Omat subjektiiviset irtohavainnot:
1) Pömpelit: upeat ovat (soundeiltaankin, ei vain ulkonäön puolesta), ei vaan meikäläisen juttu noin suuntaavat. Olenpas iloinen etten itse valinnut Gradientin Evidencejä itselleni, ihan kipeätä kuunnella spotissa pää ruuvipenkissä. Nauti siinä sitten musiikista. Mutta toisenlaisille ihmisille nuo ovat epäilemättä oikein hyvät - JOS tilat ovat isot JA akustoidut. Omanlaisesta laadukkuudestaan huolimatta eivät voisi vähempää kiinnostaa meikäläistä.
2) Olin paikalla noin kello 13.00-15.00 ja tämän kaksituntisen perusteella toteaisin: hirvittävän tasaista oli, eroja oli tosi vaikea tehdä. Tämä oli yllätys itselleni, olisin kuvitellut isompia eroja syntyväksi. Lopputulos herättää suuren skeptisyyden erinäisten pikkutviikkausten suhteen tyyliin "ooh, vaihdoin äänivarren vähän parempaan malliin ja oi mikä valtava ero oli heti välittömästi kuultavissa".
3) KAIKKI olivat mielestäni hurjan laadukkaita kieputtimia, ihan millä tahansa voisin kuunnella maailman tappiin saakka. Eli jos noista pitäisi valita, voisi valita ihan vain ulkonäön ja /tai käyttömukavuuden perusteella (niin ja ööh, hinnan, heh...).
4) Ihan ÄÄRIMMÄISEN niukasti Raven Ac jotenkin ehkä vakuutti eniten, erityisesti Cinematic Orchestralla. Mutta tässäkin näytteessä oli hurja basso-ongelma jonka laitan kyllä tilan piikkin (mikä kieltämättä herättää kysymyksen että jos noi pömpelit eivät toimineet edes tuommoisessa tilassa niin missä ne sitten toimivat?).
5) SME/Thorens: ihme homma, Thorens pisti kampoihin ilmeisesti reilustikin halvemmalla varsi/rasia-kombolla Joose Keskitalolla. Ihan yhtä uskottava basso ja auktoriteetti ylipäänsä kuin SME:llä. Starkerin Bachilla Thorens hävisi mutta volume oli selvästi tässä kohtaa muiden alapuolella joten tällä huomiolla ei ole mitään arvoa. Pienemmällä volumella mikä tahansa saadaan kuulostamaan huonommalta kuin muut.
6) Linn/Michell: 1-1. Linn soitti huonosti Ellingtonia, kanavatasapainosaa vikaa. MUTTA: Michellkin soitti huonosti samaa levyä! Varmistin homman kuuntelemalla juttua salin takana ja selvästi jossain oli vikaa. Vasempi kanava kuului vaimeampana kummallakin soittimella. Äänitys tai prässäys (tai molemmat) eivät olleet parasta a-ryhmää tuolla kiekolla. Oikeasta kanavasta yksinkertaisesta tuli enemmän matskua tuolla levyllä kummallakin soittimella ihan riippumatta kajareiden suuntaavuudesta. Led Zeppelin kuulosti pikkupikkuriikkisen paremmalta Linniltä kuin Michelliltä, siitä taas (erittäin niukka) voitto Linnille suhteessa Michelliin (joka oli äärimmäisen asiallinen sekin).
7) Ratkaisevaa oli ei source first vaan source of the source eli vinyylin laatu. Se ratkaisee mitä tulee ulos. Äänitys ja/tai prässäys. Elllington oli laadultaan jopa häiritsevän huono ja sitten jos taas rokkia vertasi niin Zeppelin oli aina vaan Zeppelin: on se vaan upeasti äänitetty lätty tuo nelonen, hakkasi kevyesti Opethin modernit jutut: eihän Opethilla ollut edes kummoistakaan stereokuvaa! Eikä Opeth edes ollut huono nykystandardein, se oli kumminkin kivasti toimivaa huttua eikä mitään yltiökompressoitua kamaa. Mutta tässä vaan huomattiin että 1970-luvulla hommat tehtiin vielä paljon paremmin. Niin ja basso-ongelma tuli esiin mielestäni lähinnä Cinematic Orchestran levyllä eli tässäkin nähtiin homman ääniteriippuvuus, Zeppelinillä tai Keskitalolla kuminaa ei ollut havaittavissa.
Juu, ei tästä käteen jäänyt kuin suuri hämmennys, erot ovat tuolla tasolla aivan hirvittävän pieniä, asiallista soundia kuulee näköjään monelta valmistajalta. Tämä on oikeastaan varsin ilahduttava johtopäätös, jokainen voi sitten valita itselleen sopivan kieputtimen myös muiden kuin äänentoiston laatuun liittyvien juttujen perusteella (hinta, ulkonäkö, käyttömukavuus jne.).
Joten suuret kiitokset vain spektaakkelin järjestäjille. Sangen viihtyisä sessio oli ja hienoa oli, että tämmöinen ylipäänsä saatiin järjestettyä!