Vintagesoitin vs. uustuotantolaite

  • Keskustelun aloittaja tinnitus
  • Aloituspäivämäärä
Vähän karsastan näkökantaa, että välipyöräveto olisi se ainoa ja oikea tie onneen. Kokonaisuuden hallinta ja toteutus lopulta on se ratkaiseva asia.

Jollekkin se välipyöräveto voi olla se ainoa ja oikea tie onneen, toiselle hihna- tai suoraveto. Minä en karsasta kenenkään näkökantaa. Onneksi on erilaisia näkökantoja ja tapoja harrastaa. Ei tänne foorumillekkaan olisi mitään kirjoitettavaa, jos kaikki oltaisiin samaa mieltä ja olisi vain yksi ja ainoa tapa. Mielestäni kaikkea kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, niin näkee onko se oma juttu vai ei.

Jonkun mielestä noiden eri vetotapojen soundilliset erot on suuria, toisten mielestä pieniä. Kaikkia jonkin verran kuulleenna sanoisin, että erot omasta mielestäni pieniä, mutta kuitenkin minulle merkityksellisiä. Se välipyörävetonen kuulostaa vaan omaan korvaan parhaimmalta. Tähän saattaa olla syynä se, että olen tottunut välipyörävetoisen soundiin jo nuorempana.

EDIT: unohtui vielä mainita, että harmi ettei näitä välipyörävetoisia kukaan valmistaja tee enään tietääkseni uutena.
 
Viimeksi muokattu:
^Ensin innostuin, mutta tarkemmin kuin luki sen Hifi newsin arvostelun, niin selvisi että käyttävät Lenco GL75 "luovuttajana" tuossa Enigmassa: "Removing the alloy platter reveals Inspire’s fully re-conditioned idler drive wheel (top left), motor, bearing and clutch mechanics from the Goldring Lenco GL75 donor chassis" Hyvän hinnan ottavat kunnostetusta Lencosta (2130 puntaa). Toisaalta miksi tehdä itse jos ei saa yhtä hyvää/halvalla kuin Lenco aikanaan teki.
 
Kyllä valmistaa, tuossa yksi esimerkki http://www.inspirehifi.co.uk

Inspiret eivät tosiaan ole uusia vaan käyttävät Lencon koneistoa. Mutta kyllä uusiakin tehdään joskaan ei halvalla. Garrard 501 on ollut tuotannossa jo toistakymmentä vuotta ja on siis kokonaan uusi eikä siis käytä mitään Garrard 301/401 -komponenetteja.

http://www.garrard501.com/garrard501.html

Muitakin on mutta ne ovat vielä kalliimpia kuin yli 20000 maksava 501, esimerkiksi tämä:

http://stereodesk.com/products/saskia-reference-ii-turntable

Juhani
 
Vielä yksi välipyörävetoinen: Audiosilente Blackstone italiasta. Esillä Munichin messuilla tänä keväänä. 45 kg, hintalappua ei näkynyt.. Eli onhan noita.
 

Liitteet

  • blackstone.jpg
    blackstone.jpg
    80,4 KB · Katsottu: 33
Viimeksi muokattu:
Vähän karsastan näkökantaa, että välipyöräveto olisi se ainoa ja oikea tie onneen. Kokonaisuuden hallinta ja toteutus lopulta on se ratkaiseva asia. Esimerkkinä vaikka SME; tuskin se ihan huono soitin on, vaikka onkin hihnavetoinen. Ehkä se Lenco pitää joskus vielä rakentaa, niin saadaan riviin hihna-, välipyörä- ja suoraveto.
Ei laiteta sanoja toisten suuhun siellä. En ole missään nimessä sitä mieltä, että idler olisi ainoa ja oikea ratkaisu. Vaikkakin mielestäni sillä on sellaisia vahvuuksia, joita muilla tavoin on hankala saavuttaa. Tai ainakaan sellaisia ei ole tullut vielä vastaan :) Lyse on aina kokonaisuudesta, synergiasta ja preferensseistä eli YMMV..
 
Vaikkakin mielestäni sillä on sellaisia vahvuuksia, joita muilla tavoin on hankala saavuttaa.

, uuh-uuh :
" Vaikkakin mielestäni muilla tavoin on sellaisia vahvuuksia, joita on sillä hankala saavuttaa. "
, isojussin ' ehkä joku tükkää ' on varsin lähellä :D

Mä muuten tsekkasin hki-oulu-hki tarjouslähdöt,
olisin niin mielelläni, mutta ei, tolkutonta, t. ' RIF '
 
Tuohan taas on surkeiden eli koneiston ominaisuuksiin vääränlaisten plinttikonstruktioiden ongelma, eikä sinällään asiallisesti kootun välipyörävetoisen soitinkokonaisuuden. Koneisto tuota jyrinää toki tuottaa, mutta vastaavasti resonoivat useat hihnavetoisten moottorit, joiden eliminoimiseksi on omat konstinsa. Aika useassa alan julkaisussakin asia on todettu ihan mittauksia myöten eli riittävän järeässä, tai muuten resonanssikäyttäytymiseltään sopivassa plintissä välipyörävetoiset soittimet eivät jyrise.
...

Mika hyvä, et sitten viitsinyt lukea sitä alkuperäistä postaustani, vaan lähdit väärintulkitsemaan postausta jossa kerroin korjaavani ensimmäisen postaukseni puutteita...
 
Täältä löytyy vielä yksi myöhemmin tänä vuonna myyntiin tuleva.
http://www.peakhifi.co.uk/cgi-bin/ecom.cgi?Command=ShowProduct&db_pid=709

Sepä olikin mielenkiintoinen pyöritin. Jutussa oli mielenkiintoinen kohta myös: "Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa (välipyörä-,suora- ja hihnaveto), ja niin jokainen on väistämättä kompromissi. Kuitenkin SMD Acoustics uskoo, että edellä olevasta kolmesta, välipyörävedon edut ovat huomattavasti suuremmat kuin sen heikkoudet verrattuna kahteen muuhun"

Käänsin siis nopeasti tuosta lauseesta:
"Each has its own strengths and weaknesses, and so each design must inevitably be a compromise. However, at SMD Acoustics they believe that of the three, the advantages of the ID outweigh its weaknesses significantly more than the other two designs."

Valmistaja toki sanoo mitä vaan, jotta kauppa kävisi. Mutta olisiko sana lause paikkansa pitävämpi kun otetaan markkinointi osuus pois: "Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa (välipyörä-,suora- ja hihnaveto), ja niin jokainen on väistämättä kompromissi."?
 
Jollekkin se välipyöräveto voi olla se ainoa ja oikea tie onneen, toiselle hihna- tai suoraveto. Minä en karsasta kenenkään näkökantaa. Onneksi on erilaisia näkökantoja ja tapoja harrastaa. Ei tänne foorumillekkaan olisi mitään kirjoitettavaa, jos kaikki oltaisiin samaa mieltä ja olisi vain yksi ja ainoa tapa. Mielestäni kaikkea kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, niin näkee onko se oma juttu vai ei.

Jonkun mielestä noiden eri vetotapojen soundilliset erot on suuria, toisten mielestä pieniä. Kaikkia jonkin verran kuulleenna sanoisin, että erot omasta mielestäni pieniä, mutta kuitenkin minulle merkityksellisiä. Se välipyörävetonen kuulostaa vaan omaan korvaan parhaimmalta. Tähän saattaa olla syynä se, että olen tottunut välipyörävetoisen soundiin jo nuorempana.

EDIT: unohtui vielä mainita, että harmi ettei näitä välipyörävetoisia kukaan valmistaja tee enään tietääkseni uutena.
moi ootko ajatellut miksei,:cool: treiska
 
^sanoin tuossa lainaamassasi tekstissä tietääkseni, mutta sehän oli väärä tieto kuten voit lukea vastauksista. Eli niitä valmistetaan ja uusia malleja tulossa.
 
Lencon omalaatuisuus on raskas levylautanen ,missä suurin paino on keskitetty ulkoreunaan,vaikutus on maksimissaan hidastuvuus,tai nopeusmuutos. Toistaiseksi en ole löytänyt tarpeeksi hiljaista RIAA korjainta, soitin itsessään on hiljaa ,mutta riaat kohisee ainakin minun tehoilla ,, 2 vahvistinta Basso n -6db ,ja loput toinen vahvari n,klo:11-12.
 
Viimeksi muokattu:
Mika hyvä, et sitten viitsinyt lukea sitä alkuperäistä postaustani, vaan lähdit väärintulkitsemaan postausta jossa kerroin korjaavani ensimmäisen postaukseni puutteita...
Luin kyllä senkin, älä huoli. Olet aivan oikeassa, mutta halusin vain tuoda painavammin esille tuin plinttiasian. Ihan vastaavalla tavalla muissa ratkaisuissa esim. Hihnaveto on omta ongelmansa, jotka on ratkaistu eri tavoin esim plintin rakenteella tai jousituksella jne. Minusta tässä ei ole kyseessä yhtään sen kummempi asia :)
 
Viimeksi muokattu:
Ei laiteta sanoja toisten suuhun siellä. En ole missään nimessä sitä mieltä, että idler olisi ainoa ja oikea ratkaisu. Vaikkakin mielestäni sillä on sellaisia vahvuuksia, joita muilla tavoin on hankala saavuttaa. Tai ainakaan sellaisia ei ole tullut vielä vastaan :) Lyse on aina kokonaisuudesta, synergiasta ja preferensseistä eli YMMV..

En viitannutkaan kirjoitukseesi (jos olisin, niin olisin lainannut kirjoitustasi tai laittanut alkuun viittausmerkin). Enemmänkin otin kantaa yleisesti kirjoituksiin, joita edustaa esim. nimimerkki Impedancen aiempi kirjoitus tässä ketjussa. Vastaavia on ollut palstalla viime aikoina paljon vinyyliharrastajan toimesta. Hyvin toteutetun välipyörävedon etuja en halua kiistää.
 
Tässä vielä toinen, joka valmistaa uusia soittimia Lencon pyörityskoneiston pohjalta:

http://www.ptpaudio.com/products.html

Juhani

Tälläinenkin jalostettu Lenco tuli vastaan:

800_audio_vaccine_the_legend-makassar_x.jpg


Audio Vaccine Legend
 
Back
Ylös