Tom Waits

Twisterkki

Hifiharrastaja
Liittynyt
6.2.2007
Viestejä
888
Kaupunki
Uusimaa
Olivat tuolla myydään-osastossa mieltä Waitsin Black Rideristä... jonkun mielestä oli huonoin Waits. Minusta tuo on varsin mainio lätty, kun sen laittaa soimaan yöaikaan vaikkapa marraskuussa, kun grappa on loppu. Monta rumankaunista biisiä.

Jos nyt pitäisi huonoin Waits valita, niin mun mielestäni Bone Machine on vahvoilla. Parhaasta päästä (minun mielestäni...) taas ovat Small Change ja Rain Dogs. Alicekin on oikein mukava.

Löytyykö Waits-faneja täältä?
 
"The piano has been drinking, not me".

Alkupää vinyylinä, loppupää laserina. Ei puutu kuin se tripla.

jaffae
 
"Warm beer and cold women"

Minulla on kanssa vinyylinä alkupää, laserina Bone Machinesta eteenpäin. Minulla on myös tämä sivuttu helvetin kova Orphans-tripla-albumi. Sanotaanko, että omat suosikkini ovat

Nighthawks at the diner

Kokonainen klubikeikka jostain 70-luvun syövereistä. Tarinankerrontaa, kapakkajazzia ja hurttia huumoria. Toimii.

Swordfishtrombones

Hyvät biisit, hyvät sovitukset. Kilinä ja kolina. Albumillinen tasapainoista musiikkia.

Mule variations

Hyvin henkilökohtainen Waits-äänite. Chocolate Jesus. Oikeastaan vain yksi heikko biisi, avausraita, joka ei ole koskaan auennut minulle. Onneksi se unohtuu nopeasti, kun levy lähtee rullaamaan todenteolla. Come on up to the house antaa levylle arvoisensa huipentuman. Hieno lopetus kertakaikkiaan.
 
Äh, ei saa puhua pahaa Bone Machinesta; koko oma Waits-innostukseni kun lähti juuri siitä levystä ja tarkemmin ottaen Dirt in the Groundista. Se soi jonkun radiodokumentin taustalla jota kuunneltiin näytteenä kurssilla. Kaikkia levyjä en vielä omista mutta hissuksiin karttuu. Orphans viimeksi.

Äkkipäätään en menisi nostamaan yhtään Waitsin levyä 'huonoimmaksi' ainakaan pelkästään tuolla kriteerillä määritellen. Mitä se huonoin tässä yhteydessä (tai ylipäätään) tarkoittaa? Herran tuotantoa on muutenkin äärimmäisen vaikea arvottaa alku- ja loppupään lievähköjen erojen takia, mutta senhän te jo tiesittekin. Vertailukohdaksi kävisi kotimaisista ehdottomasti Tuomari Nurmio: rohkeita kokeiluja ja suvereenia surffausta eri musiikkityyleissä välittämättä siitä, mitä markkinat tai listat mahdollisesti tahtoisivat.

Jokainen Waitsin äänityksistä on tarjonnut minulle runsaasti elämyksiä ja hetkiä, jotka vaihtelevat levystä ja kappaleesta toiseen. Toiset ovat herkistäviä (San Diego Serenade) ja toiset taas nostavat meiningin läpi katosta (Russian Dance).

Aikanaan eräällä toisella foorumilla menin listailemaan omasta mielestäni parhaat Waits-levyt, joten tässä Sellan listauksen jatkoksi minun kolme valintaani:

Rain Dogs
Syyttäkää vaan tylsäksi valinnaksi, mutta on kumminkin ehdottoman loistelias kokonaisuus, joka rytisee säälimättä alusta loppuun. Hämmentävää musiikkilajivaihtelua joka ei silti sorru linjattomuuteen, mahtavia sanoituksia (Cemetery Polka päällimmäisenä) ja Waitsin levyille tyypillinen toiveikas lopetusbiisi Anywhere I lay my head, joka jää tässä sarjassa toiseksi vain Mule Variationsin Come on up to the house:lle.

Bone Machine
Ensimmäinen hankkimani Waits-albumi, koska siinä on 'Dirt in the ground', jonka voisi soittaa vaikka hautajaisissani, jos haluaisin että hautajaiset ovat surulliset. Loistavien kontrastien albumi, jossa haudansynkkyyden, tuhon ja kuoleman (Earth died screaming, Murder in the red barn) seassa on kuitenkin jotakin toivoa (Whistle down the wind).

Dime Store Novels vol.1
Pienellä denveriläisklubilla radiota varten äänitetty livekeikka. Muutamia kymmeniä ihmisiä, Tom, piano ja kitara. Äärettömän minimalistisia vetoja mutta hillittömän kaunista. Minusta monista kappaleista jopa albumiversioita paremmat sovitukset (Semi Suite, Ice Cream Man, Please call me baby) Ja maestro itse on vasta 24. Nighthawks at the Diner on samassa sarjassa yhtä lailla mainio, mutta nostan tämän kumminkin edelle.

Lyhennän listan nyt kolmeen ettei mene teksti maratonmittaiseksi, mutta mainittakoon että pidemmässä oli mukana myös Black Rider…

Kunpa Waits vielä joskus levyttäisi coverina Jacques Breliä. Tai Vladimir Vysotskia.
 
Monen sentin pino vinyyleinä on ja muiden mainitseminen lisäksi alkupään Closing Time päätyy aika usein lautaselle.
 
Eihän täällä kukaan olekaan Bone Machinesta mitään huonoa sanonutkaan. Closing Time on kyllä hieno mutta kun haluan kuunnella alkupään tuotantoa soimaan pärähtää yleensä tuo Nighthawks. Blue Valentineen omaan kanssa jonkinlaisen vinksahtaneen suhteen. Ensimmäinen Waits äänitteeni oli tuo Swordfishtrombones, jonka sain siskolta synttärilahjaksi joskus pikku skidinä. Vinyyliaikakautta eleltiin silloin. Levy on jo parhaat päivänsä nähnyt, kun sitä tuli silloin höylättyä ties millä laitteilla. Ostin siitä muutama vuosi sitten Simply Vinylin uudelleenjulkaisun kuuntelukappaleeksi.
 
Huonoin Waits? EOS.

Eniten tulee kuitenkin kuunneltua näitä: "Swordfishtrombones", "Rain dogs", ja "Franks wild years". Siis ensimmäinen trilogia.

Vanhemista "Foreign affairs".
Potter's Field...
 
Tom Waits iskee. Alkupään tuotannosta ehdottomasti Closing time, erittäin hieno ja kaunis levy. Seuraavaksi suosittelisin The heart of Saturday Night ja esim. San Diego Night. Kaikki muut levyt ovatkin sitten tilanteesta ja fiiliksestä riippuvaisia :)
 
Pitipä tuossa vilkaista Tom Waits -hyllyä vielä tarkemmin nämä kommentit luettuani.
Toissailtana kuuntelin Nighthawks at the Dinerin. Se on oikein mainio.

Oberiun kehuma Dime Store Novels (a.k.a. Denver Ebbet's Field 1974) on myös mun suosikkejani. Se on itse asiassa ollut mulla myös yhtenä laitteistotestilevynä: jos tuota ei tee mieli kuunnella, laitteet eivät ole minua varten.

Bone Machinen menin (mielestäni) huonoimmaksi Waitsiksi mainitsemaan tuossa aloituspostissa. Ei se silti tarkoita, että levy olisi huono... ei vain ole saanut mulla samanlaista soittoaikaa kuin nuo muut. En saa siitä mitään kokonaisuutta irti, ja mölyämisessä jokin tökkii. Black Wings on hieno.

Mule Variationsissa on todella kauniita kappaleita, mm. House where nobody lives ja Take it with me. Kuten joku muukin aiemmin kirjoitti, oikeastaan vain eka biisi tökkii. House where nobody livesin kitarat ovat vähäeleisyydessään upeat.

Heart of the saturday night soi mulla syksyisin, usein hieman puolenyön jälkeen. San Diego Serenade, nimibiisi, viihdepalana Diamonds in my windshield.

Closing Time soi mulla pari vuotta sitten tosi paljon. Hope that I dont fall in love with you ja Martha kuuluvat minusta Waitsin pubballadiparhaimmistoon. Eräässä radioshowssa vuodelta 1973 nuori Tom esitteli Hope that I dont fall in loven suunnilleen näin: "When you take all bar songs in the world... and put them together and stretch all way to Kansas City I guess, millions of them... This is just another one." Suht vaatimattomasti sanottu - biisi on kertakaikkiaan hieno.

Tämä tällä kertaa.

Ai niin. Jos joku täällä tietää, mistä saisi hyväkuntoisen Closing Time -vinyylin, saapi kertoa.
 
Hieno mies,hieno musiikki.
Itselleni kopisee yheskytluvun ja kakstuhannen tuotanto.
Eikös kaupunkilegenda kerro että Waitsin musiikki tuli kipeämmäksi ja "nyrjähti"
kun mies kiersi kossupullon korkin kiinni lopullisesti.

"In the neighborhood" videona vallan mainio.

i
 
Black Riderista on sen verran sanottava, että Helsingin Kaupunginteatterin esityksenä ja Martti Suosalon pääosittamana ehkä parhaita teatterikokemuksia mitä allekirjoittanut on päässyt näkemään. Levystä en sano mitään.
 
Tässä juuri kuuntelen uuden tuttavuuteni, Tom Waitsin Asylum years kokoelmaa. Olen ihan innoissani, kun löysin tämän kaverin ihan sattumalta jostain ihmeen syystä real gone tupla LP:n kautta, tuossa jokin aika sitten.

Tarkempiin analyyseihin levyjen paremmuudesta jne.. rohkenen ehkä alkaa muutaman sata tuntia aiheeseen paremmin tutustuttuani.

Sorry vaan, jos on tavallistakin enempi lukihäröjä kirjoituksessani, mutta olen tänään taas kerran joutunut ottamaan selkävaivaani vahvemman puoleista kipulääkettä, joka tekee oikein kirjoituksesta kyllä mahtavan haasteen.

Jyri
 
Tähän astisista paras on kyllä Swordfishtrombones. Toisena tulee Real Gone. Tuohon pianokauteen en vielä ole saanut oikein otetta. Olen siitä vasta muutaman levyn kertaalleen pyöräyttänyt, joten tämä oma listani saattaa vielä mennä uuteen uskoon moneen kertaan.

Auttakaas nyt sen verran että en mieti koko yötä että kuka on esittänyt suomeksi kappaleen In The Neighbourhood kappaleen. Ihan kekenpäällä on mutta kun ei saa nyt sitä ulos millään..

Jyri

Edit: Olisko se esittäjä ollut Martikainen YUP:stä? Sanokaa ny jo joku!
 
Ähh, jäbä on ihan hakoteillä.

Oikea vastaus on tietty Sir Elwoodin Hiljaiset Värit. Käännösbiisin nimi on 'Kaduilla kallion'.

-i
 
Sella sanoi:
Ähh, jäbä on ihan hakoteillä.

Oikea vastaus on tietty Sir Elwoodin Hiljaiset Värit. Käännösbiisin nimi on 'Kaduilla kallion'.

-i

KIITOS. Nyt olis kyllä yö unet menny tän kanssa. Sehän se oli ihan kielenpäällä koko ajan..

Jyri
 
Jyri sanoi:
Olen ihan innoissani, kun löysin tämän kaverin ihan sattumalta jostain ihmeen syystä real gone tupla LP:n kautta, tuossa jokin aika sitten.

Täällä pyörii myös Real Gone, vinyylinä. En ole pitänyt tai kiinnostunut ukosta aiemmin ja tuo onkin ensimmäinen ja ainoa Waits. Toistaiseksi on pyörinyt enimmäkseen A-puoli, uudestaan säännöllisesti. On kaikki neljä puoltakin koneessa ollut muutaman kerran, mutta en vielä tiedä miksei ne ole samoin napanneet kiinni. Joko albumin ote herkeää tai sitten toisille puolille tulee vielä hetkensä. Tai ehkä tuo a-puoli on vain niin easy-listening Tomiin tottumattomalle.

Jatkoa. B-puolella musiikillinen tunnelma vaihtuu sirkukseen ja kikkailuun, joka tehdään rytmeillä ja saundeilla. Soitetaan vaan niin kuin hyvin kyllä osataan, mutta koskas se on riittänyt. (Juuri tässä mielessä tulee mieleen Jimi Tenor Joystone, joka on tyhjä tunteeton.) Waits fanit osannevat laittaa arvosteluni oikeaan karsinaan - kielitaitonikaan ei riitä sanoman hyvään välittymiseen.

C-puoli taas alkaa kauniisti, seestyneeseen tapaan kuten niin monilla vanhaksi tulevilla muusikoilla. Toinenkin biisi istuu uskottavasti, sirkus on loppunut. Taidanpa pyörittää koko albumin tällä kertaa. :)

A
Top of the hill
Hoist that rag
Sins of my father
B
Shake it
Don't go into that barn
How's it gonna end
Metropolitan glide
C
Dead and lovely
Circus (oho, sen nimihän on sirkus!)
Trampled rose
Green grass
D
Baby gonna leave me
Clang boom steam
Make it rain
Day after tomorrow

Nyt soi jo Trampled rose. Ei tätä voi moittia. Se on moro!

Vielä lisäys. Viimeisenä on kuudestoista raita, kappale josta ei löydy mitään tietoja.
 
D-puolen helmi on oikeastaan tuo bluesrykäisy Make It Rain. Loistava biisi kaikkineen.
 
K J Manner sanoi:
Täällä pyörii myös Real Gone, vinyylinä. En ole pitänyt tai kiinnostunut ukosta aiemmin ja tuo onkin ensimmäinen ja ainoa Waits.

Heh heh, pian on äijä koukus. Kopase ihmeessä tuota Swordfishtrombones vinyyliä myös. Uskoisin että uppo, jos tuon Real Gonen kanssa jotenkin pärjäät. Itse taisin sen tilata levykauppa X:tä, jos nyt oikein muistan.

Jyri
 
Back
Ylös