Päätinpä kirjoitella hiukan kokemuksia Regasta, kun sellaisen tänään sain. En ole mitenkään hirveästi laiterumbaa harrastanut, joten en osaa ihan tarkoin kuvailla kaikkea hienoin hifitermein, mutta ehkäpä kaikki kiinnostuneet ymmärtävät tekstiäni.
Vanha vahvistin oli Harman Kardonin HK3370-stereoviritinvahvistin, jolla kuunneltiin musiikkia n. 5 vuotta. Kaiuttimina toimivat Dynaudion Audience 52SE ja musiikkimakuna Porcupine Tree, Opeth ja kaikki tältä väliltä jazzista konemusiikkiin.
Ensireaktiot olivat, että kylläpäs tuli diskanttitoistoon kirkkautta! HK:n soundi oli todella "mutainen" ja bassoja korostava. Myös levyillä, joilla dynamiikkaa on, eivät toistuneet aivan kuten pitäisi. HK:ssa oli myös bassot todella löysät ja epätarkat. Miralla bassotoisto on paljon napakampaa ja esim. Bela Fleckin Flight of the Cosmic Hippon nimikkoraidalla tuntuu, että bassokitara ulottuu hiukan alemmaksi ja paljon sävykkäämmin. Porcupine Treen uusimmalta taas löytyi ihan uusia ritinöitä esim. Anesthetize-kappaleelta. Muutenkin levyllä on mielestäni melko hyvä äänimaailma, vaikka melko "sähköinen" yleistunnelma onkin.
Vesa-Matti Loirin Ivalolla ja Johnny Cashin American IV - The man comes around-levyillä tuli melkoisesti lisää läsnäolontuntua vokaaleihin. Nyt myös ääni leviää mukavasti takaseinälle ja stereokuva on todella tarkka.
Hiukan mätömpi tavara (testilevynä Opethin Blackwater Park ja Mastodonin Blood Mountain) kuulostaa hiukan rasittavammalta lähinnä diskanttitoiston puolesta, mutta toisaalta liiallista kuminaa ei enää esim. Opethin levyllä ilmene. Huoneakustiikka parantaisi varmasti myös tilannetta.
Ensi viikolla olisi tulossa Pro-jectin Debut III-levysoitin, joten sitten pääsee testaamaan myös analogista ääntä. Tällä hetkellä äänilähteenä toimivat HK:n cd-soitin ja tietokone ryyditettynä Silverstonen usb-dac:lla (tiedostomuotona flac ja alac). Pitää jossain vaiheessa testata esim. Rega Apolloa, josko sillä saisi vielä enemmän irti setistä.
Tiivistettynä: Rega Mira 3 & Dynaudio Audience 52SE on musiikin nautiskeluun oiva setti, jolla voi kuunnella lähes kaikenlaista musiikkia.