Usher DV-9 surround processor, löytyykö vastaavia laitteita?

kalzu

Käyttäjä
Liittynyt
16.10.2008
Viestejä
33
Terve!

Hommasin tuossa Usherin DV-9 surroundprosessorin käytettäväksi saman valmistajan r-1.5 päätteen kanssa. Paketista kuitenkin kuoriutui ilmeisesti maanantaikappale, sillä heittelee mutea päälle ihan satunnaisesti kun yritän säätää esim volumea kaukosäätimestä. Saattaa räpsyä useita kertoja jopa sekunnissa mute päälle/pois, rasittavaa. Kaiken lisäksi paketissa ei ollut manuaalia, virtajohto oli väärä, sekä paristot olivat vuotaneet mällit pakkaukseen.. Laitteesta muutenkin tuli erittäin muovinen ja epä-hifi olo, verrattuna merkin kaikkeen muuhun tuotantoon. Meni siis ihan nappiin tämä ostos. Laitteen ostin muuan suurimmasta suomalaisesta internet-kaupasta. Että näin.

Kysynkin siis, sattuuko kukaan tietämään samanlaista laitetta joltain muulta valmistajalta, jossa yhdistyisi etuvahvistin pääkanaville ja lisäksi pääteaste taka- ja keskikanavalle. XLR-liitännät plussaa, pääte kun syö sellaisiakin. Hinnaltaan saa mennä toki hiukan yli tuosta Usheristakin, jos se on vain laadun tae. Olen tässä vaiheessa harrastustani, vaikkakin vasta kohta 4 vuotta takana, lopen kyllästynyt ostamaan halpaa ja huonoa ja haluan nyt setin sellaiselle tasolle, ettei tarvitse olla jatkuvasti päivittelemässä. Tämä HT-etunen-mikälie on yhtälön ainoa puuttuva osa enää toistaiseksi.

-Kalzu
 
Onko tällä palstalla jokaisella kaksi eri settiä, toinen musiikin kuunteluun ja toinen leffoille, vai miten olette tehneet laitevalintojen kanssa? Ei kai tämä nyt niin harvinainen aihe ole?
 
Yllättävän vähän noita AV-etuvahvistimia kyllä löytyy. Ja vielä harvinaisempia laitteet, joissa on päätteet keski ja takakanaville. Vähän tälläisistä "ei niin muovisista" laitteista ei tule mieleen kuin Cyruksen AV -master. Tätäkin joutuisi metsästämään käytettynä ebaystä.

Audiolab voisi olla yksi vaihtoehto, mutta tällöin joutuisi hommaamaan päätteet myös keski- ja takakanaville.

Niin oletko muuten kysynyt korjausta tuolle Usherin prosessorille? Voi olla, että vika on pelkästään kakessa. Highend Studio ilmeisesti hoitanut ainakin takuunalaisten laitteiden huollon.
 
En tiedä nykyisiä vastaavia AV-esivahvistimia joissa olisi surroundeille päätteet. Yamahalla aikoinaan oli (ei kovin laadukas laite) kun ensimmäistä AV-viritinvahvistinta olin hankkimassa.. Nykyään ei oikein taida olla kysyntää. Se on joko halpa AV-viritinvahvistin tai kallis AV-esivahvistin.

Ja BTW en oikein tiedä myös yhtä halvoista AV-esivahvistimista kuin tuo DV-9; ts. noin puhdaslinjaiset pelkästään ääneen keskittyvät laitokset on harvassa.

Oma suositus voisi olla Onkyon PR-SC5507P tai PR-SC886. Halvahko masiina jossa on paljon (mahdollisesti tuhria) ominaisuuksia. Ei ehkä omimmillaan jos on tarkoitus nauttia isosta määrästä 2ch musiikkia.
Tai sitten kallis ratkaisu NAD M15HD, jolla myös 2ch musiikista olisi varmasti ilo nauttia. (T175 on jo tuohon 2ch musiikkiin oiva peli, mutta painos on NAD:n harjoituskappale matkalla M15HD:hen.. :(

Ja aina voi hankkia jonkin halvahkon 3ch tai 5ch vahvistimen takakanaville.
 
Pitänee laittaa Usher huoltoon heti joulunpyhien jälkeen. En vielä raaskinut lähettää, jotta voi edes jotain kuunnella tässä joulun alla. Pelkällä päätteellä kuunnteltuna voisi olla vähän tukka putkella niinsanotusti. :D

Löysin myös juttua tällaisesta: http://www.thomann.de/fi/denon_dna7100.htm
Ilmeisesti myös ihan kelpo peli, saisipa vedettyä koko kaapeliviidakon vielä balansoiduilla kaapeleilla. Ei tue noita uusimpia surround-formaatteja, mutta toisaalta enpä omista vielä edes Blu-Ray soitinta joten samapa tuo.

Olisiko ehdottaa tuon kaveriksi jotain 3- tai 4-kanavaista päätevahvistinta? Pro-audio/PA-puolelta voisi muuten etsiä, mutta monissa tuppaa olemaan äänekkäät tuulettimet. Tuollaisen setin puoleen voisi kääntyä jos ottaisin Usherista rahat takaisin. Meni vähän meinaa maku ko. laitteeseen, kun tosiaan kolme puutetta (virtajohto, paristot, manuaali) paketissa ja vielä laitekin päreinä...
 
Integra Research rdc-7. 7.1 XLR-balansoidut ulostulot.
 
Jotenkin kuvittelisin, että tuollaisi löytyisi läjäpäin ihmisten nurkista, ajalta jolloin Dolby Surround tuli ja ihmisillä oli jo hyvät stereovahvistimet, niin tuollaisella sai laajennettua laitteiston kotiteatteriksi. Muistaakseni ainakin Technicsillä oli tuollainen. Itselläni on NAD 910 jossa ei ole päätteitä, kiukuttelee jo hieman ja olen katsellut tuontyyppistä korvaajaksi.
 
kalzu sanoi:
Onko tällä palstalla jokaisella kaksi eri settiä, toinen musiikin kuunteluun ja toinen leffoille, vai miten olette tehneet laitevalintojen kanssa? Ei kai tämä nyt niin harvinainen aihe ole?

Minä rakensin kaksikanavasetin myös leffatoistolle. Toki source on eri kuin musiikilla, mutta en valehtelematta ole elokuvilla parempaa soundia kuullut.

EDIT: ...Mutta kyllä minäkin näitä av-etusten brosyyrejä aina välillä netissä plärään... Miksiköhän? :)
 
Kotiteatterin saa kyllä melko kompromissitta yhdistettyä kaksikanavasysteemiin, jos stereovahvistimessa on tulo päätteelle. Tällaista ratkaisua ei toki tarvita kuin aivan huipulla, sillä av-puolen järeämmät prosessorit hoitavat stereonkin hyvin. Yhdistelmässä alkaa sitä paitsi laitteita ja johtoja olla jo siihen malliin, että normaalin av-systeemin kaapelointi alkaa jopa houkuttaa.
 
Palautin Usherin ja päädyin Denonin A-7100 AV-etuseen. Laadukkaan oloinen peli balansoiduilla ulostuloilla. Nyt enää tarvitsen 3-kanavaisen päätteen keski- ja takakanaville.
 
Back
Ylös