Leffat katsottu ja ymmärtäväinen ihana vaimoni päästi levyjen ääreen.
Lautasella käväissyt rivakasti
Dietrich Fisher-Dieskaun vetäisemältä Die Schöne Mülleriniltä Das Wandern
Robert Wyattin Rock Bottomilta Alifit
Dave Lindholmilta Vanha ja Uusi Romanssi
Billie Holidayltä Strange Fruit ja No Good Men
Weather Reportilta I Sing The Body Electricin avausraita
Conor Oberstin Cafe Canaveral
ja Dvorakin 9. sinfonia soi, ei kovin hyvänä äänityksenä, kun kirjoitan tätä.
Vaihto halpaNadista Black Cubeen poisti verhoa ja paljon. Yllätyin kuinka paljon.
Yli 30 vuotta kuuntelemiltani levyiltä löytyi jopa kokonaan uusia ääniä, vaikka juuri niitä en bongaillut vähääkään.
Laulajat tulevat johdonmukaisesti läheisemmin esiin, äänen sävyjä ja yksityiskohtia erottuu herkemmin ja koskettavuus luonnollisesti näiden myötä paranee. (Tai sitten kyseessä on liikutus uudesta värkistä.)
Sama erottelun ja yksityiskohtien uusi rikkaus kuuluu myös instrumenttien osalta. Gerald Mooren häpeämätön piano piirtyy tarkempana Fisher-Dieskaun laulua kommentoimaan ja täydentämään. Billie Holidayn bändin jäsenten tekemiset erottuvat toisistaan terävästi. Ja Weather Reportin miksaaja on herännyt.
Pehmeyttä on vähemmän, terävyyttä enemmän. Ilmassa on kirkkautta vaan ei kireyttä. Torvet parkaisevat ja pianot kilahtavat niin kuin pitääkin.
Hyvältä tuntuu. RIAAn (jonka huomaan kirjoittaneeni aina johdonmukaisesti väärin muotoon riia, höh) puolesta on varaa parannella lähipäivinä rasiaa ja joskus aikanaan myös pyörittäjää ja varttakin. Ja divarista on postissa tulossa paketillinen mukavia älpysköitä.
Kiitos teille avuliaat ihmiset!
v-a