Yhteisösoitin: "laita hyvä kiertämään"

Meikäläinen onnistui jo soittimen hankkimaan, joten ei enää akuttia tarvetta, tosin hauska olisi testata, mutta jos jollakin kovempi tarve niin saa ohittaa jonossa.
 
Missä kunnossa soitin on nykyään? Onko huollettu milloin viimeksi?
 
Hyvässä kunnossa! Olen kiillottanut pölykannen, mutta muuta huoltoa en ole tehnyt. Säännöllinen pölyjen pyyhintä ja sormenjälkien putsaus on riittänyt pitämään soittimen kunnossa. Tarkempaa huoltohistoriaa ei ole tiedossani. Mutta soitin toimii ja saa levyjä lautaselleen silloin tällöin.
 
  • Tykkää
Reaktiot: ATD
Olisikos Yhteisösoitin jouten nyt?

Voisin itse verrata hieman, onko eroa nykyiseen miten. Samalla voisin putsata ja öljytä laakerin sekä tarkistaa hihnojen kunnon. Katselen vielä varastojani, josko sieltä joku äänirasiakin joutaisi soittimen mukaan. Siinä taitaa olla jo ikääntynyt aski nyt? Yksi kehitysajatus olisi, että soittimen mukaan laitettaisiin myös tolkullinen digitaalinen neulavaaka sekä Vinyyliopas. Levysoitinetunen taisi olla Black Cube malliaan MM-askeille?
 
Mulla on yhteisösoitin hellässä huomassa, mutta ei mitenkään aktiivikäytössä. Setissä se on kiinni ja silloin tällöin saa levyn lautaselleen. :) Sulosointuja soittaa Ortofonin MC20 Super -äänirasia ja Project Phono Box Se II. Black Cube taitaa olla muisto vain?
Askien iästä en osaa sanoa, mutta laakeri ja hihna vaikuttaa silmämääräisesti ja soundin puolesta olevan OK.
Vinyylioppaan omistan ja voin lahjoittaa sen säätösalkkuun tai itse soittimen mukaan.
 
No jos huollolle ei ole niin tarvetta, niin ei ehken ole tolkkua minulle sitä siirtää. Ainakaan ihan heti. Katsellaan :)
 
Nyt osui tällainenkin thread silmään. Liikkuuko soitin tätä nykyä Turussa ja olisko sitä mahdollista saada testiin? Itsellä vaihtui laitteisto kotiteatterista stereo-kuuntelun suuntaan ja hulluus näyttää laajenneen, koska olen jo rehellisesti harkinnut vinyylisoittimen ostoa... Vähän kuitenkin epäilyttää, jaksaako niiden älppärien kanssa säheltää ja saako siitä myös iloa vai vaan pelkkää kulua...?
 
Nyt osui tällainenkin thread silmään. Liikkuuko soitin tätä nykyä Turussa ja olisko sitä mahdollista saada testiin? Itsellä vaihtui laitteisto kotiteatterista stereo-kuuntelun suuntaan ja hulluus näyttää laajenneen, koska olen jo rehellisesti harkinnut vinyylisoittimen ostoa... Vähän kuitenkin epäilyttää, jaksaako niiden älppärien kanssa säheltää ja saako siitä myös iloa vai vaan pelkkää kulua...?

Jäseneksi pitää ensin liittyä, sen jälkeen on mahdollista yhdistyksen tavaroiden lainaaminen. 😊
 
Mulla olisi soittimelle väliaikainen koti tarjolla Sipoossa kissakodissa? Onko siinä mitään rasiaa valmiina paikoillaan?
 
On rasia paikoillaan ja hienosti soi!

Tällä hetkellä soittimelle on yksi yhdistyksen jäsen jonossa ja hän asuu sattumalta samalla paikkakunnalla, joten soitin olisi menossa seuraavaksi hänelle lähitulevaisuudessa. Käsittääkseni laitteistojumpan ja laitetelineen muutosten vuoksi siellä raivataan juurikin kissoilta suojaisaa slottia laitetelineeseen. Tämän jälkeen varmasti onnistuu siirto Sipooseen esimerkiksi postittamalla. 👍🏻

Kyselen hieman josko siellä olisi saatu jo aikaiseksi.
 
Ei tarvitse minun takia kysellä, tsekkasin jos soitin olisi joutilaana ja lähellä niin voisin noutaa. Eli unohda edellinen postaukseni. Kiitos kun vaivauduit vastaamaan.
 
Missäs soitin liikkuu? Voisin olla kiinnostunut testaamaan tuleeko musta älppäri-kuuntelija.
 
Sulosointuja soittaa Ortofonin MC20 Super -äänirasia ja Project Phono Box Se II. Black Cube taitaa olla muisto vain?
Askien iästä en osaa sanoa, mutta laakeri ja hihna vaikuttaa silmämääräisesti ja soundin puolesta olevan OK.
Tuo Ortofon MC20 Super on mun lahjoittama aski tuohon pakettiin yli 10v takaa ja oli silloin jo käytetty. Hyvä aski, mutta mikäli edelleen käytössä, niin ehkä olisi aika ainakin tsekata, missä kunnossa neula oikein on ja toimenpiteet sitten sen mukaan.. 👍
 
Back
Ylös