Vääntyneet vinyylit

Curwen

Käyttäjä
Liittynyt
27.11.2007
Viestejä
28
Levyhyllyyn on kertynyt aika monta enemmän tai vähemmän vääntynyttä vinyyliä ja olen tullut miettineeksi, että kuinkahan paljon noita uskaltaa soittaa ? Ihan umpikieroja levyjä ei onneksi kovin montaa löydy, mutta lievästi vaappuvia aikalailla. Noiden soittaminen kuluttanee aikalailla neulaa ?

Mitään kikkoja levyjen suoristamiseen ei ole tullut kokeiltua, mutta täytyy tuohonkin hommaan jossain vaiheessa ryhtyä jos tätä tahtia kieroa vinyyliä tulee hyllyyn.
 
Tasaiselle alustalle, vaikka useampi kiekko. Kansineen. Jokin tasainen, suora levy painoksi päälle. Vaikka lastulevy, ei kovin painava. Siinä sitten "muhii" aikanansa, vaikka vuoden. Tällä konstilla saa myös savikiekot oikaistua. Levyt kieroontuvat pystysäilytyksessä.
 
Jostain uunijutusta täällä on ollut läppää, haulla varmaan löytyy...itselläni ei tietääkseni/muistaakseni kovinkaan monta ongelmalliseksi asti vääntynyttä lättyä ole mutta yksi aika hurja tapaus kuitenkin, prässäys on jättänyt yhteen reunaan aikamoisen kukkulan. Hulluna olen sitäkin lättyä soittanut ja Ortofon/Denon kombo on siitä suoriutunut.

Mutta tässä olis aivan selkeä lisäpalvelusauma levy- tai hifikauppiaalle. Kun kerran markkinoilla on olemassa vekotin jolla voi levyjä suoristaa mutta joka maksaa aika paljon niin miksikäs joku kauppias ei voisi semmoista hankkia ja kertamaksusta sitten suoristella levyjä joita asiakkaat liikkeeseen tuovat. Voihan sitä kuulemma jossain levypesurilla levyjä pesettääkin kertamaksulla niin miksei sitten suoristaa? Kauppiaat herätys!
 
kronos sanoi:
Jostain uunijutusta täällä on ollut läppää, haulla varmaan löytyy...itselläni ei tietääkseni/muistaakseni kovinkaan monta ongelmalliseksi asti vääntynyttä lättyä ole mutta yksi aika hurja tapaus kuitenkin, prässäys on jättänyt yhteen reunaan aikamoisen kukkulan. Hulluna olen sitäkin lättyä soittanut ja Ortofon/Denon kombo on siitä suoriutunut.

Eipä minullakaan yhtään soittokelvottomaksi vääntynyttä levyä ole, mutta mitenhän vempuloiden levyjen pyörittäminen mahtaa vaikuttaa neulan ja rasian elikaareen ?
 
ealab sanoi:
Levyt kieroontuvat pystysäilytyksessä.

No ei kai sentään. Jotkin levyt ovat kieroja jo prässäyksen jäljiltä. Mikäli levyn jättää auringonvaloon, tai pesee liian kuumalla vedellä niin ne menevät kieroiksi. Aikoinaan jäi nippu levyjä autoon kesällä ja olihan ne veikeen näköisiä. Kaveri oikaisi levyjään uunissa, yksi tuli ylikypsäksi ja raidat katosivat. Toinen tuttava on onnistunut oikaisemaan vinyylin saunan jälkilöylyissä (jäähtyvässä saunassa)-aamulla suora levy lauteella froteepyyhkeenpäällä.
 
ealab sanoi:
Tasaiselle alustalle, vaikka useampi kiekko. Kansineen. Jokin tasainen, suora levy painoksi päälle. Vaikka lastulevy, ei kovin painava. Siinä sitten "muhii" aikanansa, vaikka vuoden. Tällä konstilla saa myös savikiekot oikaistua. Levyt kieroontuvat pystysäilytyksessä.

Eivät ne pystysäilytyksessä kieroonnu jos ne ovat todella pystyssä. Jos sen sijaan isompi levypino on nojallaan pitemmän aikaa niin levyt luultavasti ajan oloon taipuvat. Lappeelleen pinotut levyt taipuvat myös varmasti ajan oloon. Eli siis levyt pystyyn mutta ei liian tiukasti jotteivat kannet kulu. Hieman taipuneen levyn voi usein soitettaessa suoristaa klampilla, itse olen Michelin klampilla onnistunut soittamaan läpi hyvinkin vääntyneitä kiekkoja joskaan muuten en klampeista kauheasti välitä.

Juhani
 
Seppo tuossa jo mainitsikin tärkeintä vinyylin vääntäjiä. Yksi on myös tehtaan muovikelmut jotka vääntävät, eli Still Sealed = Warped :D. Joo, kyllä ne levyt tulee pystysuorassa säilyttää. Ei niin väljästi että kallistuvat, muttei myöskään saa litistyä. Alice Cooperin School's Out:n ensipainos piti sisällään levykotelon päälle pingoitetut naisten alushousut... ja levyt olivat kieroja.
 
Curwen: juu juu, on sulla pointti. Just tuosta syystä kelailinkin että vois olla jossain hifikaupassa/levykaupassa esim. tuommoinen vehje joka hterhon linkistä paljastuu. Koska tuolla on kuitenkin sen verran suolainen hinta ettei ihan muutamaa levyä varten viitsisi itselle ostaa. Eikä tuo ole ainoa laatuaan, jostain toisestakin härvelistä olen nähnyt netissä kuvia mutta samaa hintaluokkaa tais sekin olla. Mutta esimerkiksi joku takuumusikaalinen kauppias voisi tuommoisen hankkia ja sitten suoristella sillä asiakkaiden levyjä korvausta vastaan.
 
Täällä on menossa levynoikaisun jatko-opintoihin tähtäävät pohjatyöt! :D
Levy puhtaana suojapussissaan kohtuullisesti lämpeävän vahvistimen päällä. Siihen päälle vielä suora lastulevypalanen ja painoa tasaisesti päälle. Yön aikana oli suoristunut jo jonkun verran, antaa nyt olla ainakin tämän päivän ja katsellaan uudestaan. Jos ei toimi niin sitten kokeillaan lasilevyjen välissä uunissa miedolla lämmöllä.
 
Tjahas, niinhän siinä kävi että tuo vahvistin ei lämmittänyt kuitenkaan tarpeeksi. Eli levy palautui kieroksi jäähtyessään. Marssinpa siis paikalliseen lasiliikkeeseen ja myöhemmin parin 6mm x 35cm x 35cm lasinpalasen kanssa takas kotia. Siellä sitten uuni lämpeämään viiteenkymppiin ja pestyjen lasien väliin kieroa vinyyliä 1 kpl. Reilun tunnin annoin sen muhia. Annoin levyn jäähtyä lasien välissä ihan rauhassa muutaman tunnin ja jopas tulikin suora levy. Sellanen aaltomainen kohina siihen jäi, mutta onneksi tuo levy oli muutenkin jo todella heikossa kunnossa. Kannattaa aloittaa kuitenkin sopivalla testilevyllä ja pienellä lämmöllä, kasvattaa lämpöä sitten jos tarvetta on pienin askelin kunnes tulosta syntyy.

Kokeilemaan vaan, hyvin pelaa. ;)
 
Levyn (puhdistetun!) ja lasien väliin voi laittaa suojaksi leivinparin, sitten ne lasilevyt puristetaan tiukkaan yhteen vaikka pienillä puupuristimilla. Nyt uuniin ja pitkä jäähdytysaika - pitäisi hävitä aaltomaiset kohinatkin. Lämpötilojen kanssa varovaisuuta!
 
Motörhead sanoi:

Leivinparin sijasta suosittelisin leivinpaperia! :D
 
thänx, mull on joku luki- tahi muu mielenhäiriö noi$sa kirjoituksissa, jää helposti kirjaimia pois.
 
Motörhead sanoi:
Levyn (puhdistetun!) ja lasien väliin voi laittaa suojaksi leivinparin, sitten ne lasilevyt puristetaan tiukkaan yhteen vaikka pienillä puupuristimilla. Nyt uuniin ja pitkä jäähdytysaika - pitäisi hävitä aaltomaiset kohinatkin. Lämpötilojen kanssa varovaisuuta!

Jes, puhdistettu toki. Jouduin sitten kuitenkin hankkimaan sen pesukoneen, vaikken silloin (reilu?) vuosi sitten siihen Clearaudiokimppaan lähtenytkään ;)

Tuota kohinaa ei mielestäni ollut ennen uunitusta, eli lämpöä saattoi olla hieman liikaa. Pitää vielä pestä se uudestaan ja katsoa mitä tapahtuu. Eikö tuosta leivinpaperista tartu mitään sköndää ja onko tuolla lasin puristamisella joku muukin merkityis kuin se, ettei lasit pääsisi liikkumaan vahingossakaan levyn pintoja vasten?
 
"kohina" saattaa johtua siitä vinyyli on muuttanut muotoaan, liian kuuma. puristus siksi että levy suoristuu, eikä vääntyile kevyen lasin alla. en tiedä jättääkö leivari mitään, ei kai. rcm on hyvä hankinta!
 
Se on todennäköistä tuo liika kuumuus, varmistuu kuitenkin parhaiten uudella pesulla. Omakohtainen kokemus kun on se kaikkein paras kokemus vaikkein sanojasi tuossa epäilekkään.
Itseasiassa nuo hommaamani lasinpalat on sen verran painavia, että en jaksa uskoa että levy vääntyilisi kierommaksi niiden välissä. Oikein hyvä vinkki kuitenkin. Meinaan, että parempi pelata varmanpäälle. Tätäkin pitänee vielä jossain vaiheessa testata tarkemmin kun sopivia testilevyjä sattuu vastaan.
 
Back
Ylös