menneitä keikkoja

[J_u_k_k_a]

The War On Drugs Helsingin jäähalissa eilen.

Ihan toimivaa toimintaa, paikoin melko rock. Osittain myös hieman tasapaksua junnaamista, mutta sellainenhan tuo bändi on. Laulusoundista ei oikein saanut selvää, muuten ok. Itse olen sellainen osa-aikainen sivukorvalla seuraaja, joku diehard-fani sai tuosta ehkä enemmän irti.

Osan keikkafiiliksestä vei itsellä se, että kaikki paikat oli muutettu kentälle seisomapaikaksi. Ilmeisesti lippuja ei oltu myyty tarpeeksi. Itse en jaksaisi seistä kahta tuntia tungoksessa ja siksi ostan istumapaikan. Selkä väsyy, jalat väsyy, kyllästyttää ja aivo väsyy.
Pikkusen kusetuksen makua, en siitä toki bändiä syytä.

 

[super-panda]

HKO – Gerstein & Storgårds, Musiikkitalo 30.3

Webernin minimalismi ei kyllä kolahda vaikka pesäpallomailalla päähän löisi mutta ne olivat onneksi lyhyitä.
Brahmsin pianokonsertot sen sijaan soivat niin upeasti että silmäänkin taisi mennä roska jossain vaiheessa. Gerstein on kyllä aikamoinen pimputtaja!

 

[soikki]

Tämmöisen raportin kirjoitin hieman erikoisemman sähköisen musiikin keikasta:

Imperiumi.net

IMPERIUMI.NET (nyt myös IMPE.FI) on Suomen arvostetuimpia verkossa toimivia musiikkimedioita.

impe.fi

 

[kronos]

Olipas hieno keikka Jethro Tullilta tänään Kultsalla! Hyvä että lähdin katsomaan vaikka olenkin bändin jo aiemmin nähnyt, niin vakuuttavaa oli meininki. Barre ei ole enää messissä toisin kuin viimeksi näkemälläni keikalla (josta on varmaan jotain 15-20 vuotta) mutta se ei menoa haitannut yhtään. Uusi kitaristi hoiti hommansa hyvin ja herra Anderson oli aivan loistavalla tuulella. Juttua ja tuli ja vanhat esiintymismaneerit toimivat edelleen. Uuden levyn biisit upposivat settiin saumattomasti, klassikkotykityksen seassa nekin kuulostivat jo nyt klassikoilta. Aivan älyttömän messevää meininkiä kertakaikkiaan!

 

[isojussi]

No höh. Nyt vähän harmittaa etten lähtenyt. Voi olla että oli viimeisiä saumoja tuota todistaa.

 

[ojay]

Eilen oli myös Igorrr Tavastialla. Ihan heittämällä paras (ainoa) keikka millä oon ollu n. kahteen vuoteen! Sopivan hämärää musaa ja hurja meininki. Vokalisti Aphrodite Patoulidou aivan huikee, ja rumpali Sylvain Bouvier melkonen konetykki. Vois kai tuonne keikoille taas alkaa useamminkin raahautumaan.

Edit: jos jotain kritiikkiä pitää, niin olishan se toki ollut kiva kuulla vielä suurempi osuus livesoittajilta. Genren huomioon ottaen on ymmärrettävää että paljon tulee koneelta, mutta kyllä livehanuri ja pari perkussionistia olis ollut todella vakuuttava

 

[heppuli]

Eilen Ghost Nokia arenalla. Eipä se bändi osaa jättää kylmäksi. Tuntui väki tulleen viihdytetyksi. Paikat oli B4 katsomosta piippuhyllyltä aitioiden alta. Suoraan pään takana ollut seinä sotki jossain kohdissa saundia. Kaveri oli miksauspöydän vieressä ja sanoi et tuli kyllä koko keikka todella puhtaasti. Ja tietenkin kovaa, kuinkas muutenkaan

 

[HEwannabe]

Wigwam Experience hieno kokemus TTT-klubilla Tampereella 6.5.2022

 

[rigging is fun]

..."VÄRIKAMARI IV: ÄÄNIÄ JÄRVEN PÄÄSTÄ – Järvenpään kaupungin 70+ -juhlakonsertti

Värinää-festivaali: Ääniä järven päästä | Konsertteja

Konsertin valokeilassa ovat järvenpääläiset säveltäjät. Ohjelmassa ovat seuraavat teokset: Harri Vuori: Hämärän laulajat (2001) Max Savikangas: Taidekapina (2022, ke) Paavo Heininen: Discantus I (1965) Max Savikangas: Extraterrestrial (2001) Lauri Toivio: Osia teoksesta Earth - 15 preludia...

areena.yle.fi

t. ' RIF '

Oli ihan jännä ilta Järvenpäässä, sillain hyvällä tavalla. Vaarallisuuden tunnetta enemmän kuin useimmilla 'rock'-keikoilla.

Huippukohdaksi omalla kohdalla muodostui "Lentohiekka lentää" biisi.



Myönnettävä on, että se oli ohjelmiston helpoimmin lähestyttävästä päästä.
TJEU, tsekkaa jos et usko , 1 h 32 min 45 sek -> , ei mene elämästä reilu 3 minuuttia hukkaan !

t. ' RIF '

 

[kronos]

On The Rocksissa tänään kolme bändiä joista ensimmäisen missasin kokonaan. Kyseessä oli kotimainen Backstabbers joka jäi nyt siis kuulematta. Seuraavana vuorosa olleen Black Magic Sixin keikan sen sijaan kuulin kokonaisuudessaan. Duo (kitara + rummut) oli ennestään vain nimenä tuttu, musiikkiansa en ollut aiemmin kuullut. Mutta olipas tiukkaa rypistystä! Kuin White Stripes olisi kaahottanut ylikierroksilla, törmäillyt holtittomassa ajokunnossa Crampsiin, Tom Waitsiin, Captain Beefheartiin, Cosmo Jones Beat Machineen ja noin sataan syvän etelän bluesukkoon. Ankaraa ja rupista rypistystä oli lopputuloksena ja tulipahan todistettua että rumpusetissä pellitkin voivat olla suht turhia kapistuksia, setissä kyllä oli yksi pelti mutta ei se tainnut kuin kerran keikan aikana helkähtää, muutoin mentiin virvelirumpujen ja tom tomien voimalla.

Pääbändinä oli jo yli 30 vuotta vaikuttanut Supersuckers. Kun frendi pari vuotta sitten houkutteli bändin keikalle, en ollut kuullut edes bändin nimeä koskaan sen pitkästä iästä huolimatta. No, korona sitten siirsi keikkaa ensin vuodella ja sitten toisella ja vasta nyt keikka toteutui. Itse Lemmy on sanonut Supersuckersista että "if you don't like Supersuckers, you don't like Rock'n'roll" ja olihan bändi livenä hyvä, energinen ja hyväntuulinen rokkiretkue. Ihan kovimpaan A-ryhmään bändi ei mielestäni siltikään nouse sillä vaikka setissä muutamia sangen mainioita ralleja olikin niin tietynlainen tasapaksuus ja geneerisyys ajoittain vaivasi. Toisin sanoen biisimateriaali ei ihan sitä tasoa ollut millä lunastettaisiin popmusiikin historiassa paikka siellä kaikkien isoimpien legendojen joukossa, ei tätä itseään "maailman parhaaksi rokkibändiksi" nimittävää pumppua ihan samalle viivalle voi laittaa kuin vaikkapa Motörhead, Thin Lizzy, Ramones, Zz Top tai muut vastaavat. Silti oikein nautittava livebändi vaikken levyjään taida rynnätä hankkimaan.

 

[kronos]

Eilen Nick Mason's Saucerful of Secrets Kultsalla. Näin proggiksen Prahassa 2019 ja koska oli siellä niin huima, oli aivan pakko ottaa homma uusiksi. Ja hyvä niin sillä vieläkään ei Masonia ikä paina (herra täytti tammikuussa 78) ja muukin bändi oli vähintään yhtä hyvässä vireessä kuin kolme vuotta sitten. Settilistaa oli hieman muokattu, biisien järjestys vaihdettu ja joitakin pudotettu pois ja jotain otettu tilalle. Ainakin Prahassa mukana olleet Green is the Colour ja Let There be Light oli jätetty pois ja tilalle otettu Burning Bridges Obscured by Cloudsilta ja mikä tärkeintä: nyt ohjelmistoon oli otettu Echoes joka kuultiin koko majesteettisessa komeudessaan! Edelleenkään ei setissä ollut mitään muuta kuin Dark Side of the Moonia edeltävää materiaalia ja hyvä niin, bändin alkuperäinen idea oli siis edelleen tallella.

Kaverit soittivat hyväntuulisesti leppoisia välispiikkejä heitellen ja biisien happo-osuuksien ääniefektit ujelluksineen, pulputuksineen ja suhinoineen oli toteutettu todella tyylikkäästi, epäilemättä moderneilla laitteilla muttei minään teknoversioina vaan 1960-luvun psykedeelinen henki säilyttäen. Mason itse oli aivan armottoman järkähtämätön, paukutti todella tanakkaa komppia täydellisessä timingissa yhtäkään turhaa iskua tekemättä. Vaikutelma oli paikoin hyvinkin hypnoottinen kuten bändin kaikkein maagisimmassa biisissä Set the Controls for the Heart of the Sun. Syd Barrettin säveltämät psykedeeliset pophelmet Bike, Lucifer Sam, See Emily Play ja Arnold Layne soivat ihastuttavan raikkaasti. Ei tuon kaltaisia biisejä koskaan kukaan muu ole tehnyt.

Happoa, hapoaksta poppia ja jytinääkin vaikkapa keikan aloittaneen On of These Daysin muodossa (joka muuten oli Prahassa varsinaisen setin päätösbiisi) tarjosi tämä mahtava ilta. Musiikillisesti mikään asia ei ollut pielessä, kaikki toimi unelman lailla. Se ei ollut bändin vika ettei miljöö ollut nyt Prahan Lucerna-palatsin tasoa....

 

[isojussi]

Meni ihan ohi tuokin. Voe voe.

 

[Oath]

Kyllä kannatti odottaa Masonin keikkaa, liput hankittu jo helmikuussa 2020. Ehdin jo korona-aikana harmitella miksen lähtenyt Tukholmaan 2018. Yo. kuvaukseen ei lisättävää.

 

[Bee Flekkursson]

Jukka Leppilampi & itunen, pe 20.5.2022, klo 21-22.24 (noin päättyen) @Kaupunginkirkko @Jyväskylä @Yläkaupungin yö

Legendaarinen gospel-artisti Jukka Leppilampi ja lempeän akustisesta soinnistaan tunnettu jyväskyläläisyhtye itunen heittäytyvät Yön yhteiskeikalla musiikin kannateltavaksi. Konsertissa kuullaan muusikoiden yhdessä toteuttamia ainutlaatuisia versioita Leppilammen laajasta tuotannosta, trubaduurisooloja sekä itusen irlantilaissävytteistä musiikkia.

Leppilammen ja itusen valoisat soundit houkuttelevat pysähtymään hetkeen. Yhtenäinen sointi itusen muusikoille (Piia Laasonen, Mikko Miettinen, Ilona Rimpilä ja Esko Turpeinen) on syntynyt lukuisten eri musiikkiprojektien myötä, Jukka Leppilammen ja itusen kipinä yhteiseen musisointiin syttyi Taulumäen kirkon Tuomasmessussa keväällä 2021.

Vapaa pääsy. Konsertti on osa Yläkaupungin Yön ohjelmaa.

Yo. teksti on JKL-seurakunnan webbisivulta.

Johan oli mahtava konsertti. Poppulaa oli noin 180-220 kuulijaa. Miksaajana oli Anne Turpeinen. Hänellä on miksaus hallussa, ei nääs bändi, eikä laulut soi, jos ei osaa tuo bändin +1 jäsen ammattilaisen lailla ammattiaan vaikkei olisi ammattilainen. Ihan mahtavaa.

Siel oli lauteilla taidetta ja tulkintaa, myös ex-tempore sellaista, vei muza mukaanaan tulkitsijatkin. On hyö vaa kaikki ammattilaisia. Huuli pyöreänä sitä kuunteli ja katseli menoa ja meininkiä.

Aluksi itunen soitti Irlantilaisen instrumentaalin Marraskuu. Sit oli kolme, vaiko neljä kappaletta, joista ainahin kaksi on Piia Laasosen käsialaa. Jukka esitti "Tämä hetki, tämä huone" (Marzi Nyman trion kanssa tuo levy tehty on, hifilevy äänellisesti) levyltä kappaleita sekä muutaman muun. No nuo levyn kappaleet oli tieten sovitettu yhdessä itusen kanssa, ja ne mitä ei oltu sovitettu, niin ne luotiin lennosta kun sovitut oli unohdettu "että kui sen pitikään mennä" eli tiedä sitten miten piti mennä, mutta esitys meni upeasti ja koskettavasti.

Encore oli på engelska; Bob Dylanin Gotta Serve Somebody. Leppilammen mukaan paras levy ikuna eli Slow Train Coming.

Jokos minä kirjoitin, että oli mahtavee. Nääs sitä se oli.

 

[rigging is fun]

Jukka Leppilampi & itunen, ...

No nyt on kaikkien aasinsiltojen silta ( oli muuten encorena esitetyn biisin nimi, silta ) ->

Jukka Leppilammen mielestä mikään ei korvaa livemusiikin tuottamaa elämystä – Helsingin Urkukesä -festivaalilla on 115 ilmaista konserttia

Urut soivat Helsingin viidessä kirkossa läpi kesän. Konserteissa voi samalla tutustua kirkkojen arkkitehtuuriin.

www.kirkkojakaupunki.fi

Lienee sama (?) Leppilampi, kun tuossa juonsi klo 19 aikoihin Kallion kirkossa urkukesän konserttisarjan avatuksi.

Mutta muusikothan sen tapahtuman tekivät, sävellyksineen :



Puoliväliin konserttia lehteriuruilla ja loput kuoriuruilla.

Helsingin Urkukesän avajaiskonsertti: "Bellows and Pipes"

Käyttäjän Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja 2 muun järjestämä tapahtuma luokassa Musiikki paikkakunnalla Helsinki, Uudenmaan maakunta maanantai, kesäkuu 6 2022.

www.facebook.com

"Helsingin Urkukesän avajaiskonsertti: "Bellows & Pipes"
ma 6.6.2022 klo 19, Kallion kirkko
Markku Lepistö, harmonikka
Mikko Helenius, urut
Markku Lepistö ja Mikko Helenius ovat vaikuttaneet vuosikymmeniä monissa eri kansanmusiikin, teatterimusiikin, taidemusiikin ja argentiinalaisen tangon yhteyksissä. Harmonikan ja urkujen duoprojektin ystävykset aloittivat vuonna 2016. Debyyttilevy "Bellows and Pipes" (Rapusaari Records) julkaistiin vuonna 2019 ja se on saanut kiitettäviä arvioita sekä koti- että ulkomailla ja lisäksi levy nimettiin Etno-Emma -ehdokkaaksi vuonna 2020. "

Menen kyllä muihinkin konsertteihin, mikäli jaksan ja oma ohjelma sallii. t. ' RIF '

 

[kronos]

Eilen Nick Mason's Saucerful of Secrets Kultsalla. Näin proggiksen Prahassa 2019 ja koska oli siellä niin huima, oli aivan pakko ottaa homma uusiksi. Ja hyvä niin sillä vieläkään ei Masonia ikä paina (herra täytti tammikuussa 78) ja muukin bändi oli vähintään yhtä hyvässä vireessä kuin kolme vuotta sitten. Settilistaa oli hieman muokattu, biisien järjestys vaihdettu ja joitakin pudotettu pois ja jotain otettu tilalle. Ainakin Prahassa mukana olleet Green is the Colour ja Let There be Light oli jätetty pois ja tilalle otettu Burning Bridges Obscured by Cloudsilta ja mikä tärkeintä: nyt ohjelmistoon oli otettu Echoes joka kuultiin koko majesteettisessa komeudessaan! Edelleenkään ei setissä ollut mitään muuta kuin Dark Side of the Moonia edeltävää materiaalia ja hyvä niin, bändin alkuperäinen idea oli siis edelleen tallella.

Kaverit soittivat hyväntuulisesti leppoisia välispiikkejä heitellen ja biisien happo-osuuksien ääniefektit ujelluksineen, pulputuksineen ja suhinoineen oli toteutettu todella tyylikkäästi, epäilemättä moderneilla laitteilla muttei minään teknoversioina vaan 1960-luvun psykedeelinen henki säilyttäen. Mason itse oli aivan armottoman järkähtämätön, paukutti todella tanakkaa komppia täydellisessä timingissa yhtäkään turhaa iskua tekemättä. Vaikutelma oli paikoin hyvinkin hypnoottinen kuten bändin kaikkein maagisimmassa biisissä Set the Controls for the Heart of the Sun. Syd Barrettin säveltämät psykedeeliset pophelmet Bike, Lucifer Sam, See Emily Play ja Arnold Layne soivat ihastuttavan raikkaasti. Ei tuon kaltaisia biisejä koskaan kukaan muu ole tehnyt.

Happoa, hapoaksta poppia ja jytinääkin vaikkapa keikan aloittaneen On of These Daysin muodossa (joka muuten oli Prahassa varsinaisen setin päätösbiisi) tarjosi tämä mahtava ilta. Musiikillisesti mikään asia ei ollut pielessä, kaikki toimi unelman lailla. Se ei ollut bändin vika ettei miljöö ollut nyt Prahan Lucerna-palatsin tasoa....

..mihin Mason lopetti...siitä DRINK FLOYD jatkoi! NImittäin On the Rocksissa esiintyi Drink Floyd -niminen tribuuttibändi joka esitti Floydin "uudempaa" tuotantoa eli kun Mason lopetti muutama vikko sitten Obscured By Cloudsiin niin Drink Floyd aloitti Dark Side of the Moonista. Mutta kyseessä ei ollut mikään myöhemmän Floydin läpileikkaus sillä biisejä kuultiin vain kolmelta levyltä: Dark Side of the Moon, Wish You Were Here ja The Wall.

Mutta meno oli huimaa! Kuultiin niin läpeensä autenttisen oloista kamaa että olisi luullut Floydin itsensä olevan lavalla, sekä tanakkaa soundia että herkkiä hetkiä, sekä kitaran murinaa että gilmourmaista kuulakasta soundia. Kun bändissä soittavat Kingston Wallista tuttu Jukka Jylli bassossa ja Ben Granfelt kitarassa niin taso on taattu. Bryn Jones vokaaleissa oli paikoitellen kuin steroideilla käyvä Roger Waters, paneutuminen hommaan oli ehdotonta. Huikea bändi, Granfelt on maailmanluokan kepittäjä, imitoi Gilmourin soundia vähintään yhtä hyvin kuin Watersin ja Masonin bändeissä soittaneet kitaristit, ehkäpä vähän paremminkin. Soittivat millimetrin tarkasti ja silti aivan järkyttävän eloisasti. Huumoriakin oli mukana kun Granfelt ujutti Run Like Hellin alkuriffin sekaan muutaman sekunnin pätkän Status Quon Whatever You Wantia. Mutta se oli pelkkä lyhyt kevennys, muuten mentiin todella syvillä pinkkarivesillä uskomattoman uskottavine soundeineen. Huippukeikka, kuin oikea Floyd konsanaan!

 

[rigging is fun]

.. NImittäin On the Rocksissa esiintyi Drink Floyd -niminen ...
... Soittivat millimetrin tarkasti ...

Mua ei varsinaisesti yllätä, että löysimme toisemme samalta keikalta, tapaamatta




Menin siihen lavan etureunaan, koska tykkään kuunnella niin paljon lavasoundia kuin mahdollista. Vähänhän se jätti Altti Uhleniuksen kiipparit 'pienelle', mutta olin ihan tyytyväinen valintaani, encoressa käväisin ½ min. spotissa, PA:n soundi oli ihan hyvä, mutta valintani omaan makuun oikea.

Ilman Alttia bändihän kuulostaisi siltä kuin soittaisivat ZZtopin Eliminaattoria akustisesti , no joo, kitaristien x3 on helppo rokkikukkkoilla kunkin omalla tavallaan, jännää oli myös seurata rumpali Niccen useaan kertaan tekemiä jotain 'säätöjä' siihen omaan kiskaansa.

Mitä millimetrin tarkkuuteen tulee, mä moneen otteeseen pohdin soittaako Jylli bassolinjoissa kuinka paljon omiaan, ei jos vaan kuinka paljon. Mutta kun ne väliosat ja suoranaiset soolon tyngät tulee niin luonnostaan ja mukailevat alkuperäistä sävellystä niin tarkoin, niin se on vaan sitä ylivertaista muusikkoutta.

Viihdyin. On jotakuinkin ilmiselvää, että aion tämän saman shown nauttia toisenkin kerran kun mahdollisuus ilmenee.

t. ' RIF '

 

[vps358]

Vähän stadionkonsertin mallia, aikasten paljon yleisöä.

T: Vesku

 

[kronos]

Mua ei varsinaisesti yllätä, että löysimme toisemme samalta keikalta, tapaamatta

katso liitettä 204298


Menin siihen lavan etureunaan, koska tykkään kuunnella niin paljon lavasoundia kuin mahdollista. Vähänhän se jätti Altti Uhleniuksen kiipparit 'pienelle', mutta olin ihan tyytyväinen valintaani, encoressa käväisin ½ min. spotissa, PA:n soundi oli ihan hyvä, mutta valintani omaan makuun oikea.

Ilman Alttia bändihän kuulostaisi siltä kuin soittaisivat ZZtopin Eliminaattoria akustisesti , no joo, kitaristien x3 on helppo rokkikukkkoilla kunkin omalla tavallaan, jännää oli myös seurata rumpali Niccen useaan kertaan tekemiä jotain 'säätöjä' siihen omaan kiskaansa.

Mitä millimetrin tarkkuuteen tulee, mä moneen otteeseen pohdin soittaako Jylli bassolinjoissa kuinka paljon omiaan, ei jos vaan kuinka paljon. Mutta kun ne väliosat ja suoranaiset soolon tyngät tulee niin luonnostaan ja mukailevat alkuperäistä sävellystä niin tarkoin, niin se on vaan sitä ylivertaista muusikkoutta.

Viihdyin. On jotakuinkin ilmiselvää, että aion tämän saman shown nauttia toisenkin kerran kun mahdollisuus ilmenee.

t. ' RIF '

No jopas, näköjään lavan etureunaankin voi "piiloutua" niin ettei taaempaa tajua/osaa bongata! Mut joo, vaikka meininki olikin ajoittain hyvinkin tanakkaa - eivät olleet tulleet hissuttelemaan - niin olihan siellä nyanssejakin, esim. peräti pienen akustisen osuuden verran, Wish You Were Here, Nobody Home ja Mother nyt ainakin (Mother tosin vain puoliväliin minkä jälkeen Granfelt pääsi näyttämään taitojaan). Ehkä se millimetrin tarkkuuden fiilis tulee vain siitä että bändi onnistui tavoittamaan niin hyvin pinkkareiden hengen. Jones tavoitti Watersin tylyjen lyriikoiden sävyt juuri oikein ja Jylli nyt tekee mitä lystää ja aina kuulostaa hyvältä ja sopivalta eikä tule edes miettineeksi että meniköhän se just niin kuin alkuperäisellä pinkkareiden studioalbumilla. Illuusio on niin vakuuttava. Ja olin jossain välissä kuuleminani Quo-sitaatin lisäksi (mistä olen varma), myös muutaman sekunnin sitaatin Ian Duryn Sex and drugs and rock'n'rollista. Tästä en ole aivan varma oliko tahallista mutta tuolta biisiltä se pätkä kuulosti. Mutta niin hienovaraisesti sekin pätkä oli ujutettu sekaan ettei kuulostanut spedeilyltä ollenkaan vaan oli sitä "musiikillista ylivertaisuutta" ja elastisuutta jota bändi edusti. Tulkinnastahan aina tämmöisissä jutuissa on kyse ja nyt mentiin komean ja kunnioittavan puolelle todella selkeästi vaikka muutamia hassutteluelementtejä kokonaisuudessa olikin mukana. En mitenkään odottanut etukäteen pettyväni kun netistä tsekkasin bändin kokoonpano mutta silti touhun suvereenisuus vähän yllätti.

 

[zopperi]

Eilen Judas Priest jäähallissa. Oli dynamiikkaa vaikka en tiennyt minkälaisia virtajohtoja bändi
käytti.