DIY värinänvaimennus

Petethebassman

Käyttäjä
Liittynyt
25.8.2006
Viestejä
112
Hifisteille on kaupan vaikka minkälaisia laitteiden alle asetettavia vaimennustassuja ja -alustoja, piikkejä ja jopa highend-puupalikoita joiden luvataan parantavan ääntä. Hinnat ovat joskus melko suolaisia, niinpä askartelin DIY-vaimennustassut. Duunissa uusittiin tietokoneita ja niinpä roskalavalle oli menossa mm. iso läjä hiirimattoja, otin muutaman talteen. Lisäksi otin uusien tietokoneiden pakkausmateriaalina ollutta kuplamuovia parin neliömetrin verran.

Se sisäinen skeptikkoni kuiskutteli korvaan ettei tuollaisilla tviikeillä voi saada mitään helposti kuultavia parannuksia, mutta pyrin pitämään avoimen mielen tässä(kin) asiassa. Jokin aika sitten hämmästelin kuinka CD-soittimeni kansilevy värähteli musiikin tahdissa levyn soidessa ja pohdin mahtaako tuo vaikuttaa ääneen jollain tavalla, siksi päätin kokeilla tätä tviikkiä. Ja tässä tapauksessa kynnys testaamiseen oli mahdollisimman matala koska tviikki oli täysin ilmainen, materiaalikustannukset tasan 0 euroa, itse askarteluun meni noin 15 minuuttia.

Tviikki Nro 1: hiirimatot ovat noin 4mm paksuisia, valmistettu melko joustavasta keinokumista, yläpinnalla ohut kangas. Mittasin CD-soittimeni jalan läpimitan, sitten leikkasin hiirimatosta 8 kpl sen mittaista kiekkoa. Tämän jälkeen leikkasin kuplamuovista samanlaisia kiekkoja joita liimasin kumikiekkojen väliin kaksi kerrosta. Valmiissa vaimennustassussa on siis alimmaisena ja päällimmäisenä kumikiekot, joiden kangaspinnat ovat liimattuna kuplamuovikerroksia vasten (kuplamuovikerrokset liimasin ensin yhteen parilla tipalla pikaliimaa). Ja ei kun testaamaan...

Aloitin kuuntelemalla testissä käytettävät kappaleet kertaalleen läpi ilman vaimennustassuja, jonka jälkeen asetin tassut CD-soittimen jalkojen alle ja kappaleet jälleen soimaan (lopussa lista testilevyistä). Tämä saattaa olla ihan pelkkää psykoakustiikkaa enkä usko että sokkotestissä kykenisin sanomaan soiko CD-soitin tassuilla vai ilman, mutta tuntui siltä kuin kokonaissointi olisi hiukan kiinteämmin kasassa, erityisesti matalien äänten suhteen bassolinjoja oli vaivaton seurata. Joka tapauksessa CD-soittimen kannen värinä vähentyi hieman kun soittimen jalat eivät ole aivan suorassa kontaktissa stereotasoon (puinen Lundia-taso kolmella hyllyllä) ja se riittäköön tviikin tulokseksi, olivat äänenmuutokset sitten kuviteltuja taikka todellisia.

Tviikki Nro 2: hiirimattoja jäi vielä pari kappaletta ja koska ne olivat kooltaan vain noin pari senttiä pienemmät kuin lattiakaiuttimieni lattialta viemä ala, päätin sujauttaa kaiuttimien alle hiirimatot, kumipinta lattiaa vasten. Tämä muutti mielestäni soundia voimakkaammin kuin tassut, joiden annoin olla paikallaan tämänkin testin ajan. Matalat äänet syttyivät ja erityisesti sammuivat selkeämmin, ei pahemmin kuminoita edes silloinkaan kun yhden kappaleen ajaksi säädin volumea lisää. Toisaalta tuntui siltä että yläpään eloisuus kärsi hieman ja sointi tuli liiankin kuivakkaaksi, esimerkiksi rumpalin soittaessa sudeilla ne sutien rapsahdukset virvelin kalvoon eivät tulleet ihan yhtä räväkästi ulos: tämän takia olen vielä hieman kahden vaiheilla antaako mattojen olla kaiuttimien alla, pitää kuunnella lisää.

Tämän tviikin suurempi vaikutus johtuu varmaankin kuunteluhuoneeni rakenteesta, kyseessä on noin 90 vuotta vanha puutalo, jonka lattian alla on ryömintätila. Talon lautalattia joustaa hieman ja kuminoiden vähentyminen voisi johtua siitä kun matalat taajuudet eivät välity kaiutinkotelosta mekaanisesti suoraan talon rakenteisiin. Mutta tämä on pelkkää arvelua kun en ole akustiikkaa ikinä opiskellut, joku asiaan perehtynyt saa arvioida pitääkö oletus paikkansa vai ei. Näin muutoin puutalo on mielestäni paljon mukavampi musiikin kuunteluun, ei betonielementtiseinien kovia heijastuksia ja tärykaikuja, soundi on yhtä lämmin ja mukava kuin villasukat talvipakkasilla. Lisäbonuksena on tietty se että voi kuunnella myöhään illallakin lujempaa jos siltä tuntuu kun ei ole naapureita seinän takana. :D

By the way, olisin kiinnostunut kuulemaan muiden harrastajien kokemuksia vaimentimista, joko itsetehdyistä taikka kaupasta ostetuista.

Testilevyt:
Bo Kaspers Orkester: På hotell (1994)
Peter Gabriel: Up (2002)
Pekka Pohjola: Heavy jazz – live in Helsinki and Tokyo (1995)
 
Moro!

En ole vielä tehnyt, mutta pieni fyysikko sisälläni käskee minua tekemään lattiakaiuttimieni alle "tassut", näin kertoen. :)

Eli parketti lattia ja omakoti puuta on lähtökohtani. Tavoite estää mahdollisen resonanssin siirtyminen lattiaan. "tassut" tulisi olla pyramidin muotoiset. Terävä pää siis kaiutinta päin. Ylimmäksi pehmeää ainetta, mikä painuu hieman kasaan alempia jäykimpiä kerroksia vasten pitäen kaiuttimen kumminkin tukevasti pystyssä. Alin "läpyskä" pyramidissa voisi olla vaikkapa kumia tai paksua bitumimassaa. Ylempiä kerroksia voisi sitten vaikkapa hiirimatosta askarrella. Ylin kerros eli pyramidin huippu vaikkapa vaahtomuovia. Taisinpa dvd-plazalta tälläisesta lukaistakin ja ihan järkevältä kuulostaa, noin fysiikan kannalta. Pitääkin muuten kokeilla hommaa, jahka tässä kerkeää, mutta nyt otan oluen.

Kippis!
 
Matti Lehtinen sanoi:
Moro!

En ole vielä tehnyt, mutta pieni fyysikko sisälläni käskee minua tekemään lattiakaiuttimieni alle "tassut", näin kertoen. :)



Kippis!
Minun ei tarvinnut tehdä niitä.Laitoin Nautilus 804 alle 4 jääkiekkoa kumpaankin.Ja lätkien alla on vielä kaiuttimien pohjankokoiset puulevyt,näin kaiuttimia on helpompi tarvittaessa heti liikuttaa noista alla olevista puulevyistä.Ääni ei tästä huonontunut.Ja nyt näitä helposti kumoon meneviä kajareita(Edellinen omistaja oli kaatanut) ei saa niin helposti nurin.Lätkät tukee hyvin.
 
Mun DIYratkaisu on kuoharipullon korkeista leikatut palat kajareiden alla. Eli se paksu osa korkista, kolme per kajari. :D Ainakin puulattia pysyy siistinä vaikka välillä kaappeja siirtelisikin.
 
pete sanoi:
Mun DIYratkaisu on kuoharipullon korkeista leikatut palat kajareiden alla. Eli se paksu osa korkista, kolme per kajari. :D Ainakin puulattia pysyy siistinä vaikka välillä kaappeja siirtelisikin.

Tuo kyllä olis yksinkertaisin ratkaisu. Positiivisena näkisin myös sen kahdeksan skumppapullon juomisen, ennen asennusta. Pitäähän sitä nyt olla neljä korkkia per kajari. Pitkäripasen kautta kotosalle siis..
 
jkh sanoi:
Ja nyt näitä helposti kumoon meneviä kajareita(Edellinen omistaja oli kaatanut) ei saa niin helposti nurin.

Jaa, onko 804:t vai B&W:t helposti nurin meneviä?
Velipoika oli kaatanut 703:n vasten cd-telineen ovea yöllä törmäillessään. Rikki oli niin kaiutin kuin CD-telinekin.
 
kkoskela sanoi:
Jaa, onko 804:t vai B&W:t helposti nurin meneviä?
Velipoika oli kaatanut 703:n vasten cd-telineen ovea yöllä törmäillessään. Rikki oli niin kaiutin kuin CD-telinekin.
Eihän näiden edullisimpien B&W Nautilusten alla ole sellaista kehikkoa,kuin kalleimmissa malleissa.Se tukee kaiuttimia tuo kehikko.Toinen näistä Nautiluksista on kaatunut kahdesti.Tuon ekan omistajan lisäksi naapurin rouvakin kaatoi sen täällä kotonani.Sen jälkeen oli pakko kehitellä näitä kaiuttimien tukemisjuttuja.
 
Ihme kyllä omat lattiakaiuttimet ei kaatuneet ikinä silloinkaan kun lapset oli alle kouluikäisiä, mutta lapset osaavat kyllä muita ns. luovia ratkaisuja: tytär keksi noin kahden vuoden ikäisenä että kaiuttimen takana oleva refleksiaukko on juuri sopivan kokoinen että siitä voi sujauttaa sisään legopalikoita. :D Legojen poistaminen oli kuitenkin helppoa, alin elementti irti ja käsikopelolla poimimaan legot kaiuttimen sisältä.

Mutta aloitusviestiini palatakseni; enemmän kuunneltuani otin kumimatot pois kaiuttimien alta, soundi meni sittenkin vähän liian kuivakkaaksi.
 
Oma ratkaisuni lattiakaiuttimien alustoiksi oli hautauskivitoimistosta tilatut kivet. Kivet on on n30x45cm ja 20cm korkeat jolloin diskantti asettuu juuri korvien korkeudelle. Yksi kivi painaa n50kg eli ei pahemmin taida väristä kaiuttimista tulevista värinöistä. Kaiuttimen ja kiven välillä ei ole mitään muita eristeitä, samoin kivi on suoraan lattian muovimattoa vasten.

Keep it simple :D
 
Viimeisin tviikki: levysoittimen alle noin 5mm paksuinen graniitista tehty lattialaatta (kiiltohiottu), koko 40x40cm, laatan alle 8kpl puolipallon muotoista joustavasta kumista tehtyä tassua. Tassuissa on tarra mukana, joten erittäin helppo asentaa; hinta Etolassa 0,25e/kpl. Lattialaatan sain ilmaiseksi kaverilta joka on töissä rautakaupassa, laatta oli vanhan malliston näytekappale joka olisi muuten lentänyt roskikseen, eli tviikin kokonaishinnaksi tuli 2 euroa, halpaa hupia! Jossain vaiheessa taidan kokeilla tuota Gollin "kivilaatat kaiuttimien alle"-tviikkiä.
 
kkoskela sanoi:
Jaa, onko 804:t vai B&W:t helposti nurin meneviä?
Velipoika oli kaatanut 703:n vasten cd-telineen ovea yöllä törmäillessään. Rikki oli niin kaiutin kuin CD-telinekin.

Vielä kun mulla oli vanha järjestys huoneessa ja tuntui että porukkaa liikkui liikaa kajareiden (N803) vierestä
laitoin soundcare-piikkien alle kaksipuolista teippiä. Sen jälkeen ei heilunu yhtään. Ainut ongelma olikin
sitten kun vaihdoin huoneen järjestystä saadaa nuo teipit pois sekä lattiasta että noista "piikeistä". :-\

Pari kertaa tuo teippaus pelasti. Muutoinkin suosittelen noita soundcareja lämpimästi vaikka teippaaminen
saattaisi pilatakin ne, se on halpa hinta suhteessa kajareihin....
 
ts sanoi:
Vielä kun mulla oli vanha järjestys huoneessa ja tuntui että porukkaa liikkui liikaa kajareiden (N803) vierestä
laitoin soundcare-piikkien alle kaksipuolista teippiä. Sen jälkeen ei heilunu yhtään. Ainut ongelma olikin
sitten kun vaihdoin huoneen järjestystä saadaa nuo teipit pois sekä lattiasta että noista "piikeistä". :-\

.
Niitä piikkejä kajarieni alla on ehjinä vielä 6.Kaatumisen yhteydessä piikit vahingoittuivat muutenkin,pari on kierossakin.Kyllähän piikkejä saisi lisää valmistajaltakin tai voi kehitellä itse,mutta kun lätkät tukee kajareita niin hyvin,ei ole tarpeen piikitellä N 804 uudesti.
 
Elvytetäänpä tätä vanhaa ketjua, kun itselleni tuli tarvetta värinänvaimennukselle. TV-huoneessa kotiteatterivahvistin on sijoitettu subbarin päälle ja siihen sen on tarkoitus jäädäkin. Minua huolestutti subbarin värinän aiheuttama mekaaninen rasitus vahvistimelle pitkällä aikavälillä (raskaiden komponenttien juotosten murtumat, ruuvien löystyminen jne.) Kerran demosin subbarin toimintaa suhteellisen suurella äänenvoimakkuudella sillä seuraukselle, että vahvistin oli tippua subbarin päältä! :D Lisäksi tietyntaajuiset bassoäänet saivat vahvistimen peltikotelon rämisemään häiritsevästi jo normaaleilla kuunteluvoimakkuuksilla.

Lähtökohtana vaimennukselle ajattelin suurimassaista levyä vahvistimen alle, joka erotetaan subbarin tasosta joustavalla materiaalilla. Kiertelin rautakauppaa luovaa ratkaisua etsien ja päädyin seuraavaan: 2 kpl. 30 cm * 30 cm betonilaattaa (paksuus 5 cm) ja niiden alle umpisoluisesta vaahtomuovista valmistetut remonttimiehen polvisuojat. Laattoja tuli kaksi, koska suurempaa kokoa ei näin talviaikaan ollut tarjolla (nämäkin piti kaivaa esiin lumen alta). Minulla oli jo kottikärryn renkaan sisäkumi kädessä, mutta polvisuojat alkoivat vaikuttamaan helpommalta ratkaisulta. Kokonaishinnaksi tuli n. 12 euroa, joista 8.5 meni polvisuojiin. Pari kerrosta halpoja hiirimattoja voisi olla taloudellisesti järkevämpi ratkaisu.

Ratkaisu tuntuu toimivan erinomaisesti. Maltillisilla voimakkuuksilla värinä vaimenee niin paljon, että samassa huoneessa olevat muut laitteet saavat varmasti osakseen samanlaista värinää lattian kautta ja ilmateitse johtuneena. Suuremmilla voimakkuuksilla värinän tuntee jo vahvistimen koteloa koskettaessa, mutta värinä on aivan toista luokkaa itse subbarin kotelossa.

Hieman "highendimpi" ratkaisu voisi olla tässäkin ketjussa mainittu mittaleikattu hautakivi ja Sorbothane-levy tai -tassut. Pyrin kuitenkin pitämään TV-huoneen setin maltillisessa hintaluokassa.
 
Sen verran päivitystä aiheeseen, että värinänvaimennus ei osoittautunutkaan niin täydelliseksi kuin aluksi vaikutti. Testilevyllä ajelin pistetaajuuksia, kun säätelin subbaria ja vahvistin resonoi äänekkäästi 40 Hz ja varsinkin 50 Hz taajuudella.

Seuraavaksi pitänee kokeilla laittaa betonilaatat suoraan subbarin päälle ja leikata polvisuojista palat vahvarin jalkojen alle.
 
Hiirimattoon verrattuna märkäpukumateriaali olisi pehmeämpää. On paksuuksia 2- 7mm. Saanee sukelluspukuja valmistavista firmoista ( Turussa Ursuk Oy), tai sukelluspuvusta leikkaamalla.!
 
ealab sanoi:
Hiirimattoon verrattuna märkäpukumateriaali olisi pehmeämpää. On paksuuksia 2- 7mm. Saanee sukelluspukuja valmistavista firmoista ( Turussa Ursuk Oy), tai sukelluspuvusta leikkaamalla.!


täältä
voipi hankkia neopreenia
 
Ohessa kuva polvisuojasta verrattuna halpaan hiirimattoon. En usko, että neopreenista olisi apua tässä tapauksessa.
index.php

Toisessa kuvassa subbari, vahvistin ja DIY-tärinänvaimennus. Pahoittelen kuvien huonoa laatua.
index.php
 

Liitteet

  • Polvisuoja_ja_hiirimatto.jpg
    Polvisuoja_ja_hiirimatto.jpg
    57,4 KB · Katsottu: 191
  • Vahvari_subbarin_paalla.jpg
    Vahvari_subbarin_paalla.jpg
    53,7 KB · Katsottu: 193
Erilaisia neopreenilevyjä saa Teollisuusetolasta. Neopreenin ongelmana on se, ettei se ole kovin kimmoisaa, vaan menee lyttyyn pysyvästi kun päällä on painoa riittävästi ja riittävän pitkään. Eli ei kannata käyttää kovin pieniä paloja.
 
Mulla olis ylimääräisenä 2kpl 40x50x3cm vuolukivilevyjä. Tules Jyrki hakemaan, vaikka kokeiluun josko noista jotain saisit pienen virittelyn avulla aikaiseksi. Hinta kyllä pysyisi edelleen budjettiluokassa.. :D
 
Back
Ylös