Yhteisösoitin: "laita hyvä kiertämään"

OK. Mulla voisi olla kiinnostusta, ellei tässä tule tehtyä mitään muita liikkeitä ennen sitä.
 
Kiinnostusta löytyy täältäkin päin. Olis mukava päästä testaamaan hieman parempaa soitinta, tuon oman perus Pioneerin sijaan. Täytyy pysyä sivuilla jos vaikka ko laite eksyisi taas jossain vaiheessa Pirkanmaan suuntaan. Ajankohtaista itselle vasta vuodenvaihteen jälkeen. Tulee muutto uusiin kuuntelutiloihin.

T:Bigbadjulius
 
Jos ja kun laite saapuu eteläiseen Suomeen, tarkemmin ottaen Helsinkiin, voisin mielelläni ottaa sen lainaksi. En kylläkään viitsi Vaasasta asti lähteä sitä hakemaan, eli jos joku sen koestaa välillä, ja pukkaa vaikka pari-kolmesataa kilometriä etelämmäksi, niin sitten kelpaa kyllä.
 
rajani sanoi:
Jos nyt ei ole tullut muutoksia suunnitelmiin, niin soitin olisi menossa 9.10. Vaasan seudulle, joten vain yksi harrastaja on jonossa, mutta juuri tuon laatikkomäärän takia ei sointinta joka päivä kannata liikutella eri harrastajalle.

Tämä ylläoleva suunnitelma peruuntui juuri viime metreillä, joten nyt en kiireden takia ala soitinta pakkaamaan vaan 2 viikon päästä eli alkaen 20.10. soitin olisi vapaa lähtemään jonnekin tänne lähiseudulle. Kuten yllä jo sanottiinkin tämä on tarjolla vain yhdistyksen jäsenille. Käsittääkseni Niko oli seuraavana jonossa, jos ei ole jo tarve mennyt ohi.
 
rajani sanoi:
Käsittääkseni Niko oli seuraavana jonossa, jos ei ole jo tarve mennyt ohi.
Ohi on tarve meikäläisen osalta. Oma Rega sorvaa kuunteluhuoneen nurkassa.
 
Waiski sanoi:
Jeps. Nyt tuo soitin on siis kokonaisuus, johon ei tarvitse itse ostaa mitään. Soittimen mukaan tulee Rega Fono MM RIAA + lisävirtalähde. Ainoa mitä tarvitset on RCA-piuhat RIAA --> Vahvistin ja homma kunnossa. Soitinhan on juuri lauantaina säädetty ala Kaksos Seppo, eli takuulla tikissä. Kun soittimen siirtää kotiinsa, niin ei tarvitse kytkeä kuin piuhat ja varmistaa, että soitin on suorassa.

Setti kokonaisuudessaan:
Rega P3
Rega RB 250 + Michell technoweight
Linn rasia(?) AT95E neulalla
Rega Fono MM + lisävirtalähde mallia DIY (kuulemma moninkertaistaa virranantokyvyn)
Soitin on kiinteällä Regan johdotuksella (jälkiasennusvirityspiuhat)
Soittimen mukana tulee myös kansi, jonka voi tarvittaessa laittaa paikoilleen (helppo homma)
Soittimessa myös komea "Donated 2008 by "The Piiri""-kyltti

Ylläolevaan pakettiin on kesällä tullut lisää erään yhdistyksen jäsenen lahjoittamana: Project Phonobox SE -riaa.
 
Missäs tämä tällä hetkellä majailee ja onko kuinka ruuhkaa? Olisi kiinnostusta päästä testaamaan, mutta onko Regan siirtäminen Seinäjoelle kuinka työläs prosessi.
 
Muistaakseni erppi oli kiinnostunut seuraavaksi, mutta mieluiten liikutan soitinta vain niin että seuraava lainaaja tulee noutamaan (Lahdesta) tai sitten tuon lähiseudulle.
 
Täällä olisi kiinnostusta (Kotka). Torstaina olisi käyntiä Lahden kautta, joten voisin sen mukaani poimia. Helsingin suuntaan liikkuisi kätevästi ensi viikon alussa.
 
Snowman: Jos olet torstaina illalla tulossa niin laita yv:tä. Soittimen pakkauslaatikko on jo varastosta haettu, mutta kaikille osille ei ole näppärää laatikkoa muistaakseni. Alkuperäiset pakkaukset on kuitenkin jokaiselle komponentille tallessa.
 
Waiski sanoi:
Jeps. Nyt tuo soitin on siis kokonaisuus, johon ei tarvitse itse ostaa mitään. Soittimen mukaan tulee Rega Fono MM RIAA + lisävirtalähde. Ainoa mitä tarvitset on RCA-piuhat RIAA --> Vahvistin ja homma kunnossa. Soitinhan on juuri lauantaina säädetty ala Kaksos Seppo, eli takuulla tikissä. Kun soittimen siirtää kotiinsa, niin ei tarvitse kytkeä kuin piuhat ja varmistaa, että soitin on suorassa.

Setti kokonaisuudessaan:
Rega P3 -levysoitin
Rega RB 250 + Michell technoweight
Linn rasia AT95E neulalla
Rega Fono MM + lisävirtalähde mallia DIY (kuulemma moninkertaistaa virranantokyvyn)
Soitin on kiinteällä Regan johdotuksella (jälkiasennusvirityspiuhat)
Soittimen mukana tulee myös kansi, jonka voi tarvittaessa laittaa paikoilleen (helppo homma)
Soittimessa myös komea "Donated 2008 by "The Piiri""-kyltti

Ylläolevaan pakettiin on kesällä tullut lisää erään yhdistyksen jäsenen lahjoittamana Project Phonobox SE -riaa ja lisäsin pakettiin vielä Cordial-välikaapelin. Laitoin mukaan vielä muutaman kappaleen yhdistyksemme esitteitä ja tulostin myös tämän osalistan. Omissa testeissäni Project Phonobox SE oli kumma kyllä paremman kuuloinen kuin Rega Fono.

Soitin on siirtynyt nyt Snowmanille.
 
Kiitos rajanille kuunteluista ja soittimen esittelystä.

Varoitus kanssaharrastajille!

Sellainen huomio tähän kohtaan, että eilen illalla aloin soitinta kokeilemaan, ja nyt kun tuo regan levysoitinesivahvistimen virtalähde on mallia DIY metallisessa kotelossa, ajattelin vain varmistaa että se on kunnolla maadoitettu harrastajakavereiden turvallisuuden vuoksi. Virtalähde kun ei ollut vaikea avatakaan.

Ilmeni sellainen asia, että vaikka virtalähteestä lähtee kyllä maadoituksen mahdollistava johto, laitteen runkoa ei ole kuitenkaan maadoitettu vikavirtatilanteen varalta. Täten se voi olla hengenvaarallinen, mikäli jokin vika ilmenee. Onhan laitteen kotelo metallia.

Kuva vielä selventämään, mistä on kysymys.

img1817j.jpg

Tämä kaikki siis vain meidän turvallisuutemme vuoksi, laite kun kiertää monilla ihmisillä.

-Heikki
 
Snowman sanoi:

No niin, ottakaapa sitten ripeästi toi laite pois käytöstä! Suojamaadoitus kuntoon _välittömästi_ ja sitte vielä heivaatte koko (Weidmüllerin?) kotelon muovirasian sisään jos tolla haluatte riskeerata.
 
Tuo maadoitus asia on ollut tiedossa. Lahden poijjaat lupasivat hoitaa asian :-\
 
Laite on nyt minulla ja asia tiedossa niin en sitä käytä. Tuo kotelo on helppo maadottaa. Jos luvan saan, voin tehdä sen itsekin. Muutoin voin lähettää sen vaikka korjattavaksi.
 
Maadoita pois vaan. Ei se yhden piuhan lisääminen lienee ole homma eikä mikään, kun ilmeisesti tiedät mitä teet?
 
Jep minäpä laitan sen, joo eihän tuo mitään avaruustiedettä ole. Keskiviikkoon mennessä homma ok ja pääsee sitten kuuntelemaan. ;) Pro-Jectilla nyt soitellut, hyvältähän tuo kuulostaa omaan teknariin verrattuna. Toisaalta yllättävän samankaltainen saundi, mitä nyt teknarissa vähän tukkoisempi. AT-95 noissa on molemmissa.

Silmällekin tuo soitin on miellyttävä. Kuunnellaan nyt vielä uudella vahvistimella ja katsellaan sitten, joutaako samankaltainen laitos hankintalistalle. :)
 
Kun tuo olisi tänne pk-seudulle tulossa, olikos tässä jonossa ketään ennen allekirjoittanutta? Jos ei, niin voisin mielleläni ottaa sen testiin.
 
Näillä näkymin liikun perjantaina Helsinkiin päin, jos k4mmo silloin haluat, voin toimittaa soittimen sinulle.
 
Back
Ylös