Vinyylisoitin alustan rakentaminen

Osqizzle

Käyttäjä
Liittynyt
16.5.2010
Viestejä
5
Tervehdys! Tässä on tullut huomattua että taso, jolla soittimeni lepää ei ole aivan suorassa. Siitä sitten tuli mieleen että olisi mukava rakentaa sille tukevasta puulevystä alusta. Kartion malliset säädettävät jalat olisivat oikein mainiot, mistähän moisia saisi? Pienen etsiskelyn tuloksena löysin vain halkaisijaltaan 6cm kartioita, jotka ovat ehken turhan isot eikä niissä ollut säätömahdollisuutta.

Toki alustoja saa valmiinakin, itse tekeminen vain kiehtoo. Oletteko itse rakennelleet moisia ja minkälaiset ovat kokemukset?
 
Vanerista on tullut väsättyä. Työläs oli tehdä, kun ei ole kunnollisia työtiloja eikä työkaluja. Myöskin viimeistely oli, sanotaanko niin, että ei kestänyt kriittistä tarkastelua ainakaan läheltä. No hyvin menee mökin varastossa työkaluhyllynä. Bilteman kartioita käytin jalkoina. Muita mahdollisuuksia ovat esim Soundcare-piikkitassut tai piikit 8 mm tai 6 mm kierteellä. Näihin kaikkiin vain sopivalla kierteellä olevat lyöntimutterit pohjaan (ja suoraan ;)). Jatkosuunnitelmat olivat tehdä alusta edelleen vanerista, mutta sisusta olisi epoksiin valettuja lyijyhauleja tai muita vastaavia. Sitten kuitenkin totesin, että helpommalla ja ehkä halvemmalla pääsee kun ostaa valmiin.

Vink: https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?67709
 
Back
Ylös