Yamaha

Sain viikonloppuna VT-Audiolta toimituksen; modatut NS-555:t joita on myyty jo monta paria. Kuulin nämä kertaalleen muualla ja aiheuttivat silloin positiivisen yllätyksen. Nyt innostuin downgreidaamaan niin eipäs siinä muuta kun yhteys Vesmuun! Kuinka ollakaan siellä oli valmistumassa yksi pari joten varausta sisään. Onhan näissä palaset kuitenkin ihan kohdallaan; siisti ulkoasu, kotelo kohtuullisen tukevaa tekoa painosta päätellen, kaarevat kyljet eli jäykkyyttä voitaneen olettaa olevan.

Mukavahan näitä on kuunnella! Basson taso on maltillinen; se mikä lähtee niin tulee tiukasti ja artikuloivasti. Passaa minun musiikkimakuun hyvin. Laulaja on mukavasti etu-alalla, asettuu keskelle eikä stereokuvassa ole valittamista muutenkaan. Diskantti aiheutti ensin muutamia mietteitä; sekin parani selkeästi kun rupesin kääntelemään kaiuttimia. Tasapainoiset toistimet, kuunteluväsymystä ei saa aikaan edes huonompilaatuisilla äänittelillä vaikka volumea kääntäs vähän reippaamminkin. Keskialue yllättävän hyvä!

Toki elektroniikka mulla on varmasti raskaampaa kuin tämän kaiuttimen tyypillisellä käyttäjällä, sen vaikutuksen voi jokainen arvioida itse.

Hifi-arvostustahan näillä ei irtoa :D hyvää mieltä sen sijaan koko rahalla ja hitunen päälle!
 
Pistetääs kuva vielä mukaan.
 

Liitteet

  • 5B5B3610-FF80-4154-B98E-15EA4C9922D8.jpg
    5B5B3610-FF80-4154-B98E-15EA4C9922D8.jpg
    87 KB · Katsottu: 130
Olen sitä mieltä että vähäisestäkin kaiuttimesta saa irti paljonkin mikäli elektroniikka antaa myöten. Sinulla näyttää sitä puolta riittävän.
Minulla on Vesmun modaamia kaiuttimia myöskin, vaatimattomampia tosin, ja jonkinlainen taikasormi tuolla kaverilla kuullostaisi olevan.
 
Siltä se vaikuttaa. Vesmulla on ainakin silmää kaiuttimien sisäiselle kauneudelle, suotimet hyvillä komponenteilla jne.

Hämmentää vaan tämä siirtyminen 12x kalliimmista hyvinä pidetyistä kaiuttimista halpaan hintaluokkaan ilman valtavaa pettymystä. Muistan joskus Loganien kanssa kun myin hyvän päätteen pois ja siirryin kaupalliseen edullisen pään vahvistimeen..pettymys oli niin suuri että musiikin kuuntelu jäi pitkäksi aikaa.
 
Kokeiles soittaa jotain matalataajuista siniaaltoa ja kuuntele suhiseeko koteloiden saumat?

Mulla on vastaavat 777:skat talli/harrastetilassa ja niissä oli koteloiden ylä ja alapäiden saumoissa pahasti vuotoa.
Suhinat kuului musiikinkin yli jos sattui joku todella matala murahdus. Sisäpuolelta vaan puuliimalla saumat tiiviiksi ja suhinat loppu.
 
NS-5000 ilmoitus vähän haiskahtaa huijaukselta huonon suomen kielen takia
 
^Tuli puoli kolmen maissa viesti että ovat jäljellä.Sähköpostia kyseli.Tuolla hintaa nuo olisi menny jo huutaen kaupaksi..
 
Hobby Hallissa menossa alennukset. Mm. A-S2100 alle 2000 €, CD-S2100 alle 1800 €.
 
^^ Pitäisköhän tarttua tuohon? Mulla on nyt soittimena sarjan halpis malli, muutaman satasen CD-S300. Tässä on jonkin aikaa kutkuttanut vaihto parempaan. Jotain Regan värkkiä olin kyllä ajatellut...
 
En oo kyllä nähny ikuna tuommosta alennusmyyntiä misä ei ollenkaan näy lähtöhinnat. Vai alehinnatko ei näy.
 
^^ Pitäisköhän tarttua tuohon? Mulla on nyt soittimena sarjan halpis malli, muutaman satasen CD-S300. Tässä on jonkin aikaa kutkuttanut vaihto parempaan. Jotain Regan värkkiä olin kyllä ajatellut...

Olisihan tuo ainakin minulla lähellä lopullista ratkaisua. Ei ole kyllä hinnalla pilattuja.
 
^^ Pitäisköhän tarttua tuohon? Mulla on nyt soittimena sarjan halpis malli, muutaman satasen CD-S300. Tässä on jonkin aikaa kutkuttanut vaihto parempaan. Jotain Regan värkkiä olin kyllä ajatellut...

Vähän riippuu mitä hakee? Hieno soitin varmasti. Itse laittaisin pelimerkkejä eniten kaiuttimiin.Sitte vahvariin >
 
^ Kaiuttimet on menossa tänä vuonna vaihtoon. En tosin vielä tiedä millä budjetilla. CD-Soittimen uusiminen tulee myös joka tapauksessa eteen. Ihan noin paljoa en ehkä ajatellut laittaa mutta olisihan tuossa sitten kerralla soitinta. Tälläiset tarjoukset pistää kyllä miettimään.
 
Pari kuukautta sitten tuli ostettua tuo yamahan a-s3000 vahvistin. On kyllä kertakaikkiaan hieno laite. Ulkonäöllisesti omaan silmään kauneimpia vahvareita. Soundi puoli myös erittäin hyvä. Pikkasen olen miettinyt kaveriksi cd-soitinta. 2100 tai 3000 olis aika herkullinen yhdistelmä. Suomessa käytettynä taitaa liikkua vain melko harvoin.

Lähetetty minun SM-A505FN laitteesta Tapatalkilla
 
Back
Ylös