Uusi levysoitin

khaho sanoi:
Pitääkö Adiktia nykyäänkin pahoinpidellä veitsellä ei-Linn varsia varten (kts. 3-kappale): http://www.soundstage.com/vinyl/vinyl200304.htm ?
Ai niin, taitaa se regan varsissakin reikään osua tuo lisäkööli.

Ei tarvinnut leikata niitä nyppylöitä. Kuitenkin funtsin tällaista: Leikkaaminen olisi antanut enemmän vapautta kiinnitykseen. Olisin voinut maksimoida varren pituuden. Nyt sitten laitoin vaan leikkaamatta ja Regan sapluunan mukaan ja siinä rasia sijoittui lyhimpään ääriasentoon, nappulat vasten ruuviuran päätyä. Yläkuvassa näkee jotenkin sitäkin.

Tosin varsigeometria on jotenkin kumman hankala minun hahmottaa. Mitä siitä olisikaan seurannut, jos olisin laittanut rasian lähemmäksi varren päätä, tai siis kelkan päätä? Jotenkin vain ajattelin että tietenkin pitkä varsi on paras.
 
Tietääkseni tuo rasian paikka menee siten, että varrelle on suunniteltu optimipituus (eli ilmoitettu overhang, eli se miten paljon neulan pitäisi olla keskitapin keskustaa kauempana, kun varsi on käännettynä siten, että neula on keskitapin kanssa linjassa). Ne shapluunat, joilla rasian suuntaus varressa viritetään toimivat sitten parhaiten juuri tuolla overhang arvolla. Overhangin ja tarkan suuntauksen avulla saadaan sitten pienin keskimäärinen poikkeama uran suunnasta, luokkaa 1 % maksimivirheeseen päästään normaaleilla parisataamillisillä varsilla.

Harmi, ettei se Tawen rasian viritysjuttu enää ole täällä, se pitäisi jokaisen vinyylivirittelijän lukea ja sisäistää (itsekin taitaisin lukea kerran viikossa).
 
Jahas. En huomannutkaan tätä ketjua aiemmin.

No niin. Tämä ei ole ammattilaisen virittämä soitin, joten se jättää paljon variaatiota arviointeihin. Tuo maadotus on itsestään selvyys sinänsä ja vaikuttaa ilman muuta ääneen. Parasta olisi kulkea samaa tietä sen maadotuksen kanssa eli maadottaa subchassis varren jalkaan.

Regan varret eivät perinteisesti kai ole olleet kovin suositeltuja Sondekiin ja harvoin niitä näkee.

Hyvässä levysoittimessa, Sondekista puhumattakaan on lukemattomia kohtia panna asioita pieleen. Virittelin edellisiltana Juuson soitinta rauhassa tuntikausia ja totesin jälleen kerran, miten hankalaa soitinta on virittää tietämättä tarkkaan, mitä on tekemässä. Sitä tulee helposti harrastaja huomaamattansakin tviikanneensa musiikin tehokkaasti pellolle.

Aivan oikein - sitä äänivartta pidennetään sinne laakeripisteen suuntaan, ei äänirasian päästä. Kaari, jonka neula pyyhkäisee levyn poikki, on oltava levyn keskitappiin nähden oikeassa kohdin. Muuten menee neulan sivuttaiskulma jommassa kummassa päässä todella pahasti metsään siellä urassa.

Ossi
 
Kiitos Ossi, oli sujuvaa asioida rasiaostoksilla!

Regasta Sondekissa näkyy olevan kahta mieltä liikkeellä, jotkut kehuvat ja muut eivät. Yleisempää on haluta tätä uudempia ja kalliimpia Linn-varsia. Kyllä tämän yhdistelmän ominaisuudet aika hyvin tunnetaan ja luonnehdinnat löytyvät, kuten myös varren parantelut. (Näin siis tietoa etsivän näkökulmasta. Joku sanoo huonon kokemuksen ja toinen kellä on hyvä kokemus, vastaa miten se toimii.) Rega RB300 on esitelty vuonna 1982, jos oikein muistan.

Tämä tuli Lintone Audiosta Englannista, joka on myynyt näitä yli 30 vuotta. Tuo varsi ja muutamat muut osat ovat uusittu ja asennettu siellä. Ja soitin on alunperin heidän myymänsä vuonna 1989 ja oli tullut vaihdossa takaisin. Ehkäpä tätä on viritettykin historiassaan. Ajattelin vielä kysyä muutamista asioista sieltä.

Seuraavaksi pääseekin tutkailemaan jousien viritystä ja laittamaan maadoituksen kiinni. Jos alusta värisee jotenkin kiemuraa tai sivuttain, kun napauttaa keskeltä alas, tiedän että se on viritettävä.

'Arviointien variaatiot' suhteessa viritykseen eivät oikein auenneet. Ei kai täällä ole mitään voitu arvioida, kun homman nimi on ollut soittimen purku paketista. Varren geometria kyllä aukesi. :)
 
Kiitos itsellesi! Harmi, etten ehtinyt soittaa sinulle enempää musiikkia, oli niin kiire Juusolle.

Tarkoitan, ettei pidä ottaa turhan tarkasti kommentteja äänenlaadusta, koska virityksestä ei ole mitään tietoa. Arviot voivat siis merkitä mitä tahansa. Se, että soitinta on joskus viritetty, ja varmaan onkin koska valmistaja edellyttää sen virittämistä asiakkaalle uutena, ei enää vaikuta mihinkään. Juuso tietää jo, millaista subchassiksen virittäminen on ja miten pienestä siinä on kaikki kiinni. Katseli vierestä. Toivon parasta omalle virityksellesi. Kaikki viisi jousta vaikuttavat viritykseen. Kärsivällisyys ja järjestelmällisyys joskus palkitaan.

En itse muista nähneeni ainuttakaan Sondekia missään Regan varrella aikaisemmin, mutta olen nähnyt nettikeskusteluja, joissa se on ollut tuomittu yhdistelmä. Itse en vierasta Regan varren asentamista Sondekiin, sillä ei se mielestäni voi huonoin vaihtoehtokaan olla. Basik Plus ja varsinkin Akito ovat olleet niin hyviä ja kohtuuhintaisia varsia, ettei paljon muita ole Sondekiin pantu.

Ossi
 
Kyllä niitä hyviäkin kommentteja Regasta jo on vaikkapa LP12 FAQ:ssa. "Contrary to many views the Rega RB300 (new one) *can* be fitted and sounds excellent, after that you would have to spend a lot more money for Aro or Ekos." http://www.n.mackie.btinternet.co.uk/linn/tlp12faq.html#armFAQ

Jotta kuunnellaanpa ensin avoimin mielin.

Minä en ole päättänyt mitään suuntaan enkä toiseen virityksestä. Etenen vain omaa tahtia soittimen kanssa. Jokuhan tuon virittää, jos ja kun sen ensin totean aiheelliseksi. Kunhan sinne asti pääsen. Tässä on hieman muutakin.

Tuo voi hyvinkin olla minulla vielä kymmenen vuoden päästä. Ja yhtä lailla perikunnalle asti. ;) Eipä ole hoppu. Että tällainen "hifisti".


K J Manner sanoi:
Ja nyt M.A. Numminen & DJ Sane. Konemusaa. Tää on kyllä mainio. Alimmat bassotkin taitaa olla kunnossa ja järjestyksessä.
Led Zeppelin, Nobody's fault but mine, All of my love, In the evening. Latter Days-kokoelmalta. Jees jees. Hyvä levari, varsi ja rasia. Kyllä tätä kehtaa vielä verrata Yamahaan. ;) Totuus paljastuu jatko-osassa. Puurokorva myy Sondekin tai sitten jotain muuta.
 
Toisinkuulija sanoi:
Basik Plus ja varsinkin Akito ovat olleet niin hyviä ja kohtuuhintaisia varsia, ettei paljon muita ole Sondekiin pantu.

Ossi
? ? ?

Toisinkuulija sanoi:
En itse muista nähneeni ainuttakaan Sondekia missään Regan varrella aikaisemmin
et edes virtuaalimaailmassa ( lue web ) ? ?
Hö , missäs' vakuumissa sua on pidetty :D

Toisinkuulija sanoi:
Sitä tulee helposti harrastaja huomaamattansakin tviikanneensa musiikin tehokkaasti pellolle.
ja alalla kuin alalla on tullut toteennäytetyksi että hyvä harrastaja on parempi kuin huono ammattilainen.
Kyllä sellaista syvää ja hyvää harrastuneisuutta kaivataan , myös siellä ammattilaisten joukossa.


Turun poliisi ratkomaan entropia-ongelmaa

ja jos pääsisi ym. lähde häviämään , niin tähän copy+paste :

"Kotimaa

Turun poliisi ratkomaan entropia-ongelmaa

Turun yliopiston Tuorlan observatorion internet-sivuista on jätetty tutkintapyyntö poliisille. Tutkintapyynnön tehnyt yksityishenkilö epäilee, että sivuilla oleva epätieteellinen väite rikkoo yliopistolakia. Tutkintapyynnön mukaan sivulla väitetään, että auringosta tuleva lisäenergia voi aiheuttaa entropian vähenemistä maapallolla. Poliisiin yhteyttä ottaneesta väite on virheellinen, koska auringosta tuleva lisäenergia lisää entropiaa maassa. - Entropiaa ratkomaan tarvittaisiin kansainvälinen, Nobel-tason tutkijaryhmä. Olisi suuri tieteellinen saavutus, jos poliisi pystyisi sen ratkaisemaan, kommentoi professori Mauri Valtonen Tuorlan observatoriosta.

Julkaistu 27.3.2007 20:53:00"

pakko oli , kun kerran off-topic'in puolella liikumme ;) aurinkoista jatkoa kaikille, t. R I F
 
K J Manner sanoi:
Otin pikatestit Goldringista. Vanha neulahan siinä, mutta hyvä peli sekin on. Adikt tuntui Clarken kanssa iskuäänissä nopeammalta, mutta mikä osuus havainnosta on vain äänenväristä johtuvaa, en osaa sanoa, sillä se tuntuu korostavan juuri ylhäältä Goldringiin verraten. Zeppelinin Nobody's fault but mine huuliharppusoolo tuli esiin Goldringin kanssa paljon täyteläisempänä ja paremmin soivana.

----------------------------------------------------

Minulla on tuo kakkosvahvistin tällä hetkellä kytkettynä joka vielä korostaa yläpuolta verraten ykköseen. Ehkä tuo tulee oikein hyväksi. Nuo äänenvärit ovat kumminkin tärkeä juttu, jotta musiikki tulisi esiin ja yleensä kuunneltavana. Eniten merkitystä tällä on bändissä joka on soittaa 'tilan täyteen', yksinäisimmillä soittimilla tai sooloilla taas ei niinkään. Kaiuttimenikaan eivät ainakaan vaimenna yläpäätä. Tietenkin lähes kaikkeen myös tottuu.

No joo täytyy taas lisätä tähän väliin että se vaan on myös poskellaan silloin jos laulajan ääni on rasittava. Soi tuossa Joni Mitchellin Hejira ja onneksi löytyy hyvät säädöt vahvistimesta. Yli 3000Hz vaimennosta kaipaa. Nyt Bob Dylanin Street Legal ja samat säädöt pitää pitää. Nämä on näitä, jonka jälkeen vasta pääsee kuuntelemaan.


Kyllä kulkee! Jukka Tolonen, Silva The Cat ja The Sea. Aivan täydellinen, kaikkinensa. Ei näin hyviä bassojakaan ole ennen kuulunut.

Täytyy vielä hieman täsmentää, sillä en halua että tätä tulkittaisiin väärin, mikä on vaarana varsinkin uusille jäsenille ja lukijoille, jotka eivät ole vielä huomanneet minkälainen ihminen tätä kirjoittaa. Ihmisen kuulomuisti on lyhyt ja minulla se tuntuu olevan erityisen lyhyt. "Hifiharrastaja" olen todella lainausmerkeissä tai jos olen hifiharrastaja, olen aloittelija. Näissä "arvioissa" edellä on huomattava, että systeemini, varsinkin eilen käytössä olleen vahvistimen takia, on liian yläpäävoittoinen. Preesensalue korostuu ja sama on huomattavissa CD-levyillä. Itse asiassa, Adikt Sondekissani tuottaa erittäin lähelle samaa kuin vastaavat cd-tallenteet mainituista levyistä.

Seuraavaksi vaihdan ykkösvahvistimeni paikoilleen, joka sopii paremmin systeemiini. Ehkäpä sitten jo pääsee äänenvärin taakse näissä "arvioissa". Se on myös vahvempi sekä selkeästi nopeampi nousuissaan ja sanoisin sen pystyvän jopa suhteellisen hyvään prattiin, vaikka kokemuksia erilaisista vahvistimista minulla ei paljon olekaan. On tuo kuitenkin seuloutunut minulle viiden erilaisen joukosta.

Netti on pullollaan hyviä suosittelevia arvioita Adiktista - ja nimenomaan suhteessa hintaansa.
Kuuntelin aamulla nuo mainitut Zeppelinit uudestaan vahvistin sopivasti korjattuna. En sanoisi moitteen sanaa.

---------------------------------------------------

Sondekin vireestä vielä. Näpäytystestin tulos on mielestäni ei kovin mahdoton - tarkkaile tilannetta. Kuuntelussa ainakin tämä pesee selkeästi viereisen jousittamattoman Yamahan. Se myös soittaa kierot levyt.
 
Se on hömppää tuo kuulomuistin lyhyys. Voit muistaa koko ikäsi, ja muistatkin,
kuulemiasi.

Riippuu varmaan siitä, mitä kuuntelet.

Ossi
 
Sanoja ja sanojia riittää yhtä paljon kuin ihmisiä ja kokemuksia. Kun yritän tehdä vertailevaa kuuntelua, kaipaan todella kytkintä jolla saa vaihdettua lennosta. Muitten (harrastajien) puheista ja ohjeista päätellen olen tässä keskimäärin erilainen tai kehittymätön. On todella vaikea eritellä (varmasti) havaintonsa: voin kyllä kertoa miltä tuntuu, mutta olen luonnostaan (tai maailmankuvaltani) erittäin kriittinen havaintojen(i) suhteen. Että mikä nyt olikaan se syy tiettyyn havaintoon.

Yritän siis varoa erittelevän sanailun harhaan vajoamista. Toki minulla on oma, melko vahvakin näkemys siitä, mikä on ja on ollut hyvää. Olisi ihan mielenkiintoista saada ulkopuolistenkin arvioita omasta systeemistä, mutta tuuliviiri en ole, vaan mieluummin itse se tuuli! 8) Sarjassamme pokkana esittää.


edit. "Muitten (harrastajien) puheista ja ohjeista päätellen..." Tässäkin tietenkin olen varmasti joka toisessa tapauksessa mennyt harhaan. Kun luulee hoksanneensa eron, seuraavaksi huomaakin vain ymmärtäneensä väärin ja ne toiset ovatkin edellä asiassa ja tulevat kättelemään sanoen tervetuloa, ai sinäkin jo hoksasit tämän. Ihminen on kuitenkin sellainen, joka helposti olettaa toiset samanlaisiksi kuin itsensä. Tästä syntyy pulmia ja kommunikoinnin vaikeuksia, erilaisuuden korostumista. Ja kommunikaation syventyessä saattaa huomatakin enemmän samankaltaisuutta kuin eroavaisuuksia.


Kuuntelen Rushin Feedbackia ja nyt sen Mr. Soulia (Neil Young). Tässä on pelkkiä covereita. Tämä ei kuulostanut yhtään miltään vanhalla levysoittimellani. Tämä on huippu. Vai johtuuko se siitä että tämä on nyt vasta toinen kerta kun tätä kuuntelen. Ketä kiinnostaa jos laitteisto tyydyttää ja musiikki vie! (Kai oikeaa hifiharrastajaa kiinnostaa? Laittaisinko levyn välillä toiseen soittimeen? Ollako vai eikö olla?)

Levyn päättää Crossroads, joka tunnetaan hyvin Creamin kappaleena. Suosittelen.
 
Hyvä!

Kuulostaa maniolta!!

Älä hermostu, jos minulla on taipumus vaatia aina vain enemmän, ja nimenomaan
musikaalisesti relevanttia suorituskykyä. :)

Ossi
 
K J Manner sanoi:
Levyn päättää Crossroads, joka tunnetaan hyvin Creamin kappaleena. Suosittelen.

Arg! Se on ROBERT JOHNSONIA! H*lvetin valkonaamaantierosvot, s**tana! :mad:



:D
 
Yritin kovasti muotoilla oikein, jotta tämä tulisi selväksi! :D Nyt se vasta on täysin selvää. Johnson mainitaan tekijäksi tässä levyssä, eikö Creamilla?

Harrastin hifiä taas vähän: Tämä on ihan platkua Yamahalla. Tulee tuossa melodiat tietenkin, mutta sykkeessä puuttuu. Pitäisi varmaan tviikkailla laitealustaa tms. :p Joku saa tästä nätin nostalgiasoittimen.

Mutta minulla kävi säkä kun ensimmäistä levysoitintani valitsin 80-luvun alussa. Sen valitsin monin kriteerein, suuren painon, levylautasen järeän ulkonäön, varren noston ja laskun etureunasta ja poistomyyntihinnan perusteella Kruunuradiosta. Äänirasiaksi otin Hifilehden tähtiä saaneen Glanzin (vaihdoin -95 Goldringiin) ja soitinhan oli Yamaha P-550. Se matkusti muutama kuukausi sitten eräälle muusikkoystävälläni. Se on yllättäin aika pirun hyvä-ääninen ja on jopa automatiikaltaankin moitteettomassa kunnossa. Siinä on joustavat jalat ja modernimpi äänivarsi kuin tässä nykyisessä vanhemmassa YP-211:ssä.

Nyt soi Jukka Tolonen, Summer Games
 
Kehitys kehittyy! Päivän maa.

kehityskehittyy.jpg
 
Tawe sanoi:
KJ Manner, Kate Bushin Aerial vinyylistä on liikkeellä aivan paskoja prässejä (raportteja myös maailmalta). Mun ensimmäinen copy oli aivan kauhea, jatkuvaa ritinää, erityisesti hiljaisissa kohdissa ja fortet säröytyivät. Meni vaihtoon, muttei tää seuraavakaan täysin virheetön ollut. Mutta yllätys oli suuri kun soitin sitä Lyra Skalalla, vain ykköslevyn b-puolenlopussa kaksi rasahdusta. Ja Huom! Tuon rasian seurantakyky testi levyillä EI OLE huippuluokkaan. Todennäköisesti se sunkin copy on hieman viallinen, Adiktissä ei välttämättä ole mitään vikaa sinäänsä.

Ei ole hieman viallinen levy vaan pahimmillaan se on täysin pilalla, kuten A Coral Room. Tämän voisi esittää vaikka puhelimella selkeästi. Seurantakyvystä tämän vian suhteen on kyse vain siten, että tietyllä tapaa hiottu neulan muoto ei toimi tässä viallisessa prässissä. (Koska AT95E on melkein hyvä.)

--------------------------------------------------------------------------------------

http://www.n.mackie.btinternet.co.uk/linn/tlp12faq.html#arminfo

Rega RB300: Pivot to stylus length: 222.76mm, Overhang: 17.24mm, Offset Angle: 22.92mm.
 
K J Manner sanoi:
Kehitys kehittyy! Päivän maa.


Nostat nyt sen Sondekin kahden tietosanakirjapinon varaan siihen pöydälle, pudotat pohjan irti ja juotat sen piuhan sinne sisäisen maajohdon subchassiksen puoleiseen päähän (kuvassa ylävasemmalla), okei? :D


linn_sondeck_lp12_under350.jpg


... ja muista irrottaa töpseli ensin...
 
Lähellä äänivartta pitäisi löytyä maadoitusruuvi subchassiksen kyljestä.
Ja siinä ruuvin alla saattaa valmiiksi olla lenkkimallinen kaapelikenkä
pienelle johtimelle. Sen kengän korvaan juotat varren rungosta tulevan
maajohdon. Johto riittävän löysänä/ylipitkänä, ei kiristävän tiukkana.

Silmämääräisesti näyttäisi hiukan, että varsilevy on kiinni ei alkuperäisin
ruuvein.. En ole ihan varma tästä kuitenkaan. Näyttävät isommilta,
onko siellä lukkoprikkakin välissä? Kenen soitin tuo on?

Valhalla kortissa on muuten yli 300V jännite, että kannattaa olla varovainen ja antaa
konkkien tyhjentyä, ennen kuin ottaa osia kätösiin!
Ossi
 
Back
Ylös