Petethebassman
Käyttäjä
- Liittynyt
- 25.8.2006
- Viestejä
- 112
Hifisteille on kaupan vaikka minkälaisia laitteiden alle asetettavia vaimennustassuja ja -alustoja, piikkejä ja jopa highend-puupalikoita joiden luvataan parantavan ääntä. Hinnat ovat joskus melko suolaisia, niinpä askartelin DIY-vaimennustassut. Duunissa uusittiin tietokoneita ja niinpä roskalavalle oli menossa mm. iso läjä hiirimattoja, otin muutaman talteen. Lisäksi otin uusien tietokoneiden pakkausmateriaalina ollutta kuplamuovia parin neliömetrin verran.
Se sisäinen skeptikkoni kuiskutteli korvaan ettei tuollaisilla tviikeillä voi saada mitään helposti kuultavia parannuksia, mutta pyrin pitämään avoimen mielen tässä(kin) asiassa. Jokin aika sitten hämmästelin kuinka CD-soittimeni kansilevy värähteli musiikin tahdissa levyn soidessa ja pohdin mahtaako tuo vaikuttaa ääneen jollain tavalla, siksi päätin kokeilla tätä tviikkiä. Ja tässä tapauksessa kynnys testaamiseen oli mahdollisimman matala koska tviikki oli täysin ilmainen, materiaalikustannukset tasan 0 euroa, itse askarteluun meni noin 15 minuuttia.
Tviikki Nro 1: hiirimatot ovat noin 4mm paksuisia, valmistettu melko joustavasta keinokumista, yläpinnalla ohut kangas. Mittasin CD-soittimeni jalan läpimitan, sitten leikkasin hiirimatosta 8 kpl sen mittaista kiekkoa. Tämän jälkeen leikkasin kuplamuovista samanlaisia kiekkoja joita liimasin kumikiekkojen väliin kaksi kerrosta. Valmiissa vaimennustassussa on siis alimmaisena ja päällimmäisenä kumikiekot, joiden kangaspinnat ovat liimattuna kuplamuovikerroksia vasten (kuplamuovikerrokset liimasin ensin yhteen parilla tipalla pikaliimaa). Ja ei kun testaamaan...
Aloitin kuuntelemalla testissä käytettävät kappaleet kertaalleen läpi ilman vaimennustassuja, jonka jälkeen asetin tassut CD-soittimen jalkojen alle ja kappaleet jälleen soimaan (lopussa lista testilevyistä). Tämä saattaa olla ihan pelkkää psykoakustiikkaa enkä usko että sokkotestissä kykenisin sanomaan soiko CD-soitin tassuilla vai ilman, mutta tuntui siltä kuin kokonaissointi olisi hiukan kiinteämmin kasassa, erityisesti matalien äänten suhteen bassolinjoja oli vaivaton seurata. Joka tapauksessa CD-soittimen kannen värinä vähentyi hieman kun soittimen jalat eivät ole aivan suorassa kontaktissa stereotasoon (puinen Lundia-taso kolmella hyllyllä) ja se riittäköön tviikin tulokseksi, olivat äänenmuutokset sitten kuviteltuja taikka todellisia.
Tviikki Nro 2: hiirimattoja jäi vielä pari kappaletta ja koska ne olivat kooltaan vain noin pari senttiä pienemmät kuin lattiakaiuttimieni lattialta viemä ala, päätin sujauttaa kaiuttimien alle hiirimatot, kumipinta lattiaa vasten. Tämä muutti mielestäni soundia voimakkaammin kuin tassut, joiden annoin olla paikallaan tämänkin testin ajan. Matalat äänet syttyivät ja erityisesti sammuivat selkeämmin, ei pahemmin kuminoita edes silloinkaan kun yhden kappaleen ajaksi säädin volumea lisää. Toisaalta tuntui siltä että yläpään eloisuus kärsi hieman ja sointi tuli liiankin kuivakkaaksi, esimerkiksi rumpalin soittaessa sudeilla ne sutien rapsahdukset virvelin kalvoon eivät tulleet ihan yhtä räväkästi ulos: tämän takia olen vielä hieman kahden vaiheilla antaako mattojen olla kaiuttimien alla, pitää kuunnella lisää.
Tämän tviikin suurempi vaikutus johtuu varmaankin kuunteluhuoneeni rakenteesta, kyseessä on noin 90 vuotta vanha puutalo, jonka lattian alla on ryömintätila. Talon lautalattia joustaa hieman ja kuminoiden vähentyminen voisi johtua siitä kun matalat taajuudet eivät välity kaiutinkotelosta mekaanisesti suoraan talon rakenteisiin. Mutta tämä on pelkkää arvelua kun en ole akustiikkaa ikinä opiskellut, joku asiaan perehtynyt saa arvioida pitääkö oletus paikkansa vai ei. Näin muutoin puutalo on mielestäni paljon mukavampi musiikin kuunteluun, ei betonielementtiseinien kovia heijastuksia ja tärykaikuja, soundi on yhtä lämmin ja mukava kuin villasukat talvipakkasilla. Lisäbonuksena on tietty se että voi kuunnella myöhään illallakin lujempaa jos siltä tuntuu kun ei ole naapureita seinän takana.
By the way, olisin kiinnostunut kuulemaan muiden harrastajien kokemuksia vaimentimista, joko itsetehdyistä taikka kaupasta ostetuista.
Testilevyt:
Bo Kaspers Orkester: På hotell (1994)
Peter Gabriel: Up (2002)
Pekka Pohjola: Heavy jazz – live in Helsinki and Tokyo (1995)
Se sisäinen skeptikkoni kuiskutteli korvaan ettei tuollaisilla tviikeillä voi saada mitään helposti kuultavia parannuksia, mutta pyrin pitämään avoimen mielen tässä(kin) asiassa. Jokin aika sitten hämmästelin kuinka CD-soittimeni kansilevy värähteli musiikin tahdissa levyn soidessa ja pohdin mahtaako tuo vaikuttaa ääneen jollain tavalla, siksi päätin kokeilla tätä tviikkiä. Ja tässä tapauksessa kynnys testaamiseen oli mahdollisimman matala koska tviikki oli täysin ilmainen, materiaalikustannukset tasan 0 euroa, itse askarteluun meni noin 15 minuuttia.
Tviikki Nro 1: hiirimatot ovat noin 4mm paksuisia, valmistettu melko joustavasta keinokumista, yläpinnalla ohut kangas. Mittasin CD-soittimeni jalan läpimitan, sitten leikkasin hiirimatosta 8 kpl sen mittaista kiekkoa. Tämän jälkeen leikkasin kuplamuovista samanlaisia kiekkoja joita liimasin kumikiekkojen väliin kaksi kerrosta. Valmiissa vaimennustassussa on siis alimmaisena ja päällimmäisenä kumikiekot, joiden kangaspinnat ovat liimattuna kuplamuovikerroksia vasten (kuplamuovikerrokset liimasin ensin yhteen parilla tipalla pikaliimaa). Ja ei kun testaamaan...
Aloitin kuuntelemalla testissä käytettävät kappaleet kertaalleen läpi ilman vaimennustassuja, jonka jälkeen asetin tassut CD-soittimen jalkojen alle ja kappaleet jälleen soimaan (lopussa lista testilevyistä). Tämä saattaa olla ihan pelkkää psykoakustiikkaa enkä usko että sokkotestissä kykenisin sanomaan soiko CD-soitin tassuilla vai ilman, mutta tuntui siltä kuin kokonaissointi olisi hiukan kiinteämmin kasassa, erityisesti matalien äänten suhteen bassolinjoja oli vaivaton seurata. Joka tapauksessa CD-soittimen kannen värinä vähentyi hieman kun soittimen jalat eivät ole aivan suorassa kontaktissa stereotasoon (puinen Lundia-taso kolmella hyllyllä) ja se riittäköön tviikin tulokseksi, olivat äänenmuutokset sitten kuviteltuja taikka todellisia.
Tviikki Nro 2: hiirimattoja jäi vielä pari kappaletta ja koska ne olivat kooltaan vain noin pari senttiä pienemmät kuin lattiakaiuttimieni lattialta viemä ala, päätin sujauttaa kaiuttimien alle hiirimatot, kumipinta lattiaa vasten. Tämä muutti mielestäni soundia voimakkaammin kuin tassut, joiden annoin olla paikallaan tämänkin testin ajan. Matalat äänet syttyivät ja erityisesti sammuivat selkeämmin, ei pahemmin kuminoita edes silloinkaan kun yhden kappaleen ajaksi säädin volumea lisää. Toisaalta tuntui siltä että yläpään eloisuus kärsi hieman ja sointi tuli liiankin kuivakkaaksi, esimerkiksi rumpalin soittaessa sudeilla ne sutien rapsahdukset virvelin kalvoon eivät tulleet ihan yhtä räväkästi ulos: tämän takia olen vielä hieman kahden vaiheilla antaako mattojen olla kaiuttimien alla, pitää kuunnella lisää.
Tämän tviikin suurempi vaikutus johtuu varmaankin kuunteluhuoneeni rakenteesta, kyseessä on noin 90 vuotta vanha puutalo, jonka lattian alla on ryömintätila. Talon lautalattia joustaa hieman ja kuminoiden vähentyminen voisi johtua siitä kun matalat taajuudet eivät välity kaiutinkotelosta mekaanisesti suoraan talon rakenteisiin. Mutta tämä on pelkkää arvelua kun en ole akustiikkaa ikinä opiskellut, joku asiaan perehtynyt saa arvioida pitääkö oletus paikkansa vai ei. Näin muutoin puutalo on mielestäni paljon mukavampi musiikin kuunteluun, ei betonielementtiseinien kovia heijastuksia ja tärykaikuja, soundi on yhtä lämmin ja mukava kuin villasukat talvipakkasilla. Lisäbonuksena on tietty se että voi kuunnella myöhään illallakin lujempaa jos siltä tuntuu kun ei ole naapureita seinän takana.
By the way, olisin kiinnostunut kuulemaan muiden harrastajien kokemuksia vaimentimista, joko itsetehdyistä taikka kaupasta ostetuista.
Testilevyt:
Bo Kaspers Orkester: På hotell (1994)
Peter Gabriel: Up (2002)
Pekka Pohjola: Heavy jazz – live in Helsinki and Tokyo (1995)
