Wimp/Tidal vs Qobuz?

Kummatkin versiot näyttivät olevan 24-bit, 44,1. Jatkan vertailua. Sain 3 kuukauden ilmaisen kokeilun käyttöön, jonka aikana kyllä selviää, kumpi soi omaan korvaan paremmin.
Resoluutioa ja bittisyvyys ei takaa, että data on identtinen tiedostossa. Käytännössä kuuntelet eri sisältöisiä datatiedostoja eri palveluissa, joten onhan se ihan mahdollista, että ne kuulostaakin erilaiselta. Monihan tuota Tidalia on kehunut yli perus "CD-formaatin".

Yleensä nimen omaan alapäähän ei tehdä muutoksia datassa? Tilansäästöä siellä ei ole oikein saavutettavissa, ja muuta motiivia bassopään muokkaukselle ei oikein pitäisi olla. Varsinaiset erot pitäisi teoriassa olla dynamiikassa, yläpään häviöllisessä pakkauksessa ja Tidalin vesileiman sujauttamisessa kuultavan äänialueen datan sekaan. Tai näin olen asian ymmärtänyt pääpiirteittäin.
 
Qobuz otettu testiin.

Kuvittelenko vain, mutta onko tässä alapää ns. sävykkäämpi ja erottelevampi vs. Tidal? Nyt aamusta pistin muutaman tutun kappaleen soimaan ja esimerkiksi London Grammar - Hey Now (24-bit, 44,1) tuntuu soivan Qobuzin oman applikaation kautta rauhallisemmin kokonaisuutena ja erityisesti alapää kuulostaa erottelevan basson paremmin. Tutut pienet nyanssit parissa muussakin kappaleessa (Brandt Brauer Frick - Bop, Judith Owen - Train Out of Hollywood, Suzanne Vega - Tom's Diner accapella) löytyvät oikelta kohdin kappaleita, mutta tätäkin kohtaa jäin miettimään, että onko ihan pikkuriikkisen helpommin ja ilmavammin kuultavissa ne pienet asiat sieltä itse kappaleen alta.

Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on tästä vs. Tidal vai ovatko korvani vain superherkkänä näin aamusta ja/tai kuvittelenko, että "uusi" on parempi?

EDIT: Tein hyvin pientä vertailua juuri tuon ensin mainitun kappaleen kanssa. Ensin Qobuzista, sitten Tidalista ja takaisin Qobuziin. Softana tällä kertaa Audirvana ja kappaleiden välinen vaihto onnistuu nopeasti remote-apilla sohvalla istuen. Kuuntelin ensin, että okei, Qobuzin välittämänä tämä kuulostaa oikein nätiltä ja rauhalliselta ja eri soittimet tulevat kivasti esiin ja niiden välillä tuntuu olevan ilmaa hiukan. Vokalistin ääni kuulostaa nätiltä myös. Sitten sama kappale Tidalin kautta. No, ihan samaltahan tämä kuulostaa, vai kuulostaako, ajattelin. Kuvittelen vain. Okei, kuulenko ne pienet nyanssit kappaleen alussa, kuulen. Hyvä juttu, ajattelin. Ehkä asteen vaimeammin tai kasaantuneemmin kuin edellisessä. Ihan kivalta saundi kuulostaa, en ole maksanut turhasta tähän asti, ajattelin. Ja lisäajatuksena mietin, että Tidalin kanssa on ihan hyvä jatkaa tästä eteenpäinkin, että turhaan tässä vertailen. Palasin vielä Qobuzin versioon ja mietin kuinka, laulajan äänen ympärillä on selkeästi "tilaa", se on asteen suuremman kuuloinen, ei tunnu tulevan "jostain" vaan on selkeästi tilassa jossa kuuntelen musiikkia. Tilantuntu varsinkin kappaleen alussa on paremmin havaittavissa kuin Tidalissa. Ja sen jälkeen lähdin editoimaan tätä postaustani, jotta saan ajatukset saman tien taltioitua.

Kummatkin versiot näyttivät olevan 24-bit, 44,1. Jatkan vertailua. Sain 3 kuukauden ilmaisen kokeilun käyttöön, jonka aikana kyllä selviää, kumpi soi omaan korvaan paremmin.
Hyvin kuvailtu. Kuulostaa perinteiseltä hires vs. cd vertailulta. Samantyyliset kokemukset itsellänikin.
 
^
Joo se 3kk lienee vain jonkun väärinymmärrys tai vanhaa tietoa.
Kuukauden ilmainen kokeilu on tarjolla ja muuten ehdot näkyy olevan aika hyvät ilmaisen jälkeen, lopettaa voi koska vaan, luulisi sen nyt kuukaudessa tajuavan että kannattaako tuosta maksaa sitä sataviittäkymppiä vuodessa.

T: Vesku
 
Tai jos on ottanut kalliimman kuukausilaskutusvaihtoehdon tai sen viä hintavamman ultimaattisen härdellin...

T: Vesku
 
Resoluutioa ja bittisyvyys ei takaa, että data on identtinen tiedostossa. Käytännössä kuuntelet eri sisältöisiä datatiedostoja eri palveluissa, joten onhan se ihan mahdollista, että ne kuulostaakin erilaiselta. Monihan tuota Tidalia on kehunut yli perus "CD-formaatin".

Yleensä nimen omaan alapäähän ei tehdä muutoksia datassa? Tilansäästöä siellä ei ole oikein saavutettavissa, ja muuta motiivia bassopään muokkaukselle ei oikein pitäisi olla. Varsinaiset erot pitäisi teoriassa olla dynamiikassa, yläpään häviöllisessä pakkauksessa ja Tidalin vesileiman sujauttamisessa kuultavan äänialueen datan sekaan. Tai näin olen asian ymmärtänyt pääpiirteittäin.

Ehkä juuri näin, että tiedostot eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia. Ne ovat kuitenkin ne tiedostot ko. kappaleista, jotka löysin ja jotka ainakin tietojen mukaan vastasivat toisiaan. En oikein osaa selittää tuota alapään kuuluvuutta tarkemmin, jatkan kokeiluja. Jotenkin kuitenkin kaikki kuulosti asteen pari vaivattomammalta, kuin Qobuzin kautta sointi olisi hengittävämpi. Yleissoundi ihan sama kummassakin ja fiilis kummastakin äänenlaatua kuvaten on hyvä.

Hyvin kuvailtu. Kuulostaa perinteiseltä hires vs. cd vertailulta. Samantyyliset kokemukset itsellänikin.

Kiitos. Usein miettinyt, että kehtaako näitä omia ajatuksia ja kokemuksia kirjoittaa ylös saati jakaa missään foorumilla, kun kuuntelusessioni perustuvat pelkästään omiin korviini ja alan slangi/termistö ei ole samaan tapaan hallussa kuin kokeneemmalla.
 
Ehkä juuri näin, että tiedostot eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia. Ne ovat kuitenkin ne tiedostot ko. kappaleista, jotka löysin ja jotka ainakin tietojen mukaan vastasivat toisiaan. En oikein osaa selittää tuota alapään kuuluvuutta tarkemmin, jatkan kokeiluja. Jotenkin kuitenkin kaikki kuulosti asteen pari vaivattomammalta, kuin Qobuzin kautta sointi olisi hengittävämpi. Yleissoundi ihan sama kummassakin ja fiilis kummastakin äänenlaatua kuvaten on hyvä.
Tänään juuri toisaalla välitettiin, että Tidalin HiFi ei ole edes CD-laatua, vaan samaa tavaraa MQA:n kanssa. Eli HiFi laatu ei ole sama kuin CD-laatu. Jos Qubuzissa on sitä "CD-laatua". niin vaikka original master olisi sama, niin lopputulos datamielessä on eri.
 
Pistin nyt Qobukzen tilaukseen ja aloitin Alan Parsons Projectin - Eye In The Sky lätyllä kun on mulle tuttu ja oli Hi-Res audio. Tietokone sovelluksen latasin ja tämän on mielyttävän näköinen ja onneksi oli vielä tumma teema valittavissa. Kyllähän tämä lätty soi luonollisemmin kuin Tidalin versio Eye Of The Skysta, mutta taitaa olla eri lähteet levyille Qobuksella ja Tidalilla.

Kysymys kuuluu tuosta exclusive modesta - Klikkasin tuolta alakulmasta Wasapi - Exclusive, jotenka tarkoittaa nyt että on äänikortti varattuna Qobukselle? Ainakaan ei anna mun toistaa muuta audiota tietokoneelta joten taisin juuri vastata omaan kysymykseeni... :D
 
Pistin nyt Qobukzen tilaukseen ja aloitin Alan Parsons Projectin - Eye In The Sky lätyllä kun on mulle tuttu ja oli Hi-Res audio. Tietokone sovelluksen latasin ja tämän on mielyttävän näköinen ja onneksi oli vielä tumma teema valittavissa. Kyllähän tämä lätty soi luonollisemmin kuin Tidalin versio Eye Of The Skysta, mutta taitaa olla eri lähteet levyille Qobuksella ja Tidalilla.

Luonnollisuus. Tuo sana sopii hyvin myös omiin tuntemuksiini tässä vaiheessa. Tätä pitää nyt testata ja kuunnella kumpi miellyttää pidemmällä aikavälillä enemmän. Toki katalogikin vaikuttaa asiaan, eli jos Qobuz on vajaa sen suhteen, sekin vaikuttaa. Todella hieno homma, että viimein rantautui tännekin, vaihtoehtoja tulee olla ja sitä myötä saattaa tulla myös hintakilpailuakin. Tiedä sitten.
 
Enste pitää keksiä käyttikset ja salasanat, sitte tulee:
Jees. Thanks. Aivan samoja on tarjonnut aina kun oon eri maiden tunnuksilla kokeillut. Pitää katsoa uudestaan kun Tidalin nykyinen soppari loppuu ja samoiten Spotify. Kysymys kuuluu onko Marantzin DAC:in kautta kuunneltuna sen väärti että maksaa lisää hiressistä..vai olisko ideaalimpi tilanne tyytyä cd-tasoiseen striimiin? Applen laitteilla kuitenkin lienee joku rajoitus minä se striimi tulee sieltä ulos esim. vahvarin tai cd-soittimen daciin? Liitäntä on siis iPhonen tai iPadin lightning-liitännästä suoraan usbiin daciin. Tietääkö kukaan? Hyvältä kuulostaa toki tuolla systeemillä mutta onko järkevää kuunnella noin?
 
Huomasin tuossa kun katsoin esim Quincy Jonesin artisti sivua Qobuksessa niin tuo albumi määrähän on ihan loputon? voiko millään tavalla suodattaa studio albumit erikseen kaiken maailman kompilaatioista ja muista artisteista joilla on Quincy Jonesin kappaleita levyillään? Kokeilin tuota sort by release date, mutta ei se sen enempää auta.
 
Se on aika sekava, artisteilla ja bändeillä joilla on muutenkin laaja tuotanto ja nyt sinne sekaa tulee vielä kaikki epäviralliset levyt ym. sessiot.
Aika surkeeta jos vertaa joihinkin kilpailijoiden tapaan järjestää levyt. No ehkäpä Qobuz vielä tekee tähän parannuksen.
 
Juu skrollasin muutaman minuutin ja en päässyt edes pohjalle asti... Harmi ettei voi suodattaa esim studio/livet/kompilaatiot. Toki Quincy Jones nyt taitaa olla sieltä ääripäästä kun ollut mukana *muutamassa projektissa*
 
  • Tykkää
Reaktiot: J1
Nyt lähti testiin APP - I Robot hiressinä ja johan on! voin heittää volumet kovalle ja siltikään ei särähdä korvaan. Tämä kuulostaa todella hyvältä. Nyt siis 24-Bit 192kHZ.
Pitää myöhemmin verrata mun CD versioon. Onko jollain kikkaa miten tietokoneelta saisin exclusive moden käyttöön kun kuuntelee CD-levy tiedostoja tai suoraan CD:eeltä tietokoneen kautta.
 
Back
Ylös