Hommasin ensimmäiset Genelec 1019A-kaiuttimeni 1980-luvulla. Muistan vieläkin, miten uskomattoman hyvältä musiikki kuulosti DIY Peerles-rakennussarjakaiuttimien jälkeen. Varsinkin klassinen musiikki, mutta myös rock: sähköbasson nuotit pystyi erottamaan toisistaan, mikä oli uusi kokemus. Lisäksi kaiuttimissa oli muuan erinomainen ominasuus: matalien taajuuksien tasoa pystyi säätämään siten, että kaiuttimet saattoi sijoittaa kirjahyllyyn.
Sitten elämä ja varsinkin työelämä vei maailmalle. Genelecit jäivät, ja matkan varrella tuli hommattua Tannoyt, B&W:t, Audio prot, ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan... Kaikki tuntuivat värittävän ääntä, ja kaiuttimet piti uusia tuon tuosta. Lopulta tuli mieleen, että josko taas hommaisi Genelecit.
Muutama vuosi sitten toteutin tämän takaraivossa kyteneen ajatukseni ja hommasin. Nyt olohuoneessa on 5.1-setti: edessä taustastaan 80 mm akustiikkalevyllä dempatussa kirjahyllyssä tummanharmaat 8020:t, ja takana katosta ripustettuna samanlaiset valkoiset. Etukaiuttimet toimivat käytännössä puoliavaruusolosuhteissa eikä takaheijastuma pääse värittämään ääntä. Kerrostalohuoneen muu akustionti on hoidettu melko paksuilla laskosverhoilla, matolla ja plyysihuonekaluilla. Setti on säädetty mittausten avulla, ja vaste on kuuntelupaikalla lähes tarkaamotasoa. Lattian ja katon väliin syntyvät huonemoodit toko jonkin verran kuuluvat.
Kaiuttimien sointia voi kuvata sanoilla tarkka ja analyyttinen. Tällä kaiutinsetillä yhdet äänitteet kuulostavat uskomattoman hyviltä ja toiset kauheilta; tallennuksessa tehdyt virheet kuuluvat armotta. Geneleceillä äänitteiltä voi löytää yllättäviäkin yksityiskohtia jotka oikeastaan eivät kuulu musiikkiin mutta saattavat tehdä tallenteista sympaattisia: huokauksia, vaatteiden kahahdyksia, kengän narahduksia...
Suuri osa äänitteistä soi Geneleceilä erittäin hyvin eikä ihme: kaikista maailman musiikkitallenteista Geneleceillä lienee miksattu enemmän äänitteitä kuin minkään muun merkkisillä kaiuttimilla. Hyvä soundi ei kuitenkaan edellytä sitä, että miksaamossa olisi ollut Genelecit: esimerkiksi viimeksi hankkimani 70-luvun vinyyli - Shakti: A Handful of Beauty - vie näillä kuunneltuna aivan uskomattoman syvään audionirvanaan
Meillä kuunnellaan kohtuullisilla kerrostalovoimakkuuksilla ja kaiuttimien voimavarat tunntuvat riittävän kohtuuhyvin stereokäytössäkin Joskus hyvin harvoin ehkä kaipaisi hiukan enemmän headroomia. Nämä Genelecit tuskin vaihtuvat lähivuosina muihin kuin pykälää tai paria isompiin Geneleceihin.