-
Hifiharrastajat ry:n infolehtinen yhdistyksestä ja hifistä harrastuksena nyt digijulkaisuna. » Lue lisää täältä!
-
Uutena lainattavana jäsenetuna Virtasalkku, jossa on välineistöä hifilaitteiden vaiheiden tarkistukseen ja kytkemiseen. Lue lisää»
Rakkaimmat keikkamuistot
- Keskustelun aloittaja Veltto
- Aloituspäivämäärä
Livetys
Käyttäjä
Aphex Twin Lontoossa keväällä 1993. Oltiin ysin luokkaretkellä ja jostain käsittämättömästä syystä joku tietävämpi meidän luokkalainen ties että siellä on yks magee undergroundklubi ja siellä nyt tämmöstä ja tämmöstä. Lähettiin matkustamaan sinne myöhään illalla minä ja kolme meidän luokkalaista enkä kuolemaksenikaan ymmärrä miten a) me löydettiin perille, b) miten meidät neljä suomalaista pikkukakaraa päästettiin sisään, c) miks meille myytiin kaljaa ja d) miten helvetissä päästiin yöllä takas hotelliin. En muista musasta yhtään mitään koska taisin juoda liikaa mutta muistan että bailasin kreisinä ja jumakauta oli hienoa olla seikkailulla suuressa maailmassa.
Kingston Wall Mustikkamaalla 1993. Oli juhannus ja kesä ja lukio alko syksyllä. Jostain syystä päädyin yksin Mustikkamaalle mutta siellä onneks törmäsin yhteen tuttuun ja pyörittiin ympäriinsä kaksistaan. Olin selvin päin. Kingston Wall oli sairaan kova ja itsekin rumpuja jo useita vuosia soittaneena kattelin Kuoppiksen sooloa silmät ymmyrkäisinä. Oli olo että tässä koko bändissä ja hetkessä on jotain todella erikoista nyt. Myös Eppu Normaali veti keikan ja vaikka Eput oli tavallaan jo vähän out niin koko kentällinen ihmisiä laulo jokaisen sanan ja jokaisen melodian mukana ja sitä ei kyllä voinu ohittaa. Helsinki oli ihana. Kun pääsin lopulta nukkumaan muistan että en kuullu kesäyön ääniä ulkoa ku korvat soi ihan todella paljon.
NoMeansNo Lepakossa 1994. Olin jo lukiossa. Supercoolia oli että kukaan muu ei tienny tota bändiä ku minä, superfani. Ja Lepakossa pääsin tosi lähelle lavaa ja ihailemiani nokkelikko-neroja. Oli sitä aikaa että vetivät kahden rumpalin keikkoja. Panin merkille että John Wright soitti kaiken singleinä. Helvetin kova rumpali. Ja setti oli lavalla sillai haitsupuoli yleisöön päin.
Kauko Röyhkä Semifinalissa joskus 1990-luvun loppupuolella. Oli upeeta nähdä oma idoli niin hyvässä pienessä tilassa, iha ku se olis esiintyny vaan mulle. Jyrki Sahla soitti kitaraa todella hienosti. Ne Röyhkän biisit joita siellä vedettiin toimi aivan yhtä hyvin tollai duona ku bändin kanssa ja ymmärsin taas jostain lisää musiikista.
Rammstein ja Faithless Provinssissa 2002. Silloisen yhtyeeni keikkamyyjä oli onnistunu myymään meidät jollekin pikkulavalle joten oli ilmanen majotus ja saatiin passit ja pyörittiin siellä pari päivää. Kummastakaan bändistä en ollu lainkaan kiinnostunu eikä ollu mitään odotuksia mutta ehkä just siks teki kyllä todella vaikutuksen. Rammstein oli ihan törkeen kova: ääri-kurinalaisen soittamisen ja aivan tappiin vedetyn pyro-shown yhdistelmä oli kyllä jotain voi pojat. Ja seuraavan päivän haikeissa maailmojasyleilevissä krapuloissa festarin päättävä Faithless todella vaikuttava kokemus. Aloin arvostaa ns. tanssimusaa kyllä enemmän ton jälkeen.
Olishan noita vaikka mitä mutta noi ny jostain syystä muistojen arkusta putkahti.
Kingston Wall Mustikkamaalla 1993. Oli juhannus ja kesä ja lukio alko syksyllä. Jostain syystä päädyin yksin Mustikkamaalle mutta siellä onneks törmäsin yhteen tuttuun ja pyörittiin ympäriinsä kaksistaan. Olin selvin päin. Kingston Wall oli sairaan kova ja itsekin rumpuja jo useita vuosia soittaneena kattelin Kuoppiksen sooloa silmät ymmyrkäisinä. Oli olo että tässä koko bändissä ja hetkessä on jotain todella erikoista nyt. Myös Eppu Normaali veti keikan ja vaikka Eput oli tavallaan jo vähän out niin koko kentällinen ihmisiä laulo jokaisen sanan ja jokaisen melodian mukana ja sitä ei kyllä voinu ohittaa. Helsinki oli ihana. Kun pääsin lopulta nukkumaan muistan että en kuullu kesäyön ääniä ulkoa ku korvat soi ihan todella paljon.
NoMeansNo Lepakossa 1994. Olin jo lukiossa. Supercoolia oli että kukaan muu ei tienny tota bändiä ku minä, superfani. Ja Lepakossa pääsin tosi lähelle lavaa ja ihailemiani nokkelikko-neroja. Oli sitä aikaa että vetivät kahden rumpalin keikkoja. Panin merkille että John Wright soitti kaiken singleinä. Helvetin kova rumpali. Ja setti oli lavalla sillai haitsupuoli yleisöön päin.
Kauko Röyhkä Semifinalissa joskus 1990-luvun loppupuolella. Oli upeeta nähdä oma idoli niin hyvässä pienessä tilassa, iha ku se olis esiintyny vaan mulle. Jyrki Sahla soitti kitaraa todella hienosti. Ne Röyhkän biisit joita siellä vedettiin toimi aivan yhtä hyvin tollai duona ku bändin kanssa ja ymmärsin taas jostain lisää musiikista.
Rammstein ja Faithless Provinssissa 2002. Silloisen yhtyeeni keikkamyyjä oli onnistunu myymään meidät jollekin pikkulavalle joten oli ilmanen majotus ja saatiin passit ja pyörittiin siellä pari päivää. Kummastakaan bändistä en ollu lainkaan kiinnostunu eikä ollu mitään odotuksia mutta ehkä just siks teki kyllä todella vaikutuksen. Rammstein oli ihan törkeen kova: ääri-kurinalaisen soittamisen ja aivan tappiin vedetyn pyro-shown yhdistelmä oli kyllä jotain voi pojat. Ja seuraavan päivän haikeissa maailmojasyleilevissä krapuloissa festarin päättävä Faithless todella vaikuttava kokemus. Aloin arvostaa ns. tanssimusaa kyllä enemmän ton jälkeen.
Olishan noita vaikka mitä mutta noi ny jostain syystä muistojen arkusta putkahti.
Viimeksi muokattu:
Vähissä on mistä ammentaa, paras muisto Dr.Feelgoodin Ikituuri Turussa 80-luvun lopulla ... soittivat tunnetut ... soittojen loputtua menin porukan vanavedessä takatilaan ... kiittelyt molemmin puolin ja muuta kiireettömästi. Brilleaux istui sohvan keskellä lievästi nojaten, oli kunnossa vielä ... kuten bändikin ... luonikas porukka.
Grazy Horse
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 20.2.2013
- Viestejä
- 5 536
Vaikuttavin ja rakkain keikkamuisto liittyy itselläni aikuisikään (20v). Neil Young with Booker T and The MGs jäähallissa 1993. Orkesterin saundi ja meno vaan oli jotain mitä en aikaisemmin ollut kuullut ja tuskin myöhemminkään. Ehkä aika kuultaa muistot mutta oli se hieno keikka. Pearl Jam lämmitteli.
Ajankuvaa:
Ajankuvaa:
Pearl Jamista Jäähallissa tuli mieleen että rakkain keikkamuisto on tietysti se keikka jota ei koskaan tapahtunut: mulla oli lippu Nirvanan Lepakon-keikalle saakuti!
Omituisin keikkamuisto on eittämättä tämä.
Devin Townsend muutama vuosi sitten Oulun Teatrialla. Kuuntelin keikan miksauskopin edessä. Poislähtiessä tunsin taskusta käsiä ottaessani jotain outoa. Tämä plektra oli ilmaantunut taskuuni. Plektraa tutkiessani näin, että sillä oli soitettukin. Olen miettinyt pääni puhki, miten helvetti se plektra on voinut ilmaantua taskuuni yli 20m päästä lavalta samalla kun kädet enimmäkseen oli taskuissa. En tiedä. En käsitä.
Devin Townsend muutama vuosi sitten Oulun Teatrialla. Kuuntelin keikan miksauskopin edessä. Poislähtiessä tunsin taskusta käsiä ottaessani jotain outoa. Tämä plektra oli ilmaantunut taskuuni. Plektraa tutkiessani näin, että sillä oli soitettukin. Olen miettinyt pääni puhki, miten helvetti se plektra on voinut ilmaantua taskuuni yli 20m päästä lavalta samalla kun kädet enimmäkseen oli taskuissa. En tiedä. En käsitä.
Vinylist
Hifiharrastaja
- Liittynyt
- 10.1.2014
- Viestejä
- 779
Meinasin ensin kirjoittaa kaksi suurta suosikkiani, joiden keikkojen jälkeen olin ihan fiilareissa, eli Goven´t Mule ja Sade, mutta sitten mieleeni hiipi aikoinaan Turun Mikaelinkirkossa kuulemani Kaartamo Kettunen Kuustonen kiertueen keikka, joka taitain toteutettu ja pienimuotoisen intiiminä tunnelmaltaan ja koska yksi lempilevyistäni, niin ehkäpä täten noussut ikimuistoisimmaksi keikaksi ever.
Albert King Tavastialla tammikuussa 1980,talvipakkasella jonotettiin tuntitolkulla kesäkengät jalassa ja kun jono oli lopulta edennyt oven eteen niin illan päätähti tuli limusiinilla paikalle,säfööri aukaisi ensin takaoven ja sitten takakontin ja ojensi Lucyn mestarille,hetki oli niin sykähdyttävä että siinä talvikin muuttui kesäksi, loppuilta olikin sitten bluesin juhlaa.Sama otettiin uusiksi Porin jazzeilla 1992 Cotton Clubin keikalla silloin vuorostaan pahasti selkävaivaisena,nukuttiin teltassa leirintäalueella ja hieman oli oleminen nestemäisestä puudutuksesta huolimatta hankalaa mutta nuo keikat on itselle sitä parasta mitä muistan.
Himangan kaarihalli -83, 16-vuotiaan pelonsekaisella innolla ensimmäiselle heavykeikalle. Lujaa tuli niinku pitääkin.
Rumpali soitti hetken palavilla soihduilla peltejä. Huivi ranteeseen solmittuna puitiin nyrkkiä tahdissa ilmaan. Oli huimaa!!
Kotiinlähtiessä pihalla näki, että kaveri puhui, muttei häävin mitään kuulunu, pillasi vain. Kaksi viikkoa soi toinen korva
Oi noita aikoja!
Rumpali soitti hetken palavilla soihduilla peltejä. Huivi ranteeseen solmittuna puitiin nyrkkiä tahdissa ilmaan. Oli huimaa!!
Kotiinlähtiessä pihalla näki, että kaveri puhui, muttei häävin mitään kuulunu, pillasi vain. Kaksi viikkoa soi toinen korva
Oi noita aikoja!
Varmaankin se oli Bill Frisell Trio kesäkuussa Lontoossa 1995 Queen Elizabeth Hallissa. Esiintyminen taisi olla osana Elvis Costellon järjestämää Meltdown 95 -festivaalia. Frisell esiintyi trumpetistin ja viulistin kanssa, joten kokoonpano oli epätavallinen, mutta Frisell käytti jo tuolloin kitaralooppeja taustalla.
Kaverin kanssa päätettiin lähteä tuolloin kesällä käymään Lontoossa ylioppilasvalmistujaisrahoilla, joten oli ihan sattumaa, että bongasin Frisellin yhdestä city-oppaasta, kun oltiin siellä paikan päällä. Liput saatiin helposti ja paikka ei ollut edes täynnä. Kaveri ei pahemmin jazzista perustanut, mutta päätti lähteä kuitenkin mukaan ja tuumasi keikan jälkeen, että oli kyllä ollut aika vaikuttava esitys.
Olin jo lukion alussa innostunut jazzista, kun olin jonkin verran tutustunut koulukaverin isäpuolen mittavaan levykokoelmaan heillä käydessäni. Kaverin isäpuoli oli soittanut joskus Bill Friselliä ja hän oli sitten suodattautunut omaksi kitaristisuosikiksi jazzin saralta. Oli kyllä aikamoinen tuuri, että nähtiin Frisell siellä Lontoossa.
Tuolta Meltdown 95 -festivaalilta on olemassa myös live-levy Deep Dead Blue, jossa Costello ja Frisell esiintyvät duona. Aika hyvä levy.
Kaverin kanssa päätettiin lähteä tuolloin kesällä käymään Lontoossa ylioppilasvalmistujaisrahoilla, joten oli ihan sattumaa, että bongasin Frisellin yhdestä city-oppaasta, kun oltiin siellä paikan päällä. Liput saatiin helposti ja paikka ei ollut edes täynnä. Kaveri ei pahemmin jazzista perustanut, mutta päätti lähteä kuitenkin mukaan ja tuumasi keikan jälkeen, että oli kyllä ollut aika vaikuttava esitys.
Olin jo lukion alussa innostunut jazzista, kun olin jonkin verran tutustunut koulukaverin isäpuolen mittavaan levykokoelmaan heillä käydessäni. Kaverin isäpuoli oli soittanut joskus Bill Friselliä ja hän oli sitten suodattautunut omaksi kitaristisuosikiksi jazzin saralta. Oli kyllä aikamoinen tuuri, että nähtiin Frisell siellä Lontoossa.
Tuolta Meltdown 95 -festivaalilta on olemassa myös live-levy Deep Dead Blue, jossa Costello ja Frisell esiintyvät duona. Aika hyvä levy.
Viimeksi muokattu:
Lontoossa interrail'lla 1988, sain liput Pink Floyd'n konserttiin Wembley''lle. Kävelin kentälle juuri kun konsertti alkoi, mitään ei kuulunut mutta rintakehässä tuntui paineaaltoja. Noin 70 000 ihmistä lauloi Wish you were here'a kun bändi soitti lavalla, melkoinen karaoke. Lentävä sika silmistä tuikkivine valoineen teki vaikutuksen. Jäi keikka mieleen, oli ensimmäinen ns. areenakeikka ulkomailla.
Saman kiertueen keikka vuotta myöhemmin Lahen Suurhallissa. Tarina kertoo, että bändille jäi aikaa Tukholman ja Pietarin keikkojen väliin ja kiertuemanageri (tai kuka niitä keikkabuukkauksia sitten hoitaakin) soitteli ympäri Etelä-Suomen isoa areenoita, jotta pääseekö soittamaan. Lahessa oli sitten joku vastannut että "joo pääsette - mikä bändi?". Totta vai tarua, en tiedä.
Vuosi oli 1996, paikkana Wembley, tällä kertaa esiintyi laulu- ja soitinyhtye Rolling Stones, ja taas oli karaoken tuntua melko monessa biisissä. Suomipoika oli jälleen ns. huuli pyöreänä, kun oli suuren maailman meininkiä tarjolla.
Olin 1996 töissä Englannissa ja pomo pyysi, jotta mennään paikalliseen pubiin kuuntelemaan jotain cover-bändiä. Keikka osoittautui oikein mainioksi kokemukseksi sekä musiikillisesti että muutenkin; keikan jälkeen bändin kitaristi tuli juttusille ja kertoi, että on tulossa syksyllä Suomeen keikalle. Miehen nimi oli Steve Walwin ja bändi Dr. Feelgood. Syksyllä tavattiin uudelleen Tavastialla, ja sen jälkeen muutamaan otteeseen muuallakin.
Wilco Johnson esiintyi Haminassa 2016 ZZ Top'n lämppärinä. Edellisenä päivän menin junalla Helsingin keskustaan ja huomasin junassa kolme hieman perusmassasta poikkeavaa herraa. Seuraavana päivänä Haminassa tajusin ketä näin junassa: Wilco, basisti Norman Watt-Roy ja rumpali Salvatore Ramundo.
Mukavia muistoja kaikki.
Saman kiertueen keikka vuotta myöhemmin Lahen Suurhallissa. Tarina kertoo, että bändille jäi aikaa Tukholman ja Pietarin keikkojen väliin ja kiertuemanageri (tai kuka niitä keikkabuukkauksia sitten hoitaakin) soitteli ympäri Etelä-Suomen isoa areenoita, jotta pääseekö soittamaan. Lahessa oli sitten joku vastannut että "joo pääsette - mikä bändi?". Totta vai tarua, en tiedä.
Vuosi oli 1996, paikkana Wembley, tällä kertaa esiintyi laulu- ja soitinyhtye Rolling Stones, ja taas oli karaoken tuntua melko monessa biisissä. Suomipoika oli jälleen ns. huuli pyöreänä, kun oli suuren maailman meininkiä tarjolla.
Olin 1996 töissä Englannissa ja pomo pyysi, jotta mennään paikalliseen pubiin kuuntelemaan jotain cover-bändiä. Keikka osoittautui oikein mainioksi kokemukseksi sekä musiikillisesti että muutenkin; keikan jälkeen bändin kitaristi tuli juttusille ja kertoi, että on tulossa syksyllä Suomeen keikalle. Miehen nimi oli Steve Walwin ja bändi Dr. Feelgood. Syksyllä tavattiin uudelleen Tavastialla, ja sen jälkeen muutamaan otteeseen muuallakin.
Wilco Johnson esiintyi Haminassa 2016 ZZ Top'n lämppärinä. Edellisenä päivän menin junalla Helsingin keskustaan ja huomasin junassa kolme hieman perusmassasta poikkeavaa herraa. Seuraavana päivänä Haminassa tajusin ketä näin junassa: Wilco, basisti Norman Watt-Roy ja rumpali Salvatore Ramundo.
Mukavia muistoja kaikki.
jukkis62
Käyttäjä
Black Sabbath Helsingin jäähallissa -83 Born Again kiertueella.
Kokemus oli outo, lavalla yhtä aikaa ikään kuin kaksi suosikki bändiä koska
Gillanin ääni on yhtäkuin DP.
Ei ollut maailman paras keikka mutta mieleenpainuvin.
Kokemus oli outo, lavalla yhtä aikaa ikään kuin kaksi suosikki bändiä koska
Gillanin ääni on yhtäkuin DP.
Ei ollut maailman paras keikka mutta mieleenpainuvin.
Vaikea nimetä yhtä ylitse muiden. Tavalla tai toisella lähtemättömästi mieleen on jääneet ainakin nämä:
- 1990, Depeche Mode: Violator Tour, Globen
- 1996, Joey Ramone/The Dictators, CBGB
- 2003, Mew, Tavastia
- 2007, Iggy & Stooges, Jäähalli
- 1990, Depeche Mode: Violator Tour, Globen
- 1996, Joey Ramone/The Dictators, CBGB
- 2003, Mew, Tavastia
- 2007, Iggy & Stooges, Jäähalli
Tiukkapipo
Käyttäjä
- Liittynyt
- 11.8.2007
- Viestejä
- 4 075
Syksyllä 1974 Juhlaviikkojen konsertissa äidin kanssa. Esiintyvinä taiteilijoina Gilels ja asiaan kuuluva osa Amadeus - kvartettia ( ohjelmassa siis Forelli-kvintetto).
Väliajalla lähdin hortoilemaan Finlandia-talossa. Yhtäkkiä näin nämä frakkipukuiset herrat avonaisesta lämpiön ovesta. Kävelin sisään ja sain kaikilta nimikirjoituksen illan ohjelmalehtiseen. Muistaakseni vaihdoin pari sanaa Norbert Braininin kanssa. Gilels vain myhäili jotain, mistä en saanut selvää.
Väliajalla lähdin hortoilemaan Finlandia-talossa. Yhtäkkiä näin nämä frakkipukuiset herrat avonaisesta lämpiön ovesta. Kävelin sisään ja sain kaikilta nimikirjoituksen illan ohjelmalehtiseen. Muistaakseni vaihdoin pari sanaa Norbert Braininin kanssa. Gilels vain myhäili jotain, mistä en saanut selvää.
Kyllähän se mieliin tuli 1986 judas priestin fuel for life konsertti helsingissä jossa nuori pitkätukka huuli pyöreänä katseli isojen poikien menoa ja tietenkin lämppärinä warlock jossa doro kireässä nahka-asussaan sain pojan näkemään märkiä unia monta viikkoa konsetin jälkeen. Rekvisiittana kunnon lieskat sekä iso robotti joka nosti kitaristit kouralla ylös.
Eniten ärsyttää metallican keikka 1984 tarvasjoella, kavereilla oli rahaa 55 markkaa sekä bussirahat itsellä ei ollut ja keikka jäi välistä. Vieläkin ketuttaa. Myös ruisrockissa 1991 nähty billy idol on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Vielä kerran pitäisi ukko nähdä, pitäisi vaan lähteä jenkkeihin ei varmaan enää tänne tule
Viimeksi muokattu:
Pleasuffer
Hifiharrastaja
David Lee Roth Skyscraper kiertueella Hesassa Steve Vain kanssa. Olin lattialla jossain takaosassa ja yhtäkkiä Dave ilmestyi ihan lähelle nyrkkeilykehään, kuten just like paradise videossa. Melkein pystyin lyömään kättä hänen kanssaan...
Toinen kova muisto on Ozzy Zakk Wylden ja Geezerin kanssa No rest for the wicked kiertueella. Ozzy oli nakit ja muusi tilassa, mutta bändi oli iskussa. Lämppärinä oli UDO, jolle joku heitti lavalle lipun, jonka Udo esitteli yleisölle ja siinä luki, että Udo on paska
Toinen kova muisto on Ozzy Zakk Wylden ja Geezerin kanssa No rest for the wicked kiertueella. Ozzy oli nakit ja muusi tilassa, mutta bändi oli iskussa. Lämppärinä oli UDO, jolle joku heitti lavalle lipun, jonka Udo esitteli yleisölle ja siinä luki, että Udo on paska