Millä levyllä testailette ja miksi?

  • Keskustelun aloittaja Matti Lehtinen
  • Aloituspäivämäärä
M

Matti Lehtinen

Moro!

Ajattelin, notta milläs materiaalilla työ hoitelette testailun ja mitä kuuntelette juuri siltä levyltä?

Mä raahaan mukanani nykyään:

Jethro Tull - Thick As A Brick
Jethro Tull - Aqualung

Ekalta levyltä kuuntelen n. 10 minuuttia. Kuuntelen soittimia, sekä laulajaa. Miten sen materiaalin seasta pystyn kuuntelemaan tiettyä soitinta ja miten luonnolliselta se kuulostaa. Tietenkin koko ajan taustalla päälyy solisti ja kokonaisuus, jotta miten miellyttävältä ja erottelevalta laitteisto kuulostaa.

Aqualungilta, kuuntelen biisit kolmosesta kutoseen, jos mahdollista. Samaa juttua ja hyvää musiikkia.

Pantera - Cowboys From Hell
H.I.M - Greatest Lovesongs Vol. 666
Turmion Kätilöt - Pirun Nyrkki.

Ei mitään maailman parhaita äänityksiä, mutta hyviä levyjä. Liian "analyyttinen" laitteisto pistää nämä vähän "riipivän" kuuloisiksi.

Loiri - Ivalo
Club For Five - Ensi Ilta

Loirin ääni on aika yksityiskohtainen. En osaa selittää, mutta hyvä laitteisto kaivaa Veskun äänestä hyvin paljon irti. Club For Five on hyvä äänite. A cappella laulantaa. Tuo tietyn tunteen laitteistosta hyvin esille. En taaskaan osaa tarkemmin selittää..

P.s. Niin joo. Pari kertaa on itse isäntä mulle soitellut jotain Dire Straitsin biisiä, mitä en nyt muista, mutta semmonen rauhallinen missä kuuluu semmonen "tsihh" ja rumpujen fiilistä on myöskin ihan ok tarkkailla siitä.

Mulla ei sitä biisiä/levyä ole, mutta kuulostaa just hyvältä semmoseen oikein yksityiskohtaiseen ja analyyttiseen tarkkailuun. :)

Noin. Siinä mun "testi" - levyt. Mitäs teillä ja tarinat perään kiitos.

Matti.
 
Matti Lehtinen sanoi:
P.s. Niin joo. Pari kertaa on itse isäntä mulle soitellut jotain Dire Straitsin biisiä, mitä en nyt muista, mutta semmonen rauhallinen missä kuuluu semmonen "tsihh" ja rumpujen fiilistä on myöskin ihan ok tarkkailla siitä.

Mulla ei sitä biisiä/levyä ole, mutta kuulostaa just hyvältä semmoseen oikein yksityiskohtaiseen ja analyyttiseen tarkkailuun. :)
Napsauta laajentaaksesi...

Se on se Privat Investigations.
 
En varsinaisesti millään tietyillä.

Hyvällä musiikilla. Levyillä jotka ovat äänenlaadullisesti ja musiikillisesti eri tasoisia ja erilaisia.

Testaan sitä kasvaako äänitteiden äänenlaadullinen ero. Vertaan huonosti äänitettyjä levyjä parempi laatuisiin. Eron kasvaminen tarkoittaa erottelukyvyn kasvua(ääni kiinteytyy ja tulee puhtaammaksi).

Ratkaiseva seikka on kuitenkin kuinka musiikin kokonaisuus liikkuu eteenpäin ja kuinka helposti musiikkia uppoutuu kuuntelemaan kaiken tasoisilla äänitteillä.

Jos joku laite on parempi molemmissa, kaivetaan maksukymppejä.
 
Olen moukkusen kanssa samoilla linjoilla. Itse vaadin laitteistolta yleispätevyyttä musiikin suhteen, vaikka se (ehkä?) viekin sen viimeisen nautinnon jollain tietyllä musiikkityypillä. Akustista kitaraa on kiva kuunnella laitteistolla, joka ei toista muita taajuuksia nautintoa häiritsemään;)

Mutta asiaan. Private investigations, jos soitetaan alkuperäiseltä remasteroimattomalta cd:ltä, on hyvä testikappale. Remasteroidut Dire-äänitteet ovat aika kuraa alkuperäisiin verrattuna. Suhinat ovat niissä kurissa, samoin dynamiikka.

Itse tykkään kuunnella testeissä ainakin The The:n Infected-levyä, jos aikaa on vähän. Lambchop:illa ovat äänitykset kunnossa ja se soveltuu pidempikestoiseen 'fiilistelyyn', vaikka musiikki onkin makuuni hieman rauhallista. Ja laitteiston, jolla The Jesus and Mary Chain:in Psychocandy kuulostaa hyvältä, täytyy olla jotenkin viallinen...
 
Hetki sitten hommasin CD-soittimen ja nyt on meneillään kaiutintestaus. Olkalaukussa pyörivät tänään
Charlie Haden Liberation Music Orchestra: Ballad of the Fallen - hyvää musiikkia, mutta/ja haastava toistettava: samaan aikaan pehmeä kontrabasso, tiukat torvet, kuulas kitara ja tanakka piano. Bonuksena 80-luvun ECM-digiäänitys, eli aika kipakkaa kyytiä.

Charlie Haden, Paul Motian feat. Geri Allen: Etudes - hyvää musiikkia taaskin. Tällä kertaa enemmän ilmaa ja hengittävyyttä, basson sävykkyyttä. Tämän kanssa vuorottelee saman herran & Chet Bakerin Silence

The Who: Tommy - hyvää musiikkia, äänityslaatu vaihtelee, Keith Moon, ROCK.

Tom Waits: Denver Ebbet's Field -74 tai jokin muu hyvä bootleg: hyvää musiikkia, äänellisesti aika rupisia - ei saa sattua korviin.

Nick Drake: Five Leaves Left - hyvää musiikkia, kauniita sovituksia

ja tänään vielä bonuksena (kun aion kuunnella skobeja, joiden "potkua" hieman epäilen)
Medeski-Martin-Wood: It's a Jungle in here - tukeva meininki, jalka vippaa.

Vähän kyllä käy sääliksi kauppiaita, jotka joutuvat kuuntelemaan tuota Tommy-diggailuani :D.
 
Käydessäni Karhusen Pasin luona, keskustelimme tästä aiheesta. Pahin virhe sattuu kun laitteistoa arvioi pelkillä audiofiili/hifiäänitteillä. Kannattaa tietysti testata kaikella hyvällä musiikilla, niitä vartenhan ne laitteistot yleensä hankitaan. Myös huonoja äänitteitä kannattaa kokeilla.

Heh, tuli mieleen kun joskus joitakin vuosia sitten kävin Audiosavossa kuuntelemassa Ampion Neon -kaiuttimia, jotain bluesin tynkää heitin koneeseen, ja edustaja alkoi selittämään kuinka vanha ja huono tuo minun levy on, Dire Straits kuulostaisi paremmalta... totesin että jaa, ei mulla kotona ole niitä Dire Straits -levyjä.
 
Tawe sanoi:
Käydessäni Karhusen Pasin luona, keskustelimme tästä aiheesta. Pahin virhe sattuu kun laitteistoa arvioi pelkillä audiofiili/hifiäänitteillä. Kannattaa tietysti testata kaikella hyvällä musiikilla, niitä vartenhan ne laitteistot yleensä hankitaan. Myös huonoja äänitteitä kannattaa kokeilla.
Napsauta laajentaaksesi...

Joo, ja esim. mun tapauksessa enneminkin niin päin, että arvioi laitteita huonoilla äänitteillä ja sitten tsekkaa parilla laadukkaammalla taltioinnilla :) Jostain syystä mun levyhyllyssä ei vaan kohtaa hyvä musiikki (in my not so humble opinion) ja hyvä tekninen laatu.
 
Testiäänitteiksi on käytännössä jääneet ne tutuimmat levyt, joita vuosien saatossa on eniten tullut kuunneltua. Lenni-Kalle Trio: Nothing to hide, Mikko Kuustosen kokoelma, Sting: Ten Summoners Tales ja joitan muita.

Olen pikkuhiljaa yrittänyt ajaa sisään uusia levyjä tähän tarkoitukseen. Tältä uudemmalta listalta löytyy esim. hopeakiekoilla Club for Five, Rajaton ja Green Day sekä vinyylinä Kolmas nainen, Sibelius ja Queen. Vinyylikokoelmani on kuitenkin vasta pari kuukautta vanha niin sieltä ei oikein löydy tarpeeksi tuttua materiaalia vielä. Hanhiniemen ääni ja bändin soitanta on kuitenkin vuosien aikana tullut sen verran tutuksi että tuota levyä (Hyvää ja kaunista) voi oikein hyvin käyttää testeissä. Tuossa kyseisessä vinyylissä on vielä sisäraidoilla runsasta säröä, ilmeisesti edellisten omistajien jäljiltä, jonka määrän olen huomannut olevan jossain määrin sidonnainen käytettyyn soittimeen, rasiaan ja säätöihin.

Olen huomannut saman ilmiön kuin monet muut: ei noista perinteisistä "loistoäänitteistä" oikein ole testimateriaaliksi, kun ne kuulostavat hyvältä lähes laitteesta kuin laitteesta. Kyllähän minunkin hyllystäni löytyy ne tyypilliset Jäätyvät Helvetit ja Diren klassikot, mutta noista meni maku aika nopeasti.
 
Osuvin vastaus varmaankin omalla kohdallani olisi että millä milloinkin. Mutta ne levyt, joiden perusteella päätin hankkia valtaosan nykyisestä laitteistostani olivat (muistaakseni):

Emir Kusturica & Non Smoking Orchestra - Unza Unza Time
Tuomari Nurmio: 1999
Tom Waits: Used Songs

Erityistä huomiota saivat osakseen levyiltä:

Kusturicalta raidat "Unza Unza Time", "Was Romeo Really a Jerk?" sekä "Grüss Gott Trauer"; näissä pitää löytyä svengiä ja jytkettä sekä riittävästi raivoa - liian siistit esitykset rankkautuvat poies. Kappaleilla on myös aika kivoja kitara/viulu-riffejä siellä täällä, joiden pitää kuulua ja erottua kunnolla.

Nurmiolta "Sähköluuta lakaisee"; melko pitkälti samat perusteet kuin edellä. Prominentin sähkökitaran on kuulostettava kitaralta eikä miltään surinalta. Alussa ja lopussa olevien sade ja ukkonen -pätkienkin olisi hyvä kuulostaa sateelta ja ukkoselta.

Waitsilta "Mr. Siegal", "Whistlin' Past the Graveyard" ja "Wrong Side of the Road". Siegalissa on hyvin tukeva basso-rumpukomppi, joka ei saa puuroutua ja Tompan äänen pitää olla tarpeeksi räkäinen menemättä riipiväksi (sama yllä Handella). Graveyardissa ja Wrong sidella tärkeintä on menevyys ja tunne. Jos jälkimmäisen viimeinen säe "with my double barrel shotgun/and a whole box of shells/we'll celebrate the 4h of july/we'll do 100 mph/spendin someone elses dough/drive all the way to reno/on the wrong side of the road" ei herätä mitään fiiliksiä niin metsässä ollaan.

Kieltämättä nuo ovat tavallaan aika samankaltaisia levyjä, mutta sensuuntaista kamaahan tässä on tullut viime ajat pääsääntöisesti kuunneltua. Ja eipä silti, aivan kelvollisesti ovat soineet viime päivinä myös Amy Winehouse, Cannonball Adderley ja, no, Richard Cheese & Lounge against the Machine...
 
Volta sanoi:
Lenni-Kalle Trio: Nothing to hide

<snip>

Jäätyvät Helvetit
Napsauta laajentaaksesi...

Tuo Eaglesien Hell Freezes Over on kumma levy. Moni sitä hehkuttaa mutta minusta se on itseasiassa aikatavalla semmoinen 'everything louder than everything else' -tyyppinen pläjäys. Noh, ehkä se vaan johtuu siitä, että ne biisitkään ei kolahda.

Toinen kompressoinnin kukkanen (ja monilla laitteilla lähes kuuntelukelvoton levy) on Rushin Vaport Trails. Näillä nykyisillä värkeillä tuo on kuunneltavissa ja biistikin hetkittäin vipatuttavat jalkaa. Soundi on kuitenkin lattana, noin niin kuin FE-termein. Hengetöntä menoa, koska dynamiikka on täysin lytyssä.

Lenni-Kallen eka(?) on toinen monien vakiotestilevy kaikesta päätellen. Osansa lienee sillä viimeisen raidan bassomanialla - vai?
 
Hell Freezes Over on varmasti äänikuva- ja detailibongareille unelmalevy. Itse en siitä kyllä oikein mitään saa irti.

Lenni-Kallen ekalla testaan lähinnä pianosoundia, rytmiikkaa, bassotoiston tarkkuutta sekä laitteiston rasittavuutta (on muuten joillakin laitteilla uskomattoman rasittava cd). Myös pitkät rumpusoolot toimivat minulla hyvin, entisenä harrastelijarumpalina. Tuon viimeisen bassoraidan toluton kumina ei oikein nappaa, mutta olen sitäkin käyttänyt etsiessäni kaiuttimille bassotoistoltaan sopivinta paikkaa.
 
Mulla tuo testilevypino vaihtelee melkein kausittain, mutta Sepulturan Roots -levy on ollut aina ehkä se tärkein levy. Ja sieltä kappale Ratamahatta. Hieno stereokuva, paljon matskua monesta suuntaa esim kolme bingobongoalkuasukasta paukuttelemassa rumpujen lisäksi, vaikeasti toistettavat sähkökitarat kertovat paljon ja matalaa bassoa taustalla.
 
Dream Theaterin Awake ja varsinkin The Mirrorin ekat kitarariffit irroittavat kivasti amalgaamit hampaista, jos setti on liian kirkas.

Soundgardenin BadMotorFinger on sopivan kuivasti/huonosti tuotettu levy testaamaan kokonaisuuden suvaitsevaisuutta.

Depeche Moden Black Celebration- ja Music For the Masses -levyiltä voi bongailla kaikenlaista yksityiskohtaa.

Ja ennen kaikkea näiden kuuntelu on miellyttävä tapa viettää aikaansa.
 
tomppam sanoi:
Dream Theaterin Awake ja varsinkin The Mirrorin ekat kitarariffit irroittavat kivasti amalgaamit hampaista, jos setti on liian kirkas.
Napsauta laajentaaksesi...

No piru että pitikin unohtaa tuo Awake. Vakiotestikamaa säädettäessä laitteistoa. Uuvuttaa äkkiä jos jokin ei ole kohdallaan, mutta potkii hienosti kun kaikki natsaa. Taas tänään oli käytössä ja täytyy sanoa että tuon perusteella täytyy vielä hioa kajareiden uutta sijoituspaikkaa.

Nightwishin Once ja Century Child on hyviä levyjä silloin kun haluan testata miten massiivisempi kaaos pysyy kasassa. Tuo menee helposti puuroksi.
 
Volta sanoi:
No piru että pitikin unohtaa tuo Awake. Vakiotestikamaa säädettäessä laitteistoa. Uuvuttaa äkkiä jos jokin ei ole kohdallaan, mutta potkii hienosti kun kaikki natsaa. Taas tänään oli käytössä ja täytyy sanoa että tuon perusteella täytyy vielä hioa kajareiden uutta sijoituspaikkaa.

Nightwishin Once ja Century Child on hyviä levyjä silloin kun haluan testata miten massiivisempi kaaos pysyy kasassa. Tuo menee helposti puuroksi.
Napsauta laajentaaksesi...

Niinpä.
 
Hyvä threadi.
Tässä joitakin poimintoja ja kommentteja vuosien mittaan muovautuneista testausmateriaaleista.

- kuoromusiikki: Candomino. Toistensa kaltaiset nuorisoäänet asettavat kovat vaatimukset keskialuetoistolle. Huonolla setillä menee ihan mössöksi, hyvällä erottaa yksittäisiä ääniä muiden seasta. Siis EI saa soida niinkuin yksi instrumentti (sorry vaan hra Satomaa), vaan joukko samankaltaisia instrumentteja.

- female voice: Ella Fitzgerald, Natalie Cole, Eddi Reader. Edelleen keskialuetoiston laadun mittausta. Viimeisellä alakeskialueen turpeus ja kuminatoisto jää kiinni.

- male voice: Nat King Cole, Frank Sinatra. Läsnäolo, läsnäolo. Siis läsnäolo.

- vasket: Miles Davis, Dizzy Gillespie

- akustinen kitara: Tommy Emmanuelle. Keskialuetoiston ja rytmin arviointia. Toimii tai sitten ei.

- klassinen orkka: Trevor Pinnock/The English Concert. Alkuperäissoittimet, joten ei saa kuulostaa liian sileältä tai hunajaiselta. Mukana pitää olla aimo annos karheutta ja raakuutta, mutta äänen pitää silti olla hento ja hauras.

- Sanger/Cesar Franck. Tukholmassa äänitetty BIS:n levy. Ko. kirkon akustiikka ja tunnelma täytyy välittyä oikein. Tämä on tosin kuunteluhuonesidonnainen asia, on aika vaikea saada kaiuttimia irti huoneakustiikasta.

- sähköbasso: Jaco Pastorius. Tällä tsekataan alapään timing ja kartioiden kontrolli.

- ryminämusa: Deep Purple/Machine Head. Musiikissa pitää kuulua aito yhteissoiton ilo ja bändin saumattomuus. Mikään osa-alue ei saa lähteä irti muista, tai erottua liikaa. Paicen basari ja Gloverin Rickenbacker ovat kuin yhtä luuta. Neutraalin kaiuttimen bravuurinumero.

- lyömäsoittimet: Hi-Fi News & Record Review testilevy vuodelta liitu ja taulu. Calrec Soundfieldillä luonnollisessa, puolikaikuvassa tilassa äänitetty rumpusetti. Tajuttoman vaikea saada toistumaan realistisesti. Tällä jyvät erottuvat akanoista. Kerran olin levyn kanssa kuuntelemassa erästä suomalaista huippukaiutinta. Soitettiin ko. pätkä, jolloin todettiin yhteen ääneen ettei haitsu oikeasti tuolta kuulosta. Myyjä oli aika hiljaista poikaa, fiksu mies joka tajusi välittömästi itsekin että laatu oli ihan tuubaa. Myös päätevahvistimelle ja DA-muuntimelle todella kova luu purtavaksi.
 
Olli Mustosen tupla-CD, Bach, Shostakovich : Preludes & Fugues, äänitetty Kauniasten "uudessa paviljongissa". Pianomusiikki on hankala äänittää ja hankala toistaa hyvin. Tuosta levystä kun kuuntelee muutaman otteen se kertoo jo paljon. Iskuäänten napakkuus ja oikea-aikaisuus. Äänen puhtaus ja aitous. Tilavaikutelma ja jälkikaiut. Pahalta tuo levy ei kuulosta koskaan mutta jos ei kaikki asiat ole kohdallaan niin se voi kuulostaa aika lattealta. Muutkin hyvät pianolevyt ajavat samaa asiaa.

Beethovenin Sinfoniat 3 ja 5, Simon Rattle (taitaa olla Deutsche Grammophon): Dynamiikkaa riittää... toistuuko voimakkaimmat kohdat puhtaasti. Kuuluuko hiljaiset yksityiskohdat.

Madonnan Music levyltä kappale nro 11, eli American Pie. Jos kaiuttimet korostaa suhisevia ässiä tämä on hankalaa kuunneltavaa.

Laurie Anderson, Life On a string, Hieno levy, kaunista naisääntä ja monipuoliset soittimet hyvin äänitettynä. Sisältää myös matalaa bassoa.

Bo Kaspers Orkerster, Kaos Erinomainen levy. Bassoraidan seurattavuus, lyömäsoittimien aitous ja musiikin mukaansatempaavuus.

Metallica, toimivuus raskaammalla musiikilla.

Apocalyptica plays Metallica Neljän sellon erottuminen stereokuvassa.

Eagles, Hell Freezes over Tykkään kuunnella sitä kohtaa missä yleisö tunnistaa Hotel Californian. Mukava fiilis, mutta en tiedä kertooko se kovin paljon laitteiston hyvyydestä. Saman biisin alussa on bassopitoista rummuttelua.

Ja paljon muuta, etenkin viulua, pianoa ja hyviä laulajia.
 
Mike Oldfield: Songs of Distant Earth - tällä voi testata "leijutuskykyä" eli miten avara ja eteerinen soundi irtoaa

Armageddon - Soundtrack - sopiva levy dynamiikkatestiksi joskin varmaan parempiakin löytyy

Dead Can Dance : Into The Labyrinth - pitkälle samaa asiaa kuin Oldfield mutta vähän vaatimattomammin

Blackmore's Night : Ghost of A Rose - sopivaa musiikkia sellaisenaan jotta yleisen balanssin saa kiinni ja jotain hunajaisesta naisäänestäkin

Death: Sound of Perseverance - nimikin kertoo että testilevyainesta, mutta tässä tulee kyllä raakuus ja puuroutuminen esille ja jos ei homma ns. pysy kasassa etenkin tuplabassojen osalta :)

Sepultura: Chaos A.D. - akustinen kappale Kaiowas on mainio dynaaminen koetus

Kalevi Kiviniemi : Fire Dance - subbaritaajuuksien murinoiden koestukseen

Tool: se uusin levy (en muista nimeä) - mainiot soundit ja mainiota heviä

Metallica: Black - heviosaston perusstandardi

Kai Tracid: Skywalker - Liquid Skies on mielenkiintoinen testiraita konemusiikin puolelta

Madonna: Ray Of Light - hyvät soundit ja tuotanto, pari hyvää kappalettakin

Kämmärit: Onnentie - Oululaista parhaimmillaan, sopivan balanssin studiofolkkia

Värttinä : Miero - avausraita vie mieron huoneeseen liika-annosteltuna

King's Singers: Cappella - acappella-osaston parhaita Club For Fiven ensi-illan lisäksi

Dream Theater: Awake - tämä nyt on mainittukin

Squealer: Under The Cross - taiten tehtyä speed metallia hyvällä tuotannolla

Within Temptation: The Silent Force - paljastaa liikakirkkauden asteen

Lenni-Kalle Taipale Trio - mainiota pianojazzia

Bela Fleck And The Fleckstones : Flight of the Cosmic Hippo - bassomurinat ei tästä juuri parane

Dave Brubeck Quartet : Time Out - perusjaskaa ja mehevyys/miellyttävyyskertoimen hakua

Musical Fidelity : Testi CD Mozart - hyvin tehtyä klarinettisettiä

Holst: The Planets (Decca) - sinfonian alkeita

Kari Bremnes : Norwegian Mood - erikoinen naisääni josta kyllä aina saa jotain irti

Osa nyt on tullut kerättyä testikokoelmaksikin.
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös