Putkivahvistiopas

Fundeeraaja

Käyttäjä
Liittynyt
8.8.2006
Viestejä
4 923
Kaupunki
IČIĆI Kroatia
Kuulkaas te kaikki alan harrastajat, saisitteko yhteistuumin aikaiseksi käyntiin projektin jossa pantaisiin kansiin putkosiin liittyvä tietous ja tehtäisiin vinyylioppaan kaltainen opus? Voisi sisältää tietoja eri putkityypeistä ja niiden ominaisuuksista. Kytkennöistä ja niden merkityksestä, sun muuta hyvinkin tähdellistä asiaa aiheen piiristä. Tämmöiselle teokselle tuntuisi olevan melkoista tarvetta.

Näin kyselee hallitus
 
Toi on loistava idea, toivottavasti tekijöitä löytyisi.
Aihepiirin rajaus varmasti haasteellinen, ettei tule liikaa matskua.
Koska tarinaa näistä riittäisi kirjaksi asti. Ei siis minulla, mutta tiedätte mitä tarkoitan ;)

Niin ja ilmoittaudun vapaaehtoiseksi puhtaaksi piirtäjäksi kaavioille yms tarvittavalle
 
Mäkin ajattelin just, että voin tehdä kaavat puhtaakseni editorilla mutta trv ehti. En mä putkitekniikasta tiedä joten tähän opukseen etten sitten voi oikein osallitua. Ja oikolukuun.
 
Uusi radiokirja kertoo mielestäni kivasti putkien, trankkujen ja muiden härveleiden perusteet aitoon 50-luvun tyyliin. Löytyy pdf-tiedostona, mutta kun ei taida saada laillisesti levittää.
 
Mahtavaa! Todella hyvä idea Funde!

Vinyyliopashan on juuri tällainen ideasta syntynyt tietopaketti ja meillä ainakin jo plarattu aikaslailla hiirenkorville :D Voin povata innostunutta vastaanottoa ko. julkaisulle.

Tulipa mieleen eräs kirja 1970 -luvun puolivälistä: Elektroniikkaa sinulle (Wiio, Somerikko, Laine) jossa radioelektroniikan ohessa kerrotaan vähän myös putkielektroniikasta kansantajuisella tavalla ja onpa lopussa myös lista putkityypeistä. Olennainen tieto tuntuu vain olevan siellä rivien välissä... ainakin mulle kirjan kirjoitustyyli tökkii pahemman kerran.

Jäämme innolla odottelemaan! Itselläni ei ole mainittavaa osaamista mutta eräs tuttava (jonka rakentamia röörivehkeitä nytkin kuuntelen) voisi osallistua työstämiseen, kysyn häneltä.
 
woohoo sanoi:
Mahtavaa! Todella hyvä idea Funde!

Vinyyliopashan on juuri tällainen ideasta syntynyt tietopaketti ja meillä ainakin jo plarattu aikaslailla hiirenkorville :D Voin povata innostunutta vastaanottoa ko. julkaisulle.

Ilman muuta tarpeellinen kirja. Juuri tämmöisten hiukan valtavirrasta sivuun menevien aihepiirien käsikirjoja tarvitaan. Vinyyli ja putket ovat aihealueita joilla vielä joutuu tekemään paljon säätöä omin käsin ja joihin liittyvä tieto alkaa monin osin olla jo paperille kirjaamatonta kansanperinnettä (netistä löytyy mutta kun oikeasti pitäisi tehdä jotain niin mikään ei lyö laudalta helposti käteen sopivaa kirjaa).

woohoo sanoi:
Tulipa mieleen eräs kirja 1970 -luvun puolivälistä: Elektroniikkaa sinulle (Wiio, Somerikko, Laine) jossa radioelektroniikan ohessa kerrotaan vähän myös putkielektroniikasta kansantajuisella tavalla ja onpa lopussa myös lista putkityypeistä. Olennainen tieto tuntuu vain olevan siellä rivien välissä... ainakin mulle kirjan kirjoitustyyli tökkii pahemman kerran.

Nuo Wiio/Somerikko-teokset (ainakin minun lukemani) oli suunnattu nuorille ja noina kaukaisina aikoina nuorille tavattiin kirjoittaa "setämäisesti" ja yliopettavaisesti.

Juhani
 
Hinkkanen sanoi:
Nuo Wiio/Somerikko-teokset (ainakin minun lukemani) oli suunnattu nuorille ja noina kaukaisina aikoina nuorille tavattiin kirjoittaa "setämäisesti" ja yliopettavaisesti.

Juhani

Yeah! Voisko sen paremmin sanoa...
 
sihvis sanoi:
Siis tämä(kö): http://www.srat.fi/hinnasto/h/harr.shtml

Tuo olisi syytä käydä läpi ja verrata oman oppaamme mahdolliseen sisältöön.

Sama kirja. Setämiesten höpötykset voi kirjaa lukiessaan ohittaa ja kaivaa vain itselle oleellisen tiedon. Lukiessa joutuu myös peilaamaan asioita tähän päivään, mitä tutkimus on tuonut lisää ja kuinka komponentit ovat kehittyneet.

Olen ehdottomasti sillä kannalla, että uusi kirja aiheesta olisi tervetullut, mutta kannattaa näitä vanhoja opuksia hyödyntää tarpeen mukaan.

Lisäys: mikäli on tarvetta piirrellä kuvia esim. cad-sovellutuksilla niin täältä löytyy osaamista.
 
päivää,

Mainio idea. Oikolukuun ja kielenhuoltoon ehdin osallistua.

O
 
Kannatan, tahtoisin tietää lisää putkista, termeistä, laitteista ym.,
etenkin nyt kun on tulossa ensimmäinen putkivekotin kuulokevahvistimen muodossa.
 
alspe sanoi:
Mäkin ajattelin just, että voin tehdä kaavat puhtaakseni editorilla mutta trv ehti. En mä putkitekniikasta tiedä joten tähän opukseen etten sitten voi oikein osallitua. Ja oikolukuun.

Jaa jos sulla on tuohon tarkoitukseen jokin ohjelma niin tee vaan.
Mä voisin piirtää vaikka putkien kuvia tai eri putkien pinnien kaavioita sitten.
Oppaasta olisi hyvä löytyä tieto miltä pinneltä eri putkilla mitataan jännitteet yms
 
Okei, mä voin olla kaavaeditori (jos vaan toimitatte mulle kaavat ja laskelmat jotenkin, käsin kirjoitettuna, nettiklippeinä jne). Mutta päätoimittaja tietysti tarvitaan. Sihvis teki hienosti vinyylioppaan, kuka on putkitekniikan asiantuntija sekä innokas hommaan? jos hommaan löytyy innokas, voisi se innokas vaikka miettiä miten pilkkoa putkitekniikkan 4-5 eri osaa ja delegoida osia muille asiantuntijoille?
 
Hieno idea fundis! Tämmöistä opasta meikäläinen on kaivannut. Päätoimittajan viittaa voisi istuttaa vuoden hifiharrastajan harteille. Tietotaitoa putkista löytyy varmasti.
 
Hra Sihvistä ajattelin päätoimittajaksi ehdottaa. Kutvosen Mkkokin aintoi suostumustaan taannoin, joten olkaa häneen yhteydessä myös. Jos saadaan samanlainen porukkahenki kuin vinyylioppaaseen niin homma pitäisi olla mahdollinen. Miten jos tuota koittaisi saada vaikka keväälle DIY-tapahtumaan, taitaa olla aikataulu liian kireä tuohon. Hifimessuille mennessä painoon?
 
Mainio idea kieltämättä. Vinyyli ei allekirjoittanutta kiinnosta, mutta putkipelit voisi olla asia erikseen.

Eri kytkentöjen vertailujen lisäksi voisi olla soveltuvuudesta yleensä. Esim tämän tapaiset artikkelit voisi tuoda monen harrastajan lähemmäs putkilaitteita paremman ymmärryksen myötä.

Ps. Tämä ketju voisi muuten olla ihan hifi-puolella, vai? Kenties useampi silmäpari hoksaisi.
 
Hifimessut lienee parempi aikataulu jottei kirjoittelu mene materiaalin tuottajilta ihan työksi.
Mutta kuten vinyylioppaan kanssakin huomattiin oli loppurutistus kauhea, joten deadline saisi olla jo heinäkuussa.
Toisaalta luulen että harrastajistosta löytyy tämän aiheen piiristä henkilöitä jotka tuntevat putket ja kytkennät kuin omat taskunsa, eli kyse on lähinnä tiedon siirtämisestä paperille, vinyyliopasta hidasti se että jouduin samalla opiskelemaan aihetta.

Voin tämänkin oppaan toimittaa jos muita halukkaita ei ilmaannu, mutta materiaalin on tultava muilta, tästä aiheesta en tiedä yhtään mitään.

Ensimmäinen etappi olisi miettiä se mitä oppaaseen halutaan, eli sisällysluettelo, ja sitten jakaa se kirjoittajille.
Ideoita aiheista olkaa hyvät.
 
Ihan mielenkiintoinen idea, kannatan sinällään kyllä. Mutta halutaanko tässä kirjoittaa teoriaa uusiin kansiin, vaiko joku yleisemmänluontoinen opus joka hieman valottaisi kansantajuisesti asiaa harrastajan kantilta, eikä yrittää niinsanotusti keksiä pyörää uudelleen. Teoriaa kun etsivälle löytyy, mutta erilaisten peruskytkentöjen olemuksen ja järjen, ja ylipäänsä koko tulipullon toiminta, voisi olla sellaista johon moni voisi kaivata sellaista edes pintapuolista ymmärrystä.

Noita vanhoja oppikirjoja ei kannata kirjoittaa uudestaan, eikä siinä rehellisesti sanoen ole mitään järkeä, josko kellään on siihen aikaakaan. Mutta sille kansanosalle, joka ei rööreistä ymmärrä hölkäsen pöläystä, voisi asioita hieman vinyylioppaan kaltaisesti valottaa. Jos haluaa tietää, että miksi ja miten µ = gmrp, kannattaa jo kahlata niitä teoriaopuksia lävitse. Siihen on syynsä, miksi ne ovat kaikki yli kaksisataasivuisia, etkä silti löydä yhdestä kaikkea etsimääsi...

Pitäisi siis määrittää, kuinka syvällinen opuksesta halutaan.
 
mkutvonen sanoi:
Teoriaa kun etsivälle löytyy, mutta erilaisten peruskytkentöjen olemuksen ja järjen, ja ylipäänsä koko tulipullon toiminta, voisi olla sellaista johon moni voisi kaivata sellaista edes pintapuolista ymmärrystä.

Tuo kuulostaisi aika hyvälle lähdölle, tavoitteena voisi olla että oppaan lukemisen jälkeen sana putkivahvistin ei aiheuta enää pelkotiloja säätämisestä ja sähköiskuista.
Ja että kaltaiseni ummikko jollain tasolla ymmärtäisi mitä eri kirjain-numero-yhdistelmät eri putkissa meinaavat, ja miten toimii ja miksi toimii ja mitä vaatii muilta laitteilta ja...
Siinä voisi sitten taluttaa lukijan rantavedestä tuonne rinnansyvyyteen jonkinlaisen diy-ohjeen avulla, antaa ohjeita modauskokeiluihin ja toivottaa hyvää uintimatkaa.
 
Back
Ylös