Vinyylilevyn tarkoituksellinen sotkeminen

Mazgurth

Käyttäjä
Liittynyt
5.4.2009
Viestejä
1 450
Ostin Johnny Cash "At Folsom Prison" vinyylilevyn levykaupasta. Kyseessä on alkuperäinen levy vuodelta 1968 ainakin kataloginumeron perusteella.
Levy kuului isoon kasaan levyjä jotka oli tuotu jonkun levykeräilijän kuolinpesästä. Levyn sisäpussiin oli kirjoitettu ostopäivämäärä, hinta, paikka sekä biisien pituudet.
Keräilijä oli siis ostanut levyn uutena ja muissakin hänen vanhoissa levyissä oli samanlaisia merkintöjä. Levy oli ostettu vuonna 1982 joka voisi tarkoittaa levyn olleen käytetty ostohetkellä. Ostopaikka on kuitenkin Anttila, joka viittaa levyn olleen uusi varastossa lojunut yksilö.

Levyn kansissa oli kuitenkin tussilla peitetty edestä sekä takaa joitakin kohtia. Ei siis sutattu sattumanvaraisesti vaan kolme kohtaa oli selkeästi peitetty ettei niistä saa selvää.
Lisäksi itse levyyn molempien etikettien päälle oli laitettu renkaan muotoinen musta tarra joka peitti etiketin reunalla kulkevat tekstit. Keskellä olevat tiedot kuten biisilista ovat kuitenkin näkyvissä.

Tässä kuvia:

Etukannen vasen yläkulma. Samanlainen kohta oli peitetty myös takakannesta
IMAG0152.jpg

Takakannen oikea alakulma
IMAG0153.jpg

A-puoli. Biisilista näkyy mutta reunalla olevat infot peittää musta tarra.
IMAG0156.jpg

B-puoli. Sama juttu, mutta alareunassa näkyy myös tussia jolla on peitetty tekstiä jota tarra ei peittänytkään koska ei ole täysin keskellä.
IMAG0155.jpg

Ostin toisenkin levyn samasta pinosta ja siinä ei ole mitään ylimääräistä. Saman omistajan levyiksi ne tunnistaa kannen yläkulmaan liimatusta tarrasta jossa on jotakin tietoa, kai hänen omaa katalogiansa varten. En sattunut kurkkaamaan muiden levyjen kansia että löytyisikö niistä myös tussin jälkiä.

Levykauppias ei ainakaan osannut valottaa asiaa ollenkaan.
Mikä sai levyistään erittäin hyvää huolta pitävän keräilijän töhrimään tämän levyn tussilla ja tarroilla? Vai olivatko sotkut levyssä jo ostohetkellä?

PS. en pikaisella haulla löytänyt tällaista ketjua joten tein uuden. Jos tästä aiheesta on jo keskusteltu niin tämän ketjun voi poistaa.
 
Mazgurth sanoi:
Levyn kansissa oli kuitenkin tussilla peitetty edestä sekä takaa joitakin kohtia. Ei siis sutattu sattumanvaraisesti vaan kolme kohtaa oli selkeästi peitetty ettei niistä saa selvää.
Lisäksi itse levyyn molempien etikettien päälle oli laitettu renkaan muotoinen musta tarra joka peitti etiketin reunalla kulkevat tekstit. Keskellä olevat tiedot kuten biisilista ovat kuitenkin näkyvissä.

Itselläni on samalla tavalla käsitelty Dylanin New Morning, kanadalainen painos. On tarkoituksellista, lisätietoa täältä:

http://www.discogs.com/help/forums/topic/206433

Juhani
 
Juu, Anttila on varmaan joskus 80-luvun alussa tilannut läjän jenkkiprässejä (Columbia) Suomeen, jolloin ne on pitänyt sutata, kun Euroopassa on CBS. Ja tuo levy itse asiassa taitaa olla reissue - originaalin kanessa ei ole tekstejä lainkaan, muuta kuin Johnny Cash At Folsom Prison...
 
Kiitos Hinkkaselle valaisevasta linkistä. Oppia ikä kaikki.

Tawe sanoi:

En kyllä näe mitään reissueen viittaavaa. Olisikos se brittipainos mahtanut erota jenkkipainoksesta kenties? Tietty jos saan tarran irti ehjänä niin näen tuosta sen vuoden.
 
Älä suotta revi sitä tarraa. Koska levy on myyty tuollaisena on se mielestäni parempi säilyttää sellaisena eikä se luultavasti kuitenkaan irtoa siististi.

Juhani
 
Hinkkanen sanoi:
Älä suotta revi sitä tarraa. Koska levy on myyty tuollaisena on se mielestäni parempi säilyttää sellaisena eikä se luultavasti kuitenkaan irtoa siististi.

Juhani

Heti tuon vastauksen kirjoitettuani mietin että eihän tuota varmana saa ehjänä. Vaikka saisikin niin aikamoiset liimajäljet on varmaan imeytynyt etikettiin kun ei ole pinnoitettua paperia. Jääköön siis kiinni.
 
Uusintapainoksissa mainitaan usein vain alkuperäinen vuosi, muttei välttämättä sitä milloin kyseinen reissue on otettu. Mitä levyn matrix numbers kertovat?
 
Tawe sanoi:
Uusintapainoksissa mainitaan usein vain alkuperäinen vuosi, muttei välttämättä sitä milloin kyseinen reissue on otettu. Mitä levyn matrix numbers kertovat?

Mulla on useampi jossa on alkup. julkaisuvuosi ja lisäksi painoksen julkaisuvuosi. Tietty eihän noin varmasti kaikki ole tehneet.
Niin ja ei mua haittaa onko tämä alkuperäinen vai ei. Tärkeintä on, että tää soi oikein.

A-puolella XSM-136060-1A. (Toisella puolella groovea myös merkinnät C2-HD ja DM jonka vieressä joku mystinen käsin kirjoitettu sotku.)

B-puolella XSM-136061-1B-2D (Sekä vastakkaisella puolella groovea DM ja jotakin mikä muistuttaa numeroa 6)

Nämä siis run-out groovessa. Etiketissä A-puolelle XSM 136060 ja B-puolella XSM 136061.
 
Joo, kyllä se varmaan eka tai ainakin hyvin varhainen painos on. Minusta nämä on mielenkiintoisia jutskia. Varmasti soi hyvin ja hyvä niin!
 
Tawe sanoi:
Joo, kyllä se varmaan eka tai ainakin hyvin varhainen painos on. Minusta nämä on mielenkiintoisia jutskia. Varmasti soi hyvin ja hyvä niin!

Loistojuttu että tämä edellinen omistaja on pitäny levyistään esimerkillisen hyvää huolta. Ei mitään napsuja ja vain vähän pölyn aiheuttamaa ritinää. Äänimaailmakin on kyllä ihan eri luokkaa kuin nykypäivän levyissä.

Niin ja kyllä tällaisten tutkiminen on tosi jänskää. Itsekin yritin löytää noita matrix-numeroita netistä. Vain yksi asia lisää joka lisää vinyylien nautintoa.

Tämä kipale muuten tuoksuu erittäin kivalle!
 
"Ontario" näytäis lukevan tuolla alhaalla takakannessa, joten lienee Kanada-painos.
 
Niinhän tuo lukee... Kyllä, Kanadapainos on silloin kyseessä.
 
Kappas! Niinpä lukeekin. Epäilin tämän olevan kanadapainos kun tällä katalogikoodilla on kanada- sekä jenkkipainos tehty.
 
Back
Ylös