Ylituottaminen ja liika siisteys

  • Keskustelun aloittaja ssr
  • Aloituspäivämäärä

ssr

Käyttäjä
Liittynyt
26.2.2007
Viestejä
135
Kaupunki
Kinkomaa
Istuskelin illalla sohvalla ja kuuntelin pitkästä aikaa Tapio Rautavaaran vanhoja äänityksiä 50-luvulta. Saundit ovat "kamalat", äänessä säröä ja soitannossa pieniä häröjä. Mutta kaikesta huolimatta niin tavattoman aitoja ja koskettavia esityksiä, ettei voinut kun herkistellä hiljaa istuen - ja vieläpä täysin ilman doping-aineita. :)

Perään laitoin soimaan Loirin uudet levyt. Jotenkin jäin miettimään, että näissä voisi olla potentiaalia samankaltaiseen tunnelmaan, mutta ne vain ovat aivan liian siistejä ollakseen sitä. Enää levyillä ei ole pienintäkään häröä soitannossa, ei mitään livemäisyyttä, saundit ovat täysin puhtaat. Laulu on erikseen äänitetty ja laitettu kohdalleen, eikä muusikot ja solisti enää keskustele keskenään. Ei ole niitä pieniä tahattomia "1/8 nuotin venytyksiä", joista muusikot lähtevät yhdessä kertosäkeeseen, mutteivat koskaan aivan tarkalleen samalla iskulla.

Edellisestä huolimatta en ole mikään suuri live -levyjen ystävä, mutta jotenkin harmittelen sitä, että studiossa saatetaan niistää musiikista hengittävyyttä sillä, että kaikki laitetaan niin viimeisen päälle kohdalleen. Vaikkapa Buena Vistan levythän tehtiin hyvin luomumeiningillä, soitettiin yhtäaikaisesti kelanauhurille ja irroiteltiin. Soitto on taidokasta, muttei nyhräämiseen asti viilattua. Samaa mielestäni voisi sanoa esimerkiksi myös Led Zeppelinistä.

Toinen mietityttävä asia on kappaleiden ymppääminen niin mielettömän tukkoon kaikesta. Tietysti joskus se kuuluu asiaan, mutta omalla tavallaan esimerkiksi Vaya Con Diosin ensimmäinen (nimikko)levy on erittäin hieno riittävässä minimalistisuudessaan. Erittäin hyvä äänistys ja hienostu hengittävä musiikki upean läsnäolon ja tiheän tunnelman siivittämänä. (Ok, kaikua on kyllä välillä annosteltu aika isolla kauhalla... :D ) Myöhemmän levyt eivät mielestäni yllä samaan sen takia, että ne ovat liian tukossa kaikkea. Ellei muuta, niin hirvittävää hammondin ujellusta taustalla.

Onko muilla kokemuksia tällaisista poikkeuksellisen aidoista ja tunnelmaltaan intensiivisistä levytyksistä?

-Samppa
 
en tiiä meneekö kategoriaan mutta joka kerta kun pistän soimaan Portishead - Roseland NYC Live levyltä Roads biisin, nousee niskavillat pystyyn ja meinaa iso mies liikuttua kyyneliin asti
 
Totta turiset. Ei hyvää tarvitse liikaa viilata. Eikä varsinkaan joidenkin artistien kohdalla tarvitsisi muuta kuin raituri nauhottamaan ja tavara levylle välipuheineen kaikkineen. Cash, Young, Dylan, Cocker, Hanhiniemi, Loiri, Rautavaara jne.. Ihan lavakarisma riittää.

http://www.youtube.com/watch?v=_wG6Cgmgn5U

Sitten on taas toinen ääripää, nää joka pikkukylältä löytyvät vähintään 3 paukkulankastudiota, josta jo ihmisoikeuslakipykälien perusteella pitäisi sulkea vähintään 2 joka kylältä. Se on ihan ok, että aloittelevat bändit saavat nykyään nauhoitettua demonsa tyhjän cd-levyn hinnalla. Enempi kuin hyvä, mutta kun näistä paukkulankastudioista aletaan pukkaamaan myytävää kuraa pihalle. No ehkä depyyttilevyn voi vielä antaa budjettisyistä anteeksi, mutta toisella levyllä vois jo käyttää edes yhtä oikeaa ammattilaistakin.

Jyri
 
Tuon youtube linkin takaa muuten löytyy hyvä esimerkki siitä miten coveri pitää tehdä. yksi parhaista covereista ever.

Sorry ot.

Jyri
 
Katsoin tuon Cockerin. Siitä on tosiaan 40 vuotta, kun alkuperäinen esitettiin myrskyn keskellä.
Voitte olla mitä mieltä tahansa, mutta paha on tuostakin laittaa paremmaksi.
Ainoastaan rumpali tökki. Onneksi se piti suunsa kiinni!( Huom! se, ei hän)
 
Jyri sanoi:
Tuon youtube linkin takaa muuten löytyy hyvä esimerkki siitä miten coveri pitää tehdä. yksi parhaista covereista ever.

Sorry ot.

Jyri

Menee jatko ooteeksi mutta kyllä se woodstockissa vetäisty oli melkoisen paljon parempi
 
pirkka sanoi:
Menee jatko ooteeksi mutta kyllä se woodstockissa vetäisty oli melkoisen paljon parempi

Juu, kyllä woodstockissa vetäisty on ehkä paras. Tarkoitin lähinnä tuota hänen esittämänä ja sovittamana coverina noin niin kuin kokonaisuutena, että noin se coveri pitää tehdä jos coverin kerran tekee.

Palataan aiheeseen tämän pienen rönsyn jälkeen.


Jyri
 
Woodstockista Cockerin ura lähti nousuun kuin monen muunkin mm. Santaana. Cocker on nimenomaan tulkitsija, ei niinkään "lauluntekijä".

Joe Cocker Unchain My Heart

Mitä tuohon "ylituottamiseen" ja liikaan siisteyteen tulee niin tarkka systeemi voi korostaa äänitystekniikkaa ja jotkin tuotokset jää varsin kuiviksi.
 
Ylituottaminen sivuaa usein myös liikaa markkinointihenkisyyttä (sanoo mainosmies). Joku näitä Sandstormin tekijöitä tai vastaavia toteesi joskus haastattelussa, että kaikki lähtee kohderyhmästä. Tuumin tuolloin mielessäni, että menepä sanomaan tuo Lennonille tai Dylanille. Eli vapaasti Tampereen runoilijaa siteeraten: "Hän puhui kuulemma sujuvasti kuutta kieltä, mutta oliko hänellä mitään sanotttavaa?"

:) v-a
 
Monilla levyillä jo pelkkä pro toolsin käyttö aiheuttaa ylituottamisen vaikutelman - nimenomaan rumpukomppien osalta. Rumpuraita kootaan siten että napataan pikku pätkä ja sitten monistetaan se. Tästä seuraa semmoinen vaikutelma, että ihminen ei ole soittamassa vaan kone. Teknoon tämmöinen homma sopii muttei rokkiin. Tästä aiheutuu musiikin hengettömyys, soitosta katoaa svengi eikä moista jaksa kuunnella.

En väitä, että kaikki, jotka pro toolsia käyttävät, sortuvat tähän mutta liian moni kumminkin. Senpä takia moni raskastakin rokkia sisältävä levy on kuuntelukelvoton, mieluummin kaivaa hyllystä jotain vanhaa jytinää 1970-luvulta, niiltä ajoilta kun muusikot vielä oikeasti soittivat levyillä ja musiikissa oli elämää.

Toinen vihulainen on tietysti raitojen tukkoon täyttäminen itseisarvoisesti. Laitetaan kamaa ylenpalttisesti vain siksi että on paljon raitoja käytössä. Jotta moinen toimisi, tuottajan täytyisi olla tasoltaan jokin Spector tai Ezrin. Mutta eipä näistä nykyisistä juuri kukaan ole. Musiikillinen näkemyksettömyys vain paistaa läpi ja lopputulos on onttoa kuminaa. Ja epäilemättä poikkeuksiakin löytyy, ei tämmöisiä väitteitä ole järkeä poikkeuksettomina yleispätevinä totuuksina esittää.
 
Onkohan se niin, että äänittäjät ovat aina halunneet kontrolloida äänittämistä, mutta vasta Pro Toolsin kautta on saatu "täydellinen kontrolli". Muusiikki voidaan koota kuin sekvensserillä sampleista. Kaikki virheet voidaan korjata. Rytmi menee kellontarkasti, soittimet ovat absoluuttisessa vireessä jne. jotta soittopätkiä voidaan helpommin leikata ja liimata, ei voida jättää rytmiä komppiryhmän vastuulle. Ihmiset kun eivät ole kellontarkkoja. Tästä syystä soitetaan klikkiraitaa (soittajan kuulokkeisiin metronomiklikki) vasten.

Ennen soittajat virittivät soittimet keskenään vireeseen korvakuulolta. Vire ei välttämättä ollut absoluuttinen, mutta bändi soi hyvin yhteen. Bändin rytmisektio määritteli rytmin ja siinä oli inhimillistä vaihtelua. Nykyisin kaikki kuulostaa samalta. Hyvä, jos laulajan äänen tunnistaa, mutta bändeillä ei tahdo olla enää tunnistettavaa soundia.
 
Musiikki ei taida olla ainoa asia, jota vaivaa ylisiisti ylituottaminen. Myös naiskauneus on vähän liiaksi osastoa missi muovinen. Ja esineiden muotoilussa on paljon hyvätasoista hengettömyyttä. Ainakin nämä ole noteerannut.

:) v-a
 
kronos sanoi:
Monilla levyillä jo pelkkä pro toolsin käyttö aiheuttaa ylituottamisen vaikutelman - nimenomaan rumpukomppien osalta. Rumpuraita kootaan siten että napataan pikku pätkä ja sitten monistetaan se. Tästä seuraa semmoinen vaikutelma, että ihminen ei ole soittamassa vaan kone. Teknoon tämmöinen homma sopii muttei rokkiin. Tästä aiheutuu musiikin hengettömyys, soitosta katoaa svengi eikä moista jaksa kuunnella.

Olin kuusi vuotta sitten L.A.:ssa seuraamassa erään rock levyn äänityksiä. Äänitykset tehtiin kartanossa jossa bändi, tuottaja ja muutama muu mukanaollut asuivat. Äänitysprosessi kesti kaikkineensa vähän yli kuukauden. Paitsi rumpalin osalta joka soitti kaiken tarvittavan matskun yhden päivän aikana.
 
Jyrki_H sanoi:
Onkohan se niin, että äänittäjät ovat aina halunneet kontrolloida äänittämistä, mutta vasta Pro Toolsin kautta on saatu "täydellinen kontrolli". Muusiikki voidaan koota kuin sekvensserillä sampleista. Kaikki virheet voidaan korjata. Rytmi menee kellontarkasti, soittimet ovat absoluuttisessa vireessä jne. jotta soittopätkiä voidaan helpommin leikata ja liimata, ei voida jättää rytmiä komppiryhmän vastuulle. Ihmiset kun eivät ole kellontarkkoja. Tästä syystä soitetaan klikkiraitaa (soittajan kuulokkeisiin metronomiklikki) vasten.

Ennen soittajat virittivät soittimet keskenään vireeseen korvakuulolta. Vire ei välttämättä ollut absoluuttinen, mutta bändi soi hyvin yhteen. Bändin rytmisektio määritteli rytmin ja siinä oli inhimillistä vaihtelua. Nykyisin kaikki kuulostaa samalta. Hyvä, jos laulajan äänen tunnistaa, mutta bändeillä ei tahdo olla enää tunnistettavaa soundia.

No tuossahan asia on sanottu. Ei lisättävää, noin homma usein menee, valitettavasti.

natas: joo, tuommoisia poikkeuksia varmasti on - ja hyvä niin. Ei kaikki nykyään tehtävä musa ole kaupallista höpöhöpöä ja kaupallisestakin osa on laadukkaasti tehtyä. Poikkeuksettomia yleistyksiä on terveellistä välttää.

alspe: molemmat noista mulle ihan tyhjää musiikkia mutta toi eka vielä paljon karseampi, todella muovinen pläjäys, tuosta on rokki kaukana, metallista puhumattakaan.
 
kronos sanoi:
natas: joo, tuommoisia poikkeuksia varmasti on - ja hyvä niin. Ei kaikki nykyään tehtävä musa ole kaupallista höpöhöpöä ja kaupallisestakin osa on laadukkaasti tehtyä. Poikkeuksettomia yleistyksiä on terveellistä välttää.

No itseasiassa, kertomani tarina on esimerkkinä juuri siitä että kaikkeen muuhun äänittämiseen tarvittiin yli kuukauden säätäminen, toisto, kokeilu, kikkailu jne. mutta rummut saatiin koottua yhden päivän äänityksistä. En kerro bändin nimeä, enkä ota kantaa lopputulokseen... :)
 
Hyvä esimerkki aiheen toiminnasta on kotimainen tyttötrio Stalingrad Cowgirls ensilevynsä kanssa. Tytöillä on aika vetäviä biisejä ja kunnolla asennetta, mutta levyllä se ei kyllä kuulu pätkän vertaa. Siistiä ja siloiteltua mössöä vain..
 
Mika K sanoi:
Hyvä esimerkki aiheen toiminnasta on kotimainen tyttötrio Stalingrad Cowgirls ensilevynsä kanssa. Tytöillä on aika vetäviä biisejä ja kunnolla asennetta, mutta levyllä se ei kyllä kuulu pätkän vertaa. Siistiä ja siloiteltua mössöä vain..
Pintandwefall on vähän samantyylinen. Pari kertaa nähny livenä, ja niillä on aivan uskomaton meininki, lelusoittimia lava täys ja muutenkin tosi hieno show. Levy kuulostaa eri äänistä kootulta palapeliltä.
 
Itse tykkäsin Sonata Arctican esityksestä ensimmäisessä Rock Finlandiassa, siis television kautta katsottuna ja kuunneltuna. Kaivoin sitten levyn hyllystä, ja siinä musiikki oli huomattavasti latteampaa. En tiedä meneekö tuo ylituottamisen, vai pelkän kompuroinnin piikkiin. Bändi oli muistaakseni tuolloin palannut juuri kiertueelta ja soittorutiini oli ilmeisen hyvässä kuosissa.
 
Jyrki_H sanoi:
Onkohan se niin, että äänittäjät ovat aina halunneet kontrolloida äänittämistä, mutta vasta Pro Toolsin kautta on saatu "täydellinen kontrolli". Muusiikki voidaan koota kuin sekvensserillä sampleista. Kaikki virheet voidaan korjata. Rytmi menee kellontarkasti, soittimet ovat absoluuttisessa vireessä jne. jotta soittopätkiä voidaan helpommin leikata ja liimata, ei voida jättää rytmiä komppiryhmän vastuulle. Ihmiset kun eivät ole kellontarkkoja. Tästä syystä soitetaan klikkiraitaa (soittajan kuulokkeisiin metronomiklikki) vasten.

No joo, olihan se jotenkin hurja kokemus, kun olin ekaa kertaa studiossa, jossa on pro tools. Miksaaja sanoi tällöin: "Ei haittaa yhtään, mikäli missaat esimerkiksi pellin iskun, jatka vaan soittamista". Ja niin sitten yhdessä biisissä kävikin, jonka jälkeen etsittiin vastaava pellinisku ja siirrettiin se paikalleen copy-paste tekniikalla. Ja taukojen jälkeen tosiaan laitettiin koko bändi lähtemään samanaikaisesti. Tämä nyt oli mun mielestä vähän siinä ja tässä, mutta silloin tuntui hyvältä tavalta toimia.

Toisaalta me ei kyllä kopioitu yhdestä kohti "täydellistä" rumpukomppia tai laitettu sitä täsmälleen rytmiin. Lisäksi kyseinen miksaaja suosi "Live in Studio" ajattelua, elikkäs koko bändi oli läjässä, mutta kitaristin ja basistin vahvarit olivat yksinään toisessa soittohuoneessa, jossa ne tallennettiin. Tämän jälkeen kieliraitoja ei soitettu uusiksi, ellei niissä ollut pahoja käpyjä. Musta tuo tekniikka oli oikein hyvä, ja loi mukavan tunnelman soittaa. Varsinkin kun laulu napattiin samalla.

Sinänsä miksaaja kertoi hauskan tarinan nimeltä mainitsemattomasta tupla-basari-pörinä-hevi bändistä, jonka rumpali osti omilla rahoillaan yhden ylimääräisen studiopäivän, jonka aikana miksaaja laittoi basarien nakutuksen kohdalleen... :D

-Samppa
 
Back
Ylös