Itselläni on pienehkö ongelma, johon kaipaisin apuja. Nimittäin se, että virransyötössä tuonne hifihuoneen puolelle tuntuu olevan jotain ongelmia - tai sitten jossain muussa. Stereokuuntelussa ongelmia ei tule, mutta kun tykittelee leffoja, niin esim. paljon bassoa sisältävissä kohtauksissa ääni saattaa pätkiä hitusen. Tällöin saman linjan päässä on samaan aikaan päällä tietokone, videotykki, av-vahvistin, bladeliuksen stereovahvari ja velodynen fsr-18-subbari. Tietenkin vika voi olla muuallakin, mutta tuntuu, että kun vahvistimet imaisevat bassotaajuuksiin paljon virtaa, aiheutuu ongelmia, hiljempaa katsellessa ei ongelmia ole.
Talo on 1920-luvulla rakennettu ja sulaketaulu voi hyvinkin olla alkuperäinenkin, ainakin siinä on keraamiset sulakkeet. Yläkertaan lähtee tosiaan taulusta yksi linja. Ja valitettavasti asumme toistaiseksi vuokralla. Muuten siirrättäisinkin sulaketaulun piiloon eteisestä ja vaihdattaisin sen uuteen. Mutta voisiko tässä olla kyse niinkin helposta asiasta kuin sulakkeen huonosta kannasta?