CD teki välikuoleman, mutta heräsi yllättäen tänä keväänä henkiin. Toistakymmentä vuotta meni lähes tyystin vinyylin parissa, kunnes vahingossa tuli kokeiltua uudenaikaisen CD-soittimen (Primare) tilalle vanhaa Beogram CD7000 -soitinta. Primare lensi ovesta nykyaikaisine DACkeineen. Veikkaan kyllä, että Beogrammin koukuttavan sulavan ja puhtaan äänen takana on muutakin kuin Philipsin DA-muunnin. Analogiosasta ei löydy esimerkiksi signaalitieltä yhtään opamppia.
Toiveikkaasti testasin vielä vanhempaa Beogram CD5500 -mallia, joka on lähes identtinen CD7000:n kanssa, mutta siinä oli hurinaongelmien lisäksi terävä/kova aladiskantti ja suhahtava s. Hetken setissä oli kiinni cd:n alkuajoilta oleva 14-bittistä Philipsin cd104 -mallia vastaava B&O:n CDX, mutta sen ääni oli jotenkin loudnesmainen ja suttuinen. Ei voi siis sanoa, että kaikki vanhat soittimet soivat upeasti, mutta sieltä näyttää löytyvän helmiä, kuten B&O:n CD7000.
Seuraavaksi kuunteluun on tulossa Philipsin CD850 mkii, joka on yhden bitin bitstream -toistin 90-luvun alkupuolelta. Kiinnostavaa kuulla, miten se eroaa 16-bittisistä sukulaisistaan. Yhtään uutta 3D-superspace -DACia en enää halua. Sellainenkin vielä löytyy Hegelin vahvistimesta sisäänrakkennettuna, mutta korvat ei oikein jaksa sellaista 'avaruussoundia', jossa jokainen kilkutus kuuluu eri suunnasta ja laulaja hönkii naamalle bassorummun potkiessa takaraivoon. Sulava, yhtenäinen ja luonnollinen stereomaisema saa levyn vaihtumaan toiseen ja taas toiseen ilman minkäänlaista kuunteluväsymystä. Kauan eläköön CD.
www.catawiki.com
t. ' RIF '