Yhdistyksen kaiutinrakennussarja - metrik

Lieneekö tuohon volume-riippuvaan häiriöön vaikuttanut rikkoutumassa ollut Hypex ds 2.0, joka oli samassa jatkojohdossa kiinni... Varmistui vasta nyt tuo, Hypex tosiaan hiljeni jo tuossa aiemmin ja otin sen irti laitteistosta. Avatessa asian laita varmistui, suppariketjussa pari kuvaa. Metrikit pelaavat nyt siis hyvin, ainut on tuo käynnistettäessä kuuluva epäterve napsahdus.
 
Mikäs Pohojammaalla on tilanne? Onko löytynyt säätöjä ja asetuksia? Tuon epäterveen kuuloisen napseen suhteen pitää miettiä ajan kanssa syytä.
 
En ole kovin paljoa ehtinyt säätöihin koskea, kuunteluun on vapaahetkinä tullut aika käytettyä. Alkunapsua lukuunottamatta häiriöitä ei ole ilmaantunut. Voisin tallentaa ääninäytteen tuosta päällekytkennästä tässä joku ilta, laitan vaikka spostilla tulemaan.
 
Näillä näkymin noudan yhdistyksen omistaman Metrik DIY -parin Tampereelta ennen Vantaan DIY-meininkejä ja tutkin, että se on kunnossa. Hieman polttelee myös tehdä yläpään passiivisuodoille päivitystä. Pitää katsoa onko tässä aikaa vaan. Ajatuksena vaihtaa diskantin ylipäästö 3. asteeseen (nykyinen 2. astetta) ja tehdä pieni vastusvaimennus yläpäälle, mikä tasaa impedanssikäyttäytymistä. Voi olla, että olen kehittynyt suotimien suunnittelussa reilussa 10 vuodessa tai sitten en. Jakosuodinpäivityksestä ei tule yhdistykselle kuluja, koska kyseessä on lähinnä oma kunniani.
 
Metrk DIY:t noudettu onnistuneesti Tampereelta, mutta jakosuodinjumppaan en lähde, koska nämähän toimivat nykyiselläänkin ihan mainiosti. Hanksi T:n tilassa oli aika paljon bassoille tarvetta nostaa ja sellainen suuri tila ei näille oikein olekaan omiaan. Jää kuultavaksi kuinka toimii Vantaan messuilla.


*lisäystä*


vasen-metrik-diy-Kindankolossa-Dirac-LIve-huonekorjauksella-23.2.2019-waterfall.png



Näin toimii Kindankolossa huonekorjattuna. Vertailua luomuun voi katsoa Room EQ Wizardilla avattavista mittaustiedoista:

https://aaninen.dy.fi/~hoffa/Metrik DIY/
 
Viimeksi muokattu:
Sulla oli clarity D50 aika samalla tasolla messuilla ja kotona.
 
Sulla oli clarity D50 aika samalla tasolla messuilla ja kotona.

Kuutiotilavuuteen nähden aika liki sama akustointimateriaalikin. Ainoastaan bassopuoli oli kuralla luomuna Vantaalla, mutta siihen tepsi Dirac Live. Subjektiivisesti olisin itse pitänyt karvan pitemmästä kuunteluetäisyydestä. Spotin sijoitin hieman kuuntelijan takaseinästä irti, mutta käytännössä varmasti oli ihan hyvä vaan, että vieraat potki tuolin seinään kiinni. Kardioidi basso tykkää siitä ja takaseinän akustoinnilla päästään pitkälle.
 
Yhdistyksen Metrikit ovat tulossa tänne seuraavaksi parin viikon päästä. Kirjoittelen niistä vastaavanlaista blogi-juttua kuin vielä muutaman päivän lainassa olevista Geneleceistäkin. Kuunteluun riittänee sama 3 viikkoa. Sen jälkeen pääsevät seuraavalle kokeilijalle. Meillä ei ole tilojan noiden säilyttämiseen pidemmäksi ajaksi.

Aktiivisina nuo kytketään käyttöön hyvin samalla tavalla kuin Genelecitkin. Voi liittää analogisesti tai diginä. Jälkimmäisessä tapauksessa volume säädetään miniDSP:n käyttöliittymästä tietokoneella.

Tänne voi ilmoittautua seuraavaksi ottajaksi. :) Vaatii autolta n. 135cm*(2*60cm)*60cm tilan. Voin myös tuoda pakulla, jos vastaanottaja maksaa polttoainekulut.
 
Viimeksi muokattu:
Sain mittausdataa Denalilta ja toisessa kaiuttimessa on jotain vikaa. Sen särö alakeskialueella on epänormaalia, mikä viittaisi vialliseen keskiäänielementtiin. Lisäksi bassopuolen tasoa pitää nostaa. ICE-sarjan vahvistimen hallintaohjelmassa voidaan mennä myös plussan puolelle ilman äänenlaadun kärsimistä.


pieni-ongelma-keskialueella-jokin-keski%c3%a4%c3%a4nielementti-s%c3%a4r%c3%b6tt%c3%a4%c3%a4-toisessa%20kaiuttimessa.png
 
Tässä eilisen viimeisillä säädöillä vasteet ja säröt. Näissä mittauksissa säröissä ei minusta näy mitään omituista, mutta vasteiden terävä mutka 5kHz:n paikkeilla + tasoero diskanteissa vaatii vielä selvittelyä siten, että molemmat kaiuttimet mitataan tismalleen samalta paikalta. Särö vaatii tutkimista, koska se liittyy aina oikean kanavan osittaiseen pätkimiseen. Olen toistaiseksi ehtinyt kuuntelemaan ja mittaamaan sitä vain pyyhkäisyllä. Tuossa ei ole siis subbaria. :)
 

Liitteet

  • VOEihaikkaaTHD.png
    VOEihaikkaaTHD.png
    33,5 KB · Katsottu: 43
  • VOEihaikkaaFR.png
    VOEihaikkaaFR.png
    29,3 KB · Katsottu: 50
Viimeksi muokattu:
Debuggausta.

Mitattu molemmat kaiuttimet samalla paikalla keskellä, etäisyys mikkiin 129.7cm. Tapa on hiukan väärä. Olisi pitänyt mitata kumpikin ensin omilla paikoillaan ja sitten kumpikin päittäin vaihdettuina. Silloin molemmat näkisivät saman akustisen ympäristön. Toimin nyt toisin logistisista syistä. Tarvittaessa teen huolellisemmin ajan kanssa. Tulos on kuitenkin hyvin samanlainen kuin alkuperäisillä paikoillakin oli nähtävissä. On kaksi kenties toisistaan riippumatonta juttua. Diskanttien tasoero ja oikean kaiuttimen särö keskiäänisellä.

Kaikki DSP-korjaukset olivat molemmista kaiuttimesta nollattuina. Kaikissa tähänastisissa mittauksissa on käytetty omaa UMIK-1:tä 90 asteen kalibroinnilla. Tunnen sen vasteen NTI M2230-mikkiini verrattuna. Pysty on lähempänä referenssiä kuin vaaka.

1. Särö pysyi poissa päivän n.15 ensimmäisestä mittauksesta.
2. Särö ilmeistyi taas, kun siirsin kaiuttimen keskelle debug-mittauksia varten.
3. Särö paikallistui kahdella sinipistetaajuudella ylempään mid:iin. Valitsin taajuudet kaistain eri päistä säröpiikeistä, 286Hz ja 1060Hz.
4. Kaiutinta varovasti, mutta jämäkästi keikuttelemalla särö hävisi hetkeksi.
 

Liitteet

  • OikSaroYlaMidTHD.jpg
    OikSaroYlaMidTHD.jpg
    64,5 KB · Katsottu: 31
  • VOSaroYlaMidFR.jpg
    VOSaroYlaMidFR.jpg
    74,5 KB · Katsottu: 28
Viimeksi muokattu:
Ensimmäisen kuvaajan VOEIhaikkaaFR (viestissä #32) vasteet näyttäisivät normaaleilta ja diskanttien tasoerokaan ei ole epänormaali. Tosin myönnän, että ylimmissä passiivisissa jakosuodoissa olisi pientä viilauksen tarvetta. Hyvä asia on, että säröongelma on nyt paikallistettu yhteen keskiäänielementtiin ja syyllinen vaikuttaa olevan mekaaninen, koska vika herää liikuttelulla. Elementit on muistaakseni juotettu johtoihin kiinni, mutta voit irroittaa epäillyn elementin etulevystä ja tutkia tarkemmin löytyykö syy siitä. Uskoisin, että löytyy, koska säröt osuvat niin tarkasti vain sen kaistalle ja ilmeisesti toinen saman kaiuttimen keskiääni soi puhtaasti? Yleensä tuollaista säröä ei synnyt jakosuotimien vian takia vaan näyttää ihan mekaaniselta rahinalta tai puhekelan johdon hankaamiselta. Sama keskiäänen vika voi vaikuttaa jossain määrin myös diskantin tasoonkin, koska keksiäänien alipäästö on melko loiva ja rikkinäisen keskiäänen toiminta siten saattaa vaikuttaa myös diskanttikaistan toimintaan.

Tutkitaan kuitenkin ensimmäisenä tuo keskiäänen särö, että mistä se johtuu. Korvaavaa elementtiä on minulla Lieksan varastossa, mutta en tiedä milloin ajelen siellä käymään, kun matkaakin on 100 km suuntansa. Voisi olla järkevin vaihtoehto, että hankitaan Hifitalolta yksi uusi elementti tarvittaessa, kun sehän on aika lähellä sinuakin?
 
Debug jatkuu...

Tein pari toistomittausta oikeasta kaiuttimesta. Jokaisella kolmella kerralla vaste on hiukan erilainen, kuten myös säröspektri. Joten keskialueen kaikki vaste-erot samalta paikalta mitattuna voivat johtua mid-ongelmasta.
 
Keskialuen säröongelma korjattu. Passiivijakosuotimen yhden johdinparin ruuviliitos oli löystynyt. Irtosi kevyestä meisselin tökkäsystä. Säröt hävisivät ja pieni keskarien tasoero korjaantui.
Diskanttien tasoero jäi vielä.
Punainen vasen, sininen oikea ennen korjausta, vihreä oikea korjauksen jälkeen.
 

Liitteet

  • VasOikOKorjKeskDbg.jpg
    VasOikOKorjKeskDbg.jpg
    76,3 KB · Katsottu: 50
Vs: Yhdistyksen kaiutinrakennussarja - Metrik DIY

Sanottavaa siis on löytynyt. Kaiuttimien välisen korkeiden taajuuksien tasoeronkin saimme Denalin kanssa tutkittua ja toisen kaiuttimen diskanttielementti oli syyllinen. Se vaihdettiin ja nyt on kumpikin kaiutin samanlaisia toistoltaan.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Yhdistyksen kaiutinrakennussarja - Metrik DIY

Metrik on sinänsä kuopattu tuote kaupallisena kaiuttimena, mutta tiedoksi, että DIY-version pystyy tietengin kasaamaan jokainen halutessaan. Alkuperäistä 15-tuumaista etubassoelementtiä ei enää valmisteta, mutta olen kylläkin tutkinut sen tilalle sopivan toisen Eminencen elementin. Käytännön erot voi olla suuntaan parempi tai suunnilleen sama. En ole vielä saanut tilaisuutta sitä kokeilla kokonaisuudessa. Basslite C2515 -elementtiä minulla on yksi tai kaksi varastossa myös, mutta ne säästän varaosina jo kasassa oleviin kaiuttimiin. Aurum Cantuksen diskanttielementit ovat saattaa haastavampia saada, mutta merkin edustus on muistaakseni Ruotsissa ainakin, mistä niitä voisi saada soviteltua ja minullakin pitäisi olla yksi pari uusia vielä jäljellä. Parts Express Jenkeistä toimittanee edelleen, mutta rahdit on lentona kalliit.

Ihan edullisimmasta päästähän Metrik DIY -rakennussarja ei ole, osille tulee hintaa useampi tuhat euroa. Jos joku on kiinnostunut Metrik DIY:t kasaamaan, niin neuvon ja avustan mielelläni.
 
Vs: Yhdistyksen kaiutinrakennussarja - Metrik DIY

Tiedoksi, Metrikit ovat nyt Espoossa ja tuntuvat toimivan moitteetta. :)
 
Olen miettinyt yhdistyksen Metrik DIY -kaiuttimiin optiota, että niiden yläpään voisi soittaa omalla vahvistimella ja käyttää basso-osia hieman subwoofereiden tapaan. Kokonaisuudesta saisi siis puoliaktiivit, mutta myös tarvittaessa aktiivit, kun laittaa takaseinään kaksi paria naparuuveja. Ylemmistä naparuuveista voidaan kytkeä yläpäät vaikka integroidun vahvistimen kaiutinlähtöihin ja basso-osiin sitten preouteista signaali. Täysin aktiivisesti voi sitten soittaa kytkemällä ICE-sarjalaisen kaiutinlähtöjen naparuuveista johdot yläpään naparuuveihin. Optio tosin edellyttää passiivisen ylipäästön MTM-yläpäälle, mutta se on käytännössä jo toteutettu kaupalliseen passiiviversioon.
 
Back
Ylös