Kävin pitkästä aikaa divarissa. Pienen kaupungin sellaisessa (Sotkamo). Älppärit (ehkä noin 200 kpl) olivat jonossa ilman suojapusseja. Suurin osa oli Matti & teppoa, frediä jne. Oli siellä hiukan jotain ulkolaisiakin, mutta kaikkien tunnistettavissa olevien artistien levyjen hinnat olivat jossain 20-30€ välillä. Siis ihan madonna, Scorpions ja Molly hatchet. Yksi mielenkiintoinen levy löytyi, black Sabbathin Heaven and hell. Ei tosiaankaan ensipainos, vaan levyn muutenkin huonokuntoisessa kannessa oli iso Anttilan hintalappu. Sitä ei saa repeytymättä irti. Kurkkasin levyn kunnon. Joitakin naarmuja, pahimpana muutama pikkusormen pään kokoinen likaläntti. Levy ei taatusti soi läpi pesemättä, eikä ole mitenkään varmaa että siitä saisi soivan edes pesulla.
Näytin läikät paikan omistajanaiselle ja kysyin tinkaako hän 50€ hinnasta. Kiukkuisena sanoi "ei" ja otti levyn pois. Hyväkuntoisena tuo olisi arvokas levy, mutta tässä kunnossa ei.
Mikä ihme siinä on että ihmiset ajattelevat että hinnan pitää olla korkea, kun "onhan se sentään vinyyli".