Yleinen subwoofer-ketju


Tuollaisia 2kpl per puoli? 🤔

Mutta tosiaan. Onhan dipolien ja paneelien seurana nähty ihan normi koteloituja subbareitakin. Eli varmasti löytyy sopivia. Tuo SVS kiinnostaisi hintansa puolesta. 2kpl saisi noin 5000 euroon. Toisaalta joku Velodyne DD18+ houkuttelisi myös, mutta on kalliimpi.

Saa siis ehdottaa lisää elementtejä ja kotelovaihtoehtoja. Itse olen subbarini yleensä rakentanut suljettuun ja luottanut suureen kartiopinta-alaan.
 
Dipolin ja kotelon yhdistämisessä on haasteensa, mutta sen ei pitäisi olla mahdotonta. Lähinnä kiinnittäisin huomiota jakosuotoon, eli siirtymäalue dipolista monopoliin ei tapahtuisi liian korkealla taajuudella. Lisäksi subbarin ja dipolien päällekkäin toistamaa taajuusaluetta kannattaa kuunnella kriittisesti.

Rythmik Audiolta löytyy myös 15-tuumaisia rakennussarjoja. Servokytkentä voidaan speksata suljetulle, refleksille tai dipolille tilauksen yhteydessä. Aikaisemmin tarjolla oli myös tuplaelementtikittejä, mutta niitä ei näy enää kotisivuilla. Voi olla, että Brian sellaiset kuitenkin myy, jos kysyy.
 
Dipolin ja kotelon yhdistämisessä on haasteensa, mutta sen ei pitäisi olla mahdotonta. Lähinnä kiinnittäisin huomiota jakosuotoon, eli siirtymäalue dipolista monopoliin ei tapahtuisi liian korkealla taajuudella. Lisäksi subbarin ja dipolien päällekkäin toistamaa taajuusaluetta kannattaa kuunnella kriittisesti.

Rythmik Audiolta löytyy myös 15-tuumaisia rakennussarjoja. Servokytkentä voidaan speksata suljetulle, refleksille tai dipolille tilauksen yhteydessä. Aikaisemmin tarjolla oli myös tuplaelementtikittejä, mutta niitä ei näy enää kotisivuilla. Voi olla, että Brian sellaiset kuitenkin myy, jos kysyy.
Suljettu rytmikki olis varmasti hyvä, mutta ovat lopettaneet myynnin trumppilan ulkopuolelle, kunnes keksivät kuinka saavat takuu- yms asiakaspalvelu asiat toimimaan usan ulkopuolella.
 
^Tämä oli minulle uusi tieto. Kiitos päivityksestä.
Hanneksella taisi olla jo päätteet, joten ehkä muutenkin järkevämpää katsella vain hyvät elementit ja kotelot.
 
Jaon saa kyllä laitettua todella matalalle. Jamot toistanee tulevassa tilassa johonkin 40-35Hz nurkille. Eli subien jako johonkin 40-45Hz nurkille.
 
^Voisi olla hyvä myös ylipäästää Jamot, jos sen vaan saa järkevästi toteutettua.
 
Mielestäni sen saa tehtyä Nad 658 etusessa. Tai viimeistään, jos vaihdan sen MiniDSP SHD:hen. En vain ole vielä vakuuttunut sen verkkotoisto-ominaisuuksista.
 
Täällä Revojen (4x12") kanssa 1x15" Rythmik Audio suljetussa kotelossa, enkä ole kokenut että subbari olisi alimitoitettu. Toisaalta eipä ole tullut suuremmin luukuteltuakaan. Dipolibasson herkkyys on kuitenkin melko vaatimaton matalammilla taajuuksilla ja liikepoikkeama tulee äkkiä vastaan, joten tuskin noidenkaan kaiutinten kanssa ihan mahdotonta subbaria kaipaa. 1x18" tai 2x15" luulisi piisaavan mainiosti, tilasta riippuen sitten refleksikoteloa (puurakenteinen talo) tai suljetullakin pärjää jos on järeämmät seinät kuuntelutilan ympärillä.
 
Ajatellut tässä startata yhden tai kahden suljetun subwooferin tekemistä Peerless SLS 12" -elementeillä. Useammasta paikasta lueskellut, että kotelon muodolla (litteä, putki, kuutio tms.) ei niinkään ole merkitystä kunhan tilavuus on suunnilleen sitä mitä pitääkin. Jospa siis teen vaikkapa L- tai U-mallisen purkin elementille, niin se itse muoto ei sitten liikoja lopputulokseen äänellisesti vaikuta, jos muut vaaditut ominaisuudet ovat kohdillaan?

Tuollaisessa perinteisestä poikkeavassa muodossa (L tai U) on kuitenkin hieman enemmän nakertamista, kuin tavallisessa kuutiossa ja siksi tässä vielä utelen mielipiteitä ennen sahaan tarttumista.
 
Tuossapa vielä nopeasti piirretty kuva siitä mitä ajan takaa. Kuva ei millään tavalla mittakaavassa. Eikä muutenkaan ihan se mitä olen ajatellut, mutta ehkä siitä paremmin ymmärtää ajatuksen. Kai se niin oli, että yksi kuva kertoo joskus enemmän, kuin tuhat sanaa.
 

Liitteet

  • Subi.png
    Subi.png
    11,3 KB · Katsottu: 40
Ootko ajatellut sellaista elementtiä joka tykkää pienemmästä kotelosta?
 
Tuossapa vielä nopeasti piirretty kuva siitä mitä ajan takaa. Kuva ei millään tavalla mittakaavassa. Eikä muutenkaan ihan se mitä olen ajatellut, mutta ehkä siitä paremmin ymmärtää ajatuksen. Kai se niin oli, että yksi kuva kertoo joskus enemmän, kuin tuhat sanaa.
Niin kauan kuin osastointi ei varsinaisesti kurista ilman virtausta (tai muodosta resonaattoria), niin muodon pitäisi olla aika vapaa. Pitkät ja kapeat kotelot saattavat aiheuttaa seisovia aaltoja, mutta nekin ovat aika epätodennäköisiä subbareilla toistetuilla taajuuksilla. Seisova aalto syntyy 1/2 aallonpituudelle. 100 Hz aallonpituus on 3,43 m, eli seisovan aallon syntyminen vaatisi 1,72 m pituisen sisämitan koteloon. Tuon ei siis pitäisi olla käytännön ongelma, jos subbarilla on riittävän jyrkkä alipäästösuodatus.
 
en laittaisi sls12" noin pieneen lootaan, se kun on kohtuu klaustrofobinen elementti.
 
Laitetaanpa tällekin foorumille kyselyä. 10 vuotta käytössä ollut 10" halpa JBL-subbari sanoi poks. Tästä suorastaan riemastuin kun nyt voi hyvällä omalla tunnolla laittaa subbari-asiat kuntoon. Eli kotiteatterikäyttöön pitäisi laittaa subbari-asiat kuntoon. Matalat taajuudet pitäisi saada tuntumaan vaikka suuria desibelimääriä ei tarvitakaan. Huone on alla olevan mukainen. Nyt on sitten mietinnässä, että yksi ~200 litrainen subbari tuohon nurkkaan vai kaksi ~100 litraista subbaria tuonne eteen tv-tasoon integroiduksi. Kumpi lie parempi? Sitten pitäisi tietysti päättää elementitkin.. 15" vai 18"-tuumaiset ja mallejahan riittää liiankin kanssa. Dayton UM15? Dayton UM18-22? BMS 18N862, jotain muuta ??? Elementti vaikuttaa tietysti myös koteloon ja kotelotyyppiin. Tuo yksi iso subbari olisi siinä mielessä parempi, että tuohon nurkkaan on vaikea mitään muuta sijoittaa.

Mikä subbarivahvistin kaveriksi? Dayton SPA1000? Hypex PSC2.700? jotain muuta?

Vahvistimena toimii tällä hetkellä vanha opiskeluaikoina ostettu sotaratsu Yamaha RX-V633. Mitään DSP- tai EQ-asioita ei ole tehty Yamahan YPAO-korjauksen lisäksi. Ehkä nämäkin tulevat subbarin jälkeen mietintään samoiten kuin viritinvahvistimen uusinta.

Kysymys: Jos olisit minun housuissani niin:
- Minkä subbarielementin valitsisit?
- Mihin sen sijoittaisit? (alla kaksi vaihtoehtoa)
- Minkälaiseen koteloon sen laittaisit?
- Laittaisitko elementin ampumaan alaspäin vai eteen? Pari pientä lasta vai nimittäin tehdä höpöä elementille, vaikka suojauksen laitankin jos eteen-ampuvaksi teen.
- Minkä vahvistimen hankkisit subbaria ajamaan?

Subbariin ja vahvistimeen olen valmis ihan max. 1500 € sijoittamaan. Mieluummin vähän vähemmän. Tähän kotelo päälle.

1607852047069.jpg
 
jos haluat subbarin myös musiikille, jättäisin ultimaxit pois, ne ei musiikilla mitään erityisiä kuulemma ole, leffoille taas oikein mainioita. Vaativat tehoa.
Subbari nurkassa vaatii käytännössä dsp:n korjaamaan...
 
Jos haluaa sisustaa niin miksei vaikka useampi kymppituumainen noin 25 litran kotelossa? Eikö tuonne saisi aika kivasti hyvänä pidetyt yhden joka seinän puoliväliin?
 
Suunnitteilla on olohuoneeseen parin Innokuution askartelu talven aikana. Ulkonäkösyistä kotelon koko on luokkaa 380mm x 380mm x 500mm eli 12" elementeillä mennään. Erinäisiä datalehtiä selaillessa törmäsin tällaiseen hyvinkin järkevästi hinnoiteltuun Ground Zeron elementtiin. Tuossa olisi reilusti tehonkestoa ja liikevaroja sekä matala fs. Käyttö olisi 70% musiikkia ja loput leffoja ja youtubea. Tai no tällä hetkellä 95% Mikki Hiirtä ja Muumeja...

Mitä olette mieltä näistä suljettuihin koteloihin? Vahvistimeksi tulisi varmaan nx3000d tai vastaava.



Lähetetty minun BLA-L29 laitteesta Tapatalkilla
 
Jos haluaa sisustaa niin miksei vaikka useampi kymppituumainen noin 25 litran kotelossa? Eikö tuonne saisi aika kivasti hyvänä pidetyt yhden joka seinän puoliväliin?

Aikalailla varmaan saisi. Onko useampi pienempi parempi kuin yksi iso? Mitenhän vaikea tulee virityksistä jos niin monesta paikasta tulee sub-ääntä?

jos haluat subbarin myös musiikille, jättäisin ultimaxit pois, ne ei musiikilla mitään erityisiä kuulemma ole, leffoille taas oikein mainioita. Vaativat tehoa.
Subbari nurkassa vaatii käytännössä dsp:n korjaamaan...

Onko tuo DSP-korjaus vaikea tehdä ja opetella? Ei luulisi senkään mitään rakettitiedettä olevan. Mikä olisi "äänenlaatu-vastine" tuolle Ultimaxille?
 
Back
Ylös