Varjoon jäänyt ja unohdettu?

^ Nikkeliallergiasta olen kuullut, mutta että alumiini🤔 ei sentään…
Mutta mitä näihin hmmm pohdiskeluihin tulee niin mietit varmaan ison Onesin ja ison puukoteloisen eroja?

Nämä ovat kyllä erilaisia, ja jos 1032C mallin soundin tietynlainen voima ja autoriteetti koukuttaa, siirtyminen tavallaan samaa sarjaa isompaan on luonteva valinta. Sitä legendaarista 1000 sarjaa nämä alunperin ovat vaikka nyttemmin 1032C ei enää suoranaisesti kuulu samaan sarjaan vaikkapa 1237 mallin kanssa.

TheOnes sarjan suurin tarjoilee hieman sivistyneempää voimaa, siksi ehkä myös usein subbaria niiden kanssa käytetään. Tekniikka näissä hieman uudempaa joten suotimet ym säilyy joita 1032 mallin kanssa on tottunut käyttämään.

Molempia olen soitellut omassa tilassani, siis 8361A ja vastaavan hintainen 1237A, ilman subia tietty. 8361 mallin kanssa ollut myös W371 mutta se on jo sitten ihan eri tarina. Molemmissa on omat puolensa, ja sanoisin että ne omat mieltymykset asioihin ratkaisee, nämä eivät kilpaile keskenään mielestäni.
 
Oman olohuoneen perstuntuma: leffoilla mielummin 8341A+ 7370A kuin 1032C. Mutta musan kuunteluun ja sisustusintoilijoille kuten minä on 1032C on selvä valinta. Kummallakaan setillä ei mene metsään, mutta painiihan nuo jo ihan eri hinnoissa keskenään.
 
Täällä on nyt soinut viikon varjoon jäänyt Michin P5 analogi etusella. Nelisen tuntia siinä kuunneltiin ja Petri teki glm ajoon säätöjä tallennus kajareihin ja piuhat irti. Soi erittäin tasapainoisesti erottelukyky, seurattavuus ja stereokuva todella hyvällä tasolla. Helppoa ja vaivatonta kuuntelua ja vaikka antaa hanaa vähän enemmänkin ääni pysyy täysin kasassa mulla on pari bassoansaa ja viis isoa kontoa akustointina. Sellanen reilu 90 db tuli hienosti varmaan satakin niin ettei ääni kaatunut yhtään päälle. Se on pakko sanoa, että pelkkä glm ajo jäi kyllä soundillisesti valovuoden Petrin säätämään nähden. En olis näitä kajareita edes ottanut pelkän glm ajon perusteella. Säädöt tehtiin individual asetuksella kun toinen kajari on nurkassa ja toinen avonaisella seinällä. Ja toimii kaikella musalla hyvin.
 
Ihan maukkaasti ne kyllä lähti soimaan, ja pelkkä glm ajo on monesti ainoastaan hyvä lähtökohta, ja tämä koskee muitakin malleja. 1032C on kerrassaan loistava kajari, säädöt kohdilleen ja laatuetunen eteen, se on sen jälkeen vaan musan kuuntelua.
 
Tossa Totem65 tapauksessa olisi nyt hyvä esimerkki miten homma hoidetaan näppärästi ja vaivattomasti.

Kun niitä lähteitä on muitakin kuin striimeri, hankitaan analoginen laatuetunen ja kajarin säädöt kohdilleen. Kaikki toimii, ei hypi volumet, ei liitäntätuskailuja ja ennenkaikkea soundi joka vie mennessään.

Ei sen liitännän ole pakko olla digiä, varsinkaan jos jatkuvasti siihen liitttyy em ongelmia. Analoginen liitäntä on yhtä hyvä kuin se digi, ja 1032C kuten muutkin mallit, antaa sen kautta saman suorituskyvyn. Niin, ja se digisignaali kun sitä ketjutetaan laitteesta toiseen, liitäntää toisen perään, ja muutellaan impedanssia ym, täydellinen koska ääni kuuluu?

1032C on oikein säädettynä ja analogisella laatuetusella sillä tasolla että vaikea on pistää paremmaksi
 
Kaappaan ja nostan1032c-säiettä hetkeksi joten pitäkää tuolista kiinni ravistellessani. : )

1032c painii samassa hintaluokassa 8331:n kanssa mutta ovat tämän säikeen perusteella aika erilaisia ääneltään, ulkoasua en käsittele tässä. Entä jos kaveriksi otetaan 7370-subbari?

Ajatellaan tilannetta että 1032c musiikinkuuntelusettiä (optiona 7370) lähtisi täydentämään minimaalista elokuvakatselumäärää ajatellen.
Pienessä huoneessa yksin sweetspotissa istuskellessa ei välttämättä tarvi keskikaiutinta mutta jos sellaisen haluaa niin mikä olisi ehdotus?
Entä mitä laitetaan taakse, kaikki toki SAM sarjan tarjoaman huonekorjauksen omaavia?

Sitten se toinen ehkä vieläkin järisyttävämpi, minimalistinen digitaalisen ketjun stereosetti: Chromecast Audio optisesti Toslink-AES/EBU-muuntimeen ja siitä 1032c. Mutta mikä muuntimeksi? Toisaalla täällä foorumilla on mainittu Lindy Audio Converter SPDIF Digital, entä vaihtoehtoja?
Juu, etupää ja 1032c ovat aika eri kaliiberia mutta jos lähde on Spotify niin miksipä ei. Tai voinee Chromecast Audiota ruokkia Tidalillakin?
 
Minä laittaisin keskelle myös 1032C:n. Kaikkien pääkanavien olisi hyvä olla identtisiä. Jos tämä ei onnistu, niin sitten on vähän vaikeampaa ehdottaa mitään. 8341A kyljellään?
 
Juuri noin mitä Jyrki tossa ehdotti, olisi se paras ratkaisu, taakse vaikkapa 8340 pari.

Mitä tulee tähän toiseen, mielummin laittaisin analogisen signaalin hyvästä etusesta kajariin kun yrittäisin millään mikälie laitteella väkisin saada aikaan aes signaalia.
 
Täällä muuten parhaillaan 1032C soimassa ihan analogisesti, soundi on kerrassaan mainio, etusena Nad Ci580.

Näitähän on myös kiva muokata mieleisekseen miten haluaa, suotimia kun on riittävästi.
 
1032c olisi keskelle toki paikallaan sikäli kun monikanavamusiikkia olisi soittaa. Nyt on vain muutama SACD.
Elokuvia tulee katsottua 1-2 vuodessa joten ajattelin, mutta en tajunnut illalla kirjoittaa, jotta keskelle ja taa voisi pohtia jopa 8320. Matalat kun menee 7370:lle. Lähinnä mietin kuinka hyvin tai huonosti alumiinimuna (kuten 8330, 8320 8331) istuu äänen puolesta 1032c-parin keskelle. Realiteettina joudun huomioimaan jaardien puutteen saldossa.
Toki voi luopua ajatuksista 1032c-parin suhteen ja tyytyä huonekorjauksen saamiseen vaikka 8330/8320 setin kera. Tai sitten pääkanavissa jopa 8331. 7370 on jo olemassa talon hajoittamiseen. : )

Ylimääräisiä D/A / A/D muunnoksia välttäisin ennemmin kuin digisignaalin muuttamista optisesta sähköiseksi.
Olen juuttunut vanhan liiton meininkiin vältellessäni ylimääräisiä muunnoksia matalista analogiasignaalitasoista oli bittisyvyyttä sitten vaikka kuinka. : )
p.s. jaardi-käsite on Uros-omistaja uutisoinnista
 
Pääkanaviin 8331 pari ja muut mahdolliset 8320 A sarjaa.... mikäs sulla nyt nykyhetki noiden kanssa ? onko jo 1032c
 
No noista vaihtoehdoista se 8331 keskellä olisi paras vaihtoehto, mutta siinä ollaan hinnallisesti 1032C tasolla. 8320 on jo liian pieni 1032C n kaveriksi.

Jos elokuvien katselu ja monikanava kuuntelu rajoittuu vain muutamaan harvaan, niin kyllä pelkällä 2ch järjestelmälläkin toimeen tulee etenkin jos itse istuu aina spotissa.

Se että pärjääkö vaikkapa 8330 setillä, tai jopa pääkanavillla 8331 kanssa, riippuu myös tilasta.

Sitten viimeinen kohta, taas tuli esiin ”ylimääräinen” da/ad muunnos. Tämä on juttu jota tuntuu kaikki karttavan, halutaan vaan väkisin se signaali diginä sisään ettei tätä ylimääräistä muunnosta olisi.

Genelecin kohdalla ad muunnos ei ole sitä että signaali sisään, muunnos, ja signaali ulos… mainitsit matalat analogisignaalitasot? Niin tässä se ero tulee totuttuun. Kaiuttimessa on kaksi ad muunninpiiriä jotka tarkkailee tulotasoja, onko matala vaiko korkea, ja valitsee sen käytettävän muunninpiirin tulotason mukaan, aina on esim dynamiikka samalla tasolla kuin digipuolellakin.
 
Musiikki on valtaosana jolloin niille muutamalle leffalle pähkäilin 8320 riitävän keskelle ja taakse äänenpainevarojensa puolesta.
Minäkin olen aikanan antanut itseni käsittää että pääkaiuttimien ja keskikaiuttimen olisi hyvä olla samanlaisia.
Geneleceistä olen käsittänyt että sointi on pitkälle samankaltaista äänenpainevarojen kasvaessa suhteessa euromäärään.
Mutta monikanavamusiikki kun on aika harvinaista.
Koko tämä rumba lähti liikkeelle huonekorjauksen tarpeellisuudesta johon olin varautunut jo subbaria hankkiessani.
Aluksi huonekorjauksesta lähtiessäni tosiaan pohdin 2-3 x 8330 ja loput 8320 mutta tähän 1032c keskusteluun törmätessäni pakka niin sanotusti levisi ja ykkössarjalaisten pohtimisen myötä moponi meinaa lähteä keulimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa nämä huippumonitorit jälleen tulilla. Jokin tässä 1000 sarjassa on, kuten myöhemmissä 1200 sarjalaisissakin, se juttu mikä kouluttaa kuuntelemaan musiikkia. Tämä on aina hyvä kun soimaan laittaa, kuulostaa kokoistaan isommalta. Toki on puutteitakin kun isoa kolmitietä on pitkään kuunnellut, mutta huomioiden hinta ym, ei löydy parempaa samassa hintaluokassa.

Kyseinen tuote tulee aina olemaan kuultavissa, ihan normihuoneessa kuin akustoidussakin, itse en keksi parempaa sijoitusta näiden vaatimalle rahasummalle jos pitää musiikista, ja on oikeesti tullut paljon kuultua kaikenlaista..

Yhteyksiä vaan ja tarvittaessa roudaan nämä joko itse tai lähetän paikanpäälle. Kuulemalla voi ainoastaan todeta mistä on kysymys. Parasta haluavalle se paras ratkaisu ilman että tarvii syödä makaronia ja tonnikalaa…
 
Kontio ja Parmas, 3 kausi, olisiko ollut viimeinen jakso, sattui olemaan isommat pömpelit mancavessa. Tosin ääninäytteet jäi kuulematta ja välistä näytti niin kuin olisi digitaalisesti lisätty.
 
Jälleen oli viriteltävä tämä loistava 1032C soimaan, ja jälleen se meni ilta ihan vaan musiikkia kuunnellessa niin ettei meinaa malttaa lopettaa.

1032C on ehdottomasti kajari kyseisen merkin mallistossa jolla saa mielestäni erittäin hyvän vastineen käytettyyn rahaan, ja tarkoitan sitä että tämä monitori on niin yleispätevä kaikkeen käyttöön, ja olosuhteista riippuen myös ilman subbaria varsin toimiva kokonaisuus.

Tietenkin sen parhaan demon kyseisestä pömpelistä saa kun poikkee Audiotupaan, täällä myös kuulee miten sen soundia voi muokata eri suuntiin varsin helposti. Nyt kun kohta kesä väistyy ja sisätiloissa viihtyy enemmän, siitä sitten ilo irti ja tarjouspyyntö tänne, 1032C takaa sen viihtyvyyden😎
 
Noin seitsemän kuukautta oon varjoon jääneen kanssa mennyt ja kaikki vaan toimii todella hyvin ihan millä vaan musalla. GLM kyllä niittasi hienosti huoneen ongelmat kun akustointi on mulla aika kevyttä pari bassoansaa ja kontoa 5 kappaletta (3x60x120) levyä. Ja Petrin tekemät muutokset GLM ajoon toimii todella hienosti.
 
Back
Ylös