Tivoli Audio

rajani

Käyttäjä
Liittynyt
18.2.2007
Viestejä
12 789
Kaupunki
Lahti
Tivoli Audio PAL

Sain kokeiltavaksi Tivoli Audio PAL -mallinimeä tottelevan radion. Täytyy aluksi sanoa ettei ole kokemusta parhaimmista tuhansien eurojen virittimistä, mutta PAL toimii melko mukavasti stereolaitteiston ainokaisena virittimenä, keittiöradiona, mp3-soittimen kaiuttimena tai tilapäisesti tietokonekaiuttimenakin. Isolla viritysnupilla on jopa helpompi etsiä kanava tarkasti kohdalleen kuin monissa muissa kokeilemissani radioissa. Äänenlaatu omalla kaiuttimella on pieneksi purkiksi ihan hyvä, mutta kuten tuon kokoiselta kaiuttimelta voi odottaakin, taajuusvaste on hieman ääripäistään vaimentunut. Stereoihin liitettynä äänenlaatu riittää hyvin taustakuunteluun. Akkukäyttöisyyttä en ole vielä päässyt kovasti kokeilemaan, koska lainaksi saamani yksilön akku kestää n. 10 minuuttia. Laitoin sen äsken lataukseen, joten pitää vain toivoa ettei akku ole lopullisesti pilalla.

Silti jo parin päivän kokeilu on ollut varsin koukuttava, saa nähdä pitääkö tilata oma kun palautan tuon yksilön 2 viikon päästä kun omistaja palaa lomaltaan. Tällä kertaa kokeilulla ei siis tarvinnut häiritä kauppiaita.

Näppäriä ominaisuuksia:
- AUX-in sisääntulo vaikkapa iPodille, muulle MP3-soittimelle tai tietokoneelle
- Kuulokeliitäntä, joka toimii myös ulostulona stereoihin liitettäessä
- Akkukäyttöisyys verrattuna Model One -malliin, silloin kun virtalähde ei ole liitettynä
- Kumitulpat kaikkien em. liitäntöjen suojana

OVH: 199 euroa.

www.tivoliaudio.fi


tivoli.jpg

Kuva: Tivoli Audio PAL



Aiempia keskusteluja:
- Tivoli Audio Model One
- Tivoli Audio Model One ja aux-liitäntä
 
Itselläni on TA Songbook mökkikäytössä ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Songbookissa ei ole kiinteää akkua, vaan siinä voi käyttää normi tai ladattavia paristoja. Eroa PAL radioon on myös radion pikavalinnat sekä muotoilu on erillainen. Radioni ostin Hobbyhallista(129e), jossa on ollut parhaat ja lähes ainoat TA tarjoukset mitä olen havainnut. Vähänaikaa sitten oli punainen Songbook hinnaltaan 99e (ovh.n. 200e)Ilmeisesti nuo Hobbyhallin radiot ovat heidän itse maahantuomia koska voivat myydä noin edullisesti.
 
Hep.

Tuo PAL on varmasti keittiö- ja mökkiradioista parhain. Laite taitaa sietää jonkun verran kosteuttakin, soi siis myös terassilla.

Itselläni on olohuoneen äänentuottoon Tivoli Audion Radio Works. Toisinsanoen Model kakkonen ja cd. Täytyy myöntää, että laite on eri tyylikäs ja äänenlaatu on riittävä. Cd:ssä on pieni kaukosäädin sisältäen myös volumesäädön.
Vehkeen huonoin puoli on hinta. Mutta jos vaimo vaatii ostamaan, ei kai sitä voi hanttiinkaan panna...

Kokeilin Model CD:tä suoraan Genelec 8030A aktiivien kanssa. CD:n oman volumesäätö mahdollisti kuuntelun ilman muita laitteita.
Äänenlaadusta ei pysty sanomaan mitään, mutta toimi.
 
Tivoli Audion ongelma on tuo klassinen: Onko siinä hyvä ääni vai kuulostaako se vain siltä?

:) v-a
 
Täytyy sanoa Model one:n omistettua n. vuoden ajan, onhan noissa ääni ihan ok mutta ei mitään sellaista että noita erityisesti pääsisi kehumaan. Hyvä puoli ettei mitään ärsyttävä soundista löydy, ehkä siis hiottu hieman liiankin tasapaksuksi? viritintä saa sisäisellä antennilla olla yleensä vähintään toistamiseen säätämässä kun kerran on kohdilleen saanut. Nättejä sisustuksen kannalta ja hoitavat asiansa, radion taustakuuntelussa silloin tällöin. Emäntähän tuota enimmäkseen tykkää kuunnella, kun tuohon radiosoittoon on enemmän kallellaan. Itselle radiolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa musiikillisesti, ainakaan näillä kanavilla mitä täällä kuuluu, Ylexin tiistain tanssi-ilta taitaapi olla paranta antia tällä hetkellä. Töissä tulee radiota kuunneltua ihan hyvien juttujen toivossa, musiikki lähinnä ärsyttää ja käsi hakee volumenupille aika usein..
 
Juurikin tuo PAL ollut aktiivikäytössä jo ainakin pari vuotta. Kulkee perässä ihan joka paikkaan ja usein päällä monta tuntia päivässä. Vaikea kuvitella elävänsä ilman kun radiota tulee kuunneltua paljon. Akku kestää aktiivisella käytöllä reilun viikon. Jossain mainoksessa tainut olla puhetta kahdesta vuorokaudesta putkeen??

Aivan loistava värkki joka kuulostaa niin hyvälle kun tuon kokoluokan laite voi. Kivaa kun saa bassokuvioistakin selvää sivistäessään itseään vessassa istuen Bilteman luettelon kanssa. Myöskin paras (joulu)lahja jonka olen ikinä saanut.

Jos kaipaa mökki/keittiö/vessa/atk-pöytä/autotalliradiota niin suosittelen varauksetta. Ei tuolla tietysti äänenpaine-ennätyksiä tehdä eli jos tarkoitus kuunnella samalla kun rälläköi ratakiskoja poikki saattaa Peltor paremmin auttaa uutisten kuuntelussa. Suurin etu tuossa on juurikin langattomuus eli tulee otettua aina viereen niin ei tarvitse hirveästi huudattaa.
 
Akkukäyttöisyyttä en ole vielä päässyt kovasti kokeilemaan, koska lainaksi saamani yksilön akku kestää n. 10 minuuttia. Laitoin sen äsken lataukseen, joten pitää vain toivoa ettei akku ole lopullisesti pilalla.

Jätin oman PAL:ini syksystä asti aina päälle mökiltä lähdettyäni "varaskarkoittimeksi" ja ilmeisesti koko ajan latauksessa olo tuhosi akun, joka ei nyt lataudu enää ollenkaan.

PAL ja iPod on aika toimiva ja helposti siirreltävä yhdistelmä mökillä. Mulla on sellainen Applen oma kaukosäätimellä varustettu telakka siellä käytössä. Laite oli ennen akun hajomista välillä veneessä mukana ja silloin akku kesti hyvin muutaman tunnin reissun ajan.
 
Songbook-vinkki oli ihan hyvä ja itseasiassa ei ole mikään kiire hankkia tuota, joten joudan kyttäämään tarjouksiakin. Yritin ottaa tuohon aloitusviestiin jotain muka trendikästä kuvaa laitteesta, mutta saittekin vain kuvan epätasaisesta makuuhuoneen seinästä ja pieleen menneestä salamakokeilusta.
 
Mielestäni Model One on todella erinomainen laite siinä käyttötarkoituksessa mihin se on suunniteltu.

Veikkaan että se "tasapaksuinen" ääni on tarkasti suunniteltua(tai sitten hyvä vahinko).
Rajoitetuilla ylä-äänillä saadaan pienet kohinat kuriin, ja vaikeimmissakin olosuhteissa radio toimii paremmin.
Kirkkaampi ääni rasittaisi varmasti enemmän myös kuuntelua, eikä äänenvoimakkuutta voisi nostaa lähellekkään nykyistä. Monilta radiokanaviltahan tulee hieman ohuehkoa ääntä.

Muutaman päivän olen pitänyt iPhonen telakkaa Tivolissa kiinni ja kuunnellut sitä kautta taustalla musiikkia. Toimii. :)
 
Mullakin on tuo PAL ollut jotain 1,5 vuotta käytössä, ja hyvin toimii ja kuuluu. Paras radio mitä mulla on koskaan ollut. Ainut ongelma on todellakin akku. Jos meinaa kuunnella niin joutuu pitämään käytännössä koko ajan latauksessa. Esim. nyt pääsiäisen aikaan kun radio oli 4 pv. poissa piuhasta niin eipä lähtenyt enää aamulla tulille.
 
Ah, kunpa olisin huomannut tuon SongBook-tarjouksen ajoissa. Olen jo jonkin aikaa kyseistä vekotinta metsästänyt järkihintaan, ja juurikin punaisena. Perskules :-\
 
Nuo tivoli audio ovat kyllä ihan jees, mutta löytyy mielestäni parempi, vaikka onkin kalliimpi vaihtoehto...

Besound 3:

beosound3.jpg


-Paljon parempi soundi kuin esim Tivoli Audio model one
-Radio
-Herätyskello
-MP3 soitin, toimii muistikortilla
-Akku, kestää valmistajan mukaan noin 8h, en ole vielä kokeillut, mutta kesällä saa tulla messiin rannalle.
-Kuuloke liitin
-Perkulen hieno
 
moukkunen sanoi:
Muutaman päivän olen pitänyt iPhonen telakkaa Tivolissa kiinni ja kuunnellut sitä kautta taustalla musiikkia. Toimii. :)

Mä löin just omaan Tivoli Model One:n AUXiin kiinni tuon mun Creative Zen Stone Plussan ja kyllä, hienosti toimii - voisin melkein elää näin.
 
Tawe sanoi:
Mä löin just omaan Tivoli Model One:n AUXiin kiinni tuon mun Creative Zen Stone Plussan ja kyllä, hienosti toimii - voisin melkein elää näin.
Tawe fuulaa :) :) >:D

Ei sua kukaan usko...kuitenkin kaipaat sitä vinyylin kääntelyä >:D
 
kossu sanoi:
Tawe fuulaa :) :) >:D

Ei sua kukaan usko...kuitenkin kaipaat sitä vinyylin kääntelyä >:D

Olen elänyt jo yli puolitoista kuukautta ilman... en kohta muista koko asiaa.
 
Noniin, nyt löytyi hifilaite jota vaimokin käyttää mielellään. Tulin kotiin ja täällä on radio soimassa.
Bayerische voisi vaikka perustaa oman ketjun noille B & O -merkin laitteille.
 
Minulla on Tivoli Audion Model Three:ltä setti makkarissa. Vaimo tykkää käyttää sitä kovasti. Perusyksikön lisäksi löytyy cd-soitin, lisäkaiutin ja subbari. Cd:n mukana tuli pieni luottokorttimainen kaukosäädin. Minusta ihan kiva ja pikkunätti setti ja kiva ääni. :)
 
Raahasin kaikki Tivolit perhepotrettiin...

Molempiin PALleihin uusin akut, 35 euroa kipale.
 

Liitteet

  • DSC_2038.JPG
    DSC_2038.JPG
    68,2 KB · Katsottu: 22
Back
Ylös