Copypaste tuolta mun omasta blogista, aamujorinoita ja mietteitä:
Jonkin aikaa nyt kulunut siitä kun päätin E3:sta luopua. Kaduttaako?
Kummalista kyllä ei yhtään. Musiikkia kuuntelen kuulokkeilla edelleen aamuisin samanverran kuin ennenkin. Ja nautin vähintään aivan yhtä paljon, vaikka setti on ääneltään hyvin, hyvin erilainen.
Ajoittain sitä miettii että mistä moinen johtuu; E3:n kaikinpuolinen täydellisyys oli jotain jopa utopistista, silti en ikävöi. Gradoilla ja Supernaitilla saa musiikista taas eri puolen esille.
E3 on teknisesti virheetön, väitän. Gradossa taas on paljonkin sanottavaa sillä saralla. Myös rakenteen puolesta.
Äänikuvallisesti Grado avoimena kuulokeena ei ole edes samalla planeetalla
suljetun E3:n kanssa, ei mitään jakoa. Mikä on myös hämmästyttävää.
Gradossa taas on se puoli että musiikki kun alkaa soida niin kaikki muu unohtuu, ei soundiin tule kiinnitettyä juurikaan sen suurempaa huomiota. E3:n kanssa huomio hakeutui ajoittain ihan pakosta soinnin hienouteen ja täydellisyyteen. Ja upeaan äänikuvaan. Puolensa molemmissa.
E3:n täydellisyys saattoi olla jopa yksi syy miksi siitä luovuin; kaiuttimet yksinkertaisesti kuulostaa påskalta niiden rinnalla. Korva myös sopeutuu, kun täydellistä verrokkkia ei ole kaiutintoistokin on nyt sangen hienoa. Olis sääli E3:lla lytätä se kokemus.

Jos nyt kukaan pointtia ymmärtää, näin mä sen myös osittain koen.
Gradoissa on paljon samaa kuin Majikeissa, jollain tapaa. Siksi kai mä niiden kanssa niin hyvin toimeen tulen. Ja SN3 kuten 5Si myös tekee Gradon äänelle jotain hienoa myös.