Mitä musiikkia kuuntelet nyt?

prXFI0L.png
 
Kenny Wheeler, Deer Wan (ECM 1102 | 829 385-2, 1978/199?) [CD]

Joku soitti juuri Kenny Wheeleriä – näin hyvää ideaa ei kerta kaikkiaan voi jättää matkimatta! Sen verran kuitenkin ajattelin laittaa omaa panosta mukaan, etten ihan samaa levyä sentään kuuntele.
Deer Wan on vähän varhaisempaa ECM-Wheeleriä kuin Double, Double You. Tässäkin ovat mukana Dave Holland ja Jack DeJohnette, mutta saksofonistina on Michael Breckerin asemesta Jan Garbarek. Lisäksi on mukana John Abercrombie kitarassa, yhdellä kappaleella myös Ralph Towner.
Vaikka tämä Wheelerin levy onkin, Abercrombien panos tuo musiikkiin hetkittäin muistuman Abercrombie/Holland/DeJohnette -trion meiningistä. Garbarekia ei turhan usein pääse kuulemaan yhdessä trumpetistin kanssa, joten Deer Wan on jo siksikin virkistävä tuttavuus; hyvin hänen tunnistettava sointinsa tällaiseenkin yhteyteen sopii. Wheeler itse on yksi suosikkitrumpetisteistani – häntä on aina mukava kuulla; pidän todella paljon hänen soundistaan, soitti hän sitten trumpettia tai flyygelitorvea. Erinomaisen hieno levy!

KWheeler, DWan.jpg
 
Jethro Tull, Aqualung (CAPP 146 SA, 1971/2023) [SACD]

Niin hyvä kuin Aqualung onkin, se ei ole kaikkein suurimpia Tull-suosikkejani. Älköön tätä kuitenkaan luettako niinkään moitteeksi sille kuin ylistykseksi muille. Jethro Tull on kuulunut musiikillisen maailmani kulmakiviin lähes 50 vuoden ajan ja aina sen kuunteleminen on innostava kokemus. Monenkaan bändin levyjä en ole yhtä ahkerasti tullut soittaneeksi.
Analogue Productionsin viime vuonna julkaisema Aqualung-SACD kuulostaa oikeastaan yllättävänkin hyvältä. Nauhojen ikääntymisen voi kyllä paikoitellen kuulla, mutta muuten äänentoistossa ei ole moitteen sijaa.

JTull, Aqualung.jpg
 
Muun perheen vielä nukkuessa soimassa itselleni uusi tuttavuus Simply Redin Stay -albumi. Good times have gone me wrong -biisin bongasin Hifimestan Spotify-listalta ja sen perusteella koko lätty soimaan. Pehmeä aloitus päivään :)

SimplyRedStay.jpg
 
Camille Saint-Saëns, Symphony no. 3 in C minor with organ, op. 78 (410 201-2, 1983) [CD]
• Peter Hurford, urut | Orchestre symphonique de Montréal/Charles Dutoit

Joku tätä Saint-Saënsin urkusinfoniaa menneellä viikolla täällä soitti ja muistutti minua tästä hienosta teoksesta. Tänään sitten tulin ajatelleeksi, että se voisikin käydä oivallisesti pääsiäisen ajan kuunteluun – ja niinhän se tuntuu tekevän: uppoaa kuin naulat ristinpuuhun, näin pitkäperjantaihin sopivaa ilmausta käyttääkseni.
CD:llä on hieman niukan tuntuisesti musiikkia (vähän yli puoli tuntia), mutta vähemmän se minua häiritsee kuin se, että mukaan olisi väen vängällä ängetty jokin yhteensopimaton tai eri säveltäjän tuotannosta peräisin oleva lisäkappale. Sillä lailla popmusiikki ja kuuntelijana sille ominaiseen albumiformaattiin kasvaminen on hankaloittanut klassisen musiikin harrastusta, että edellytän vieläkin levyiltäni tietynlaista poptyylistä "albumimaisuutta" – etenkin artistin (i.e. säveltäjän) suhteen: suosin tallenteita, joilla kaikki kappaleet ovat saman säveltäjän teoksia.

S-Saëns, OrgS.jpg
 
John Abercrombie, Dave Holland, Jack DeJohnette, Gateway (ECM 1061 | 829 192-2, 1975/198?) [CD]

John Abercrombien, Dave Hollandin ja Jack DeJohnetten Gateway-trio oli aikanaan yksi ensimmäisistä porttikäytävistä, joiden kautta minä löysin tieni jazzin maailmaan. Aika moni kiinnostukseni herättäneistä levyistä oli sen tavoin ECM-tuotantoa – ne yksinkertaisesti näyttivät muita mielenkiintoisemmilta. Gatewayn kansikuva on yksi parhaista. Mikä tärkeintä, moni näistä ECM-levyistä myös kuulosti tavallista kiinnostavammalta; niiden sisältämässä musiikissa tuntui olevan jotakin sellaista erikoista ja nimeämätöntä, mikä siihen saakka kuulemastani jazzista tuntui puuttuvan. Ne ikään kuin olivat jazzia, mutta kuitenkaan eivät olleet; tai sitten ne eivät olleet jazzia, mutta kuitenkin olivat. Ennen kaikkea ne kuitenkin ovat musiikkia, ja tämä on ollut minulle aina tärkeä piirre: haluan tuntea kuuntelevani musiikkia, en niinkään tyylisuuntia tai soittajia. Genreistä viis, kunhan musiikki puhuttelee minua.
Gateway pitää sisällään todella raikasta ja virkistävää musiikkia. Äänenlaadullisesti jälki on moitteetonta, mikä sekin on omiaan tekemään ECM-levyistä niin houkuttelevia kuin ne parhaimmillaan ovat: niitä kuunnellessa pääsee vaivatta musiikin äärelle, äänite ikään kuin häviää kuuntelijan ja musiikin väliltä. Tätä kuunnellessani en ihmettele yhtään, että 80-luvulla olin luisua vakavasti popin puolelta jazziin. Loppujen lopuksi näin ei kuitenkaan käynyt, mutta syvä kiintymys jazziin – ja etenkin sen ECM-haaraan – on jäänyt.

AHDJ, Gateway.jpg
 
The Rippingtons - Topaz
Youtubesta tälläinen löytyi.
Kuuntelin läpi ja tilasin cd:n Ebay sta.
Smooth jazzia.

1711700176122.png
 
Viisi viimeksi kuunneltua levyä:
1711700637165.jpg
...Amerikkalainen Jack O’ The Clock lienee yksi progressiivisen rockin tarkimmin varjelluista salaisuuksista viimeisen 20 vuoden ajalta. Multi-instrumentalisti Damon Waitkusin (mm. kitara, dulcimer, huilu yms.) johtama ja vuonna 2007 perustettu yhtye on kaikessa hiljaisuudessa julkaissut yhdeksän hienoa folkia ja progea yhdistelevää studiolevyä ja yhden erittäin tehokkaan livealbumin. Laadukkaasta ja laajasta katalogista huolimatta hyvin harva, edes progressiiviseen rockiin perehtynyt kuuntelija, tuntee yhtyeen...
Napsauta laajentaaksesi...
 
jarroi sanoi:
The Sweetin levyjä. Kuka muistaa vielä nämä?
Napsauta laajentaaksesi...

Sweet! Jotkut asiat eivät unohdu... Sweet oli aivan ensimmäinen bändi, johon musiikista kiinnostuneen pikkupojan huomioni kiinnittyi – kiitos radiossa soineiden hittikappaleiden. Kun sitten paria vuotta myöhemmin aloin ostaa kasetteja soitettavakseni, pienessä kokoelmanpoikasessani Sweet oli ehdottomasti parhaiten edustettuna: Funny How Sweet Co-Co Can Be, The Sweet's Biggest Hits, Sweet Fanny Adams, Desolation Boulevard – myöhemmin vielä Give Us a Wink. Strung Upiakin himoitsin, mutta tuplana se oli muita kalliimpi ja jotenkin aina käytettävissä olevien varojeni ulottumattomissa.

Sweet, The Greatest Hits (74321 709082, 2000) [CD]

BMG:n The Greatest Hits on halpiskokoelma Sweetin tunnetuimmista hiteistä vuosilta 1971–76, mutta toisin kuin halpiskokoelmissa yleensä, tässä on erittäin hyvät soundit. Äänenlaatu ei heittele villisti kappaleesta toiseen, vaan pysyy niin tasaisen vakaana kuin mahdollista, joten sekään ei häiritse, että kiekon 20 kappaletta eivät tunnu olevan minkäänlaisessa mielekkäässä järjestyksessä – paitsi että alkuun on ladattu tiukka kronologinen (1973–74) neljän hitin putki Blockbuster!, Hell Raiser, The Ballroom Blitz, Teenage Rampage. Kovaa kamaa!
Olen ikuisesti kiitollinen Sweetille siitä, että se viitoitti tieni musiikin pariin vaikutteille alttiina lapsuusvuosinani. Mielelläni minä vielä näitä nykyäänkin kuuntelen. "Recognize your age, it's a senile rampage..." (vai miten se nyt meni...).

Sweet, Greatest.jpg
 
jarroi sanoi:
The Sweetin levyjä. Kuka muistaa vielä nämä?

katso liitettä 294155katso liitettä 294156
Napsauta laajentaaksesi...


The Sweet – Sweet Fanny Adams​

Yhtyeen paras levy , jossa 6 kpl levyn 9 stä kappaleesta oli bändin omaa tekemistä,
Chinn-Chapmann renkutuksia levyllä oli vain 2 kpl.
Set me free on mielestäni levyn paras kappale

The Sweet - Sweet Fanny Adams album cover
More images
Genre:Rock
Style:Hard Rock, Rock & Roll, Glam
Year:1974

Tracklist​

Set Me Free
Heartbreak Today
No You Don't
Rebel Rouser
Peppermint Twist
Sweet F.A.
Restless
In To The Night
AC-DC
 
juhnu sanoi:

The Sweet – Sweet Fanny Adams​

Yhtyeen paras levy , jossa 6 kpl levyn 9 stä kappaleesta oli bändin omaa tekemistä,
Chinn-Chapmann renkutuksia levyllä oli vain 2 kpl.
Set me free on mielestäni levyn paras kappale
Napsauta laajentaaksesi...
Tuo on kyllä mainio levy – varsinkin noissa porukan itse kyhäämissä kappaleissa bändi pääsee todella oikeuksiinsa, niin sanotusti.
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös