No niin,
Toi mun häijy sivupersoona siis aloitti ketjun ja hämmensi vähän liikaakin sivistynyttä maisemaa.
Olen piilottanut ”idealen” salasanan ja saanut ketjun vielä pysymään livenä, koska on kiva, että täälläkin joku käy; mutta etenkin, koska aiheesta jalostuneita pointteja on ollut kiva lukea.
Omat kiireet ovat olleet normiduuneissa, joten kommentit ovat olleet vähäiset. No, tässä tulee koko rahalla!
LP, CD, striimaus, kuorolaulu – yhdessä, yksin, livenä, levyltä – miten vaan.
Hyvä huomio on, että jokainen löytää sen luontaisen ja helpoimman tavan kuunnella musiikkia. Mun täytyy todeta, että täällä se on taas lp-levy. Olen varmaan sen verran vanha, että minua kiinnostavin musa ”on jo tehty” ja niitä levyjäkin riittää.
Mulla on Tidal ja Qobuz tilaukset. Qobuz pian kaksi vuotta, mutten ole koskaan avannut.
Tidal on vähän enemmän käytössä, muttei sekään enää kovin aktiivisesti, luureista joo joskus. Laura Voutilaista.
Yrityksiä on ollut, mutta vielä en ole kovin hääviä ääntä isoihin stereoihin noista saanut. Se ei tarkoita, etteikö suora striimaus olisi onnistunutta kunnon vehkeillä, mutta olen epäileväinen. Tai köyhä, minä en haluaisi panostaa tonneja nätisti puettuun tietokoneeseen.
Lähiaikoina olen myös kuullut, kuinka ylivoimainen ”red book” cd voi olla ns. ”hires” striimiin verrattuna eli äänenlaadun perässä en enää jaksa netissä juosta. No, pidetään joku tilaus voimassa, että Eveliina Kurjet soi halutessa. Usein.
Eli, olen todella sinut kuuntelutavalla, joka perustuu lp-levyyn.
CD-levyn historia ja yleistyminen on myös tuotu tässä ketjussa hyvin esille, Karajan mukaan lukien.
Kiitos näistä!
Muistan itsekin, kun cd-levy tuli – joo, oon sitä sukupolvea.
Olimme kaikki innoissamme ja vaikka mulla oli sinänsä kelvollinen – sen ajan kokemuksien mukaan – Luxmanin skraitta, odotin innoissani ”täydellistä” ääntä.
Oisko se Sonyn CDP-101 maksanut tullessaan 5990 markkaa – nykyrahassa ilmeisesti 2700€
Jotenkin sain sen ostettua vähän myöhemmin Stadista noin 4000 markalla, lähdin kaupasta kantokahvainen laatikko mukanani Turun junaan ja kohti kaverien kimppakämppää.
Rahaa riitti vielä kahteen levyyn, toinen oli Phil Collinsin ”Hello, I Must Be Going!” ja toinen joku Nimbuksen Beethovenin eka sinfonia alkuperäissoittimilla.
Uuden formaatin voittokulku alkoi siitä, että kun soitin oli paikoillaan ja nuo molemmat levyt kuunneltu monta kertaa päivän aikana, lähdettiin baariin ja laitettiin Phil Collins pauselle ja kapula eteisen hattuhyllylle. Aivan varmasti biisi oli ”You Can't Hurry Love”. Ja sitten, kun seurue sieltä valomerkin jälkeen könysi jatkoille Eerikinkadulle, heti oven avauksen jälkeen musa alkoi soida napin paunaukselle! Wau, ”mitä jätkiin nää on” kuului ihailevat tyttöjen ja poikien(?) kommentit…
Arki koitti sinäkin viikonloppuna, mutta todellisena myöhemmin.
CD-levyt taisi maksaa noin 120 markkaa vs. silloin 40(?) markkaa per lp. Tätä pojua alkoi kuitenkin askarruttaa, että soiko toi CDP-101 nyt niin hyvin? Hienosti tehty peli, hienot ”releet”, painava…
Mutta musiikin ilo oli poissa eli selvittelin asiaa ja niinhän siinä kävi, että levysoittimien parantamisella oltiin jo ihan uudessa maailmassa. Ehdin ostaa varmaan 30-40 cd-levyä ja oon varmaan ensimmäinen, joka vaihtoi niitä vinyyliin. Eerikinkadun Ladylandin – taisi olla jo TNT silloin – tyypit ihmetteli, kun halusin antaa vaihdossa Michael Jacksonin cd:n vastaavaan uuteen vinyyliin. Maksoivat muistaakseni jopa vähän lisää, jolla sain vielä enemmän levyjä. Ne levyt muuten ovat vielä jäljellä.
Oisko siitä 10 vuotta, kun viimeksi kuulin toimivaa Sony CDP-101 soitinta.
Se on niin sysipa…ka, ettei ihme, että LP12 vei mukanaan ja muuten, se Luxmanin levari – oisko ollut PD-291 – oli myös täysin kammottava, kun kuuli parempaa; sori nyt kaikille. PD-291 kokemus taitaa olla se suurin syy, miksi sivupersoonani yleensä avautui asiasta. Pitkälle vielä yli 40 vuoden haamut…
Niin, olisinpa aikanaan ostanut Philipsin CD-101:n ja säilönyt sen tähän päivään. Se oli sentään nätti, jota en silloin ymmärtänyt – no, mulla oli takatukkakin. Philipsistä, tuskin sekään niin hyvin nykyään soi, jos soi ollenkaan.
Mutta siis, CD tulee vielä.
Ihan läheiset tutut alkavat kyllästyä striimaukseen, red book rules. Kuulin juuri myös yhdestä tutusta, joka on parin viime vuoden aikana ostanut yli 500 uutta cd-levyä.
Luoja parahtakoon, että minä lähtisin niitä keräilemään, vaikka luonteelleni se olisi kovinkin sopivaa.
Mut ei, nyt karsitaan älppäreitäkin, ekaa kertaa elämässä… huh…
Takaisin lempiformaattiin.
Toi Idealen ”idiootti” lähti haukkumaan vinyylin kuuntelemista, jos ei ole tarpeeksi hyvää soitinta alle.
Mun täytyy todeta, että ukkeli on osin oikeassa, mutta kukin tavallaan.
Ja näitä jatkoja ei ehkä kannata kauheasti korostaa. Koska vain taivas on rajana ja sitä lähestytään – ensimmäistä kertaa kohtaavat SYD S10 / SAT / Allaerts MC2 Finish ja tuolle hankalalle askille harvinaisen sopiva TEAD.
Toi on mun ”dream team” ja ensivaikutelma ei voisi olla parempi.
Viisaana annoin riaan lämmetä sentään muutaman tunnin ennen ensimmäisiä ääniä – kuukausien jälkeen, aski laitettiin aivan superhyvin kohdalleen ja sitten varovaisesti neula uraan…
Ketjussa kysyttiin:
Kirjoitappa yksikin kiistaton vinyylin vahvuus? Mielummin useita kun se oli väittämäsi? Vahvuuksista mieleeni tulee vinyylin CD:tä paksumpi rakenne
No, muuta ei tule mieleen, kuin ylivoimainen äänenlaatu. Se on mun ja useimpien kavereiden pointti. Onhan LP esineenä ja kansitaiteen takia makee, mutta lopulta uskomattomat soundit meitä vievät. Se musiikki.
Kahdessa viikossa on tapahtunut paljon.
Sain yllättäviä kommentteja – onneksi positiivisia – luultavasti google-kääntäjän jäljiltä.
Kansainvälinen aspekti tälle foorumille.
Sain myös isompaa kuunteluhuonetta rakennettua uudelleen.
Mukaan tuli siis Janin aski parhaimmasta päästä – MC2 – ja ekaa kertaa kuulen SAT/MC2 paria.
Fokus on nyt alhaalla – siis isossa kuunteluhuoneessa.
Piuhoissa vähän puutteita, osa laitteista ilman virtoja muutaman kuukauden – kaiuttimet pyörillä!!
Ja päätin kääntää koko huoneen 180 astetta. Mutta nyt kuulostaa sairaan hyvältä.
Onko muuten täällä paikalla joku akustiikan mittamies? Ihan kiinnostuksesta voisin peilata omia pieniä kaiutinsiirtoja, jos joku todentaa niitä – maksusta toki!
180 asteen alakerta siis soi loistavasti. En olisi uskonut, että muutos olisi niinkin suuri – ei mulla valittamista ennenkään ollut. Olkoon nyt ainakin seuraavan …. vuoden?
Laitetelineeseen vähän muutoksia, alustalla kokeiluja, lisää mattoa lattialle, ”sisäänajoa”, kaiutinpiuhat kuntoon, piikit kaiuttimien alle(!), kaikkea tällaista. Oikein pelottaa, miten hyvin toi voi vielä soida.
Ja sitten vielä tuohon ”tonnien soittimeen” – tulee vähän mieleen Kummeli.
Thorens on varmaan ihan pyörivä peli (muttei mulle) ja uusimman Technicsin voisin ostaakin – sen SP-10R:n. Miksei myös 1220sen. Mutta palasin jotenkin maan pinnalle, kun huomasin, että SL-1200 maksaa jopa +4k€. Ja taitaa jossain olla erikoismallista jopa se 7k€ hintapyynti
Muistin, että mulla on kellarissa joku Aiwan mielettömän hieno T4P soitin, joka nykymaailmassa olisi oiva alku uudelle vinyylibuumin uhrille. Kuulin kerran tuollaista Pariisin hifimessuille ja kokemus oli mullistava. Johtuen kyllä Timedomain Yoshii 9 setistä, aivan fantastinen konsepti ja vielä joku päivä…
No, PX-E860EX tulille ja töpseli seinään – nyt saa Holbot, SYDit ja SATit kyytiä!
Eivät saaneet…. toi Aiwa ei osoittanut mitään elonmerkkejä. Ihan mykkä laite ja siinä meni mun Yoshii 9 haave, voi voi. Pitää varmaan etsiä uusi Aiwa tai sitten ei. Tuon raadon saa muuten noukkia Köydenpunojankadulta ilmaiseksi ennen SERiä.
Nyt kuuntelen isossa huoneessa ihan mitä vaan. Hidas prosessi, koska jokainen levylautaselle joutunut levy ei sieltä mielellään lähde ja operaattorikin on naulattu sohvalle. Ei lupaa hyvää ajatukselle, että pitäisi karsia aluksi noin 1000-2000 klassista älppäriä. Jos joku on tuollaisista kiinnostunut, olkaa yhteydessä!
Terveisiä Kampista,
Kari
PS. Kyllä tämä ketju pian lukitaan ja siirrytään eteenpäin, vaikka sitten siihen alakertaan tai Audiogramiin. Sitä ennen, sana on ”vapaa”.
Linnillä hyvään. Saattaahan se kirpaista, jos ei ole tottunut käyttämään rahaa. 
