Vuoden 2021 parhaat levyt

1. L'Impératrice ‎– Tako Tsubo

Tästä oli tuossa aikaisemmin puhetta ja pitää antaa itsekin erityismaininta levylle, vaikkei ole omaan hyllyyn vielä päätynytkään. Erityisenä mainintana bändin basisti, jonka kiipparibasismi on todella pitkälle vietyä ja monesti vaikea erottaa soitannollisesti sähköbassolla soitetusta. Tätä on monen muusikkokaverin kanssa ihasteltu.
 
Karlssonin vuoden levyt 2021

Kuten olen aikaisempinakin vuosina (siis niinä kun tämän listan muistan tehdä) pitänyt kriteerinä, että musiikki on julkaistu ensimmäisen kerran 2021. Mitä levyjä ostit viimeksi-ketjua seuraavat tietävät, että iso osa mielenkiinnostani kohdistuu vanhempaan materiaaliin, joten välillä päättyneen vuoden aikana julkaistuja on jopa hankala raapia kasaan. Hieman tätä vikaa oli tälläkin kertaa, mutta hieman sääntöäni venyttämällä sain jonkinlaisen listan kasaan:

Ensinnäkin Coltranen universumissa näyttää olevan asiat hyvin. Nyt ensimmäistä kertaa julkaistu liveveto Love Supreme-levystä on yhdenlainen merkkipaalu ja hienoa ajankuvaa niiltä hetkiltä kun jazz oli irtaantumassa viimeisistäkin harmonian ja rytmin kahleista. Love Supremea pidetään yhtenä merkittävimmistä jazzlevyistä, joten tällainen dokumentti bändistä studion ulkopuolella on vähintäänkin mielenkiintoinen. Omasta mielestäni tosin paljon enemmän:


John Coltrane - Love Supreme Live At Seattle 1965 (2xLP, Impulse! / UMe – B0034291-01)

Coltranen leski Alice jatkoi musiikillista uraansa ensin jonkinlaisena jatkumona miehensä työlle ja myöhemmin siirtyen täysin hengellisen musiikin pariin ja perustaen jopa oman buddhalaisen luostarin. Vaikka hän katosi jazzkentältä kokonaan, ei musiikillinen toiminta lakannut vaan siirtyi lähinnä kasettijulkaisuihin. Luaka Bop on julkaissut näistä "World Spiritual Classics: Volume I: The Ecstatic Music of Alice Coltrane Turiyasangitananda"- kokoelman 2017. Musiikki on ehkä luonnehdittavissa syntetisaattoreilla soitetuksi yleisgospeliksi. Pirinteinen buddhalainen musiikki eli lähinnä mantrat ja yksinkertaiset taustat loistavat poissaolollaan ja harmonia on ehkä tutumpaa kristillisestä gospelista. Tämä siis taustaksi listan seuraavalle levylle, jonka kohdalla muuten nyt venytän sääntöäni. Tämä kun on julkaistu alkujaan jo 1982 kasettina. Alkuperäisiä mastereita ei ole kuitenkaan löytynyt tähän päivään mennessä, mutta yllättäen kuitenkin jotain on pulpahtanut pintaan: Nimittäin nauhat, joista puuttuu kasettijulkaisun syntetisaattorit ja jouset. Tuloksena on uskomattoman kaunis ja harmoninen levy, jossa ajoittain kuuluvan harmoonin lisäksi ei ole muita instrumentteja kuin Alicen äidillisen lämmin laulu. Ajatonta ja uskomattoman hienoa musiikkia:


Alice Coltrane - Kirtan: Turiya Sings (2xLP, Impulse! / UMe – 00602435939766

Ja vielä lisää Coltranen "perillisiä". John Coltrane piti Pharoah Sandersia tosiaankin seuraajanaan ja miehellä olikin todella hieno ura omanlaisen etnisuniversaalisen freejazzin puitteissa. Myöhemmin ilmaisu muuttui kevyemmäksi, muttei kuitenkaan yleisöä kosiskelevaksi. Hienoa on, että Sanders jaksaa edelleen yli kahdeksankymppisenä olla aktiivinen, vaikka toki tässä on ollut keskustelua siitä, että jäikö tämä listan seuraava levy viimeiseksi. Jos jää, on kyseessä todella hieno testamentti ja päätös yhdelle luovimmista urista, mitä fonin soittoon tulee. Floating Pointsin ja Lontoon sinfonian kanssa tehty levy on harmonisen kaunis ja unenomainen. Täydellinen pari Turiya Singsille:


Floating Points, Pharoah Sanders & The London symphony Orchestra - Promises (LP, 2021 Luaka Bop - 6 80899 0097-1-3)

Siirrytään hieman populaarimpaan ilmaisuun. Trees Speak on duo, jonka musiikkia on aika vaikea kuvailla. Junnaava instrumentaali krautrock on vahvasti läsnä, mutta toisaalta välillä hypätään silkkaan kokeiluun ja äänimaisemiiin. Tätä tulee kuunneltua haltioituneena:


Trees Speak - Vertigo Of Flaws: Emancipation Of The Dissonance And Temperaments In Irrational Waveforms (2xLP + 7, Soul Jazz Records - SJR LP498)

Ja palataan kokeilullisuuteen, mutta jätetään jazz pois yhtälöstä. Tämä kokoelma modernia ghanalaista soundia pääsi yllättämään täysin ja samaan aikaan räjäytti pankin. Ei todellakaan helppoa kuuneltavaa vaan vie elektronisen soundin lähes kipupisteen rajoille ja jättää kuuntelijansa monessa kohtaa etsimään kappaleen yhteensitovaa punaista lankaa. Kyllä se sieltä löytyy, muttei todellakaan helposti:


Various - Sounds Of Pamoja (2xLP, Nyege Nyege Tapes – NNT030LP-COL1)

Tässä venytän taas hieman sääntöäni, sillä tämä ranskalaisen Dang-Khoa Chaun EP on julkaistu ensin 2020 kasettina ja viime vuonna vinyylinä. Vaikka kyse on elektronisesta musiikista, luo se illuusion lähes ekstaattisesta rummutuksesta, joka hypnotisoi kuulijansa ensi hetkistä alkaen:


D.K. - Ancient Kingdom (12", Good Morning Tapes - GMV08)

Tämä on mielenkiintoinen julkaisu sikäli, että ensikuulemalta se kuulosta hieman nopeasti kasatulta ehkäpä soundiensa vuoksi, mutta syvyys alkaa paljastua hiljalleen. Kansitekstin perusteella tämä on projektilevy, jota on äänitetty melkeimpä kenttäolosuhteissa. Tai takakansi kertoo seuraavaa: "Recorded in a shady apartment with view over Istanbuls roofs 2018-2019. Perussions recorded in Okey Temiz Ritim Atolyesi - Galata. Arrangd on diverse beaches at the Agean sea". Oma huomioni kiinnittyi tähän alkujaan Okey Temizin nimen huomattuani. Mies kun on itselleni tuttu freejazzrumpali 70-luvulta. Yllätys olikin, että hänet löytää levyltä, joka on samaan aikaan nykypäivän soundia ja undergroundia:


DJ Sofa, Houschyar, Okay Temiz - Şelale (LP, 2021 Sonic Circle - SC019)

Ja jottei mene ihan taas häröilyksi, loppuun pari palaa poppia. Puolisoni on nimittäin kuunnellut sarjatulella Suad Kalifan tuoretta levyä ja sen hienous on uinut hiljalleen omaan tajuntaani. Onhan tämä kotimaiseksi julkaisuksi lähes poikkeuksellisen laadukas. Useamman kuuntelun jälkeen olen jäänyt ihastelemaan sovitusten laatua ja syvyyttä. Levyn taustavoimista löytyykin hyvin tuttuja hahmoja kuten Op:l Bastardsin (ja monen muun) Vilunki 3000 ja Tuomo Puranen:


SUAD - Waves (LP, Svart Records – SVART253LP)

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä levy, joka on ollut listaykkösenä ja useiden musiikkijulkaisujen vuoden levyt - listalla. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun nostan omalle listalleni mitään näin populaaria, mutta tämä pääsi yllättämään. Alati läsnä olevasta listapop-elementistä huolimatta tämä onkin hyvin orgaanisesti ja inspiroituneesti sovitettu ja tuotettu levy. Uskomatonta, että parikymppiset sisarukset tekevät näin syvällistä ja sivistynyttä musiikkia ("Goldwing" pohjautuu Gustav Holstin hymniin!):


Billie Eilish - Happier Than Ever (Darkroom / Interscope Records B0033778-01)
Kiitos! Kova lista.
 
Hyviä listoja täällä, pitääkin käydä näitä itselleni tuntemattomia läpi. Hieman vaisu vuosi oli itselleni, mitään aivan tavattoman hienoa ei tullut vastaan. En tosin kuunnellutkaan paljon uusia julkaisuja.

Tässä kuitenkin muutama poiminta, jota tullut kuunneltua useammin kuin kolmesti.

Akustisista archieve julkaisuista en ole lämmennyt mutta tätä on tullut kuunneltua, joskus kovaakin.

Poppirokkia multi-instumentalistilta. Osaa myös laulaa. Hyvin.

Brandin paras levy. Kenties piristävin tapaus tässä listassa itselleni. Jos joku olis pakko valita niin tämä.

Hienoa, että Crosby on edelleen elinvoimainen ja tekee musaa. Long live David.

Lana Del Rayn albumi, jota tullut ihan oikeasti kuunneltua. Hyvää settiä.

Wolf Alice. Nuorisomusaa. Joitain hyviä ideoita tällä platalla. Autossa tullut paljonkin pyöritettyä.

Retroiluprogea. Ihan mukavan kuuloista.

Edit: late arrival

Uusin Weather Stationin levy varmaan voisi olla tässä listalla kunhan vain pääsen kunnolla kuulostelemaan.
 
Hyviä listoja täällä, pitääkin käydä näitä itselleni tuntemattomia läpi. Hieman vaisu vuosi oli itselleni, mitään aivan tavattoman hienoa ei tullut vastaan. En tosin kuunnellutkaan paljon uusia julkaisuja.

Tässä kuitenkin muutama poiminta, jota tullut kuunneltua useammin kuin kolmesti.

Akustisista archieve julkaisuista en ole lämmennyt mutta tätä on tullut kuunneltua, joskus kovaakin.

Poppirokkia multi-instumentalistilta. Osaa myös laulaa. Hyvin.

Brandin paras levy. Kenties piristävin tapaus tässä listassa itselleni. Jos joku olis pakko valita niin tämä.

Hienoa, että Crosby on edelleen elinvoimainen ja tekee musaa. Long live David.

Lana Del Rayn albumi, jota tullut ihan oikeasti kuunneltua. Hyvää settiä.

Wolf Alice. Nuorisomusaa. Joitain hyviä ideoita tällä platalla. Autossa tullut paljonkin pyöritettyä.

Retroiluprogea. Ihan mukavan kuuloista.

Edit: late arrival

Uusin Weather Stationin levy varmaan voisi olla tässä listalla kunhan vain pääsen kunnolla kuulostelemaan.
Tähän lisäksi:

10/10.
 
Tuun vuoden viiveellä mukaan näihin peleihin:
  1. Manna/Mirage: Man Out Of Time (US) *****
  2. Black Midi : Cavalcade (UK) ****½
  3. Ske: Insolubilia (IT) ****½
  4. Ventifacts: s/t (US) ****½
  5. Jack O’ The Clock : Leaving California (US) ****½
  6. King Crimson: Music Is Our Friend (Live In Washington And Albany, 2021) (UK) ****½
  7. Black Country, New Road: For The First Time (UK) ****
  8. Iro Haarla Electric Ensemble: What Will We Leave Behind (FI) ****
  9. Aquaserge : The Possibility of a New Work for Aquaserge (FR) ****
  10. Sebastian Fagerlund: Nomade & Water Atlas (FI) ****
  11. Needlepoint : Walking Up That Valley (NO) ****
  12. Ghost Rhythms : Spectral Music (FR) ****
  13. Sebastian Fagerlund: Oceano (FI) ****
  14. Linda Fredriksson: Juniper (FI) ****
  15. Richard Dawson & Circle : Henki (UK/FI) ****
  16. Elephant9 : Arrival Of The New Elders (NO) ****
  17. Floating Points, Pharoah Sanders & The London Symphony Orchestra: Promises (US) ****
  18. Shamblemaths : II (NO) ****
  19. Simon Steensland : Let’s Go To Hell (SE) ****
  20. Ill Considered: Liminal Space (UK, 2021) ****
  21. VOLA : Witness (DK) ****
  22. Hiromi: Silver Lining Suite (JA) ****
  23. Möbius Strip : Time Lag (IT) ****
Sijat 1-10 on esitelty täällä:

Ja sijat 11-23 täällä:
 
Back
Ylös