XTZ-kaiuttimet ja elektroniikka, Osa 2

Legis

Hifiharrastaja
Liittynyt
2.12.2009
Viestejä
20 980
Oli loketi-lok käynyt edelliselle threadille kun tulin luennolta. Minun tehtäväkseni jää ilmeisesti pistää uusi ketju pystyyn. >:D Osa 1 on luettavissa täällä: https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?61518 . Asiaan vihkiytymättömän kannattaa melkein kahlata 1-osa läpi, sillä sieltä löytyy useita linkkejä ulkomaisille XTZ:n tuotteita käsitteleviin threadeihin sekä muuta hyödyllistä informaatiota.

En ollut tarkoittanut perusteettomia kommentteja vastaan esittämiäni vastalauseita hypettämiseksi tai perusteettomiksi kehuiksi, vaikka osa kirjoittajista ne siten kokivatkin. Olen tavallinen hifiharrastaja ja kuluttajan asemassa kuluttajien etuja ajamassa. Olen sen takia ottanut XTZ:n positiivisesti vastaan, sillä mielestäni tuotteet ovat järkihintaisia ja joidenkin mielestä laadukkaita. Postejani ei pidä ottaa annettuina, sillä ne ovat mielipiteitä, mutta toivottavasti eivät perusteettomia sellaisia. Painotin 1-osassa pariinkin otteeseen kaikkia kirjoittajia kuuntelemaan itse laitteita ja kaiuttimia ja vetämään siitä omat johtopäätöksensä ja kertomaan ne foorumilla. Kehotan siihen edelleen. Olisi mukava kuulla käyttäjäkommentteja sekä vertailevia kommentteja jos joku on sattunut vertailemaan XTZ:n tuotteita jotain toista merkkiä vastaan.

Tässä vielä kirjoittajan ohjeet kaikille tiedoksi, toivottavasti kukaan ei pahastu niiden kertaamisesta.

Jokainen kirjoittaja:
1) pysyy asiassa
2) ei kommentoi perusteettomasti vaan pysyy faktoissa, toisin sanoen ei sano mitään mitä ei tiedä "varmaksi". Kommenttien tulee saada tukea oikeasta elämästä l. niiden tulee perustua omaan ensikäden kokemukseen, tai kuten tieteessäkin on tapana, lähdeviitteisiin. Lähteiksi, joihin on mielestäni asiallista viitata, kelpaavat muiden kuuntelukokemukset myös muilta foorumeilta sekä "viralliset" testit. Koskee sekä puolesta että vastaan -argumentteja.
3) pitää puheenvuorot sopivan mittaisina; postit perustellaan kuten 2-kohdassa on mainittu, mutta toisaalta ei vuodateta informaatiota, eikä varsinkaan asiaankuulumatonta sellaista, liikaa.
4) ei käy kenekään henkilöön tai esitä toisia käyttäjiä loukkaavia kommentteja


Toivotaan, että ensimmäinen osa keräsi suurimman osan negatiivisesta energiasta ja keskustelu uudessa threadissa onnistuisi asiallisemmin. :)
 
Mielenkiinnolla odotan kun xtz:n iso kaiutin divane rantautuu suomeen kuunneltavaksi. Käytetty mielenkiintoisia elementtejä.
 
Valtavan hypetyksen myötä meni se pienikin kiinostus ko.kajauttimia kohtaan.
 
Atheris sanoi:
Valtavan hypetyksen myötä meni se pienikin kiinostus ko.kajauttimia kohtaan.

Mielestäni hypetys ei ole vielä valtavaa jos yhdellä foorumilla siitä hohkataan, hupaisia piirteitä tosin alkanut saamaan koko kalabaliikki.
Noita kaiuttimia kuulisin silti ihan mielelläni.
 
Omat kokemukseni XTZ A-100D3 vahvistimesta eivät olleet kovin positiivisia. Analogisissa sisäänmenoissa kuului ylikuulumista sisäänmenojen välillä. Vahvistimesta tuli kaiutinliitäntööihin myös pientä, ainakin minua ja muutamaa muutakin kuuntelijaa häiritsevää pörinää. Muilla vahvistimilla tuota häiriöä ei ole ollut. Kaiuttimet ovat Duntech Statesmanit. Vahvistin on kuitenkin varsin järeätekoinen. Möin omani pois 350 eurolla ja ostaja on ollut siihen "ihan tyytyväinen" hyväksyen nuo pienet puutteet.

Itse vahvistimen äänessä ei ollut juurikaan moittimista jos volumea käytetään riittävästi. Pienillä tehoilla nuo pienet häiriöt kuitenkin haittasivat omaa kuuntelunautintoani. En itse menisi vertaamaan 550-600 euron A-100D3 laitetta esimerkiksi muutamaa kertaa kalliimpiin Luxmanin tai Accuphasen vahvistimiin. XTZ on hinta/laatusuhteeltaan ihan kohtuullinen vahvistin, mutta olen kuitenkin suhteellisen varma siitä että minulle ei enää tule toista kappaletta XTZ:n aktiivilaitteita, kuten ei myöskään toista kertaa Advance Acousticin vahvistinta. XTZ:n kaiuttimia en ole kokeillut, koska siihen ei ole ollut tarvetta, eikä myöskään vahvistinkokeilun jälkeen kovin suurta intohimoakaan.
 
jarroi1 sanoi:
Omat kokemukseni XTZ A-100D3 vahvistimesta eivät olleet kovin positiivisia. Analogisissa sisäänmenoissa kuului ylikuulumista sisäänmenojen välillä. Vahvistimesta tuli kaiutinliitäntööihin myös pientä, ainakin minua ja muutamaa muutakin kuuntelijaa häiritsevää pörinää. Muilla vahvistimilla tuota häiriöä ei ole ollut. Kaiuttimet ovat Duntech Statesmanit. Vahvistin on kuitenkin varsin järeätekoinen. Möin omani pois 350 eurolla ja ostaja on ollut siihen "ihan tyytyväinen" hyväksyen nuo pienet puutteet.

Itse vahvistimen äänessä ei ollut juurikaan moittimista jos volumea käytetään riittävästi. Pienillä tehoilla nuo pienet häiriöt kuitenkin haittasivat omaa kuuntelunautintoani. En itse menisi vertaamaan 550-600 euron A-100D3 laitetta esimerkiksi muutamaa kertaa kalliimpiin Luxmanin tai Accuphasen vahvistimiin. XTZ on hinta/laatusuhteeltaan ihan kohtuullinen vahvistin, mutta olen kuitenkin suhteellisen varma siitä että minulle ei enää tule toista kappaletta XTZ:n aktiivilaitteita, kuten ei myöskään toista kertaa Advance Acousticin vahvistinta. XTZ:n kaiuttimia en ole kokeillut, koska siihen ei ole ollut tarvetta, eikä myöskään vahvistinkokeilun jälkeen kovin suurta intohimoakaan.

Omassa D3:ssa ei esiinny mitään mainituista häiriöistä, kuten kommentoin tuonne aiempaan threadiin. Myöskään tässä testissä (vahvistimen aiempi versio) olevista mittauksista ei tule ilmi mitään pörinöitä. http://www.xtz.se/public/file.php?R...04cea&art=709&FILE_ID=20091222133743_1_12.pdf . Tuollainen hiljaa kuuluva pörinä näkyisi noissa THD% + Noise -mittauksissa. Statesmanien 89dB/W@1m -herkkyys on samaa luokkaa kuin kaiuttimet, jotka itselläni ovat käyneet vahvarissa kiinni. Epäilen, että sulla on ollut maanantaikappale.
 
Legis sanoi:
Omassa D3:ssa ei esiinny mitään mainituista häiriöistä, kuten kommentoin tuonne aiempaan threadiin. Myöskään tässä testissä (vahvistimen aiempi versio) olevista mittauksista ei tule ilmi mitään pörinöitä. http://www.xtz.se/public/file.php?R...04cea&art=709&FILE_ID=20091222133743_1_12.pdf . Tuollainen hiljaa kuuluva pörinä näkyisi noissa THD% + Noise -mittauksissa. Statesmanien 89dB/W@1m -herkkyys on samaa luokkaa kuin kaiuttimet, jotka itselläni ovat käyneet vahvarissa kiinni. Epäilen, että sulla on ollut maanantaikappale.
Näin on saattanut käydä joten en moiti XTZ:ää sen enempää. Kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi kuunnella perusteellisesti ostamansa laitteet liikkeessä, jotta voi olla varma, että saa itselleen moitteettomasti toimivan kokonaisuuden, jota ei tarvitse sitten kotona harmitella.
 
jarroi1 sanoi:
Näin on saattanut käydä joten en moiti XTZ:ää sen enempää.

Joo, ei sitten ollut tarkoitus olla tylyttävä tai mitään, kunhan mainitsin mahdollisuudesta, että niin on voinut käydä. :)



Ja sitten toiseen aiheeseen nimeltä ulkomaiset kuunteluarviot.

Laitan muutamia ok-tasoisiksi arvioimiani peruteltuja arvosteluita minhembiosta; pahoittelut, että ruotsalaiset ovat niin pitkäsanaisia (mikä on toisaalta hyväkin juttu, sillä kunnon analyysi on informatiivisempi kuin lyhyt murahdus), mutta en viitsinyt laittaa mitään muutaman lauseen settejä tai käydä pätkimään relevantteja kohtia kontekstista. 99.36 sai joltain käyttäjältä huonomman arvosanan kuin 99.38 ja 99.26. >:D

Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että foorumilla on myös juttua, että joku pitää Elacin jotain mallia parempana kuin XTZ:aa, makuasioitahan nämä pitkälti ovat. Suosittelen koluamaan tuota threadia lävitse. Löytyi myös yksi brittiläinen arvostelu tai oikeammin previkka, jota en ollut lukenut ennen.

Google translate auttaa jos kumpikaan kielistä ei tavu, lopputuloksesta tulee tosin yleensä melko koominen jos suomeksi kääntää. Ruotsia kannattaa kääntää enkuksi sillä ovat saman kielipuun kieliä. kääntöohjelmilla päästään ruotsi --> englanti käännöksissä yleensä ihan siedettävään lopputulokseen.




http://www.minhembio.com/forum/index.php?showtopic=162794&st=1170 :

"Ok, har fått hem 38:eek:rna och kopplat in dem till min HK 990. Tog ur skumpluggarna & fronttyget, delningsfiltret på default settings.

Jag är helt lyrisk! Helt otroligt vad jag gått miste om i alla desta år - så här ska det låta! Allt jag matar dom med låter helt fantastiskt. Jag tycker defentitivt att det låter bättre på alla sätt än t.ex. CM7/702? + denon-kombon jag lyssnade på med min trogna testskiva senast jag var på klubben. Nu har jag inte hört speciellt många kombinationer av högtalate/försärkare i denna prisklass, men jag har hört öppet och detaljrikt, fortfarande kraftfullt och riktigt tight ljud på mässor o liknande. - Nu har jag det i mitt vardagsrum!

Rysfrossa vid akustisk spansk musik - jag SER ljudet komma mot mig! Sitter bara där och absorberar det, förundras och njuter!
Hårdrock/metal är helt outstanding (har använt HK:ns kalibrering för subbasen; vet inte vad den har gjort men det låter suveränt). Ett praktexempel är Nightwish - Dark Passion Play - 01 The Poet And The Pendulum.flac; vid ca 1.20 brakar det loss ordentligt. Jag har aldrig hört sån kontroll tidigare. Däremot har jag upplevt det som mer eller minder obehagligt vid samtliga högtalare jag lyssnat på tidigare (har låten på min testskiva som jag haft i innerfickan i ett år nu - används flitigt när sambon är på ett random köpcenter för att handla kläder osv.) Jag kan spela dubbelt så högt som tidigare och samtidigt tycka att det låter "lägre" - det blir aldrig obehagligt högt eller låter dåligt som det kan göra om man har hög volym och t.ex. skränig rockmusik "brakar loss" ytterligare, ni vet, då man sänker. Skillnaden mellan .mp3 och .flac (samma låt) är avsevärt mer påtaglig än med mina gamla B&W DM 602s3. Tur att jag rippat om alla mina skivor till flac redan.

Ok, HK:n gjorde en enorm skillnad med mina gamla B&W:are så den ska antagligen ha en del credit men högtalarbytet upplever jag ändå som den absolut största positiva förändringen. Har inte textat .38 med min gamla marantzreciver - vill inte heller. )"




http://www.minhembio.com/forum/index.php?showtopic=162794&st=1200 :

"Det blev verkligen inte som man tänkt sig ibland. Gick idag till Hifikit där de säljer XTZ grejer och var 100% inställd på att få med mig hem 99.38: or.

Efter att ha läst ett förslag i tråden om att använda stativare med sub i stället så bad jag att få prova det i buktiken vilket gick utmärkt. Tyckte att med 12" XTZ sub så blev basen lite "flängig" och inte riktigt ren... Gick ned en storlekt till 8" och det blev märkbart mycket bättre. Så bra att jag faktiskt bestämde mig för den kombinationen.

Provlyssnade 99.36, som i mina öron lät något bumlig och inte lika rent som 99.38 eller 99.26 med subkombination.
99.38 är dels ganska dyra men också väldig bra ljudmässigt, men jag fastnade för stativ+sub kombin eftersom den dels passade bättre hemma, i mina öron lät bättre, samt mycket billigare.

De färger jag ville ha fanns inte i lager, "matt-svart", men ska komma in till fredagen.

Nu längtar man riktigt.

Stort tack till alla som bidragit i denna tråd. Läste den nog 2 gånger och otal andra trådar om andra högtalare och var på provlyssning 3-4 gånger bara på XTZ och då har jag provlyssnat mig igenom:

Canton GLE 470, 490
Canton Chrono 509 DC
Infinity Primus 250, 360
Elac 137 Jet
Elac FS 207.2
Argon 7240
Dali Concept 6 och 8
Dali Lektor och Ikon 6
XTZ 89, 99.(alla) + 3 subbar
Och några till som jag inte kommer ihåg.

Det är helt otroligt vad man orkar med för att få det ljudet som man gillar.
I slutändan vann XTZ över de andra helt pga sin kvalité i ljudet till förhållande priset som de har.

Men om jag får vara ärligt så låter de (stat+subkombon) en del bättre än alla de jag nämnt ovan.

Åter igen tack."




http://www.minhembio.com/forum/index.php?showtopic=162794&st=1230 :

"Fick hem mina walnut 99.36 samt en walnut 99.26s som center igår.

Centern, HELEVETTI så stor den blev haha, den är gigantisk. Blev tvungen till drastisk ommöblering å det snaraste till min frus förtret. Den är dubbelt så stor mot min Kef Cresta center jag haft ett tag nu.

Ljudet så.. Dialog låter klart mindre ansträngt nu än tidigare med rent allmänt fylligare ljud, trodde den skulle låta crap till en början innan den är fullt inspelad men icket, det låter alldeles utmärkt. Mycket nöjd med centern, trodde inte det skulle låta såpass bra som det faktiskt gör, även högre volym fixar den utan att det börjar bli ansträngt och låter illa utan den behåller lugnet utan problem och låter bra hela vägen. Dialog framträder mycket mycket tydligt nu och även om det pågår full kalabalik i övrigt i filmen så levereras dialogen med ett krispigt fint ljud som är särdeles lätt att uppfatta. Min gamla cresta var inte helt bra så här var det ett jättelyft för mig, dessutom till en mycket rimlig peng. Finishen på walnut är riktigt fin dessutom, den är vacker att beskåda och jag har inte hittat något fel i finishen alls och terminering håller god stabil kvalitet. Det medföljer en liten "fot" som man ställer centern på som gör det mycket enkelt att rikta centern också, lämpligt är ju att rikta den en liten gnutta uppåt och det gör man fort och lätt tack vare foten.

Frontarna. Dom behöver spelas in, det hörs tydligt att dom är instängda och behöver mer tid på sig, däremot så tycker jag detaljnivån är grymt bra än så länge, dom spelar torrt och utan något att anmärka på egentligen förutom det att dom troligen kommer låta ännu bättre med tiden. Vad jag märkte rätt fort var att man inte bör ha dom alltför långt ifrån varandra, då faller ljudbilden isär totalt, kan ju bero på att dom inte är inspelade också, jag återkommer med lite mer information senare när dom fått ett gäng timmar på sig. Basen har bra potential tror jag, väldigt distinkt torr bas än så länge, måste fippla med filter osv litegranna också dock för att få till balans mellan bas och mellanregister. Ett minus hittils är gummifötterna.. Högtalarna är inte helt stabila på grund av dom. Ska se över möjligheterna att montera spikes istället. Dom står nu på parkett och trots stabilt golv så är dom är inte barnsäkra alls. Man bör ha dom en bit ut från väggen och det ställer dom ju tyvärr lite riskzonen för vältning av oförsiktiga barn som busar och leker och dom flyttas heller inte runt så lätt pga gummit, det går inte att bara skjuta in dom mot väggen så lätt. Jag förstår inte alls varför dom inte kommer monterade med spikes.

Ett frågetecken här är, hur bi-ampar man egentligen dessa? Dom har ju trippla termineringar. Någon som vågat sig på detta? Jag har ingen möjlighet till triampning via min onkyo 875 tyvärr. Tips och trix emottages tacksamt angående detta, har beställt mig ett par rondo 4x4 som kommer i nästa vecka för biampning men.. jag har ingen aning om hur detta ska kopplas på korrekt vis."




http://www.minhembio.com/forum/index.php?showtopic=162794&st=1230 :

"nu har jag fått testa på i lugn och ro ordentligt och här kommer mina högst blygsamma subjektiva åsikter.

(jag har beställt supra rondo 4x4mm kablage till dom som borde anlända imorrn så jag kan biampa ordentligt, XTZ var dessutom bussiga nog att skicka nya terminalbleck så jag kan biampa och ändå ha en snygg lösning, mycket mycket bra service från deras sida, snabba svar via email, återkommer senare med mer intryck när jag kört med biampat ett tag)

Linn intek vs Onkyo 875.. Ärligt talat, det skiljer inte mycket men dom punkter där det skiljer sig är att Onkyon har svårare att hålla kontroll på basen till 100%, till exempel, i den remastrade bridge over troubled water får jag gåshud av kombon onkyo 875+99.36 under hela biten där det är lugnt och sansat men när det börjar dra på med orkestern rejält där i slutet så tappar Onkyon kontrollen, det blir dock aldrig jobbigt att lyssna på men den tappar helt klart kontrollen. Inteken spelar lite snävare, lite tightare men med sämre upplösning och inte samma närvaro som Onkyon presterar, jag är fortfarade helt paff över hur duktig Onkyon faktiskt är på att presentera närvaro och detalj i pure-audioläget, det ska bli mycket intressant att bi-ampa, jag tror basen kommer förbättras ett eller två snäpp och det är det jag i alla fall hoppas på.

Musik som har bra inspelning, Sara K, Chris Jones, Allan Taylor, Chicago, osv osv.. låter otroligt bra för att komma från ett par högtalare för 8 papp, närvaron, detaljrikedom i diskant och mellanregister är rena magin på denna prisnivån i mitt tycke. Den FETA nackdelen jag märkt av är att kassa inspelningar blir totalt avslöjade. Mina Acoustic Reserarch status S40 som jag haft som frontar tidigare var mycket mer förlåtande men priset då blir ju bristande detalj och jag föredrar helt klart detalj även om en del inspelningar verkligen låter kacka på grund av det. Pop blir inte lika roligt att lyssna på då ljudet saknar lite fyllighet som jag gärna vill ha om jag ska lyssna på en popdänga av Britney Spears t.ex men, drar jag på subben som komplement så låter det genast mycket roligare så det är ingen omöjlig situation, totalt sett blir det ett ganska komplett och flexibelt system kapabelt till välljud, man får enligt min åsikt mycket bra stereo/filmljud för en klart rimlig penning. I stero tycker jag det räcker till med råge just nu med tanke på att jag inte har en chans att optimera lyssningsrum osv.

kommer jag skicka tillbaka 99.36? Inte en chans. Dom låter bara bättre och bättre just nu allteftersom dom blir mer och mer inspelade. Det har börjat släppa rätt ordentligt äntligen, efter 20 timmar ungefär hördes klar skillnad men nu efter en 50 timmar eller så så har diskanten börjat bli lite mildare när det är ljusa röster, mellanregister är helt galet bra, (mazur på trummor är riktigt roligt att lyssna på) och basen börjar komma fram lite mer.

Återkommer med mer info efter jag fått till biampandet ordentligt senare. Kommer nog ta ett tag då jag vill spela in dom ordentligt innan jag säger så mycket mera. Placering är också lite småtrixigt med dessa högtalare har jag märkt."





http://www.abouthifi.com/first_impressions_more.php?s=tWA

Lopputulema D3 + CD100 + 99.26 kombosta verrattuna 15 kertaa kalliimpaan settiin:

The effect is particularly vivid upon a first listening. We have a very good imprint of the scene of action, with “space” around the performers. As for their positioning in space, it is clear and strictly defined. Any low reproduction (I guess it stops at around 60 cycles per unit) is of excellent quality, with weight, body and correct damping. The resulting cohesion of the output is attractive and definitely surpasses by far the set’s price range. The voices come out nicely condensed and the strings are rendered correctly on the whole. Any objections as to the outcome have to do with a dose of “overzealousness” and brightness which the speaker demonstrated occasionally in the highs. All this is very strictly judged, using speakers costing 15 times as much for comparison (just like the rest of the set). And I’d like to explain, so as not to be misunderstood: the speaker performs excellently; I just believe that the “energy” it produces is, at times, excessive. That is clearly the reason why the manufacturer anticipated this “risk” by customization of the highs unit (listening was done with flat tuning, that is at 0 dB). It is possible that a heightening of this phenomenon was noted due to the insufficient breaking-in period. I just keep it in mind for when the 99.26 is fully tested.

To round up this first contact, I’d like to point out that I consider this to be an excellent realization, which exhausts the price range of the set, as well as of the individual devices, providing a complete proposition for a first demanding set, at an extremely low cost of acquisition. This result is bound to be confirmed by each further individual test, starting with the amplifier. So, remain on hold.
To be continued…
 
Varmasti hintaisekseen hyviä laitteita, mielelläni kuulisin.
 
Kaveri on innostunut ja meidän muiden palstalaisten iloksi kasaa materiaalia kuin noutopöytään. Jättäkää nälvimiset toiseen ketjuun ja antakaa hehkuttaa. Ei näitä ole pakko lukea ja ne joita kiinnostaa saa tästä helposti tietoa. Medialukutaito ja terve kritiikki on sitten ihan lukijasta itsestään kiinni.
 
Millainen on XTZ:n vahvistimen da-muuntimen laatu? Olisi tarvetta sekä da-muuntimelle että uudelle vahvistimelle. Tuossa saisi kummatkin lompakkoystävällisessä paketissa.
 
Legis, kumpi on mielestäsi parempi ominaisuus tuossa D3 vahvistimessa; asiallinen tehoreservi vai äänenlaatu?
 
BWV 232 sanoi:
Millainen on XTZ:n vahvistimen da-muuntimen laatu? Olisi tarvetta sekä da-muuntimelle että uudelle vahvistimelle. Tuossa saisi kummatkin lompakkoystävällisessä paketissa.

Kerran kun vierailin highendstudio tampereessa niin mitro sanoi et kokeillaanko millainen dac xtz:ssa on, sanoin et mikäs siinä.
ekaks käytimme xtz:n cd soitinta vain pyörittimenä ja ajoimme dacin kautta, sen jälkeen vertasimme sitä xtz:n cd soittimeen.

Eroa oli muttei kovin paljoa sillä olihan soundi parempi kun käytettiin pelkästään cd soitinta mut ero ei ollut mielestäni järisyttävä.
Samalla kertaa kokeilimme millainen soundi on xtz:n vahvistimen riassa. Käytimme mm-rasiaa vertailuun.

Soundi oli nopea ja rytmikäs eikä siittä puuttunut mielestäni mitään olennaista ja mieleni valtasi tunne et nyt on aika hyvä laite aloittelevan hifistin yleiskoneeksi, on liitäntöjä riittävä määrä. Puhumattakaan riittävästä tehosta ja mahdollisuudesta käyttää A-luokkaisena. Laadukas dac ja ria niin siihen perustuu mielipiteeni hyvästä paketista.

Niinkuin aikaisemmin mainitsin xtz:n 99.26 kaiutin ei herättänyt aivan yhtä suuria tunteita vaikka se testivoittoja on saavuttanutkin..
 
Jartsa: Mitä daccia käytitte verratessanne?

Kaikki muut: Chill out
 
stts sanoi:
Legis, kumpi on mielestäsi parempi ominaisuus tuossa D3 vahvistimessa; asiallinen tehoreservi vai äänenlaatu?

Omassa käytössäni tehot jäävät sinne reserviin suuremmalti osin, mutta vastaisin kyllä muussakin tapauksessa, että äänenlaatu; uskon tosin, että senkin hyvyys johtuu osittain myös mainitusta asiallisesta tehokuutiosta ja tehoreservistä.
 
Koska en jaksa/ ei kiinnosta lukea kokonaan tätä kohkattua ketjua niin voisitko kertoa mitä vahvistimia olet aiemmin käyttänyt ja testannut?, eli kiinnostaa mitä laitteita käytät vertailukohteina näistä XTZ-laitteista puhuessasi.
 
Onkohan tuo DA-muunnin identtinen Advance Acoustics MAP305DA:n kanssa? Oma kokemus siitä ei ollut kovinkaan erityinen. Ei se huono ollut, mutta ei saundissa mitään erityistä kehuttavaakaan ollut. Tietty paha sanoa oliko vahvistin muuten pullonkaulana. Yammun >1k€ kotiteatterilaite kuulosti paremmalta.
 
trv sanoi:
Koska en jaksa/ ei kiinnosta lukea kokonaan tätä kohkattua ketjua niin voisitko kertoa mitä vahvistimia olet aiemmin käyttänyt ja testannut?, eli kiinnostaa mitä laitteita käytät vertailukohteina näistä XTZ-laitteista puhuessasi.

Olen testannut XTZ:aa Arcamin FMJ A32:n sekä CA Azur 650A:n kanssa samassa tilassa vuorotellen. XTZ oli kirkkaampi, lauluäänentoistoltaan verhoutumattomampi/läsnäolevampi, yksityiskohtaisempi ja dynaamisempi. Jollain rauhallisilla äänitteillä huomasimme, että myös CA tai Arcam toimii hyvin, eli mistä pitää enemmän tuli täysin makukysymykseksi.

Vertailevana, mutta ei samassa tilassa -kuunteluina olen kuunnellut myös Arcamin jotain etusta ja kahta monoblokkia soittamassa Monitor Audion RX6:ia - kaiuttimia jotka myöhemmin ostin ja omistin n. 3 kuukautta. Merkillistä tässäkin kuuntelussa oli se, että RX6:t soundasivat kotonani paremmalta silloisella Marantz SR5004 -av-vahvistimella kuin mitä tällä (luultavasti) yli viiden tonnin Arcamin demolaitteistolla. Tämä oli lievästi sanottuna häiritsevää sillä kuunteluhuoneeni on tavallinen olohuone.

Maranzissa oli kaikin puolin mukiinmenevä ja vivahteikas/eloisa ääni, mutta XTZ:n kytkemisen jälkeen (samassa tilassa vuorotellen taas) ääni oli kuin hyvistä kuulokkeista kuunneltuna. Stereoefektit, sähkökitaran särön rapeus, peltien iskuäänien erottelevuus, yksityiskohtien selkeä kuuluminen, äänen ja laulajan läsnäolo, kaikki oli enemmän hyvän kuuloketoiston kuin totutun kaiutintoiston tasalla. Tällöin oli kiinni vielä RX6:t.

Ennen Maraa omistin Yamaha RX-V650 -av-vahvistimen. Sitä ennen omistin vielä 90-luvun puolella tehdyn Yamahan 2-kanavavahvistimen, joka oli silloisen malliston paremmasta keskiluokasta. Olen kuunnellut liikkeissä ja kavereilla monia muitakin eri vahvistimia, mutta ne ovat olleet kiinni sellaisissa kaiuttimissa tai muussa konfiguraatiossa, että en voi lainkaan sanoa niistä miltä itse vahvistin tuossa ketjussa kuulostaa.

edit. ei herneitä.
 
Back
Ylös