Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Justus

Hifiharrastaja
Liittynyt
5.4.2008
Viestejä
1 348
Kaupunki
Kirkkonummi
Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Moni ihminen miettii tälläkin hetkellä työpaikallaan, että onko tämä sitä työtä, mitä haluan lopun elämääni tehdä? Itsekkin olen sitä jo hyvän aikaa miettinyt ja nyt 13 vuotta näyttöpäätettä tuijottaneena alkaa pikkuhiljaa selvitä, että kenties ja jos onni on myötä, voisi tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa. Äänentoisto on allekirjoittaneelle ollut intohimo jo teini-iästä asti ja vielä ei ole liian myöhäistä yrittää viettää loput päivänsä niiden asioiden parissa, joista oikeasti nauttii.

Monta mutkaa on matkassa ja ongelmia ratkaistavana, mutta voisiko yksi yrittäjä pärjätä Suomen kokoisessa hiekkalaatikossa jos:

1. Laitevalikoima koostuisi pääasiallisesti sellaisista laitteista, joita ei Suomessa ole koskaan ollut tarjolla tai ei tällä hetkellä ole tarjolla.

2. Laitevalikoimassa ei olisi ollenkaan kotiteaterilaitteita, vaan koostuisi putki- ja tranistorivahvistimista, laajakaista- ja monitiekaiuttimista, DA-muuntimista, kaapeleista sekä cd-soittimista sekä vinyylistä hyvin rajoitetusti. Laitteet kokeiltavissa liike- tai muussa tarkoitukseen sopivassa tilassa.

3. Laitevalikoiman hintahaarukka olisi ''järkevä'' – yksittäisen komponentin hinta olisi max. 1500 €, tarkoittaen lähinnä vahvistin-, soitin- kaiutin-osastoa.

4. Yrittäjä ei olisi perusteellisesti perillä siitä, mitä laite on syönyt, mutta ymmärtää soinnillisia piirteitä sekä laitteen sijoittumisen kuunteluhuoneeseen, kuunneltuun musiikkiin sekä muuhun laitteistoon nähden. Halukkuus antaa laite koekuunteluun asiakkaan kuuntelutilassa ja laitteilla.

5. Yrittäjä pyrkii tekemään asiat asiakaspalvelun kannalta paremmin kuin muut alan toimijat ja ymmärtää markkinoinnin sekä jalkimarkkinoinnin tärkeyden.

6. Puuttuuko vielä jotain?

Tämmöisiä ajatuksia tällä hetkellä. Kuukauden päästä kenties toiset...
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Pääkaupunkilaiset osavat vastata tuohon kysymykseen paremmin,mutta mielestäni on. Aika ei ole paras mahdollinen,mutta ei mahdotonkaan. Haluan olla rehellinen,enkä torpata asioita,mutta kun lähtee yritystä perustamaan,niin kannatta kartoittaa asiat aika hyvin.

Ensiksi: Vastaa noihin 1,2,3,5 kysymykseen ensin itse,ja perustele ne hyvin. Miten,ja onko se mahdollista. Ota selville liiketilojen vuokrat,ja kaikki perustamiskulut. Laske mielessäsi jouksevat kuukausikulut (vakuutukset,lakisääteiset, puhelin,laajakaista,ja kaikki tilpehööri.ja kun olet saanut ne suurinpiirtein kasaan,niin ole realisti ja kerro ne 2:lla. Et kuitenkaan osaa ottaa kaikkea huomioon,jos sinulla ei ole ollut yritystä aikaisemmin.

Jos aiot toteuttaa haasteen 1,niin varaa iso tukko rahaa,koska et saa keneltäkään valmistajalta päivääkään maksuaik aa,vaan joudut maksamaan kaiken etukäteen. Riipuen maasta2 viikkoa,Jenkkilä,ja Kiina varmaankin 2-3 kk. Ota huomioon toimitusaika. Tilauksesta toimitukseen voi kulua jopa 6kk. Eli jokainen paketti mikä sinulla on varastossa on jo maksettua tavaraa. Se heikentää varastonkiertoa,ja sen hinta kasvaa joka minuutti. Ota huomioon rahdit ja vakuutukset ulkomailta. Ota huomioon ostojen summa (se on veroton),ja maksat ne verot,meni tavara tai ei,noin puolentoista kk. päästä (ALV 22%)

On varauduttava hiljaisiin aikoihin,ja silloin kassassa on oltava rahaa. Hiljaiset ajat ovat jo alkaneet,ja se kestää tuonne heinäkuulle,ja jos on oikein nätti kesä,niin elokuun loppuun.

Puutun ainoastaan kohtaan 3. Miksi yrittäjä rajaisi tuotteen hinnan,jos asiakas onkin valmis maksamaan enemmän?

Jos olet istunut näyttöpäätteen takana 13 vuotta,ja alalta ja yrittämisestä ei ole kokemusta,eikä ole yhtään valmista asiakaskuntaa,niin tie on haastava. Ei millään muotoa mahdoton.Kannattaa funtsia sellainenkin seikka,että monilla nykypäivän yrittäjillä on takanaan vankka kokemus toisen palveluksessa,ja heille on jo ennen yrityksen perustamista muodostunut vankka asiakaskunta,jotka kulkevat hänen perässään,menipä hän mihin tahansa. Se helpottaa yrityksen perustamista.

Eli tuota samaa pohdintaa minäkin tein. Aloitin miettimisen 2002. Ja toteutin 2004 päätöksen,ja liike auksesi 2004 syyskuussa. Mutta minua jeesasi myös se,että minä tunsin,ja minut tunnettiin melkein jokaisessa maahantuonti firmassa suomessa,ja heillä oli myös näkemys minun mahdollisuuksista.

Eli,ei muuta kuin tuumasta toimeen,ja tsemppiä. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut kauhistuttaa,ja ryhtyä politikoimaan,vaan tuon pohjalta on ehkä helpompi funtsia asioita.

Terv. Pekka Audio Pori Oy
 
En ole yrittäjä, mutta oman työurani kokemuksella luulen, että helpottaisi jos valikoimassa olisi jokunen varma menekkituotekin, jotka kannattelisivat heikompien aikojen yli.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Kiitos Pekka vastauksestasi – juuri tuollaista inputtia toivoinkin.

Ajatuksen asteella tosiaan ollaan vielä ja tällä hetkellä tutkin mahdollisuuksia. Ennen kuin minkäänlaista konkretiaa uuden yrityksen tiimoilta voi muodostua, vie se ajallisesti vuosia, niinkuin sinunkin tapauksessa. Halu ja unelma on kuitenkin olemassa.

Mainittu 1500 euron hintakatto jollekkiin tuotteelle oli viitteellinen siinä mielessä, että tokihan olemassa olevasta mallistosta olisi saatavana kalliimpiakin laitteita jos/kun niitä on saatavilla ja asiakas X sellaisen haluaa.

Denial:in pointti on myös hyvä mallistossa olevasta ''Best sellereistä''.

PekkaY sanoi:
Pääkaupunkilaiset osavat vastata tuohon kysymykseen paremmin,mutta mielestäni on. Aika ei ole paras mahdollinen,mutta ei mahdotonkaan. Haluan olla rehellinen,enkä torpata asioita,mutta kun lähtee yritystä perustamaan,niin kannatta kartoittaa asiat aika hyvin.

Ensiksi: Vastaa noihin 1,2,3,5 kysymykseen ensin itse,ja perustele ne hyvin. Miten,ja onko se mahdollista. Ota selville liiketilojen vuokrat,ja kaikki perustamiskulut. Laske mielessäsi jouksevat kuukausikulut (vakuutukset,lakisääteiset, puhelin,laajakaista,ja kaikki tilpehööri.ja kun olet saanut ne suurinpiirtein kasaan,niin ole realisti ja kerro ne 2:lla. Et kuitenkaan osaa ottaa kaikkea huomioon,jos sinulla ei ole ollut yritystä aikaisemmin.

Jos aiot toteuttaa haasteen 1,niin varaa iso tukko rahaa,koska et saa keneltäkään valmistajalta päivääkään maksuaik aa,vaan joudut maksamaan kaiken etukäteen. Riipuen maasta2 viikkoa,Jenkkilä,ja Kiina varmaankin 2-3 kk. Ota huomioon toimitusaika. Tilauksesta toimitukseen voi kulua jopa 6kk. Eli jokainen paketti mikä sinulla on varastossa on jo maksettua tavaraa. Se heikentää varastonkiertoa,ja sen hinta kasvaa joka minuutti. Ota huomioon rahdit ja vakuutukset ulkomailta. Ota huomioon ostojen summa (se on veroton),ja maksat ne verot,meni tavara tai ei,noin puolentoista kk. päästä (ALV 22%)

On varauduttava hiljaisiin aikoihin,ja silloin kassassa on oltava rahaa. Hiljaiset ajat ovat jo alkaneet,ja se kestää tuonne heinäkuulle,ja jos on oikein nätti kesä,niin elokuun loppuun.

Puutun ainoastaan kohtaan 3. Miksi yrittäjä rajaisi tuotteen hinnan,jos asiakas onkin valmis maksamaan enemmän?

Jos olet istunut näyttöpäätteen takana 13 vuotta,ja alalta ja yrittämisestä ei ole kokemusta,eikä ole yhtään valmista asiakaskuntaa,niin tie on haastava. Ei millään muotoa mahdoton.Kannattaa funtsia sellainenkin seikka,että monilla nykypäivän yrittäjillä on takanaan vankka kokemus toisen palveluksessa,ja heille on jo ennen yrityksen perustamista muodostunut vankka asiakaskunta,jotka kulkevat hänen perässään,menipä hän mihin tahansa. Se helpottaa yrityksen perustamista.

Eli tuota samaa pohdintaa minäkin tein. Aloitin miettimisen 2002. Ja toteutin 2004 päätöksen,ja liike auksesi 2004 syyskuussa. Mutta minua jeesasi myös se,että minä tunsin,ja minut tunnettiin melkein jokaisessa maahantuonti firmassa suomessa,ja heillä oli myös näkemys minun mahdollisuuksista.

Eli,ei muuta kuin tuumasta toimeen,ja tsemppiä. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut kauhistuttaa,ja ryhtyä politikoimaan,vaan tuon pohjalta on ehkä helpompi funtsia asioita.

Terv. Pekka Audio Pori Oy
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Mikäli päädyt suunnitelmissasi pidemmälle niin kannattaa hyödyntää myös TE-keskuksen palveluita. Aloittavalle yritykselle esim Design Start paketti on hyvä tapa saada yritysilme ja sitä myötä uskottavuus kuntoon kohtuullisin kustannuksin.
 
Pekka otti esiin liiketilan kustannukset ja ne tosiaan voivat olla melkoiset, jos liikkeen haluaa ruuhkakeskukseen, jossa toki olisi suurin asiakasvirta. Mutta olisiko tuo virta oikeanlaista tallaajaa. Luulenpa että kotiteatteri puhuttelisi tuolloin paremmin.

Jos sensijaan kohderyhmä on vakavat hifin harrastajat niin heidät saattaisi saada parhaiten liikkeeseensä jos parkkipaikka olisi lähellä ja maksuton. Marketit ovat tällaisia mutta niissä on muita toimintaa sitovia seikkoja eikä niidenkään vuokrataso liene alhaisin.

Kuinkias olisi jokin esim huonekaluliikekeskittymä kehä kolmosella tms. Sinne oma parakki ja iso parkkipaikka. Ukko voisi jättää eukon koti-ideaan tai iskuun tai paremmin ukon voisi parkeerata hifiliikkeeseen... itse ainakin arvostaisin sitä että liikkeessä voisi aikaa käyttää kunnolla parkkipirkkoja pelkäämättä ja laatikot saisi helposti takakonttiin... Eli aloittaisin liikeidean miettimisen ihan alusta: mitä, kenelle, miten.
 
Gretch sanoi:

Ne ovatten nykyisin ELY-keskuksia...

http://www.ely-keskus.fi/fi/Sivut/default.aspx
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Tuo allekirjoittaneen 13 vuoden näyttöpäätteellä kökkiminen on pitänyt sisällään vain ja ainoastaan mainonnan, yritysilmeiden yms. markkinoinnin suunnittelua, joten se puoli on tässä tapauksessa kunnossa.

Gretch sanoi:
Mikäli päädyt suunnitelmissasi pidemmälle niin kannattaa hyödyntää myös TE-keskuksen palveluita. Aloittavalle yritykselle esim Design Start paketti on hyvä tapa saada yritysilme ja sitä myötä uskottavuus kuntoon kohtuullisin kustannuksin.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Ota mallia oraakkeli Oz:sta miten polkastaan kirkkokunta pystyyn. Pitää keksiä entistä pyöreämpi pyörä joka on ainoa ja oikea jne. Tosin pitää huomioida että kivijalka maksaa ja voi olla että nappikaupan vuoksi sitä ei kannata tehdä, saati palkata alaisia lisäämään kiinteitä kuluja. Mutta tsemppiä idealle.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Näkisin yrityksen toimivan ainakin ensivaiheessa Hifigurun ja TL-Audion tyyppisesti, eli oman kodin yhteydessä tai omalla tontilla sijaitsevassa erillisessä rakennuksessa. Tällöin yritys ei olisi liiketilamaisesti helposti lähestyttävissä, mutta takaisi ainakin jonkunlaiset parkkitilat ja mahdollisuuden tutustua laitteisiin rauhassa.

Kotiteatterilaitteiden täysipainoinen myynti edellyttäisi mielestäni panostuksen myös kokonaisen teatterin rakentamiseen, jossa ko. laitteita voisi täysipainoisesti demota ja se ei oletusarvoisesti kauheasti innosta.

pirkka sanoi:
Pekka otti esiin liiketilan kustannukset ja ne tosiaan voivat olla melkoiset, jos liikkeen haluaa ruuhkakeskukseen, jossa toki olisi suurin asiakasvirta. Mutta olisiko tuo virta oikeanlaista tallaajaa. Luulenpa että kotiteatteri puhuttelisi tuolloin paremmin.

Jos sensijaan kohderyhmä on vakavat hifin harrastajat niin heidät saattaisi saada parhaiten liikkeeseensä jos parkkipaikka olisi lähellä ja maksuton. Marketit ovat tällaisia mutta niissä on muita toimintaa sitovia seikkoja eikä niidenkään vuokrataso liene alhaisin.

Kuinkias olisi jokin esim huonekaluliikekeskittymä kehä kolmosella tms. Sinne oma parakki ja iso parkkipaikka. Ukko voisi jättää eukon koti-ideaan tai iskuun tai paremmin ukon voisi parkeerata hifiliikkeeseen... itse ainakin arvostaisin sitä että liikkeessä voisi aikaa käyttää kunnolla parkkipirkkoja pelkäämättä ja laatikot saisi helposti takakonttiin... Eli aloittaisin liikeidean miettimisen ihan alusta: mitä, kenelle, miten.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Saattaisihan tuo onnistua jos on tiedossa erityisen mielenkiintoisia merkkejä. Maahantuojana sinun täytyisi myös huolehtia takuuasioista, ottanut tämän huomioon? Itseäni on lähiaikoina nyppinyt joidenkin myyjien pitkäjänteisyyden puute, joten kannattanee miettiä tarkkaan kohderyhmä, tuotteet ja pysyä siinä. Muutoin myyjä vetää hitaasti ja huomaamatta mattoa asiakkaidensa jalkojen alta. Tilaahan täällä ei tosiaan välttämättä enää niin hirvittävästi ole, toki jos saat hahmoteltua oikeasti toimivan konseptin.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Toiminta-ajatustasi ja sijoittumissuunnitelmaasi (ok-talo) ajatellen, olisiko mahdollista alkuun toimia sivutoimisena yrittäjänä?
 
Ilomielinhän uusia yrityksiä pitää tervehtiä, jos toiminta pysyy terveellä pohjalla :) Ja jos asiakkaalta vielä kysytään mitä ja miten hän haluaa kuunnella, eikä vain toitoteta miten hänen pitää kuunnella, minustakin voi saada asiakkaan >:D
 
Kyllä ja niin se tulee todennäköisesti olemaankin alussa. Tila ja siihen liittyvät suunnitelmat ovat tietenkin vielä hämärän peitossa, niinkuin koko projekti kokonaisuudessaan.

kkoskela sanoi:
Toiminta-ajatustasi ja sijoittumissuunnitelmaasi (ok-talo) ajatellen, olisiko mahdollista alkuun toimia sivutoimisena yrittäjänä?
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

milesdavis sanoi:
Ilomielinhän uusia yrityksiä pitää tervehtiä, jos toiminta pysyy terveellä pohjalla :) Ja jos asiakkaalta vielä kysytään mitä ja miten hän haluaa kuunnella, eikä vain toitoteta miten hänen pitää kuunnella, minustakin voi saada asiakkaan >:D

Mainitsemasi asiaa on mietitty ja uskoisin sen oleavan hyvällä tolalla.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Pääkaupungilla on populaan nähden vielä hyvinkin tilaa yhdelle kunnon liikkeelle. Vaan mistäpä saisit sinne aktiivisia harrastajia ostoksille?
Näyttää vähän siltä, että ostovoimaiset harrastajat ovat nykyään Pirkanmaan, Varsinaissuomen ja Oulunseudulla.
Pääkaupunkiseutu on jostain ihmeen syystä tällä hetkellä vähän lapsipuolen asemassa tämä harrastuksen suhteen.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Tuntuu aika pitkälle olevan vetäjistä kiinni tuo hifikaupan menestys. Monta menestynyttä (tai ehkä vain isoa ja näkyvää, mistäs mä tiedän miten ne menestyy) liikettä tänne pk-seudulle on polkaistu hyvinkin ripeään tahtiin muutamassa vuodessa "tyhjästä". Eli miksei tuo onnistuisi muiltakin, jos intoa riittää. Varmaa aika pitkää päivää saa painaa, mutta toisaalta yrittäjähän pääsee myös nauttimaan niistä kuuluisista nollaverotetuista tuloista (=ei saa minkäänlaista tuloa, tai sitten iskee kultasuoneen ja alkaa nostella osinkoja).

:D :D :D
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Littunatelkkari sanoi:
Näyttää vähän siltä, että ostovoimaiset harrastajat ovat nykyään Pirkanmaan, Varsinaissuomen ja Oulunseudulla.

Ostovoimasta en tiedä, mutta täältä Oulun seudulta kyllä puuttuu kunnollinen ja asiantunteva hifikauppa jossa olisi kiinnostava valikoima. JJHifi ei aivan täytä noita kriteerejä vaikka ihan mielelläni siellä asioinkin ja kauppoja on tullut tehtyä.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

ahaapalainen sanoi:

Siksipä fundalistisemmat hifistiystäväni ramppaavat solkenaan etelänmailla päivityksiä tekemässä joten oulun seudulta näyttää tosiaan puuttuvan kunnon kauppa.
 
Vs: Vieläkö on tilaa yhdelle hifi-liikkeelle pääkaupunkiseudulla?

Josko se kauppa pitäisi sitten laittaa sinne Oulun nurkille?
 
Back
Ylös