ja toiset soittajat olivat tämän elävän organismin muut ruumiinjäsenet.

Musiikki on rauhoittunut ja seestynyt 40 vuoden takaisesta mutta vieläkään bändi ei ole myynyt itseään millään lailla. Edellenkään Einsturzende Neubautenin musiikki oli ole mitään taustamusikkia vaan äärimmäisen omaperäistä ja uniikkia taidetta jonka kaltaista ei mikään muu bändi maailmassa koskaan ole tehnyt. Sen tämäkin älyttömän hieno keikka todisti. Musiikki naulasi kuulijan tuoliin kiinni kokemaan suorastaan maagisia hetkiä. Veikkaan että jos bändi jatkaa vielä vaikkapa 20 vuotta niin silloin musiikkinsa tulee olemaan melkein täyttä hiljaisuutta. Kohti zenin syvintä olemusta kulkevat ja hyvin pitkällä sillä polulla jo nyt ovat.

@kronos Kiitokset keikkaraportista ja uskon että oli hieno keikka! Mukavasti kirjoitit molemmista esiintyjistä sekä etenkin noista aiemmin koetuista Einstüerzende Neubauten-keikoista.
Ja tämä kirjoittamasi lause tiivistää hienosti koko illan Kultsalla: "Musiikki naulasi kuulijan tuoliin kiinni kokemaan suorastaan maagisia hetkiä."

Välillä täytyy ottaa kevyemmin ( olin kuskina ) , myös tämän live-musiikin vakavuuden osalta.




Grönbackan panimo, Oktoberfest, eli sellainen pienehkö kylätapahtuma Nurmijärvellä.
Bändinä Johtoryhmä, Executive group. Coverbiisejä sekä suomalaisista että anglosaksisen maailman menestyneistä kappaleista.
Mistään unohtumattomuudesta tässä ei puhuta, mutta tällaiselle 'toiminnalle' on ikiaikainen tarve, pelimannihommille.

Ostin kolme bissee mukaan. t. ' RIF '

Eilen Cure jäähallissa. Olen aiemmin nähnyt bändin kahdesti, Wish-levyn julkaisukiertueen keikalla samaisessa jäähallissa 1990-luvun alussa ja kuusi vuotta sitten Hartwall-areenalla. Molemmat olivat hurjan hyviä keikkoja mutta eilinen oli - jos mahdollista - ehkä vieläkin parempi. Ainakin erilainen. Nimittäin nyt bändillä oli todella tanakka rock-vaihde päällä, oli vaikea uskoa että rumpali oli sama kaveri kuin kuusi vuotta sitten. Jotenkin vauhtia ja ryhtiä oli enemmän. Curen kohdalla moinen ei mielestäni ole mitenkään tarpeellista, bändillähän on paljon vellovia fiilistelybiisejä, joiden ei tarvitsisi livenäkään olla mitenkään "tiukkoja" mutta kun tällainen suoraviivastettu versio bändistä nyt kuultiin, niin pakko sanoa että kyllä vain toimi näinkin.

Keikka oli pitkä, kaikkiaan 27 biisiä, varsinainen setti koostui paljolti sieltä täältä pitkin uraa valikoiduista albumiraidoista eli oli tarkoitettu pitkän linjan faneille. Encoreita tuli kaksi satsia joista jälkimmäinen oli aivan käsittämätöntä hittitykitystä. Mikä muu bändi voi soittaa moisen putken täydellisiä poppiskipaleita peräjälkeen? Friday I'm In Love, Just Like Heaven, Inbetween Days, Lullaby, Close To Me, Boys Don't Cry, huh huh...

Soundit olivat tukevat, Wild Mood Swingsin avausraita Want jytisi todella tanakasti ja Disintegrationin keskeisessä helmessä Fascination Streetissä basso möyri pinnassa kuten kuuluukin. Kaksi uutta biisiä kuultiin tulevalta levyltä, keikan avauksena kuultu Alone oli todella mainio mutta vieläkin parempi oli varsinainen setin päättänyt Endsong, heti ensikuulemalta välitön megaluokan Curen-jumitusklassikkobiisi, ihan bändin uran parhaiden biisien veroinen. Yli 40 vuoden uran jälkeen pystyvät moista tekemään, odotukset tulevaa levyä kohtaan nousivat kyllä todella korkealle: onko sieltä tulossa enemmänkin Disintegrationin tasoista tavaraa?

Cure tuli lavalle erittäin energisenä ja nälkäisenä, ei sellaista millään odottaisi yli 40-vuotiaalta bändiltä. Arvostus orkesteria kohtaan nousi entisestään, vaikka lopussa hittiputki tulikin niin koko keikkaa ei tosiaankaan läpijuostu vain ilmeisimpiä ralleja veivaten. Tottakai Pictures of You tai Forest kuultiin (voiko olla olemassakaan Cure-keikkaa ilman Forestia?) mutta niiden vastapainoksi vaikkapa synkeän Pornography-levyn paras kipale Cold tai Kiss Me Kiss Me Kiss Me -levyltä löytyvä hämäryys If Only Tonight We Could Sleep.

Keikka oli niin hyvä että väkisinkin rupesi miettimään että Cure ei kuulu pelkästään viimeisten 40 vuoden parhaiden bändien joukkoon vaan sijoittuu korkealle kaikkien aikojen parhaita bändejä miettiessä. On tehnyt pitkän uran oman linjansa koko ajan säilyttäen ja omaa soundiaan jalostaen ja kun lopputulos on eilisen kaltainen, ei voi kuin hattua nostaa.

Tämäkin löytyy nykyään tubesta. Tuli tuolla keikalla oltua, oli kyllä kokemus. Lämppärinä Uriah Heep ja Asia. Ääni on aika shaibaa, mutta Dion ääni kyllä kuuluu suhkot hyvin. Oliko muita kyseisellä keikalla?

Livetys sanoi:

Tämäkin löytyy nykyään tubesta. Tuli tuolla keikalla oltua, oli kyllä kokemus. Lämppärinä Uriah Heep ja Asia. Ääni on aika shaibaa, mutta Dion ääni kyllä kuuluu suhkot hyvin. Oliko muita kyseisellä keikalla?

Napsauta laajentaaksesi...

Tulihan tuolla(kin) oltua...

Oli mahdollisuus tavata bändi keikan jälkeen, mutta annoin sen käyttöön sellaiselle henkilölle, joka ei Ronnieta ollut vielä koskaan tavannut. Vastineeksi sain kaksi passia seuraavan päivän Jyväskylän keikalle. Kysyin sitten vaimon veljenpojalta, haluaako joululahjansa jo nyt, että pystyy hyödyntämään sen maksimaalisesti. Oli jannu "aika" innoissaan.
Kävin Hellsingissä keikan aikana kysymässä miksaajalta settilistaa ja hän kertoi jo luvanneensa sen eteenpäin. No heitin vaan, että voin tulla huomenna hakemaan sen Jyväskylässä. Kun menin siihen vähän ennen keikan loppumista, kaveri ojensi Ronnien signeeraaman listan minulle. No sukulaispoika sai sitten tästä hyvän muiston tapaamisesta, tietty kaikkien muidenkin signeeraamana.
Myöhemmin tapasin hänet pari vuotta myöhemmin itsenäisyyspäivänä miksamassa Helsingissä Foreigner'ia. Kun kysyin, miksi Jason ei ole soittamassa rumpuja, hän vinkkasi silmää ja kertoi Jasonilla olevan muita kiireitä... No Jason soitti 4 päivää myöhemmin Lontoossa erään edesmenneen levy-yhtiöherran muistokonsertissa pääesiintyjäyhtyeessä. Miksaaja sanoi menevänsä sinnekin duuniin, joten kysyin heti voisiko hän salakuljettaa minut yhdessä isossa boksissa sisälle. Oltiin nimittäin keskusteltu silloin pari vuotta aikasemmin suhteestani siihen yhtyeeseen.

Kun sitten sukulaispojan kanssa mentiin viimeisenä tapaamaan silloin Jyväskylässä Ronnieta (Näin yleensä saa aina eniten aikaa keskustella ), hänen ensimmäinen kommenttinsa minulle oli "Where did You left Your lovely wife?" Oltiin nimittäin silloin 2005 kesällä tavattu Saunassa keikan jälkeen. Kaikista tapaamistani rokkihenkilöistä Ronnie oli kyllä ehdottomasti huikein henkilö. Hänellä oli AINA aikaa faneilleen, vaikka selkeästi näki, että häntä itseään jo väsyttikin. Hän oli AINA ystävällinen, ei merkkiäkään mistään egosta ja voitiin keskustella mistä asiasta vaan, ei pelkästään musiikista.

17 kertaa ehdin nähdä hänet livenä, joko DIOn tai H&H:n kanssa, alkaen vuodesta 1983 ja sinne vuoden 2009 Kaapelitehtaallekin oli lippu ja olisin voinut esitellä seuraavan fanisukupolven tuplana hänelle, mutta sitten kävi niinkuin kävi. Vuonna 2008 käytiin silloin 14-vuotiaan poikani kanssa katsomassa viimeinen DIO-keikka Lahdessa. Itse en olisi jaksanut lähteä, mutta kun tuo nuori jannu sanoi aamulle, että mennään katsomaan, niin olihan se lähdettävä. Junalla Lahteen ja keikalle eturiviin pyörätuolin kanssa ja keikan jälkeen hengailua Lahden linja-autoasemalla kesäkuun alun yössä (+6 astetta). Onneksi mentiin sinne linja-autoasemalle, sillä sieltä rautatieaseman pysäkiltä ei enää kaikki bussiin mahtuneet...

R.I.P. maifriiend...


PS: Siellä näytti olevan loistavan Stevie Salasin uskomattoman kova Japanian keikka myös listalla. Stevie on kyllä yksi aliravostetuimmista muusikoista.

Risto sanoi:

Tulihan tuolla(kin) oltua...

Oli mahdollisuus tavata bändi keikan jälkeen, mutta annoin sen käyttöön sellaiselle henkilölle, joka ei Ronnieta ollut vielä koskaan tavannut. Vastineeksi sain kaksi passia seuraavan päivän Jyväskylän keikalle. Kysyin sitten vaimon veljenpojalta, haluaako joululahjansa jo nyt, että pystyy hyödyntämään sen maksimaalisesti. Oli jannu "aika" innoissaan.
Kävin Hellsingissä keikan aikana kysymässä miksaajalta settilistaa ja hän kertoi jo luvanneensa sen eteenpäin. No heitin vaan, että voin tulla huomenna hakemaan sen Jyväskylässä. Kun menin siihen vähän ennen keikan loppumista, kaveri ojensi Ronnien signeeraaman listan minulle. No sukulaispoika sai sitten tästä hyvän muiston tapaamisesta, tietty kaikkien muidenkin signeeraamana.
Myöhemmin tapasin hänet pari vuotta myöhemmin itsenäisyyspäivänä miksamassa Helsingissä Foreigner'ia. Kun kysyin, miksi Jason ei ole soittamassa rumpuja, hän vinkkasi silmää ja kertoi Jasonilla olevan muita kiireitä... No Jason soitti 4 päivää myöhemmin Lontoossa erään edesmenneen levy-yhtiöherran muistokonsertissa pääesiintyjäyhtyeessä. Miksaaja sanoi menevänsä sinnekin duuniin, joten kysyin heti voisiko hän salakuljettaa minut yhdessä isossa boksissa sisälle. Oltiin nimittäin keskusteltu silloin pari vuotta aikasemmin suhteestani siihen yhtyeeseen.

Kun sitten sukulaispojan kanssa mentiin viimeisenä tapaamaan silloin Jyväskylässä Ronnieta (Näin yleensä saa aina eniten aikaa keskustella ), hänen ensimmäinen kommenttinsa minulle oli "Where did You left Your lovely wife?" Oltiin nimittäin silloin 2005 kesällä tavattu Saunassa keikan jälkeen. Kaikista tapaamistani rokkihenkilöistä Ronnie oli kyllä ehdottomasti huikein henkilö. Hänellä oli AINA aikaa faneilleen, vaikka selkeästi näki, että häntä itseään jo väsyttikin. Hän oli AINA ystävällinen, ei merkkiäkään mistään egosta ja voitiin keskustella mistä asiasta vaan, ei pelkästään musiikista.

17 kertaa ehdin nähdä hänet livenä, joko DIOn tai H&H:n kanssa, alkaen vuodesta 1983 ja sinne vuoden 2009 Kaapelitehtaallekin oli lippu ja olisin voinut esitellä seuraavan fanisukupolven tuplana hänelle, mutta sitten kävi niinkuin kävi. Vuonna 2008 käytiin silloin 14-vuotiaan poikani kanssa katsomassa viimeinen DIO-keikka Lahdessa. Itse en olisi jaksanut lähteä, mutta kun tuo nuori jannu sanoi aamulle, että mennään katsomaan, niin olihan se lähdettävä. Junalla Lahteen ja keikalle eturiviin pyörätuolin kanssa ja keikan jälkeen hengailua Lahden linja-autoasemalla kesäkuun alun yössä (+6 astetta). Onneksi mentiin sinne linja-autoasemalle, sillä sieltä rautatieaseman pysäkiltä ei enää kaikki bussiin mahtuneet...

R.I.P. maifriiend...


PS: Siellä näytti olevan loistavan Stevie Salasin uskomattoman kova Japanian keikka myös listalla. Stevie on kyllä yksi aliravostetuimmista muusikoista.


katso liitettä 218679

Napsauta laajentaaksesi...

Aivan huippu luettavaa! Kiitos oikein isolla kädellä. Se miten kuvailit Ronnieta on sama kuva jonka hänestä sain kun luin hänen oman elämänkertansa. Nyt odottelen seuraavaa osaa kirjasta

Keskipohjanmaan Kamariorkesterin 50. synttärivuosi on tuonut Kokkolaan mielenkiintoisia vieraita. Pari viikkoa sitten oli veret seisauttava Angela Hewittin pianoilta. Tänään liikuttiin sitten toisenlaisissa tunnelmissa., sillä vieraaksi oli saapunut Emma Salokoski & Jukka Eskola combonsa kanssa, teemana bossa nova.

Eskolasta en tiennyt oikeastaan mitään ; nimi oli muutaman kerran vilahtanut silmieni ohi enkä soittoansa varmaankaan aiemmin ole kuullut. Salokosken paria vanhempaa levyä olin jonkin verran pyöritellyt ja asiallisiksi havainnut. Äänensä ko. levyillä on tyttömäinen, hauras, jonkin verran väriä sisältävä ja rekisteriltään kapeahko. Artistin ääni kuuntelemillani levyillä toimi hyvin osana kokonaisuutta. Meninkin konserttiin odotuksella että nyt on hyvää laulamista luvassa.

Ensimmäiseksi biisiksi oli valikoitunut A night in Tunisia, kappale jota paljon olen kuunnellut vokaaliesityksenä by Ella Fitzgerald. Salokoski oli laulanut puoli minuuttia ja hämmennys oli suuri : onko vertailukohtani EF:iin totaalisen väärä ( niinkuin se tietenkin on ) vai onko Salokosken ääni todellakin näin vaatimaton eli kova, kylmä, kapea rekisteri, ilman voimaa ? Uskottava se oli että aika ei ole kohdellut suopeasti artistin ääntä.

Onneksi kuitenkin Jukka Eskola miehistöineen pelasti illan. Raudanlujia soittajia kaikki ; Ville Pynssi, Mikko Pellinen, Pepe Puolitaival ja Peter Engberg. Konsertissa esitettiin Eskolan sekä omia kappaleita sekä sovituksiaan jazzklassikoista, jotka molemmat konseptit toimivat hyvin. Ja trumpetinsoittonsa /-soolonsa oli kyllä todella maukasta kuunneltavaa.

Kamariorkesteri yhdistettynä viisimiehiseen kahden puhaltajan jazzcomboon luo mielenkiintoisen äänikudelman, joka poikkeaa ns BigBandista ja viihdeorkesterista, joissa puhaltajien nmäärä yleensä on kahta suurempi ja tietenkin kielisoitinten määrä vastaavasti pienempi. Vaatii sovittajalta ammattitaitoa saada musiikki soimaan niin että perinteinen kielisoitinten klasarisoundi ja jazz luovat tasapainoisen kokonaisuuden. Eskola oli onnistunut asiassa hyvin.

En olisi voinut katsoa itseä peilistä, jos tämän olisi jättänyt väliin. Eli nuoria lupaavia jazz-/fuusio-/rockmuusikoita Porin illassa. Evans, Mason, Jones ja Lan Doky. Onnellisia olimme me, jotka pääsivät paikalle! Upea keikka!

22 Pistepirkko Joensuun Kerubissa. Hyvältä kuulosti uuden levyn biisit livenä. Tykkäsin kovasti.

Sain palstalta vinkin tästä keikasta ja olihan sitä käytävä. Pekka Pohjola 70v. - Heavy Jazz. SKOR ja The Breed. Hienoa musiikkia, onnistuneita sovituksia ja tyylikkäitä sekä taitavia muusikoita. Hieno ilta.

Pohjonen Alanko Genelecin livelaboratoriossa äsken.

Olipa hieno elämys. Odotukset, jotka olivat epäselvät, ylittyivät. Taiteen äärellä oltiin.

Suosittelen jos on tilaisuus.

Porin Promenadisalissa oli jälleen suurta musiikin juhlaa: Dave Hollandin Aziza. Maestro itse huipputikissä eikä muunkaan bändin tarvinnut hävetä. Erityisesti suosikkini, hyperhyvä fonisti Chris (Harryn serkku) Potter, näytti miten tenoria kuuluu soittaa. Keikalla kuultiin paljon uusia biisejä, joita myös rumpali Eric Harland ja kitaristi Lionel Loueke olivat kynäilleet. Modernia jazzia parhaimmillaan.

Tällä kertaa kirjailin Imperiumiin raportin hieman erilaisesta musiikkifestarista. Hellsinkin Industrial Fest 2022, olkaapa hyvät!

Arppa Joensuun Kerubissa. Kahdesti missannut keikan, nyt oli pakko mennä. Kannatti.

näätä sanoi:

Arppa Joensuun Kerubissa. Kahdesti missannut keikan, nyt oli pakko mennä. Kannatti.katso liitettä 224434

Napsauta laajentaaksesi...

Arppa on kyllä loistava livenä. Ja dikkaan siitä, että live on tosi erilainen kuin levyt.

Cathi777 sanoi:

Arppa on kyllä loistava livenä. Ja dikkaan siitä, että live on tosi erilainen kuin levyt.

Napsauta laajentaaksesi...

Särmää löytyy kivasti livenä.

näätä sanoi:

Särmää löytyy kivasti livenä.

Napsauta laajentaaksesi...

Ja aikamoinen kitaravelho löytyy bändistä.