Valco vastamelukuuloke - arvio

IPhone 7 ja Duolingo (kielenopiskeluohjelma) yhdistelmää en saa käyttökelpoiseksi VMK20:lla.

Duolingon äänen tuotossa on tietenkin taukoja, esimerkiksi oppilaana kirjoittaessani/miettiessäni vastaustani. VMK20 menee jotenkin "tauolle", ja uudesta Duolingon repliikistä/äänitehosteesta jää alku täysin kuulumatta. Joudun Duolingoon käyttämään Applen omia Airpods Pro:ita VMK:n sijasta.

Vastamelutoiminnon kohina häiritsee päivä päivältä enemmän. Menee päänahkaa pitkin kylmät väreet, jos kuulokkeista tulee muuten hiljaisuutta. AirPods Pro:t voin unohtaa korviin vastamelu päällä, kohina ei niissä häiritse.
 
Törmäsinpä tänään sattumalta vastaavaan / samaan ongelmaan omalla laitteistollani. Ongelmat itse asiassa alkoivat jo viime viikolla mikrofonin ja vastaanotettavan äänen kanssa. Lähetettävä ja vastaanotettava ääni pätki siten ettei toisen puheesta linja toisessa päässä saanut käytännössä mitään selvää. Tänään selvisi syy vihdoin (ja tuo ongelman laatu) kun kaverin kanssa sitä selviteltiin. Hänellä nimittäin oli sama ongelma.

Viime viikon Windowsin päivitykset rikkoivat mitä ilmeisimmin ääniajurit (Asuksen emolevy molemmilla, Realtekin äänipiirit). Ongelman ratkaisi ääniajureiden uudelleenasennus, jonka jälkeen tunti tahi pari meni konffatessa ja testaillessa eri vaihtoehtoja. Loppujen lopuksi saimme äänet toimimaan. Minulla asiassa auttoi VoiceMeeter Potaton (jota olen jo muutaman vuoden käyttänyt) tuomat mahdollisuudet äänen reititykseen. Kaverilla piti disabloida ja konfiguroida eri äänilaitteita (playback / Recording), joita ajurien asennus toi esille ja joita ei ennen Windows näyttänyt.

Juurisyy oli siis Windowsin päivitykset viime viikon tiistaina. Eli jos olet ne asentanut niin voi olla että ääniajurien uudelleenasennus auttaa.
Windows ja ajurit samassa lauseessa ei voi koskaan tarkoittaa hyvää! :D

Uskoisin kuitenkin ongelmani olevan se, että A2DP ja HSP -BT profiileja ei voi käyttää samanaikaisesti, koska syyt (siru ei jaksa pyörittää, windows, joku muu, mikä). Näkisin vaihtoethoni olevan seuraavat. Naulata pöytämikki kuulokkeiden kylkeen, odottaa BT-profiilia, joka kykenee kahdensuuntaiseen laadukkaaseen äänensiirtoon tai vaihtaa kuulokkeet toisiin. Ensimmäinen olisi toimivin, mutta kuulokkeiden hankinta menettää merkityksen, sillä oli tarkoitus päästä johdoista eroon. Kolmas vaihtoehtokaan ei houkuttele, koska pidän kuulokkeista ja haluan tukea kotimaista työtä. Pitänee siis odotella.

Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että tätä ei ole tähän asti ratkaistu.
 
Se on vaan itelläkin työnantaja, joka työntää ton duunikoneen kouraan ja sitä on käytettävä, ja noi on ollu järjestään winkkarikoneita. Ts. winkkarin ja esim. Teamsin kanssa saumattomasti toimiva kuuloke on vaan oltava, jos meinaa työkäyttöön harkita.

Valco ois yksi vaihtoehto, varmaan Sonyt ja Boset toinen vastaava, mutta jotenkin vaan tuntuu, että jotain säätöä ois tiedossa, mistä Jabroilla ei oo ollu tietoakaan. Jabrojen miinus taas siinä, ettei niillä kukaan täysipäinen musaa kuuntele eikä niitä pidä kovin kauaa päässäkään, ainakaan noita on-ear -malleja :D
 
Viimeksi muokattu:
Tänään tuli itselle VMK20 osittain tämän langan kokemusten perusteella. Minulla on tähän asti ollut tietokonekäytössä Beyerdynamic DT770 80 ohm versiona ja työpaikalla Sony MDR 1000XM1 eli ekan sukupolven Sonyn vastamelut. Lisäksi aktiivikäytössä on Sennheiser Momentum TW2 vastamelunapit. VMK20 ei häpeä noista millekään äänen suhteen, itse asiassa ensivaikutelmana pidän äänen suhteen näistä eniten juuri Valcoista. Ainoa miinus verrattuna noihin toisiin vastameluihin on ambient moodin puute missä vastamelun sijaan päästetään äänet läpi, käytän sitä moodia varsin aktiivisesti. Lisäksi vastamelumoodi ei ole yhtä aggressiivinen kuin kumpikaan noista toisista, mutta tässä käytössä se ei ole itselle mitenkään merkittävä asia.

Harmillisesti ensimmäinen ongelma ilmeni siinä mitä varten nämä osittain hommasin, eli haluaisin käyttää näitä aptX LL tuen johdosta pelaamiseen. Hommasin Avantree DG60 donglen mikä mykistyy täysin kun sen laittaa "game" modeen eli käyttämään low latency kodekkia. "Music" mode eli aptX HD toimii kuten pitää mutta sillä ei tietenkään voi pelata. Sillä ei ole merkitystä missä laitteessa dongle on kiinni, game mode on mykkä ja HD toimii aina. Donglessa on kuitenkin merkkivalo mikä ilmaisee yhteyden olevan päällä ja Valcotkin kyllä sanovat "konnektiid" myös pariutuessaan game moden ollessa aktiivisena. Testattu on Windows PC:llä ja PS5:lla. Lähetin jo Avantreelle kysymystä aiheesta, mutta toiveeni ei ole kauhean korkealla että saavat näin harvinaisen kuulokkeen ongelmia selvitettyä.

Sattuuko kellään olemaan kokemusta donglesta millä on saanut todistetusti VMK20 paritettua käyttäen aptX LL? Ei edes harmittaisi ostaa toista laitetta, kunhan saisi homman toimimaan.
 
Kerros mikä ei toimis mäkillä? 😉
Täysin OT tämä minun kommentti, mutta minä en toimi mäkillä. Kokeilin vuonna miekka ja kilpi tätini silloista mäkkiä (noin 25-30 vuotta sitten), ihan niitä ensimmäisiä ja en osannut sitä käyttää. Siitä lähtien olen pitänyt tiukasti kiinni mac-angstista. Typerää? Ehkäpä mutta ainakin on jotain mistä pitää kiinni. :)
 
Kuulokkeet saapuivat. Mutta koska pääsee kokeilemaan onkin toinen juttu. Paketista otettuna tuoksu tai tässä tapauksessa haju on karmea. Onko kokemuksia kauanko ns. tuulettuminen kestää?
 
Kuulokkeet saapuivat. Mutta koska pääsee kokeilemaan onkin toinen juttu. Paketista otettuna tuoksu tai tässä tapauksessa haju on karmea. Onko kokemuksia kauanko ns. tuulettuminen kestää?
Joo niissä on se tehtaan tuoksu ollu viime erässä läsnä, kun se satsi piti saada heti liikkeelle. Kyllä se vuorokaudessa hälvenee, kun ottaa pois kotelosta ja tuulettaapi.
 
Joo ei siinä kauaa mennyt. Taisi itselläkin ensimmäisenä päivänä vain käydä kuulokkeet päässä ja seuraavana vasta alkoi testaaminen.
 
Kuulokkeiden haju hälvenee mutta kotelo haisee vielä puolen vuoden parvekkeella pidon jälkeenkin. Se joutaa roskiin.
 
^No, toimii hyvänä covid19-testinä jos haistaa luurit/kotelon 😷 -Mulle varmaan sattui joku esituuletettu versio joulukuussa, ei kyllä haissut millekään.
 
Kuulokkeiden haju hälvenee mutta kotelo haisee vielä puolen vuoden parvekkeella pidon jälkeenkin. Se joutaa roskiin.
Omituista. Mulla on tuossa vieressä pari päivää auki ollut kotelo ja saa kyllä tunkea nenän kiinni, että haistaa.
 
Haiskahtais siltä että vastahajukotelolle ois markkinarako.

vihta.jpg


Vastasta lähtee myös melua. Siksi vastamelu.
 
Pientä tuoksua havaittavissa minunkin kuulokkeissa ja kotelossa, mutta pitää yrittää asennoitua siihen niin että se on vähän kuin uuden auton tuoksu, jota ikävöi sitten, kun se on kadonnut.

Mutta bluetooth-teknologia on kyllä mennyt eteenpäin. Kuulokkeet näköjään osaavat yhdistää itsensä samanaikaisesti sekä läppäriin että kännykkään (kuten mukana tullut vitsikirjakin, siis manuaali, mainitsee), ja jos puhelin soi kuunnellessani koneella Tidalia, niin automaattisesti Tidal vaikenee ja puhelu menee kuulokkeisiin. Itselläni on sen verran paljon huonoja kokemuksia bluetooth-laitteiden pariutumissekoiluista, että tämä yllätti positiivisesti.
 
Toi oli hyvin perusteellinen ja yleisesti varsin hyvä arvio, mutta siinä on monta oletusta ja väärinkäsitystä.
Tottakai me hoidettiin alunperin paras mahdollinen malli lähtökohdaksi, mutta muutettiin aika paljon sisuskaluja ja toiminnallisuuksia. Ei näin pieni firma pysty alottaan kuulokesuunnittelua nollasta. Eikä tarvikaan, jos löytyy hyvä pohja.
Seuraavaan malliin sitten nostetaan kotimaisuus astetta ja sitä seuraavaan jne...

Ja kun me kerrottiin että meidän mallista on olemassa samalla, tai samankaltaisella rungolla olevia halpoja kopioita, niin se tosiaankin on niin. Kaikki tää data on purettu meidän blogi yms. teksteihin, jos sellainen jotain kiinnostaa. Me pyritään oleen aika avoimia näissä asioissa.
Meidän nykyisen mallin kuulokekuppi on kyllä erilainen kuin kellään muulla ja suomalaista muotoilua, sekä siinä on ominaisuuksia joita ei muilta löydy.
Hyvänä esimerkkinä tuo molemmista löytyvä BT antenni, on alunperin meidän tekosiamme, joka on sitten valunut noihin halppismalleihin. Tai toinen esimerkki on tuo identtisen näköinen korvatyyny. Meidän tuotteessa sen sisusta vaan on tosi tarkkaan viritettyä memoryfoam tyyppistä materiaalia. Toisin kuin kopioiden perus vaahtomuovi.

Se vaan nyt on yleinen fakta, että jos kiinalaisessa tehtaassa tekee menestystuotteen, niin se tai osia siitä kopioidaan heti muualle. Ei kiinalaiset oo järin huikeita innovoimaan, vaan ottamaan muitten innovoinnit haltuun, vähän sinnepäin.

Tosin tätä meidän mallia ne tuskin tulee kokonaan kopsaamaan, kun sen valmistuskustannukset on jo korkeammat, kuin mitä noi kopiomallit maksaa kiinan nettikaupoissa kuluttajille.

Ja se tärkeä juttu, joka näissä vertailuissa aina unohdetaan, on asiakaspalvelu ja takuuasiat.
 
As a result, in my opinion, Donax M1 with ANC on are more suitable for listening to podcasts and possibly watching movies, than for listening to music.
😁👍
 
Hämmentävää uutta, johon itse en ole tottunut, on tuo, että kuulostaa paremmalta langattomana kuin piuhan päässä DAC:issa.
Sohvalla maatessa iFööni 12 kautta kuunnellessa luurit avautui ja kuulosti omaan korvaan vähintäänkin kohtuullisilta :)
 
Olisi kiva kokeilla Valcoja joskus myös leffoja katsoessa, bluetooth-yhteydellä, mutta tuosta Marantzista (SR7009) ei käsittääkseni saa ääntä ulos bluetoothilla (sisään kylläkin). Mikä olisi tähän hyvä (=yksinkertainen, järkevän hintainen ja riittävän laadukas) ratkaisu? Jonkinlainen kuulokeliitäntään kytkettävä bluetooth-lähetin olisi kai hankittava. Kovin paljoa en tällaisesta viitsisi maksaa, kun käyttö saattaa jäädä aika vähäiseksi (en tiedä etukäteen).
 
Back
Ylös