Vain elämää -ohjelma

Hardsoft

Käyttäjä
Liittynyt
10.9.2009
Viestejä
10 388
Kaupunki
Helsinki
Telkussa alkoi "Vain elämää" musiikkiohjelman toinen kausi. Valitettavasti missasin ekan kauden kokonaan.

"Vain elämää -sarjan toisella kaudella nähdään Anna Abreu, Jukka Poika, Juha Tapio, Maarit Hurmerinta, Pauli Hanhiniemi, Ilkka Alanko, jotka viettävät yhdessä viikon maaseudulla ja esittävät omia tuoreita versioitaan toistensa suurimmista hiteistä. Jokaisessa jaksossa yksi tähdistä on vuorollaan päivän artisti, jolloin hän päästää toiset kurkistamaan omaan elämäänsä ja uraansa."

Ilokseni ohjelma on äärimmäisen positiivinen ja siitä jää hyvä mieli. Ekassa jaksossa esitettiin Ilkka Alangon biisejä. Ekan jakson omat suosikkini olivat hieman yllättäen Anna Abreu ja Jukka Poika. Etenkin Annan hieno esitys "Pop laulajan vapaapäivästä" tuli allekirjoittaneelle täysin puun takaa. Jukka Pojan tekemä jazz sovitus "Juppi hippi punkkarista" oli puolestaan ilmiömäinen. Myös Pauli Hanhiniemen versio "Elän vain kerran" biisistä oli mainio ja etenkin bändi soitti mainiosti. Vähiten kolahti tässä jaksossa Laura Närhen esitys.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan tulevia jaksoja.

Teknisesti kappaleiden esitysten miksaukset olivat suorastaan ala-arvoisia, soundi purkkimainen ja huomattava osa äänistä, mm. bändin taustalaulut, puuttuivat miksauksesta kokonaan. Toivottavasti homma saadaan kuosiin seuraavaan jaksoon.
 
Vs: Vain elämää 2013

Samaa mieltä. Huippujakso ko ohjelmasta. Minusta kaikki esitykset olivat huippuja. Tunnustan olevani Ilkan ja Neljän ruusun kova fani jo alusta asti.

Kaikkein eniten itseäni sykähdytti kuitenkin Maaritin esitys. Siis aikaisemmin lähes unholaan jäänyt biisi sai aivan uuden nosteen. Veikkaan tulevaa isoa hittiä Maaritin versiona.
 
Vs: Vain elämää 2013

Samaa mieltä. Huippujakso ko ohjelmasta. Minusta kaikki esitykset olivat huippuja. Tunnustan olevani Ilkan ja Neljän ruusun kova fani jo alusta asti.

Kaikkein eniten itseäni sykähdytti kuitenkin Maaritin esitys. Siis aikaisemmin lähes unholaan jäänyt biisi sai aivan uuden nosteen. Veikkaan tulevaa isoa hittiä Maaritin versiona.

Maarit on pitkän uransa varrella onnistunut usein toisten laulujen ja tekstin tulkkina - toivottavasti myös tulevaisuudessakin.
 
Vs: Vain elämää 2013

Hyvä ohjelma, mutta toi jatkuva kuorossa vollottaminen kääntyy jopa huumorin puolelle näin tv-katsojana. Kyllä itkeää saa ja tunteita näyttää, mutta jotenkin alkaa vaikuttamaan jo tuotantokoneiston pakottamalta touhulta.
 
Vs: Vain elämää 2013

Täytyy myöntää, että oli kyllä aivan viihdyttävää katsottavaa ja omaankin korvaan Paulin ja Jukka-Pojan versiot soundasivat parhaiten. Mutta eipä noikaan olisi olleet mistään kotoisin ilman erinomaista taustabändiä. ;)
 
Vs: Vain elämää 2013

Hyvä ohjelma, mutta toi jatkuva kuorossa vollottaminen kääntyy jopa huumorin puolelle näin tv-katsojana. Kyllä itkeää saa ja tunteita näyttää, mutta jotenkin alkaa vaikuttamaan jo tuotantokoneiston pakottamalta touhulta.
Hieman sama fiilis itsellä eli sinänsä hienot esitykset pilataan tuolla formaatin tuomalla blaahblaalla ja siksi jää katsomatta. Ei kaiken tarvitse olla aina elämää suurempaa tai ravisuttavaa, sillä siihenkin puutuu.. :)
 
Vs: Vain elämää 2013

Ihan terapeuttistahan se pitkän äijänkarun työviikon päälle on kyynel pari tipauttaa sohvatyynylle;) Hyvä ohjelma.
Ja jotkin tulkinnat/versiot saivat hymynkin huulille.
Paljonkohan sitä yle-veroa pitäisi oikein maksaa että saisi vielä hifi-version noista miksauksista omaan antenniinsa?
 
Vs: Vain elämää 2013

Eihän tuo Ylen ohjelma ole eli turhaan kannattaa lisää ropoja ylelle työntää. ;)
 
Vs: Vain elämää 2013

Eihän tuo Ylen ohjelma ole eli turhaan kannattaa lisää ropoja ylelle työntää. ;)

Ei se formaatin ostaminen Hollannista ilmaista ole, eikä paikallisen version tuottaminenkaan. Mikäli kommenttisi liittyy Yle-veroon, ja erityisesti sen korotusautomaattiin, niin sen pirullisesta syntyperästä olen kyllä samaa mieltä.

Edit: ******* ei näköjään kelvannut, toimisiko piru
 
Vs: Vain elämää 2013

Siis tarkoitin sitä, että yleverollahan ei tuota ohjelmaa Suomeen tuoda. Mainoskanavat, kun eivät siitä osingolle pääse vaan joutuvat ne itse kustantamaan.
 
Vs: Vain elämää 2013

Siis tarkoitin sitä, että yleverollahan ei tuota ohjelmaa Suomeen tuoda. Mainoskanavat, kun eivät siitä osingolle pääse vaan joutuvat ne itse kustantamaan.

Metaforani oli huono. Anteeksi.
Ajelin takaa ajatusta että mitähän maksaisi sellainen audiotasoinen ääni että kaikki olisivat tyytyväisiä;)
 
Vs: Vain elämää 2013

Ihan jees ohjelma, itselleni parhaat tuotokset olivat Maaritin takuuvarma esitys ja Jukka Pojan yllättävän hieno sovitus/esitys. Soundit oli mitä oli, mielestäni edellisen tuotantokauden jaksoissa oli parempi äänitys.
 
Vs: Vain elämää 2013

Ihan mukava ohjelma. Ensimmäisen sarjan näin vasta kun se tuli uusintana. Taas on kiinnostava ryhmä kasassa, ja ensimmäisessä osassa huomasi, mitä kaikkea todellinen ammattilainen osaa. Tällä kertaa Maarit ja Juha Tapio tekivät meikäläiseen suurimman vaikutuksen.
 
Vs: Vain elämää 2013

Anna Abreu jaksaa hämmästyttää - uskomattoman hyvä lauluääni ja tulkinta Mä annan sut pois kappaleesta. Myös Juha Tapion esitys, Child is my name, oli yksinkertaisuudessaan koskettava. Jukka Pojan sovitukset ovat omaa luokkaansa - Tuhlari reggae versiona :) hauska päätösbiisi.

Tällä kertaa biisien äänelaatu oli huomattavasti parempi kuin aloitusjaksossa.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Vain elämää 2013

^Olen täysin samaa mieltä esityksistä ja äänenlaatu oli viimevuotista tasoa.
 
Vs: Vain elämää 2013

Jukka Poika yllätti ja on selvästi mielenkiintoisin artisti jonka biisejä odottaa eniten. Vaikka artisti muuten tuttu onkin ja hänen omasta musiikistä pidänkin.
 
Vs: Vain elämää 2013

Jukka Poika yllätti ja on selvästi mielenkiintoisin artisti jonka biisejä odottaa eniten. Vaikka artisti muuten tuttu onkin ja hänen omasta musiikistä pidänkin.

Kyllä, täysin samaa mieltä, vuosia jo kuunnellut Jukka Poikaa ja sen eri kokoonpanoja, se vaan saa biisistä aina niin letkeän ja hyvän tuulisen.. alkaa aina jalka vipattaan!
 
Vs: Vain elämää 2013

Itse taas en pysty sietämään Jukka Pojan musiikkia. Vetelää ja tylsää. Kuitenkin tässä ohjelmassa hänen versiointinsa muiden kappaleista ovat olleet hyviä. Iloista ja menevää. Tietysti johtuen osaltaan siitä, että hänen oma musiikkityylinsä eroaa niin vahvasti muiden esiintyjien tyylistä.
 
Vs: Vain elämää 2013

Jatsi-Jukka nostaa rimaa kepeällä tyylikkyydellään.
Maaritista tykkäsin viimeksi.
Odotan koko ajan varpaat kippurassa koska Hanhiniemen kone käynnistyy:)
 
Back
Ylös