Vahvistin vai välikaapelit ja verkkojohto ?

yrjomaki

Käyttäjä
Liittynyt
25.9.2006
Viestejä
140
Yleensä hifi piireissä ollaan voimakkaasti sitä mieltä että kaiutin on järjestelmän huonoin lenkki ja sijoittamalla siihen eniten saadaan suurin mahdollinen parannus ääneen. Itse olen voimakkaasti sitä mieltä että vahvistin pilaa ääntä eniten. Koska tätä ei haluta tunnustaa niin tuhlataan aikaa kaikenmaailman välijohtojen, verkkojohtojen ja laitetelineiden kanssa puljaamiseen, mitkä toki vaikuttavat ääneen jollain tavalla mutta eivät poista itse ongelmaa jonka aiheuttaa epämusikaalinen vahvistin. Tämän on osoitettu jo 1970 luvulla prof. Matti Otalan tutkimuksissa. Huolimatta tekniikan kehittymisestä nämä asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Valitettavasti tämänkaltainen tutkimus on jostain syystä lopetettu vaikka tutkittavaa olisi vielä vaikka kuinka paljon. Musiikin yksityiskohtien rikkoutuminen vahvistimessa nimittäin pilaa itse musiikin. Koskaan mikään välikaapeli ei voi pilata musiikkia samalla tavalla kuin huonosti suunniteltu vahvistin. Ja näitä maailmasta löytyy, ihan hintaluokasta riippumatta (pahoittelen viittausta euroihin)... Koska tätä ei ole suunnattu aloittelijoille niin kehottaisin etsimään vahvistimia joissa negatiivinen takaisinkytkentä on minimoitu koska se parantaa musiikintoistoa. Mitatut suoritusarvot eivät siitä toki paranen mutta niillä onkin yllättävän vähän tekemistä musiikintoiston kanssa. Arvoisat hifiharrastajat , sana on vapaa keskustelulle (jos ylläpito ei poista tätä aloitusta ... ) siis vahvistin vai kaapelit ?
 
Tuskin on ketään vakavasti itsensä ottavaa harrastajaa, joka kaiken ollessa persiillään lähtee välikaapelille koko palettia korjaamaan. Hieman raflaava aloitus.. Mutta ihan hyvä keskustelun kohta.

Peruslähtökohdat tulisi olla kunnossa ennen kaapeleiden suurempaa testaamista. Niillä saadaan eroja mutta ne ovat kuitenkin pienissä yksityiskohdissa soundin suhteen. Joskus tosin ne yksityiskohdat muodostavat hieman isomman osan soundista kokonaisuudessaan..

Eli ensin vahvistin - ja vasta viimeisenä hienosäätönä erilaiset kaapelit olettaen harrastajalla jo olevan vähintään perustasoiset kaapelit. Kyllä sitä monessa muussakin asiassa on pureutumisen sijaa kuin pelkissä vahvistimissa. Nyt vasta pientä akustointia tehneenä ymmärrän sen merkityksen ja oikeastaan sen kokoluokan, jolla se vaikuttaa.

-Kimmo-
 
Rehellisesti olen sitä mieltä että hyvä aktiivikaiutin aiheuttaa jonkin verran enemmän ankeita aikoja Higu-end vahvistin ja -kaapelivalmistajille. Tai ainakin aiheuttaisi jos (hyviä) aktiiveja olisi paremmin tarjolla.

Siitä huolimatta että aktiivin tapauksessa kaapelia ja vahvistinkanavaa kuluu tavanomaista enemmän.
 
Vanhana Naimistina sain asiasta sen käsityksen,
että ensin lähde, sitten vahvarit, sitten kaapelit ja viimeeksi teline.
 
Archie52 sanoi:
Vanhana Naimistina sain asiasta sen käsityksen,
että ensin lähde, sitten vahvarit, sitten kaapelit ja viimeeksi teline.

Näin se menee, oli vehkeet sitten Naimia tai jotain muuta, garbage in - garbage out.
 
Jos signaalilähteet ovat soinnillisesti riittävän hyvät,vahvistin on soundin moottori.
Nyt olemme taas kuulleet sen täällä,kun Krell -pääte on huollossa.
Korvaajat eivät ole olleet niin läsnäolevia äänellisesti (musikaallisesti)ja kuulostavat myös dynaamisesti kevyemmiltä alaäänien suhteen.

En minä itse johdoilla yritäkään muuta,kuin hienosäätöä.
Mutta eräät sopivat kaapelit ovat osaltaan uudistaneet hiukan setin ääntä.Tuhansien levyjen omistajalle sekin on tärkeä asia.
 
No sitä vaihdetaan mikä mättää. Ja jos nuo kaikki otsikossa mainitut asiat mättävät niin silloin kannattaa vaihtaa kaikki. Jos pitää priorisoida, niin minä aloittaisin vahvistimesta ja sitten jatkaisin naruihin. Korvat hörölle ja kokeilemaan.

Ai niin: muutama viikko takaperin sain kokeiltavaksi Nordostin Valkyrja-parin. Olisin voinut palauttaa narut jos niistä ei olisi ollut apua. Eipä tarvinnut montaa biisiä kuunnella kun olin vakuuttunut kaapeleiden vaihdon hyödyllisyydestä.

Noitten parempien narujen kanssa monasti viitataan RF ja EMI suodatuksiin. Niihin liittyen sain aika mielenkiintoisen asiantuntijakommentin ei-Hifisti-työkaverilta. Pari vuotta sitten kaivoin esiin erään Tara Labsin kaapelin speksit missä oli kuvattu niiden RF ja EMI-suodatuspurkin toimintaa ja komponentteja. Kysyin kaverilta että onkos tuollaisissa mitään järkeä. Kaveri tutki spekseja ja komponentteja (mm. RF-tarralappuja!) sanoen: "Kyllähän nuo ihan järkeviltä vaikuttavat. Ja nuo komponenttivalmistajatkin ovat ihan tunnettuja". Kun kysyin että mistäs tiedät noiden toimimisen, niin kaveri vastasi työskennelleensä juuri tuollaisten kaapeleiden suojausten kanssa, joita käytetään ammattielektroniikkassa.

Verkkojohtojen eroja en ole koskaan kuunnellut, joten niihin en hirveästi panostaisi. Postin pitäisi tuoda tällä viikolla läjän BlackNoise virtafilttereitä. Kokeillaas onko niistä apua - kerron kokemuksiani myöhemmin.
 
jkh sanoi:
Jos signaalilähteet ovat soinnillisesti riittävän hyvät,vahvistin on soundin moottori.
Nyt olemme taas kuulleet sen täällä,kun Krell -pääte on huollossa.
Korvaajat eivät ole olleet niin läsnäolevia äänellisesti (musikaallisesti)ja kuulostavat myös dynaamisesti kevyemmiltä alaäänien suhteen.

En minä itse johdoilla yritäkään muuta,kuin hienosäätöä.
Mutta eräät sopivat kaapelit ovat osaltaan uudistaneet hiukan setin ääntä.Tuhansien levyjen omistajalle sekin on tärkeä asia.

Krellit ovat kyllä hyviä vahvistimia, mutta en kyllä itse yhdistäisi niiden saundia musikaalisuuteen. Jos nyt mitään tuon termin alkuperästä ymmärrän.

Ossi on hoitanut asiansa hyvin - kun nykyään ei mitään muuta myydäkäään kuin musikaalisuutta.
 
tarmo ojanen sanoi:
Krellit ovat kyllä hyviä vahvistimia, mutta en kyllä itse yhdistäisi niiden saundia musikaalisuuteen. Jos nyt mitään tuon termin alkuperästä ymmärrän.

Ossi on hoitanut asiansa hyvin - kun nykyään ei mitään muuta myydäkäään kuin musikaalisuutta.

"Kun jalka alkaa läpyttämään M.A.Nummisen Helga-neidin tahtiin, on laitteisto erityisen musikaalinen"
 
tarmo ojanen sanoi:
Krellit ovat kyllä hyviä vahvistimia, mutta en kyllä itse yhdistäisi niiden saundia musikaalisuuteen. Jos nyt mitään tuon termin alkuperästä ymmärrän.
Se on omille korville musikaalinen,mikä saa innostumaan kuuntelusta.
Isot päätteet saa minut audionirvanaan,varsinkin tietyllä tavalla suunnitellut.
Mutta etuvahvistimen rooli tässä välissä on tärkeä.Sen signaali ei saa latistaa kuuntelua.
Kyllähän vanha putkiradiokin innosti kuuntelemaan,mutta sen toistokyky ei täytä oikein mitään normeja.
 
tarmo ojanen sanoi:
Krellit ovat kyllä hyviä vahvistimia, mutta en kyllä itse yhdistäisi niiden saundia musikaalisuuteen. Jos nyt mitään tuon termin alkuperästä ymmärrän.

Ossi on hoitanut asiansa hyvin - kun nykyään ei mitään muuta myydäkäään kuin musikaalisuutta.

Hifi laitteethan hankitaan yleensä musiikin kuuntelua varten eikö totta ? Jos ne eivät kykenen toistamaan musiikkia kunnolla niin miksi edes hankkia sellaisia laitteita, varsinkin kun kaupat ovat täynnä musikaalisesti ala-arvoisia tuotteita. Kyllä. Putkiradio voi olla erittäin musikaalinen, vaikkei se mitään normeja täytäkään. Tässä onkin suurin ero musikaalihifin ja normaalihifin välillä. Musikaalihifiä voi kuunnella vaatimattomillakin laitteilla jos vahvistin, laitteiston tärkein osa ei pilaa musiikkia ja putkivahvistin harvoin tekee niin, paitsi jos se on todella huonosti suunniteltu tai rikkinäinen. Musikaalisuushan tarkoittaa ennenkaikkea parempaa musiikintoistoa ja sen kuulee jos ymmärtää mitä pitää kuunnella. Ei siinä kaapleit paljoa auta jos vahvistin on jo musiikin pilannut ja näitä laitteita näkee ja kuulee paljon jopa ihan asiantuntevissakin hifiliikkeissä. Onneksi asiat muuttuvat vähitellen ja ihmiset alkavat ymmärtää jotain paremmasta musiikintoistosta.
 
yrjomaki sanoi:
Hifi laitteethan hankitaan yleensä musiikin kuuntelua varten eikö totta ? Jos ne eivät kykenen toistamaan musiikkia kunnolla niin miksi edes hankkia sellaisia laitteita, varsinkin kun kaupat ovat täynnä musikaalisesti ala-arvoisia tuotteita.
No tuossahan se tulikin, musiikin kokonaisvaltaiseen kuunteluun olen minäkin laitteeni hankkinut.

Toinen ja ehkä hieman vaikeampi juttu pohdittavaksi on määrittää: miten laitteet soivat ja miltä se kuulostaa kun ne toistavat musiikkia kunnolla, heh....
 
Back
Ylös