Uraltone PP-EL34

Farsus

Käyttäjä
Liittynyt
3.6.2018
Viestejä
53
Kaupunki
Kokkola
Ajattelin tehdä tälle ketjun rakentelun lomassa. Eli projetki on potkastu alulleen. Vahvistin tulee 15 pisteiden kaveriksi.

Tilasin kotelon valkoisena koska sen piti olla ilman RIAA optiota(ei ylimääräisiä putken reikiä) mutta ne oli kuitenkin. Alkuperäinen visio oli musta kotelo ja puinen etulevy lisäksi. Visio kuitenkin muuttui koska maalaushommiin joutui ruveta. Kuparin värisellä spraylla huonoissa sisäolosuhteissa vetasin kopan ja pinnasta ei tullut kummoinen. Ajattelin että täytyy kesällä maalata uusiksi kun onnistuu pihalla.

Kävin osalistan läpi ja merkkasin vastukset valmiiksi numeroilla. Sulakkeet puuttuvat mutta muuten vaikuttais kaikki osat olevan mukana. Tilasin myös laadukkaammat kaiutinliitännät ja kotelon reiät joutui sen johdosta isontamaan että ne meni paikalleen. 9mm ois varmaan riittänyt mutta 10mm poralla tein. Jälkiviisaana olisi pitänyt myös RCA liittimet ottaa paremmat/kivemman näköiset.

Aloitin kasaushommat muuntajien ja liittimien kiinnittämisellä jonka johdosta maali alkoi jo lohkeilemaan päältä.. Pakko varmaan koittaa hioa pintaa karheammaksi ja maalata uudelleen.
 

Liitteet

  • 20230113_194042-01.jpeg
    20230113_194042-01.jpeg
    279,9 KB · Katsottu: 200
  • 20230113_194322-01.jpeg
    20230113_194322-01.jpeg
    243,5 KB · Katsottu: 191
  • 20230113_194237.jpg
    20230113_194237.jpg
    283,1 KB · Katsottu: 183
  • 20221123_162936.jpg
    20221123_162936.jpg
    291,9 KB · Katsottu: 181
  • 20221213_214102.jpg
    20221213_214102.jpg
    85 KB · Katsottu: 181
  • 20230113_225628.jpg
    20230113_225628.jpg
    254,3 KB · Katsottu: 192
Joo, spray tekee niin ohuen kerroksen että ei kauheasti kestä "kulutusta" edes ruuvinkantojen muodossa. Omassanikin kiristin kaikki näkyvät ruuvit ihan vaan etusormipeukalo-otteella, eli kirjaimellisesti näppitiukkuuteen. Ei ole kyseessä kuitenkaan mikään militaari- tai medikaalisovellus eikä sitä käytetä haastavissa olosuhteissa muutenkaan.

Joskus voi auttaa pienet prikat/aluslevyt jolloin ei maalipinta lähde pyörimään ruuvin mukana vaan liike tapahtuu kannan ja prikan välissä. Kunhan ei mitään jousialuslevyjä tai tähtiprikkoja laita.
 
Kotelon maalaus onnistui toisella kertaa. Viimisiä hehkuvastuksia kun kolvailin nii sitte lipsahti. Toimituksesta puuttuvat sulakkeet tilasin eilen että varmaan huomiseksi olisivat tulleet. Tällätahilla tämä ei taia ihan hetkessä valmistua. 😄 Noita konkkia ei oo tietenkään varastossa nii täytyy jotain korvaavaa varmaan laittaa tilalle tai odotella.
 

Liitteet

  • 20230117_203530.jpg
    20230117_203530.jpg
    239,5 KB · Katsottu: 165
  • 20230117_222408.jpg
    20230117_222408.jpg
    233,1 KB · Katsottu: 170
Morjenta
Hyvin näyttää projekti lähteneen liikkeelle.
Itse olen myös ajatellut kyseisen härpäkkeen rakentaa.
Puuttuiko paljon osia sarjasta?
Miltä on rakennussarja vaikuttanut, esim laatu ja vaikeus aste rakentamisessa.
Mielenkiintoista nähdä lopputulos.
 
Morjenta
Hyvin näyttää projekti lähteneen liikkeelle.
Itse olen myös ajatellut kyseisen härpäkkeen rakentaa.
Puuttuiko paljon osia sarjasta?
Miltä on rakennussarja vaikuttanut, esim laatu ja vaikeus aste rakentamisessa.
Mielenkiintoista nähdä lopputulos.
Osia ei puuttunut ja Uraltonen tuki varmaankin toimii varsin hyvin jos sattuisi puuttumaan.
Olen rakentanut myös tuon SE/84 Kärpäsen, ja siihen verraten ehkä olisin kaivannut hieman enemmän/paremmat ohjeet. Jotakin seikkaa taisin Uraltonelta kysyä ja sieltä vastaus tulikin.

Kärpäsiä on paljon rakennettu, jolloin foorumilta löytyi hyvin tukea, kun lueskeli muitten projektikertomuksia. Nämä PP-EL34 siinä mielessä harvinaisempia. Kyllä tuon ihan elektroniikkamaallikkona kasaan sai, tosin itselle kävi niin että RIIA lisäosaa en saanut pelittämään. Muutoin toimii hyvin.
 
Selvisikö koskaan mikä RIAA:ssa mätti.
Kuinka tyytyväinen olet ollu pp-el34 ääneen.
Niin kuin sanoit että nämä ovat harvinaista herkkua joten en ole löytäny oikein mielipiteitä. Itsellä olis tarkoitus rakentaa tuollainen riaalla Gradient 1.0 kajareiden kaveriksi ja kiinnostus olisi kova kun kuuntelen enimmäkseen musiikkia levarilla.
 
Sulakkeet puuttui tai meni mulla hukkaan mutta muuten kaikki osat oli. 3 metallikalvovastusta jäi yli ja yks keraaminen konkka. Suosittelen tilaamaan samalla paremmat kaiutiliitännät. Rakentaminen on kohtuu selkeää kun piirilevylle kaikki merkattu, haastavaa silti ainakin itelle kun koskaan en oo ennen mitään tälläisia tehnyt. Aikaa menee kun rauhassa värkkäilee.
 
Äänestä en vielä pysty sanomaan mitään mutta odotus on kova. Kokeilin kiinalaista 6w (reisong a10) vahvistinta jonka johdosta tämä lähti tilaukseen, tämä varmasti vielä parempi kuin se niin sitten saa olla tyytyväinen.
 
Reilu 3vk postin seikkailuiden jälkeen korvaavat konkat tuli ja nyt vaihdettu paikalleen. Jännitekesto pienempi ja toleranssi isompi mitä alkuperäisissä.
 

Liitteet

  • 20230209_163505.jpg
    20230209_163505.jpg
    317,5 KB · Katsottu: 110
Kiva nähdä projekti kuvia.
Jännityksellä odotetaan projektin valmistumista. 👍👍
 
Eilen sain kolvattua vahvistimen kasaan. Sisääntulovalitsimen piirilevy tuli laitettua väärinpäin ja ei ollut tinaimuria tms. joten valitsinkytkintä ei ollut enään toivoakaan irroittaa. Kytkin vain yhdet lähdöt sentakia ja enempää en koskaan tule tarvimaan. Kuulokeliitännälle ei myöskään ole käyttöä. Vois vielä ohittaan valintakytkimen kokonaan ja niputtaa johdot paremmin. Täytyy tänään mittailla ja testata toimivuus.
 

Liitteet

  • 20230209_234533.jpg
    20230209_234533.jpg
    272,5 KB · Katsottu: 148
En päässyt mittaileen kun polttaa anodisulakkeen virrat päälle laitettaessa. Täytyy koittaa löytää oikosulku kun taas kerkeää touhaan. Eilen 7 tuntia yhtäkyytiä kasaamista saattoi viedä parhaan tehon keskittymisestä. 😄
 
Mielenkiinnolla odotan filiksiä äänestä kun valmistuu. Olen itsekin miettinyt tätä olohuoneeseen.
Kärpasen rakensin reilu vuosi sitten ja olen ollut erittäin tyytyväinen siihen. Sen potku ei vaan riitä olohuoneen settiin mitenkään, mutta tässä toisessa setissä se puolustaa hienosti paikkaansa. Selkeä ja puhdasääninen ja toimii myös kuulokkeilla mukavasti.
 
Mielenkiinnolla odotan filiksiä äänestä kun valmistuu. Olen itsekin miettinyt tätä olohuoneeseen.
Uskallan suositella, vaikka oma kokemukseni putkivahvareista rajoittuu näihin kahteen Uralkit-sarjaan. Oma yksilöni minkä kasasin taisi olla ensimmäisiä ellei jopa ensimmäinen mitä myyty joten kehitystä on ilmeisesti tapahtunut ainakin käytännön toteutuksessa, kytkennästä en tiedä.

Mut jos joskus tulee tilanne että tällainen simppeli stereovahvari riittää niin en epäröisi hetkeäkään rakentaa toista samanlaista.

Yritin tässä tehdä kerralla valmista johtojen kanssa, eli en siistinyt enää jälkikäteen.





 
Pääsin livenä ihastelemaan täällä perämetsissä tuota hllbll:n kasaamaa konetta, hienoa jälkeä.
 
Kiitoksia, mitä luultavimmin oli harrastushistoriani nopein nelivärimaalaus, joten siihen nähden ihan jees. Lehtikultaus otti sit oman aikansa. Omassa, jo lukitussa, harrastuspäiväkirjassani olen tätäkin jo esitellyt aiemmin ja varmasti joissain muissakin ketjuissa.
 
Uskallan suositella, vaikka oma kokemukseni putkivahvareista rajoittuu näihin kahteen Uralkit-sarjaan. Oma yksilöni minkä kasasin taisi olla ensimmäisiä ellei jopa ensimmäinen mitä myyty joten kehitystä on ilmeisesti tapahtunut ainakin käytännön toteutuksessa, kytkennästä en tiedä.

Mut jos joskus tulee tilanne että tällainen simppeli stereovahvari riittää niin en epäröisi hetkeäkään rakentaa toista samanlaista.

Yritin tässä tehdä kerralla valmista johtojen kanssa, eli en siistinyt enää jälkikäteen.





Simppeli riittäisi kaikin puolin muuten mutta äänenvoimakkuus pitää pystyä säätämään kaukosäätimellä olohuoneen setistä. Romuhuoneen setissä menee hienosti tuo kärpänen ilmankin.

Audiovideon sivuilla näkyi joku kaukosäätösysteemi äänenvoimakkuuteen. En vielä ehtinyt tutustua tarkemmin, mutta jos sen saisi yhdistettyä niin se riittäisi. Inputtia ei tarvi kaiken aikaa rassata, joten sen voin hyväksyä ihan hyvin että käydään käsin valitsemassa.

Tehoa tarvii sen verran että jaksaisi ajaa kunnolla ajaa Gradientin Revolutioneita. Kärpänen ei siihen pysty.
 
Back
Ylös