Vinyylijulkaisuja

en ole alkuperäisiin verrannut noita hanoi rockseja , mutta tohon mental beat boksin soundiin olen enemmän kuin tyytyväinen , hyvä saundi, ei valittamista.

En ole yksi yhteen vertaillut noita, mutta vaikuttaa että boxin uudelleen masteroinnit on onnistuneet tekemään paremmat soundit kuin alkuperäisillä Johannan painoksilla. HYVÄ, HYVÄ!
 
Ittellä Johannan painoksina parit eikä saundeissa moitteen sijaa. Ohuet ehkä, mutta sehän sopii kyllä. Saundien re-masterointi mun mielestä ihan turhaa.
 
^ niin sinun mielestä, mutta ollaan Hifiharrastajat.org palstalla ja täällä on ihmisiä jotka hakevat parasta mahdollista soundia. Jotta saadaan paras hyöty laitteistosta irti, niin äänitteenkin täytyy olla mahdollisemman hyvä.
 
^Mutta onhan exhorder siinä oikeassa, että remasteroinnit on yleensä aivan hanurista. Ja se paras ns. hifiääni löytyy juurikin sitä orkkiksilta, aniharvoin toisin päin.
 
niin, paino sanalla yleensä. Remasteroinnitkin voidaan tehdä hyvin, niinkuin nyt Hanoissa on onnistettu tai Led Zeppelinien koko tuotannolle.On totta että on erittäin huonoja remasterointeja tehty varsinkin cd:lle erittäin paljon. Vinyyleillähän masterointi on joka tapauksessa eri kuin cd:llä.
 
^ niin sinun mielestä, mutta ollaan Hifiharrastajat.org palstalla ja täällä on ihmisiä jotka hakevat parasta mahdollista soundia. Jotta saadaan paras hyöty laitteistosta irti, niin äänitteenkin täytyy olla mahdollisemman hyvä.

Riippuu miten äänitetty studiossa ja miltä miksaaja/bändi/levy-yhtiö on halunnut sen kuulostavan. Itse tykkään erityisen paljon analogisesti nauhoitetuista. 4-raitaisella kassuraiturillahan saa oikeasti aitoa ja hyvää demosaundia aikaan. Miksei myös radiosoittoonkin kelpaavaa yhtälailla. Speedtrapin ekakin täyspitkä nauhoitettu analogisesti ja yks biisi oli radiosoitossakin. Nää on näitä makuasioita ja eri asioita hi-fi saundi vs omaan korvaan hyvä saundi. Eenpää en halua tästä asiasta jatkaa ku kuitenkin joku taas ottaa itseensä tai olettaa että provoilen tms.
 
Hanoi Rocksin ensimmäiset studiolevytykset julkaistaan 6LP:n muhkeana "Mental Beat 1980–1985" -boxina 25.11

http://www.v2.fi/uutiset/viihde/24972/Hanoi-Rocksin-albumit-julkaistaan-vinyyliboxina/

.. jos tuon "extra-lätyn" saa erikseen ni voisin harkita.. boxi saattaa jäädä ostamatta kun nuo kerran hyllystä jo löytyy.

pic1.jpg

Pukkihan toi tän setin ja sisus *******, täähä jyrää ku veturi, piti jättää perhejoulu hetkeks ja vetäytyä kuunteleen Oriental beat ja back to the mystery city. Aivan mahtava setti, aikaisemmin hieman pliisut biisit tuntuu heränneen eloon nyt kunnolla. 6/5 ja rockn roll baby
 
Onko kukaan ostanut tätä eppujen ratina lp:tä? Itse ostin avaamattomana ja en tiedä onko tämä joku maanantaikappale kun toinen levy valmiiksi naarmunen ja kiero sekä ainakin kaksi kolmesta cd:stä hyppii. Ihmettelin kun uusi levy pitää ihmeellistä rätinää ja menin katsomaan tarkemmin soivaa levyä niin huomasin että yksi isompi selkeä naarmu sekä paljon pieniä. Cd:t taas saattaa yhtäkkiä hypätä 3-10sekunttia eteenpäin, muut cd:t toimivat normaalisti joten oletan ettei vika ole mun soittimessa.

Pitää kyllä heti huomenna viedä kauppaan takas näytille. Eniten ihmetyttää että miten voi olla mahdollista että kahdesta vinyylistä ja kolmesta cd:stä toimii vain yksi vinyyli niin kuin sen uutena pitääkin toimia.
 
Oxygene 3 :lla on vanhaa syntikka-saundia uudella maustettuna. Kiva yrittää arvailla, millä vehkeellä mikäkin vinkuna ja ujellus on tehty. Dynaamisin kuulemani vinyyli.
 
Dire Straits studio albumi boksi tulee myyntiin 9.10. Repressi vuoden 2013 studio albumi boxista, joten oletan että Pallas prässi sekä Bernie Grundmanin masteroima ja Chris Bellmanin leikkaus.

These are housed in vinyl replica card wallets and each album includes a poster with the original sleeve artwork (including lyrics and credits). There is no confirmation about mastering at this point in time (I’ve made enquiries). Update: The mastering on the CD box is confirmed to SDE (by the label) as the 1996 masterings.

Because it has been so long, the label are actually repressing the long out-of-print vinyl set too. When this first came out, after some SDE enquiries, it was confirmed that Bernie Grundman had mastered the first four titles from analogue masters, with lacquers cut by Grundman and Chris Bellman while Brothers in Arms and On Every Street were mastered by Bob Ludwig from digital masters, and cut by Chris Bellman.

Eikä ole hinnalla pilattu muuten, äxässä taisi olla ennakkovarauksessa 128€ - https://www.levykauppax.fi/artist/dire_straits/the_studio_albums_1978_1991/#698893
CD versio oli kyllä yllättävän halpa, joku 22€ - https://www.levykauppax.fi/artist/dire_straits/the_studio_albums_1978_1991/#698891
Edit: Onko jollain tietoa noista 1996 CD mastereista? onko mistään kotoisin?
Edit: Kurkkasin äsken Discogsista tuon ekan albumin 1996 CD version ja siinä luki remastered by: Bob Ludwig joten ei voi olla kehno - https://www.discogs.com/Dire-Straits-Dire-Straits/release/7209006
@HeJoPe - Tosta kannattaa napata LP paketti jos Dire Straits kiinnostaa, ellei LP niin tuo CD paketti on kyllä todella edullinen.
 
Viimeksi muokattu:
^^ Voisin hommata molemmat paketit. Vinyylinä ei löydy tällä hetkellä kuin Brothers In Arms ja On Every Street. CD:nä löytyisi kaikki mutta sekalaisina painoksina (80s, 1991 ja 1996) CD:itä ei olisi tarvetta välttämättä päivittää mutta jos loota irtoaa tuohon hintaan niin...
 
@HeJoPe - Tosta kannattaa napata LP paketti jos Dire Straits kiinnostaa, ellei LP niin tuo CD paketti on kyllä todella edullinen.
Kiitos vinkistä, varasin 👌 Omistan brothers in armsin ja making moviesin, mutta huonokuntoisina, BIA on hiukan kiero ja molemmat on todella naarmuilla. Ei niitä kehtaa soittaa, kun raksuu ja poksuu. Hyviä levyjä kyllä.
 
Mulla on hyllyssä noita 45rpm 2lp painoksia ja ne saa riittää. Communiqué pitää vielä hommata , eka ja Love over löytyy muita en tarvitse.
 
Mulla on hyllyssä noita 45rpm 2lp painoksia ja ne saa riittää. Communiqué pitää vielä hommata , eka ja Love over löytyy muita en tarvitse.
Mulla on myös tupla On Every Street ja ai että sen soundit on hienot! Pitäisi vielä hommata BIA tupla, mutta kyllä tuo alkuperäinen UK painos piisaa vielä.
 
^^ Voisin hommata molemmat paketit. Vinyylinä ei löydy tällä hetkellä kuin Brothers In Arms ja On Every Street. CD:nä löytyisi kaikki mutta sekalaisina painoksina (80s, 1991 ja 1996) CD:itä ei olisi tarvetta välttämättä päivittää mutta jos loota irtoaa tuohon hintaan niin...
Onko mahdollisesti Brothers ja On Every ne tupla LP painokset?
@Denali vähän moitti noita 96 CD mastereita, mutta ei taida olla kuitenkaan pahimmasta päästä?
 
Kiitos vinkistä, varasin 👌 Omistan brothers in armsin ja making moviesin, mutta huonokuntoisina, BIA on hiukan kiero ja molemmat on todella naarmuilla. Ei niitä kehtaa soittaa, kun raksuu ja poksuu. Hyviä levyjä kyllä.
Toivotaan että prässit on hoitanut Pallas tai MPO, ei siinä kyllähän GZ Media on parantanut prässejään lähivuosina. Soundit tulee ainakin olemaan bueno tossa vinyyliboksissa, jos prässeissä on vikaa nii ei muutaku palauttamaan (Tuskin on mitään probleemaa)
 
Onko mahdollisesti Brothers ja On Every ne tupla LP painokset?
@Denali vähän moitti noita 96 CD mastereita, mutta ei taida olla kuitenkaan pahimmasta päästä?

Molemmat normi aikalais Suomipainoksia. Vilkaisin pikaisesti Steve Hoffman sivustolta noista '96 mastereista niin on kyllä tykättykin. itselleni tuo ei ole mikään este hankinnalle. Ainakin Brothers '96 soundaa mielestäni tosi hyvältä.
 
Noni ja että ihan Suomi (y) no tuossa itsekkin funtsin että jos tuon CD boksin hommaisi koska on tosiaan niin halpa. Voipi sitten autossa vaikka soitella tai Blu Ray soittimella sound baarista ja subbarista.

Tuut muuten huomaamaan ison eron verrattuna suomi painoksiin noissa BIA ja OES levyissä kun kuulet tuon vinyyliboksin tuplaversiot. Ne on kyllä 5/5 ;)
 
Palstalla lienee paljonkin Riversiden ystäviä... Shrine of New Generation Slaves on saanut kaikessa hiljaisuudessa uusintapainoksen kotimaassaan. Originellithän ovat olleet jo pitkään hinnoissaan.
 
Back
Ylös