Uusi Rega P3 - 24

  • Keskustelun aloittaja Tawe
  • Aloituspäivämäärä
Tuon soittimen suunnittelussa on mielestäni menty oikeaan suuntaan. Itselläni on kovat odotukset tuon härvelin suhteen.
 
Onkos teistä kukaan vielä tuota uutta P3-24 mallia päässyt jo tutkimaan?

-EvilOne- >:D
 
Ei taida vielä ensimmäisetkään olla Suomessa. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.
 
Tähänkin ketjuun tiedoksi että olen tosiaan tilannut tuon uuden Regan P3-24:en itselleni joten laitan kokemuksia kunhan saan vähän sitä sisäänajettua. :D

-EvilOne- >:D
 
Samoin mulle on tulossa firmalle demolaitteeksi kyseinen soitin. Ensimmäisten kappaleiden maahansaapumisesta ei tällä hetkellä ole kovinkaan varmaa tietoa valitettavasti. Regalla on hieman muutoksia käynnissä Englannissa, joten sekin vaikuttanee tuotantoon.

Mutta odotetaan, hyvältähän tuo vaikuttaisi. Mulle se on ensimmäinen parempi soitin, joten oikein innoissani sitä odottelen.

-Kimmo-
 
Regoja joutuu todellakin odottamaan, joten kärsivällisyyttä kaverit. Itsekin olen odottanut P5:sta jo jonkin aikaa. Mutta hyvää kannattaa odottaa. :D
 
Omalla hankintalistalla myös tämä härveli ensimmäiseksi soittimeksi kun kerran noin suositellaan ;)
 
Kimmo.Niinimäki sanoi:
Arvioitu rantautuminen Suomeen elokuun 2007 aikana..

-Kimmo-

No niinpä. Eipä ehtinyt sitten meikäläisen kesäloman aikana tuo härveli kotiin asti. :( Täytyy vaan jaksaa odotella...

-EvilOne- >:D
 
Vieläkään ei ole uutta P3:sta kuulunut. :( Kysynkin nyt mielipiteitä arvon harrastajilta Thorens-merkkisistä levareista. Täytyy näet pitää varasuunnitelma ihan vaan sen takia että tuon Regan tulo viivästyy entisestään. Kokemuksia/mielipiteitä siis Thorensista? Ja onko Soundata ainut jällleenmyyjä?

-EvilOne- >:D
 
Ainakin Tampereen hifihuoneelta saa myös. Näistä uudemmista lankkumallisista Thorenseista en tiedä vaikka onhan monessa noissakin Regan Rb 250 ,mutta tuo uusi jousitettu Td 350 voisi olla ihan hyväkin...... mikäli testeihin maailmalla on mitään uskomista. Miksei myös vanhempia Thorenseja kannataisi katsella koska niitä saa halvalla.


T.JH
 
Eilen tuli myyjältä soitto että uusi P3 olisi syyskuun puolessa välissä noudettavissa. Vielä sitten odotellaan. :p Vahvistimia olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan ensi viikolla. Rega Mira3, Arcam diva A70 sekä Marantzin PM7001 ovat listalla. Tuon Regan suhteen ainakin odotukset ovat aika korkealla. :)

-EvilOne- >:D
 
Kaveri kuunteli myös tuossa taannoin vahvistimia, Rega mira3 , Arcam Fmj-a32 , Marantz Pm-15s1 , Densen B-110 , Bluenote S1. Noista Regaa piti huonoimpana, tosin olihan tuo halvinkin. Toisena tuli perässä "liian kuiva soundinen" Arcam, eli ei selvästikään brittisoundin ystävä :) ...Bluenotea piti soinnillisesti tosi hyvänä mutta onnistui hajottamaan linjavalintapotikan liikkeen demokoneesta joten kestävyys jäi epäilyttämään, tosin itse omistan S-3 mallin eikä potikassa mielestäni ole mitään heikkoa, joten ehkä demokone oli saanut jo aikeisemmin "siipeensä" ...no lopulta kaverilla oli Densen ja Marantz viivalla ja Marantz jäi lopen taloon, tosin lähinnä liitäntöjensä puolesta, äänellisesti tykkäsi kyllä molemmista. Marantzissa on kyllä yleisesti ollut myös laadukas Riaa korjain joka ilmeisesti olisi sinulle tärkeää? ...joka tapauksessa onnea vahvistimen metsästykselle :)


EvilOne sanoi:
Eilen tuli myyjältä soitto että uusi P3 olisi syyskuun puolessa välissä noudettavissa. Vielä sitten odotellaan. :p Vahvistimia olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan ensi viikolla. Rega Mira3, Arcam diva A70 sekä Marantzin PM7001 ovat listalla. Tuon Regan suhteen ainakin odotukset ovat aika korkealla. :)

-EvilOne- >:D
 
P3-24 rantautuu Suomeen toivottavasti juuri ja juuri ennen High End 2007 -messuja. Kuun puolenvälin tietämillä kuorman pitäisi olla lähtövalmiina Englannissa. Toivottavasti kaikki menee kuljetuksen suhteen hyvin, jotta ko. soitinta saadaan esille ja soimaan messuille!

-Kimmo-
 
Kyllähän tuota mielisi testata. Kokisi minkälaisia etuja nuo uudistetut asiat tarjoaa tuohon P3 2000 -versioon, jolla olen levyjäni soitellut nyt reilun vuoden ajan. Mukavahan tuota on musiikkia jo nytkin kuunnella, mutta lisämukavuus on aina tervetullutta tähän osoitteeseen.
 
EvilOne sanoi:
Eilen tuli myyjältä soitto että uusi P3 olisi syyskuun puolessa välissä noudettavissa. Vielä sitten odotellaan. :p Vahvistimia olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan ensi viikolla. Rega Mira3, Arcam diva A70 sekä Marantzin PM7001 ovat listalla. Tuon Regan suhteen ainakin odotukset ovat aika korkealla. :)

-EvilOne- >:D

No voi prkl! Taas viivästyy Regan tulo, varmaan ainakin 2-3 viikkoa. Alkaa jo mitta täyttymään pikkuhiljaa. :mad: Tänään vedän kännit.

-EvilOne- >:D
 
Back
Ylös