Vinyylilevyjen digitointi.

Tässähän on ainoa hyvä vanhempi Rollari rallatus😈
Joskus oli rollari juttua viime vuonna tai sitä viime vuonna tuolla MMKN ketjussa. @Loimola ja minä todettiin että tuosta levystä se ominainen, uniikki ja tunnistettava Rolling Stones heräsi henkiin! Omia biisejä vaan eikä enää covereita/muutama oma biisi seassa. Tykkään aiemmistakin, mutta tämä kyllä jyrää ne.
 
Kello 21:00 julkaistaan video missä verrataan hieman alkuperäisiä Eye In The Sky painoksia sekä budjettiluokan rasioita. Mukana vähän isommat needledrop tyypit Youtubesta - Audiophil, Hifisquarepants ja minä sitten myös pääsin mukaan. Saa nähdä tuleeko tulevaisuudessa lisää näitä. Videon lisätiedoissa linkki raakatiedosto sampleihin jos ei Youtuben kompressiota jaksa. Vähän mietin että viittiikö tuohon lähtee mukaan mun budjettineulalla, mutta kyllähän se nyt ihan hyvin meni. OM 20 neulaan meinasin vielä tänä vuonna mahdollisesti päivittää.
 
Russ Ballardin Voices kappale tuli ensimmäistä kertaa Miami Vicen kautta tutuksi ja sen kautta tutustuin artistin muuhun tuotantoon. Eilen kuuntelin Paolo Tessarini youtube kanavan kautta hänen 12 tuumasen single version kappaleesta. Ajattelin että voisin itsekkin ripata omasta alkuperäisestä euroopan painoksesta kyseisen kipaleen.
Videon lisätiedoista löytyy linkki häviöttömään wav sampleen.
 
On tullut tämä kipale aiemminkin upattua tubeen, mutta hieman eri setillä. Nyt ainakin äänenlaatu pitäisi olla parempi ja video paljon mielenkiintoisempi ;) Tähän tuli laitettua hieman enemmän aikaa. Al Stewartin - Life In Dark Water. Albumilta: Time Passages. Julkaisu: Alkuperäinen vuoden 78 UK painos. Lempi biisini kyseiseltä levyltä. Kertoo vähän sukellusvene elämästä.

Wav näyte:
 
Mulla on ollut nyt Saga maratoni menossa missä päivittäin uppailen youtubeen yhden kappaleen per albumi. Eli kaikki Sagan albumit vuosilta 78-89. In Transit live levy pääsi myös mukaan. Nyt menossa jo Heads And Tales albumi. Orkkis Kanada painos vuodelta 1983. Kappaleeksi valikoitui: Social Orphan.
Aiemmat uppaukset löytynee sitten kanavaltani.
Edit: Kannattaa muuten valita HD laatu ja varmaan myös parempi katsoa oikean youtube sivuston kautta.

Wav näyte:
 
Viimeksi muokattu:
Pidin youtuben puolella yhteisöäänestyksen neljän albumin välillä. Def Leppard - Hysteria voitti joten valitsin Gods Of War kappaleen needledropiksi. Tämä oli aina mun lempi kappale tältä levyltä ja siis monia vuosia tuo Hysteria levy oli mun kaikkien aikojen suosikki levy. Videoki hieman mielenkiintoisempi kuin vain se että kattelisi levysoittimen pyörivän.

Wav näyte:
 
Nyt voisin alkaa tekee nipun näitä Alan Parsons Project LP rippejä. Satunnaisella järjestyksellä tulee ja toki siis olen näitä aiemminkin tehnyt.
Aloitetaas Saksan alkuperäisellä Pyramid painoksella. Ajattelin suoraan valita mun lempi kappaleen: In The Lap Of The Gods, joka on erittäin eeppinen instrumentaali pläjäys. Laitoin hieman enemmän aikaa myös videon tekemiseen että se olisi mielenkiintoisempi myös visuaalisesti katsojalle. Olen tykännyt laittaa näihin videoihin vähän enemmän matskua kun se pelkkä levysoitin jonka päällä levy pyörii.
Olen oikeastaan hieman kiinnostunut muinaisista Egypti jutuista nykyään. Tulee jonkun verran katsoutta dokkareita arkeologiasta jotka tapahtuu Egyptissä.

Wav näyte:
 
Tällä kertaa ripattavaksi valikoitui juuri hankkimani UK jälkipainos EVE albumista. You Lie Down With Dogs kappaleen valitsin.
Tässä painoksessa kaikki instrumentit pystyy helposti erottamaan toisistaan, jos äänikuvaa tällä painoksella voisi kuvata yhdellä sanalla: Selkeä. Toivoisin hieman enemmän kukkivaa ja potkivaa alataajuutta, mutta se on vaan mun oma preferenssi. Tää on erittäin mieluisa korville kun kaikki on balanssissa ja volaa saa heittää reippaasti lisää.

Wav näyte:
 
Miten lienee vinyylilevyjen digitointi tällä Focusrite Scarlett Solo 3rd Gen? Lieneekö vain mono?
 
Miten lienee vinyylilevyjen digitointi tällä Focusrite Scarlett Solo 3rd Gen? Lieneekö vain mono?
Joo sillä saa vaan monoa. Kun tuota Focusritea olin hankkimassa niin piti katsoa hintaisekseen kova laitos ja tuo 2i2 sai sen verta kovat arvostelut siellä sun täällä että oli helppo valinta. Behringerillä oli kanssa muutamat kiinnostavat USB-äänikortit. Tiedän toki että nämä on ehkä enemmän tarkoitettu mikkien ja instrumenttien äänittämiselle, mutta toimii ihan loistavasti kans älppärien äänittämisessä. Esivahvistimesta vaan RCA - XLR piuhat, pitää vaan tarkkaan kattoa että esivahvistimessa tarpeeksi pieni DB syöttö ettei syötä liikaa volumea äänikorttiin. Esim Schiit Manilla joudun pitämään 30db asetusta päällä jotta ei syöttäisi liikaa volumea.
 
No olihan se heti pakko tehdä needledroppi tuosta mun lempi albumista. UK painos saapui eilen postissa ja siitä innostuneena sitten. Äänenlaatu on kyllä erittäin hyvä tässä alkuperäisessä painoksessa ja siinähän riittää muhkeutta. Hyvin erottelee instrumentit ja muutenkin tuo atmosfääri huutaa autenttisuutta.
Kappaleeksi valikoitui: (The System Of) Doctor Tarr And Professor Fether. Videostakin tuli ihan jännä :)

Wav näyte:
 
Viimeinkin sain tuon tehtyä valmiiksi. Tällä kertaa biisiksi valikoitui Chris Rea - Do You Still Dream? - Vuoden 1981 albumilta. Oli taas mukava väsätä video ja koitan näitä ainakin kerran viikossa puskea sinätuubaan.

Wav näyte:
 
Pientä taukoa ollut joulupyhien takia. Viisaudenhampaan poisto ennen joulua ja eilen iski flunssa päälle, luultavammin siis jälkioireita tuosta leikkauksesta.
Anyway tässä nyt hieno I Robot Suite. Andrew Powell teki aivan pirun hienon levyn Lontoon Philharmonia orkesterin kanssa. Mielestäni tämä I Robot Suite oli erittäin onnistunut tekele.

Wav näyte:
 
Tuli tovi sitten vaihdettua linux käyttöjärjestelmään kun söi turhia tehoja tuo Windows 10 vaikka toimikin hyvin. Linux vie vähemmän suorittimelta ja muistilta voimia joten konekkin kiittää. Kokeillaan samalla uutta videoeditointi softaa.
Anyway taas uusi rippi saatu pihalle. Laitoin tuon OM10 neulan vaihteeksi rasiaan kiinni. Hiukan tuo pintamelu ehkä pistelee läpi tässä, mutta on tuota levyäkin soitettu niin monet kerrat. Eikö juuri noissa 70-80 luvun RCA painoksissa muutenkin ole sitä pintamelua enemmän kuin tarvitsisi? Jostain netin syövereistä muistelisin joskus lukeneeni?

Al Stewartin teksteissä usein huomaa nuo historian aiheet. Tällä kertaa Konstantinopoli on biisin aiheena.
Aiheesta lisää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantinopolin_valloitus_(1453)

Wav näyte:
 
Viimeksi muokattu:
Vähän venähti tämä uppaus, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Nyt uusi äänirasiani ensiesitys - Ortofon Concorde MKII Club. Lempi albumiltani rippasin Cask Of Amontillado kappaleen, on muuten yksi lempi kappaleistanikin. Tämä on vuoden 1987 remixi versio albumista ja mielestäni tämä vinyyliversio kuulostaa niin paljon paremmalta kuin CD versio.
Video oli mukava tehdä ja hämmästyin kuinka hyvältä rasia/neula jo nyt kuulostaa vaikka sisäänajoa on rutkasti jäljellä. Tuo voima mikä tuossa clubissa on! Ai että se tykittää. Alataajuudet tässä on sitten nannaa! Nyt odotellaan että rasia aukeaa vielä paremmin :) Ehkä sitten pystyy arvostelemaan paremmin
Volumea saa muuten sitten laittaa!

Wav näyte:
 
Viimeksi muokattu:
Taas uusi uppaus? Kuuntelin tuossa pari päivää sitten tuon kyseisen Laura Braniganin albumin ja aina se jaksaa hämmästyttää. Hieno äänenlaatu joka oikeastaan pääsee paremmin oikeuksiinsa kaiuttimien kautta. Tällä kertaa ajattelin vain mennä hitti sinkulla. Concorde Clubin sisäänajo jatkuu ja hyvin edistyykin.
Ai että mä rakastan Lauran ääntä🥰 Niin voimakas ja kaunis ääni. Ihmisenäkin oli todella rakastava, musiikki urakin jäi pois kun hänen aviomiehensä sairastui syöpään. Ikävä kyllä kuoli aviomies ja Laura myöhemmin... Kaikista haastatteluista, esityksistä ja kirjoituksista on tullut todella lämmin fiilis tuosta rakastavasta ja häikäisevästä naisesta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Laura_Branigan - Englanniksi enemmän juttua.

Wav näyte:
 
Back
Ylös