itelläni on kyllä suht koht. mieluinen äänenlaatu jo. mutta mitä enemmän kuuntelen ja rekisteröin tuttuja äänitteitä muistiini kaiuttimistani ja vertailen niiden keskinäisiä eri painottuvia suhteita sitten keskenään. niin sitä enemmän virheitä tai sanotaanko ominaisuuksia alkaa erottumaan omiksi välähdyksiksi musiikista joka tekee siitä erityisen innostavaa tai jopa joskus rasittavaa. se että kun virheitä tai lievemmin sanottuna puutteita tai musiikin seassa toimivia erillisiä kerroksia alkaa olemaan enemmän kuin 3-4 kenttää tai sanotaanko näin että jos lähes musiikilla kuin musiikilla erottuviksi erillisiksi tapahtumiksi soittavat laitteet tai ihmiset erottuvat puuromössö monomaisesta stereokuvasta artikuloiviksi eri mosaiikki pinnoiksi siis irti kokonaisuudesta omiksi eri dynaamisten vaihteluiden tiivistymiksi ääni pisteiksi runsaasti erillään toisistaansa niin mielestäni yli kolmen eri kerroksen tapahtumat siis erillisinä tapahtumina ovat jo kaiuttimille kova sana. se että äänitteiden kerroksissa on kuin tuhansia eripaksuisia erillisiä viipaleita limittäin syvälle stereokantaan kaiuttimien taakse kuin verho lähes kiinni verhossa, isoarakoa ja taas verhoa rakoa leveämmin ja taas verhoa, jne....ilmaistuna.
niin nämä verrattavat viipaleet/verhot ovat kuin läpinäkyviä suuria kelmuja joiden läpi nähdään ensimmäiset noin karkeesti heittäen viisi metriä mikäli tila antaa myöten enempikin. studiossa eri joo. mutta jos tila onkin isompi, niin takana olevat tapahtumat useinmiten ovat sumeamman/harmahtavan kelmun peitossa, ja sen johdosta takana sitten onkin olemassa ihmisiä tai että joiden soittimet soivat hiljakseen tai jopa epätarkasti/vireisesti jopa sumean monomaisesti. tarkennettakoon että eihän musiikissa ole mitään varsinaisia kerroksia lemassakaan. vaan minunkin on netissä helpompi kertoa mitä haetaan jos mielikuvalle haluaa kertoa havaittuja asioita joille siis annetaan tietyt rajatut raamit merkityksille.
esimerkki. toi katie meluan albumilta. - Piece by Piece,
niin heti eka biisi. noin minuutin kohdalla muistaakseni soittaa oikean pääkovaäänisen takana noin 6-7 metrissä kaiuttimen takana jotain raspia tai kampaa. eteenpäin levyä kulkiessa se erottuu voimakkammin taustasta ja soi kokoajan mukana. kuuletteko sen miellyttävän rytmin ajoituksen? tuota kampaa olen pystynyt itse vahvistamaan akustisesti. kuten myös eri levyjen muitakin ominaisuuksia esim. pink floydyn -wall albumin 2-biisin tv-länkkäri leffaa josta tein testinkin aikoinaan. joka tapauksena kun tuota taustaääntä tulee selkeämmin esiin. niin yleensä saundi paranee tai resoluutio on kasvanut. se ei kumminkaa saa mennä pää- esiintyjän kustannuksella. eli esittävä artisti näin sittenmin vastaavasti himmenee. ei vaan virhe on siinä jos tämän suunnan itsellensä hyväksyy. vaan jotta pääesiintyjä oman poppoonsa kanssa soittaa omalla desibelimäärällä voimakkaammin ja selkeämmin. niin myös taustasta pitäisi saada enempi irti. haastavaa.
musiikkilaitteiden parissa olen oppinut sen että näitä "niinsanottuja" erikerroksia on niinpaljon cd-musiikissa että äänenladun havaitsemat eri suhteiden vaikutusmekanismit noudattavat jo tiettyä kaavaa laadullisissa mitoissa. jossa kuuntelija luovii keskittymisen ja kokemuksen omaavan havaintojen ja omien tärkeiden ilmiöiden ja merkitysten välistäsuhdetta sille janolle kuinka paljon panostaa merkitysten ihannointiin tässä musiikissa/harrastuksessa. olen pannut huomiolle että mitä enemmän tarkkailee ja etsii virheitä sitä enemmän niitä myös löytyy. osaako sitten nauttia musiikista on raja siinä kuinka paljon on valmis antamaan periksi itsekurille hallita kuulonymmärtämisen tarkoitettuja resursseja ja antaako vain virran viedä yli musiikkia soiden. toisina päivinä se on hyvä toisina taas ei. työtä työtä sanon minä. tämä onkin vaikeata toisinaan. vähän niinkuin kuinka seurata puhdasta tai tasaista pintaa herpaantumatta eli veteenheitettyä kiven aikaan saamaa aaltoa niin pitkälle kunnes mielenkiintosi sammuu tietyssä pisteessä. ja jos se aalto osuu riittävän sivulla sitten pintakiveen yhteen tai moniin ja aiheuttaa uusia aaltoja kuinka montaa aaltoa synnyttääkseen myös ensimmäisen aallon reuna kiinittääkään enään huomiosi ajallisesti.
tilanne onkin haastava jos keskityy liiaksi yhdelle suunnalle aaltoja seuraten vedessä, tulee sokeaksi toisesta suunnasta. tärkeintä onkin mielestäni seurata kaikkia vaikutusmekanismeja mahdollisimman kokonaisvaltaisena ja pyrkiä etsimään riitävän luonteva tasapaino havaitun ja omien puutteiden hyväksyvälle tahdolle.
helpoin tie äänenlaadun rakentamiseen on tähän pyrkiessä mielestäni da-muuntimen resoluutio kylläisyyden lisääminen. huom! kovaääniset eivät saa olla tosin liian nuhaiset eli liian resoluutio köyhät, sillä kaittimet voivat syödä hyvänkin lähteen herkut päältä ja antaa vain osittain suuntaa antavaa parannusta. työtähän havaintojen merkitykset ovatkin monesti.
mutta se siitä nyt. enempää en jaksa vääntää.....
nyt kesällä tää harrastus jää hiukan paitsiooni. ja yleensä elo/syyskuussa syttyy taas. nyt mie meen kirjoitus romaanini jälkeen saunaan. eli hautsi vei kaikille
mutta eiköhän tässä vielä kirjoitella yhtä sun toista.
terv. behrelec 31
