Valaisevaa keskikesän juhlaa !

Mitro’s Sound Factor

Yhteistyökumppani
Liittynyt
24.9.2007
Viestejä
2 901
Kaupunki
Helsinki
Hyvää juhannusta kaikille !

Putiikki seuraavan kerran auki maanantaina.

Nyt perheen kanssa Kustaviin.

Ja helleaaltohan saapuu huolimatta säätieteilijöiden ennustuksista, eikö vain ?

-Mitro
 
Nyt sitten vain arvuutellaan että milloin Mitron olut on kustavissa :D Hyvää Jussia sinnekin.
 
Moro !

Palailtiin kotiin. Kustavissa ei ollut olutta kustavissa. Meinaan Lomavalkama-nimisessä paikassa luki mökeissäkin että "alkoholi ja tupakka kielletty"... Mukavaa lapsiperheille, ei tarvinnut selitellä kenenkään outoa käytöstä tms. : ) Ja mikä parasta, ei pisaraakaan vettä. Ei kuulemma ole tippunut 15 vuoteen, siis juhannuksena. Ensivuonna uudestaan.

No, oli mulla pari tummaa Velkopopovitsia salakuljetettuna, joista eilen grillatessa toisen maistelin.

Vaimo luki Iltalehden nettiuutisista äsken että täällä Tampereella olisi satanut rakeita. Pitääkö paikkansa ?
Hemmetti, olisi kuitenkin tarvinnut jäädä tänne, niin ilmat olisi olleet paremmat.

Nythän täällä on ihan mukava keli taas. Pidetään tästä kiinni.
 
Kyllä perjantai aamuna satoi vähän vettä Kustavissa. Tietty jos nukuit pitkään tai saavuit vasta perjantaina perille, niin missasit tämän ihmetapahtuman :D. Meidän mökki on noin 5km Lomavalkamasta eteenpäin.
 
Katohan.

Me saavuttiin sinne perjantaina muistaakseni n.16.30. Ei ollut edes sateen uhkaa tuolloin. : )

Se Kustavin Savipaja -kokonaisuus oli elämys. Varmaan on tullut käytyä ?
Nainenkin takoi siellä rautaa. Ostin hänen takoman korun. Aika karski.
 
Juu, silloin oli jo nättiä. Kyllä tuolla "keskustassa" tuli taas käytyä, savipajassa ei tosin käyty, ulkoiltiin vaan koiran kanssa.

Meillä ei tuommoista kielto kylttiä ollut mökin ovessa :D
 
Kyltti oli sentään mökin sisällä. : )

Ei se kyltti oikeastaan tökkinyt, mutta pelit ja formulat jäivät näkemättä. : (

Uutispimento ja se että kännykällä ei päässyt tänne forumille siellä Kustavissa, oli oikeastaan mukavahko asia.
 
Vaimo luki Iltalehden nettiuutisista äsken että täällä Tampereella olisi satanut rakeita. Pitääkö paikkansa ?

Kyllä, ja meillä tuli jopa kahdesti aattona rakeita!
 
Voi veljet, meni säästä-puhumiseksi...

Ei oo kehumista, tarttis varmaan mennä takaisin sinne Kustaviin. : )

Nyt on hyvä syy olla sisällä ja kuunnella musaa antaumuksella.

Toki olette kaikki tervetulleita kuuntelemaan musaa Näsilinnankadullekin.
Sitä vartenhan siellä päivät vietellään 12.00-18.00 noin arkisin, sano.

Jahka Trichord Researchilta vielä saapuu Tampereellekin jotain mielenkiintoista, alkaa asiat varmaan olemaan kokolailla kohdallaan, ainakin referenssi-systeemissä.

diablo
 
Onko Lomavalkama se paikka jossa on ollut joitain raittiusseuran juhannusjuhlia? Jos on niin olen jostain käsittämättömästä syystä käynyt siellä kahtena jussina.
 
Moro Karhu !

Kyllä ne kieltokyltit johonkin tuollaiseen taitavat viitata. Ja kyllä siellä jotain yhteislaulua ja lavatanssia oli. Sitä en tiedä oliko järjestävä taho raittiusseura tms. Mutta porukka näytti olevan selvinpäin.

Mikä se käsittämätön syysi oli ? : )

Ei mulla raittiita ihmisiä vastaan mitään ole, mutta esim. uskonnollisista syistä johtuvat absolutismit ovat hieman mietityttäviä kohdallani. Syitä olla ilman alkoholia on varmasti järkevämpiäkin.

Miljöö oli niin mukava, ja lounaspöytä niin herkullinen, että melko varmasti menemme sinne myös ensi vuonna. Olisihan sitä kiva maistella viintä ja olutta, varsinkin juhannuksena, mutta nykyään tulee jostain syystä laitettua lapsien etu itsensä edelle. Ne vaan on niin super-ihania vaikka lähes tauotta jostain todella turhasta syystä keskenään peistä vääntävätkin...

Nähdään Karhu ensivuonna siellä, ja salakuljetetaan pari olutta mukana. -?-
 
Highend Studio T:re sanoi:
Mikä se käsittämätön syysi oli ? : )

Kahden eri naisen perässä. Mutta miksi he halusivat mennä sinne oli oikeastaan se käsittämätön kohta.

Alkoholitonta juhannusta on tullut vietettyä monta, mutta en ole varma haluanko mennä tuohon paikkaan enää. Toisaalta tuo sinun tarinasi kuulostaa siltä että samanlaisia antibileitä siellä ei enää vietetä kuin muinoin. Eli voisi olla nyt mukava paikka perheen kanssa.
 
Karhu sanoi:
Kahden eri naisen perässä. Mutta miksi he halusivat mennä sinne oli oikeastaan se käsittämätön kohta.
Kaikkea sitä joutuukin kärsimään naisten perässä juostessa. :D

Ja ei taida paljon muita "turistikeskuksia" enää olla pystyssä Kustavissa, korjatkaa jos olen väärässä. Tämä siis viittauksena aiempaan keskusteluunne.
 
Salival sanoi:
Kyllä perjantai aamuna satoi vähän vettä Kustavissa. Tietty jos nukuit pitkään tai saavuit vasta perjantaina perille, niin missasit tämän ihmetapahtuman :D. Meidän mökki on noin 5km Lomavalkamasta eteenpäin.

Pienet on piirit.. :D Meidänkin mökki on viiden kilsan päässä lomavalkamasta, meriteitse pari kilsaa..
Ettei vaan oltu samalla mökillä :D :D
 
SATA sanoi:
Pienet on piirit.. :D Meidänkin mökki on viiden kilsan päässä lomavalkamasta, meriteitse pari kilsaa..
Ettei vaan oltu samalla mökillä :D :D

Tota tota, mikä tie? Siis mökkitien nimi? :)
 
Meitsin möksätie on pari kilsaa ennen lomavalkaman risteystä.
 
SATA sanoi:
Meitsin möksätie on pari kilsaa ennen lomavalkaman risteystä.

OK. Ja tietty samalla puolen Lomavalkamaa, koska meriteitse pari kilsaa. Meillä siis 5km Lomavalkaman jälkeen risteys ja vasemmalle käännytään. Ei me sit ihan samalla mökillä oltu.
 
Back
Ylös