Metallikalotin myytti

Mark Fenlonin näkemys kartiomateriaalista. Tässä toki puhutaan laajakaistaelementeistä, mutta kalottityyppisen diskantin toimintaperiaate ei oman ymmärryksen mukaan eroa merkittävästi laajakaistastata.


Mark on siis suunnitellut elementtejä E J Jordanille ja sittemmin perustanut oman yrityksen, joka tuottaa mm. HE-laajakaistoja etenkin japanin markkinoille. Muu maailma on toistaiseksi saanut tyytyä, noihin vähän tavallisempiin malleihin, jotka nekään eivät toki ole ihan mitään peruskamaa. Koko videosarja on itseasiassa erittäin mielenkiintoinen, jos kiinnostaa tietää, mihin asioihin elementtisuunnittelija kiinnittää huomiota.
 
sarte sanoi:
Mitenkäs tämä on laskettu? Eikö kalottikin kuitenkin resonoi eikä oskilloi korkeammilla taajuuksilla?
Napsauta laajentaaksesi...
Lähtökohdasta, että sama äänentaso vaatii kartoilta nelinkertaisen liikepituuden taajuuden puolittuessa.

Resonanssissa sitten tilanne muuttuu ja liikepituus voi jonkin verran kasvaakin tai sitten taso nousu syntyy muodonmuutoksesta joka muuttaa suuntaavuutta ja äänenpaineen kokonaistaso ei juurikaan muutu, tuon pitäisi näkyä impedanssikuvaajasta.
 
Onko diskantit yleensäkin oma suljettu rakenteensa? Vastustaako sielläkin ilmajousi liikettä vai liikkuuko kalvo ihan vapaasti?
 
Ovat yleensä suljettuja joissa ilmajousi vaikuttaa, mutta suhteessa pienet liikepoikkeamat auttavat.
 
Insinööri sanoi:
Lähtökohdasta, että sama äänentaso vaatii kartoilta nelinkertaisen liikepituuden taajuuden puolittuessa.

Resonanssissa sitten tilanne muuttuu ja liikepituus voi jonkin verran kasvaakin tai sitten taso nousu syntyy muodonmuutoksesta joka muuttaa suuntaavuutta ja äänenpaineen kokonaistaso ei juurikaan muutu, tuon pitäisi näkyä impedanssikuvaajasta.
Napsauta laajentaaksesi...
Linkwitzlab.com -sivustolla on Excel -laskuri jolla voi selvittää elementin pinta-alan ja liikepoikkeaman rajoittaman ilmoille saatavan möykän ihan desibeleissä. Vaihtoehtoina dipoli ja suljettu, jälkimmäinen käynee normidiskantille, jossa on takakammio.
 
Diskantti domen ominaismuodot on mahdollista simuloida. Veikkaan, että internetin syövereistä löytyisi kuvaa, jos etsisi?
 
Viimeksi muokattu:
Hankalin metallidome, mitä mua systeemissäni on ollut, oli Celsestion SL-600:n disu. Se oli näet kuparinen ja sen vuoksi aika massiivinen. Resonanssitaajuus oli 21 kHz ja se oli syystä paras dempata ylimääräisellä alipäästösuotimella. Tuohon peliin tuli sellainen viha/rakkaussuhde. Samalla tavoin mulla on viha/rakkaussuhde myös nauhoihin. Ne soivat parhaimmillaan kauniisti, heleästi ja vaivattomasti, mutta ne ovat samalla silti aina jotenkin liian pidättyväisiä ja kohteliaita. Niillä ei ole kykyä puraista. Niiltä puuttuu hampaat.

Sitten toisaalta nämä inverse-domet, mitkä Focal aikoinaan toi markkinoille. Niissä on kiva klangi, siitä huolimatta, etteivät ne muotonsa takia kykene toistamaan juurikaan yli viidentoista kilohertsin (riippumatta valmistusmateriaalista). Toisaalta 15 kHz on joka tapauksessa menetetty peli 90%:lta tämänkin palstan lukijoilta, jotta mitä väliä.
 
Tosiaan noin. Uskon samaan että 15kHz on useimmille muisto vain. Diskantissa, kuten kaikessa muussakin pidän tärkeänä vähä säröisyyttä, sävykkyyttä ja sivuttaisheijastusten hyvää integrointia alempiin taajuuksiin.
 
Itse olen huomannut että kiinnitän metallidomen sointiin huomiota, eli se tuntuu nousevan esiin. Kun taas kangas, nauha, elektrostaatti soi huomiota herettämättä osana musiikkia, jotenkin hillitymmin ja hienostuneemmin. Ja tosiaan G:n master sarja oli kuuntelussa useamman vuoden....vikahan on todennäköisesti ihan omissa korvissa tai niiden välissä.
 
Minä en ole sitä mieltä, että elementtien materiaaleilla olisi varsinaisesti jokin ominaissoundi. Toteutuksia on monenlaisia elementeistä, jakosuotimista ja kotelon muodosta riippuen. Varmasti alkaa kuulemaan vaikka mitä ilmiöitä, jos on ensin lukinnut mielipiteensä ja huomaa kokeiltavassa kaiuttimessa olevan esim. metallidomen.
 
Itse olen tullut siihen tulokseen tämän harrastustaipaleeni aikana, että titaanidiskantti kuulostaa omiin korviini luonnollisimmalta. Sitä että miksi, niin ei hajuakaan, mutta nykyiset Argon3S:t on kyllä hunajaa korville ja juurikin luonnollisen kuuloiset toistimet. Kokemusta on siis kertynyt rutkasti eri diskanteista, kun kajareita tuli vaihdeltua kuin sukkia eräässä elämänvaiheessa.
 
TimoRa sanoi:
Itse olen tullut siihen tulokseen tämän harrastustaipaleeni aikana, että titaanidiskantti kuulostaa omiin korviini luonnollisimmalta. Sitä että miksi, niin ei hajuakaan, mutta nykyiset Argon3S:t on kyllä hunajaa korville ja juurikin luonnollisen kuuloiset toistimet. Kokemusta on siis kertynyt rutkasti eri diskanteista, kun kajareita tuli vaihdeltua kuin sukkia eräässä elämänvaiheessa.
Napsauta laajentaaksesi...
Toi on kyllä paras diskantti mitä itse olen kuullut jos pysytään järkihintaisissa kaiuttimissa.
 
Myös se, että onko diskantissa suuntain vai ei, vaikuttaa soundiin paljon. Jakosuodin toki erilainen, mutta suuntaimettomassa kaiuttimessa kääntelyllä saa paljon eroa sekä tasoon että sävyyn. Suuntaimellisessa tasoa voi vaihdella kääntelemällä, mutta mun mielestä sävy pysyy lähes samana. Toisaalta, sehän yksi suuntaimen ideasta on. Se kumpi on parempi menee taas makukysymyksiin.
 
sarte sanoi:
Mark Fenlonin näkemys kartiomateriaalista. Tässä toki puhutaan laajakaistaelementeistä, mutta kalottityyppisen diskantin toimintaperiaate ei oman ymmärryksen mukaan eroa merkittävästi laajakaistastata.


Mark on siis suunnitellut elementtejä E J Jordanille ja sittemmin perustanut oman yrityksen, joka tuottaa mm. HE-laajakaistoja etenkin japanin markkinoille. Muu maailma on toistaiseksi saanut tyytyä, noihin vähän tavallisempiin malleihin, jotka nekään eivät toki ole ihan mitään peruskamaa. Koko videosarja on itseasiassa erittäin mielenkiintoinen, jos kiinnostaa tietää, mihin asioihin elementtisuunnittelija kiinnittää huomiota.
Napsauta laajentaaksesi...
Tuolla kyseinen herra tuumasi, että erään esimerkki elementin paperi- ja metallikartioisen elementin saundit ovat erilaisia varsin samanlaisen kaltaisesta säröstä ja taajuusvasteesta huolimatta. Tuumasi myös, että mittausmenetelmän kehittäminen tuollaiseen elementin ominais saundin arvioimiseksi on haastavaa.
 
Mulla oli phonarin p6 jossa scanspeakin kangaskalotti, mukavan kuuloinen mutta vähän liian pehmoinen omaan makuun. Kef r3 vaihdoin ja tykkään sen erottelusta ja helähdyksestä enemmän. Keskialue vähän kovahko mutta diracilla sain parannettua sitä, akustointiin ei ole paljoa panostettu joten sekin kyllä varmaan auttaisi merkittävästi. Quadral aurum galanit kävi kotikuuntelussa ja sen diskantti ja toiston luonnollisuus oli todella hyvä, tykkäsin enemmän kuin keffistä. Sen nauha helähti pellillä verrattuna että keffillä kilahti. Ne olisi jäänyt mutta ulkonäköseikoista tuli hellasäröä joten vaihto jäi sitten tekemättä. Golden earin isoja malleja olen kuullut mutta ei vakuuttanut diskatin puolesta. Elacin nauha ollut ihan hyvä mutta tuo quadral ollut parhaan kuuloinen. Nauhatoteutuksella tehtyjä kajareita kyllä kiinnostais kuulla enemmänkin.
 
Farsus sanoi:
Nauhatoteutuksella tehtyjä kajareita kyllä kiinnostais kuulla enemmänkin.
Napsauta laajentaaksesi...
Audiovectorin nauhat on kanssa kuulostanut todella hyvältä. Bassoo vaan tuuttaa aika reilusti verrattuna moneen muuhun merkkiin niin ei ”mahtunut” tähän olohuoneeseen.
 
jusky sanoi:
Onko diskantit yleensäkin oma suljettu rakenteensa? Vastustaako sielläkin ilmajousi liikettä vai liikkuuko kalvo ihan vapaasti?
Napsauta laajentaaksesi...
Noita diskantteja on käsittääkseni isommassa ja pienemmässä kotelossa(takakammio). Sellanen olemattomassa kotelossa oleva diskantti vastaa tilannetta missä normaali kartioelementti on liian pienessä kotelossa. Eli Elementti/kotelo systeemin Q-arvo on iso, luokkaa 2. Sitten on isommassa takakammiossa olevaa diskanttia, jonka Q-arvo on luokkaa 0,5.

Tuo Qts tai Qtot tms. näkyy yleensä diskantin parametreissä datasheetissä.

Oletusarvoisesti hifiin passiivikaiuttimiin kannattaa valita diskantti riittävällä takakammiolla.

Edit. Jos takakammiodiskantin ja kammiottoman diskantin eroja haluaa mittauksilla esiin, niin kanttiaallolla hyvä kammiodiskantti piirtää nätimpää käyrää. Aktiivissa voi isoa diskantin Q arvoa kompensoida esim. suotimella laittamalla pienen Q arvon sähköisen toisen asteen ylipäästösuotimen samaan kohtaan. Silloin kokonaisuuden Q arvo on elementin ja suotimen Q arvojen tulo. Säätötekniikkaa tämä.
 
Viimeksi muokattu:
Micco sanoi:
Oletusarvoisesti hifiin passiivikaiuttimiin kannattaa valita diskantti riittävällä takakammiolla.
Napsauta laajentaaksesi...
Oletusarvoisesti kannattaa valita suorituskykyinen ja hyvätä kuulostava eikä katsella epäsuorasti kuvista miten isot perät sillä on.

Eikä noita soviteta millään säätöteorioilla, eikä passiivi eroa paljoakaan aktiivista. Kummallakin yritetään hanskata ylimääräiset poikkeutukset ja jakaa kokonaisuuteen mahd. hyvin sopivilla jyrkkyyksillä, ajastuksella ja kohdasta.
 
Näistä kahdesta silkkidome helpompi kuunnella. Metallidisun voi kuulostaa alkuun luonnolliselta ja tarkalta, mutta saattaa alkaa rasittaa juuri liiallisella tarkkuudella, nopeudella ja ylianalyyttisyydellaan sekä pistemmäisellä energiallaan. Siihen myös voi alkaa kiinnittää liikaa huomiota, josta seuraa se ettei pysty keskittymään itse musiikiin. Ite tykästynyt nauhadisuun, josta en pakosti enää vaihda mihinkään. Toisto on kirkas, rento, luonnollinen ja ei nouse musiikissa liiaksi pintaan ts. se sointuu vastaavaa tekniikkaa olevaan kaiuttimeen täydellisesti. Suurin haaste on suuri leveyssuuntainen suuntaavuus. Pystysuuntaan toimii, vaikka makais spotissa.
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös