Komppaan fyndiä. Virittimissä vintagessa on erityisen paljon järkeä.
Virittimestähän voi tosiaan maksaa hillittömiä summia, mutta kannattaako se Suomessa ja nykyään, on toinen asia. Radiohan tuskin on mitenkään kuolemassa pitkään aikaan ja ainakin Magnum Dynalab seuraa kyllä kehitystä ja sen malleja voinee tulevaisuudessa päivittää, jos digitaaliradio lyö itsensä täällä vielä joskus läpi. Osin siksi hommasin itsekin MD:n virittimen malliston halvemmasta päästä - kalliimpaan kun ei ollut varaa.
Mutta huomattavassa satsaamisessa virittimeen on IMO paljon enemmän järkeä niissä aika paljon väkirikkaammissa maissa, joissa potentiaalisia radiokanavia on myös enemmän kuin Suomessa. Täällähän järkevät asemat ovat Helsingissäkin luettavissa yhden sirkkelillä muotoillun käden sormilla ja useimmilla paikallisradioilla äänenlaatu on mitä sattuu - sisällöstä puhumattakaan. Susirajalla on sitten vielä kuppaisempaa ja väkeä tuskin lainkaan edes susien syötäväksi saati kuuntelemaan radion ulvontaa. Sitten vielä kaapelin kautta äänenlaatu voi olla mitä tahansa ja ainakin kaupunkialueella heijastukset niin hankalia, että antennikuuntelu on mahdotonta ilman puoli parveketta täyttävää suunta-antennia - parvekkeenkin olisi sitten vielä syytä olla oikeaan suuntaan.
Hyvä ja kallis viritin menee helposti hukkaan.
Kun Yle1 tulee jo nyt parhaimmalla laadulla internetistä ja siitä tuutista löytyy vaikka mitä muitakin mahtavia radioasemia ympäri maailmaa, niin olen viime aikoina ruvennut todella harkitsemaan tietokonepohjaista radionkuuntelua. Tai teen sitä jo nyt jonkin verran kuulokkeilla suoraan tietokoneesta, mutta lähinnä harkitsen dacin ostamista - ja nimenomaan radionkuuntelutarkoituksessa. Kyllä se toki palvelisi sitten spotifya ymsp.
Jokaisella on toki omat budjettinsa, tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa (ja viritin vaan on laiteharrastuksena niin paljon mielenkiintoisempi juttu kuin tietokone ja dac, IMO), mutta tosiaan tuo asemien vähäisyys täällä tuo rajoituksensa virittimen käyttöön. Ei ole paljon tarvinnut valitsinta veivata Yle1:n kohdalta tänä talvena, kun toinen hyvä, Ruotsin P2 kuuluu kovasti suhisevana kaapelissa täällä Oulussa. Toista se on Amerikassa, on hauska lukea sikäläisten antenniviritelmistä, joilla yritetään saada kuuluville kaukana olevan pienitehoisen paikallisradion signaali - koska asema lähettää hyvää ohjelmaa hyvällä äänenlaadulla. Täällä Suomessa moiseen ei ole paljon syytä, ellei sitten yritä saada lännessä Ruotsin tai etelässä Viron yleisradiokanavia kuuluville. Ja helpompihan nekin on nykyään kuunnella internetistä.
Ööh, ei ollut kyllä tarkoitus lytätä niin hienoa juttua kuin viritinharrastusta... Ja kiva, että löytyy täältä kovan luokan asiantuntijoita joukosta. Itsellä kuitenkin on pieni epäusko suuriin satsauksiin välillä hiipinyt mieleen tässä hommassa ja tosiaan ajatus internetradiosta hautumassa. Ajatuksen omaksumiseen varmaan vaan menee vielä aikaa...
Toivottavasti viritinaficionadot nyt lyttäävät tämän! Antakaa mennä!