Tinkimätön laite valmistajan näkökulmasta

Jyrki_H

Moderaattori
Hifiharrastaja
Liittynyt
6.8.2006
Viestejä
25 725
Kaupunki
Oulunsalo
Oletteko koskaan ajatelleet miten valmistajat suunnittelevat HE-laitteita?

Otetaan esimerkiksi vahvistin:
- Käytetyn peruskytkennän valinta: Velvoittaako merkin historia jotakin? Onko pääsuunnittelija erikoistunut johonkin tiettyyn kytkentään? Kuunnellaanko erilaisia peruskytkentöjä ja tehdään valinta niiden välillä? Ajatellaanko materiaalikustannuksia tai kestävyyttä/käyttöikää? Valmistettavuus sarjoina?

- Virtalähteen suunnittelu: Virranantokyky? Häiriösuodatus? Kestävyys/käyttöikä? Materiaalikustannukset?

- Kotelon suunnittelu: Ulkonäkö? Häiriönsieto? Värinänvaimennus? Materiaalikustannukset?

Kun ajattelee asiaa suunnittelijan näkökulmasta, niin eroa on melko vähän halpoihin sarjatuotantomalleihin nähden. Merkittävimpänä erona on laitteen komponenttien budjetti, joka on selvästi sarjavalmisteista suurempi. Suunnitteluresurssit saattavat olla jopa pienemmät kuin massamerkeillä, joten miestyövuosia ei välttämättä ole käytettävissä juurikaan enempää (tai jopa vähemmän) laitetta kohden. Koska signaalitiellä on paljon komponentteja on kuuntelukokeiden järjestäminen vaikeaa, koska erilaisten yhdistelmien/vaihtoehtojen määrä kasvaa valtavaksi hyvin nopeasti. Toisaalta taas tiettyjen perusasioiden tulisi olla kunnossa, joten simulointia ja mittaustyötä tarvitaan siinä missä muillakin.

Yllämainittu koskee varsinkin sellaisia merkkejä, jotka pitävät yllä suurta mallistoa. Yhteen osa-alueeseen keskittynyt "guru" saattaa hioa kytkentää vuosikausia ja käyttää lukemattomia kuuntelutunteja sen virittämiseen.

Kun olen asiaa ajatellut, niin monien HE-laitteiden sisuskalut eivät oikeuta niiden hintalappua. Hinta on korkea myös siksi, että sen täytyy olla riittävän kaukana seuraavasta, halvemmasta mallisarjasta. Korkeampi hinta saadaan myös paketoimalla kytkentä koreisiin ja painaviin kuoriin. Valmistajien halvemmissa mallisarjoissa on yleensä jo käytössä kaikki ne merkittävimmät innovaatiot/toteutukset, joilla merkille ominainen lähestymistapa äänentoistoon saadaan aikaiseksi. Yleensä halvin mallisarja sisältää kompromisseja.

En halua ottaa kantaa hinnoitteluun, koska samanlainen periaate on käytössä käytännössä kaikkialla. Pointti on siinä, että taloudelliset tosiasiat tulevat vastaan myös HE-valmistajilla lähinnä suunnittelutyöhön käytettävissä olevien resurssien ja ajan muodossa. Lisäksi sellaisten harrastajien, joiden budjetti on rajallinen, kannattaa kiinnittää huomiota valmistajan keskisarjan malleihin, koska ne voivat monesti olla yhtä tinkimättömiä äänentoistollisilta ominaisuuksiltaan kuin valmistajan lippulaivasarja.
 
Jyrki_H sanoi:
- Kotelon suunnittelu: Ulkonäkö? Häiriönsieto? Värinänvaimennus? Materiaalikustannukset?

Hyvän mekaniikan (kotelo, kytkimet yms) suunnittelu ja toteuttaminen on kallista puuhaa. Usein sähköisen puolen teko on lastenleikkiä mekaniikkaan verrattuna. Jos ajattelee jonkun klassisen vahvistimen (vaikkapa tämän) kotelointia ja mekaniikkaa, niin liikutaan kaikkea muuta kuin halvoissa ratkaisuissa. Jos moisen kotelon haluaa tehdä itse, niin pelkät tarvittavat vehkeet+faciliteetit maksavat miljoonia euroja (en ole varma muistanko hintaluokan oikein, paremmin tietävät korjatkoot).

Mutta pienten high-end -merkkien pelkistetty ulkonäkö hölmöine kytkimineen/nappuloineen ei suinkaan kerro ylenpalttisen hienosta suunnittelusta vaan joko ammattitaidon puutteesta tai rahan puutteesta. Onkin lähinnä koomista huomata, että moni niin sanottu high-end -merkki käyttää selvästi halpoja ja huonoja kotelointiratkaisuja... Monia ei ole taidettu testata häiriöiden suhteen (ei ole rahat riittäneet labran vuokriin?)...

t. jjahifi
 
Jep. Oon huomannu et pätevä laite voi näyttää siltä ku se olis kaatsiaarteista kasattu. Mut toimii silti niinku pitääki.
Jos ne rakentajat aattelee et se sisäinen kauneus on tärkeintä?
Ketä ***tu kiinnostaa sisäinen kauneus rumassa ja epäkäytännöllisessä paketissa?
 
mummo sanoi:
Jep. Oon huomannu et pätevä laite voi näyttää siltä ku se olis kaatsiaarteista kasattu. Mut toimii silti niinku pitääki.
Jos ne rakentajat aattelee et se sisäinen kauneus on tärkeintä?
Ketä ***tu kiinnostaa sisäinen kauneus rumassa ja epäkäytännöllisessä paketissa?

Heh. Joo. Yleensä vahvistimet ja muut värmeet olisi hyvä testata häiriöiden ja muunkin osalta jossain sertifioidussa EMC-labrassa, testeistä on olemassa muutamakin standardi. Nykyisin EU-alueella edellytetään kyllä vehkeeltä tietyntasoista suoritusta, mutta vaatimuksenahan ei ole sertifioidun labran tekemät testit vaan ainoastaan se, että valmistaja sanoo purkkinsa olevan vaatimusten mukainen. Joidenkin valmistajien vehkeet ei parin huvikseen tehdyn kokeilun mukaan mene läpi edes perustesteistä (sitten erilaisilla tweaks-hommilla voi oikeasti olla vaikutusta kun vehje ei toimi niin kuin sähkölaitteen pitäisi, ei en kerro merkkejä koska koko testisettiä ei tehty).

Koteloinnin ja mekaniikan teolla on yllättävän suuri vaikutus noihinkin asioihin. Hämmästyttävän usein avuttoman oloinen kotelointi tarkoittaa myös aika lailla avutonta esitystä häiriösiedon että häiriöiden tuottamisen välttämistä ajatellen...

Tämä aihepiiri liittyy, yllätys yllätys, melkoisessa määrin siihen tarvitseeko hifisetti ihmeellisiä virityksiä vaikkapa verkkovirtapiuhojen puolella. Tinkimättömän kapistuksen pitäisi olla suunniteltu ja toteutettu siten, että se ei häiritse toisten laitteiden toimintaa ja lisäksi sen tulisi sietää tavallisimpia häiriöitä ilman että sen oma toiminta niistä muuttuu. Hmm... Laitetelineen modausten vaikutukset sähköisillä laitteilla taitavat enemmän tai vähemmän mennä tämän aihepiirin piikkiin. Koska tämä on tinkimätön-alue, niin en uskalla ottaa kantaa siihen mitä laitealustan vaikutus vaikkapa vahvistimen toimintaan kertoo ko vahvistimen suunnittelusta...

Esimerkkejä hommansa hyvin hoitaneista high-end valmistajista ovat käsitykseni mukaan mm Krell, McIntosh, Meridian ja Burmeister ihan vain muutamia mainitakseni.

t. jjahifi
 
Yleensä ottaen tekemällä laite huonosti musiikkia toistavaksi (mihinkään merkkiin kantaa ottamatta),
saadaan laite sellaiseksi, ettei millään kuulu mitään laatueroja musiikissa. Vain sävyeroja.
Niin sähköpuolella, kuin alustan suhteen.

Jos taas laite yleensä kykenee soittamaan hyvissä olosuhteissa musiikkia joltisenmoisesti, eli
sillä on musikaalista potentiaalia, kaikki vaikuttaa kaikkeen, teki laitteen miten hyvänsä.
Mitä parempi set-up ja sopivimmat kaapelit ym. tulos senkuin paranee.

Tämä on siis sama juttu, kun tutkitaan, miten paljon punainen väri vaikuttaa ihmisen
mielialaan. Mitä sokeampi ihminen otetaan kokeisiin, sitä vähemmän mikään väri ihmistä
liikuttaa. Umpisokeaa punainen väri, vaikka koko huone olisi punainen, ei paljoa sykähdytä.
Näin voitaisiin ehkä sanoa, että tällainen henkilö on värien suhteen vakain tyyppi.
Joku saattaisi jopa tällä perusteella suositella sokeutta. :-\

Ossi
 
Ossi varmaan sen verran olet kuitenkin tietoinen näistä teknisistä aspekteista, että ihan kaikki ei edes säädösten mukaan saa sähkölaitteessa vaikuttaa kaikkeen. Laitteen tuottamat tietynlaiset ja voimakkaat häiriöt pitäisi pysyä laitteen sisällä, ja vastaavasti muiden laitteiden häiriöiden ja sitä vastaavien tekijöiden tulisi pysyä tämän toisen laitteen kopan ulkopuolella.

Täten sellaisen laitteen, joka toistaa musiikin puhtaasti ja missä sähköjohtimilla piirissä kiinni olevat erot tulevat parhaiten esiin, tulisi olla sokea koteloon muita reittejä pyrkiviin vaikutuksiin. Sitä se stabiilius tarkoittaa.

Eli jos laitteen koteloinnin sisäpuolelle pääsee vaikuttamaan tekijöitä jotka eivät ole sinne johdettu signaalipiuhaa/kaiutinkaapeleita/powerin kaapelia pitkin - jotakin on pielessä, ja se pielessä oleva korjaamalla voidaan saada koko potentiaali vasta esiin.

Tuli tässä mieleen yksi juttu vielä...galvaaninen erotus, kun erotetaan muuntajalla sähköisesti tai vaihtoehtoisesti konkkaa väliin...niin pitää muistaa että mahdolliset häiriösuojaukseen tarkoitetut vaipat pitäisi yleensä pitää jostakin päästä kytkettyinä maihin sähköisesti...eikösjuu?
 
Toisinkuulija sanoi:
Yleensä ottaen tekemällä laite huonosti musiikkia toistavaksi (mihinkään merkkiin kantaa ottamatta),
saadaan laite sellaiseksi, ettei millään kuulu mitään laatueroja musiikissa. Vain sävyeroja.
Niin sähköpuolella, kuin alustan suhteen.

Jos taas laite yleensä kykenee soittamaan hyvissä olosuhteissa musiikkia joltisenmoisesti, eli
sillä on musikaalista potentiaalia, kaikki vaikuttaa kaikkeen, teki laitteen miten hyvänsä.
Mitä parempi set-up ja sopivimmat kaapelit ym. tulos senkuin paranee.

Tiedät varmaan hyvin Ossi, että monilla moilla teknisillä aloilla tuollaista suunnittelua kutsutaan huonoksi. Siis sellaista suunnittelua, että kaiken annetaan vaikuttaa vaikkeen. Itse olen ammatillisissa yhteyksissä yleensä käyttänyt asiasta ilmaisua "lack of robustness" ja Kimmosto hienoa ja vivahteikkaampaa "hallittu paskominen" -käsitettä.

Voi tietenkin olla, että nykysuuntauksena on tietoisesti tehdä äänentoistolaitteita, jotka ovat robustisuudeltaan heikkoja. Eli paskotaan hallitusti. Tuolloin tulee oikeasti perusteita kaikenlaisille tweakeille ja asiakkaille voidaan myydä suuri määrä erilaista tweakkiroinaa kun kunnolla tehdyn vehkeen kanssa saisi myytyä pelkän purkin...

Hyvä esimerkki on se, että kun aikoinaan opiskelin, niin esimerkiksi virtalähteen suunnittelun suhteen tavoitteena oli rakentaa kokonaisuus, joka antaisi halutun tehon varsinaiselle laitteistolle mahdollisimman riippumatta siitä mitä paskaa verkkopuolella oli. Eli seinäpistokkeesta tulevassa sähkössä olevista häiriöistä piti tietoisesti päästä eroon vehkeen virtalähteessä. Jos siinä ei onnistuttu, niin virtalähdettä sanottiin pask*si tai korrektimmin huonoksi. Ihan standarditestit jossain asiallisessa EMC-labrassa riittävät tuomaan esiin kuinka paljon vaikkapa vahvistimen virtalähteen suunnittelijat ovat mokailleet joko osaamattomuuttaan tai ihan tietoisesti.

Jos homma on tehty kunnolla, niin purkin ulkopuolisia virtapuolen virityksiä ei pitäisi tarvita (paitsi ehkä katkosten ja rajun ylijännitteen suhteen). No, näillä palstoilla pyöriessäni olen nähnyt niin paljon vakuutuksia siitä, että kaikenlaiset verkkopuolen viritykset parantavat ääntä, että kaiketikin sitä on uskottavan. Tosin tulkintani on se, että vehkeiden suunnittelussa on hölmöilty kun moisia lisäkikkareita tarvitaan.

Oma kokemukseni valitettavasti tukee oletusta hölmöilystä. Tiedän parikin settiä, joissa ennen vuotta 1994 valmistetuilla komponenteilla valojen napsuttelu ei mitenkään kuulu äänessä, mutta vaihdettaessa vahvistin/soitin uuteen samalla napsuttelulla saa myös kuultavan efektin aikaiseksi. Jassåå, selvä tapaus, tarvitaan erikoisvirtajohtoja ja suotimia ja ja ja ja --- kun alunperin olisi tarvittu tinkimättömästi suunniteltu virtalähde ko vehkeeseen...

Muistuttaisin jälleen, että EU-aikakautena noiden EMC-testien oikeappista tekoa ei mitenkään valvota. Lätkän saamiseksi riittää kun valmistaja vakuuttaa omavalvontaa (meniköhän termi oikein) toteuttaen että laite toteuttaa määräykset. Vähän niin kuin viime päivinä uutisissa olleet kiinalaiset leluvalmistajat... (Lienee syytä korostaa, että noita ongelmallisia hifi-värmeitä oli valmistettu myös muualla kuin kiinassa, tai mistä sitä nykyään tietää...)

t. jjahifi
 
Mielenkiintoista analyysia tuosta "omavakuuttamisesta" jjahifi. Tämähän on se ns. "New approach", eli direktiiveissä esitetään tietyt olennaiset vaatimukset, joiden täyttämiseksi täytyy osoittaa että täyttää standardit. Standardien täyttäminen osoitetaan siis omavalvonnalla ja sehän ei välttämättä ole kovinkaan tehokasta valvontaa.

Itsekin olen arvostanut jos laitteen esitteessä on esitetty virtapuolen ratkaisuihin jotain panostuksia. Silti olen kyllä valmis sijoittamaan erilliseen suotimeenkin jos se on lopulta "tinkimättömämpi" ratkaisu. Silmät ja korvat kannattaa tosiaan pitää auki kun eri valmistajilla lienee eri lähestymistapoja näihin virta-asioihin.
 
Toisinkuulija sanoi:
Yleensä ottaen tekemällä laite huonosti musiikkia toistavaksi (mihinkään merkkiin kantaa ottamatta),
saadaan laite sellaiseksi, ettei millään kuulu mitään laatueroja musiikissa. Vain sävyeroja.
Niin sähköpuolella, kuin alustan suhteen.

Jos taas laite yleensä kykenee soittamaan hyvissä olosuhteissa musiikkia joltisenmoisesti, eli
sillä on musikaalista potentiaalia, kaikki vaikuttaa kaikkeen, teki laitteen miten hyvänsä.
Mitä parempi set-up ja sopivimmat kaapelit ym. tulos senkuin paranee.

Tämä on siis sama juttu, kun tutkitaan, miten paljon punainen väri vaikuttaa ihmisen
mielialaan. Mitä sokeampi ihminen otetaan kokeisiin, sitä vähemmän mikään väri ihmistä
liikuttaa. Umpisokeaa punainen väri, vaikka koko huone olisi punainen, ei paljoa sykähdytä.
Näin voitaisiin ehkä sanoa, että tällainen henkilö on värien suhteen vakain tyyppi.
Joku saattaisi jopa tällä perusteella suositella sokeutta. :-\

Ossi

Miten laitteen suunnittelija toimii, kun tarkoituksena on suunnitella ns. musikaalinen laite? Heitelläänkö kytkentään eri merkkisiä kondensaattoreita ja tehdään joka välissä tune dem? Jos kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin erilaisten kokeiltavien komponentti- ja kytkentäyhdistelmien määrä nousee logaritmisesti. Yhden vahvistimen suunnittelussa jouduttaisiin käyttämään vähintäänkin tuhansia tune dem-sessioita. Tällaisen kuvan markkinointiosasta varmaan haluaakin laitteen suunnittelusta antaa, mutta jotenkin uskon, että todellisuus on vähän karumpaa.

"Hallittu paskominen" on varmaankin se todellisempi lähestymistapa.
 
jjahifi sanoi:
Oma kokemukseni valitettavasti tukee oletusta hölmöilystä. Tiedän parikin settiä, joissa ennen vuotta 1994 valmistetuilla komponenteilla valojen napsuttelu ei mitenkään kuulu äänessä, mutta vaihdettaessa vahvistin/soitin uuteen samalla napsuttelulla saa myös kuultavan efektin aikaiseksi. Jassåå, selvä tapaus, tarvitaan erikoisvirtajohtoja ja suotimia ja ja ja ja --- kun alunperin olisi tarvittu tinkimättömästi suunniteltu virtalähde ko vehkeeseen...

Tuo voi olla vähän ristiriitainen juttu. Hyvällä suunnittelulla napsumiselta olisi vältytty, mutta jos napsumisen estoon käytetty metodi onkin todettu äänenlaadullisesti huonoksi kuuntelukokeilla. Esim. omassa LM3875 piiriin perustuvassa vahvistimessa (chipamp, gainclone...) voi esiintyä tuollaista napsumista, jonka pystyy poistamaan lisäämällä vahvistinpiirin sisääntulon + ja - napojen välille muutaman sadan pikofaradin konkan. Toisaalta konkka huonontaa äänenlaatua. Pitäisikö konkka silti laittaa sinne? Mikä on tinkimätön ratkaisu ja minkä kannalta?
 
DIA sanoi:
Tuo voi olla vähän ristiriitainen juttu. Hyvällä suunnittelulla napsumiselta olisi vältytty, mutta jos napsumisen estoon käytetty metodi onkin todettu äänenlaadullisesti huonoksi kuuntelukokeilla. Esim. omassa LM3875 piiriin perustuvassa vahvistimessa (chipamp, gainclone...) voi esiintyä tuollaista napsumista, jonka pystyy poistamaan lisäämällä vahvistinpiirin sisääntulon + ja - napojen välille muutaman sadan pikofaradin konkan. Toisaalta konkka huonontaa äänenlaatua. Pitäisikö konkka silti laittaa sinne? Mikä on tinkimätön ratkaisu ja minkä kannalta?

En tunne tuota vahvistinta tai sen piiriratkaisua tarkemin, mutta ilkeän silti kysyä häviääkö napsuminen jos pistät vehkeen virtapiuhaan kiinni suotimen? Jos häviää, niin miksi suodinta ei ole rakennettu sisään ko laitteen omaan virtalähteeseen?

No joo, tässä lienee myös sellainen näkökulmaero. Itse edustan sellaista wanhanaikaista koulukuntaa laitteiden kanssa. Koulukuntaa, jonka mukaan vehje pitää laittaa kerralla kuntoon. Eli etsitään ratkaisu, joka on äänenlaadullisesti hyvä ja välttää erilaiset hölmöydet.

Jos häiriöalttius tai häiriöiden tuottaminen hyväksytään vaikkapa äänenlaadullisin perustein (avoimeksi jää sitten kysymys siitä olisiko sama äänenlaatu ollut saavutettavissa rakenteella jolla noita häiriöongelmia ei ole), niin näin Wanhan Liiton miehenä pidän lähestymistapaa yksinkertaisesti vääränä. Pitäisi löytää kytkentä jolla EMC-puoli on kunnossa ja ääni hyvä.

Mutta tämä on sellainen ideologinen näkökulma, joten ei siitä sen enempää.

t. jjahifi
 
Alkuperäinen gaincard ja siitä matkitut tuhat ja yksi "gainclonea" ovat aivan ääripään ratkaisu minimalismin suhteen. Oman vahvistimen virtalähteessä on kanavaa kohden muuntaja, neljä diodia, yhteensä 1104,7 uF suotoa per kisko (+/-). Vahvistinosassa on LM3875 vahvistinpiiri ja sen ympärillä yhteensä kolme vastusta: yksi sisääntulossa ja kaksi takaisinkytkennässä. Tuossa jonkinmoinen kuva vahvistinpiiristä:
http://www.dvdplaza.fi/galleria/showphoto.php/photo/7205/cat/500/ppuser/3104

Kuten huomaat, niin tuossa vahvistimessa soundi on haettu minimoimalla kaikki ja panostamalla osien laatuun.
 
DIA sanoi:
Kuten huomaat, niin tuossa vahvistimessa soundi on haettu minimoimalla kaikki ja panostamalla osien laatuun.

Niinpä. Itse en pidä tuollaisista ratkaisuista siksi, että niiden robustisuus on heikko. Itse arvostan hieman erilaisia suunnitteluperusteita. Mutta se lienee ollut ilmeistä jo aikaimmistakin posteistani... :D

t. jjahifi
 
Vaikkei täällä arvostella saisikaan niin voisi kysyä että kuinka tinkimätön komponenttien osalta tuo Gaincard oikeasti on vaikka muutama ulkoinen komponentti olisi mitä tahansa laatua. Tuo muutaman euron vahvistinpiiri kun sisältää läjän mahdollisimman edullista komponenttia. Laitteen äänenlaatu voi toki olla silti loistava.
 
Pasi P sanoi:
Vaikkei täällä arvostella saisikaan niin voisi kysyä että kuinka tinkimätön komponenttien osalta tuo Gaincard oikeasti on vaikka muutama ulkoinen komponentti olisi mitä tahansa laatua. Tuo muutaman euron vahvistinpiiri kun sisältää läjän mahdollisimman edullista komponenttia. Laitteen äänenlaatu voi toki olla silti loistava.

Koko vehjehän perustuu siihen, että 47Labsin Junji Kimura tajusi, että tuo ko. vahvistinpiiri tarjoilee aivan hävyttömän hyvää soundia (ainakin hänen mielestään). Sen jälkeen hän on suunnitellut toimivan piirilevyn ja testannut ilmeisesti todella suuren kasan erilaisia komponentteja ja valinnut niistä soundillisesti parhaat. Gaincardiahan ei pysty koskaan kopioimaan täysin, koska komponenttien merkkejä ja malleja ei saa selville. DIYAudiossa on porukka kolunnut läpi lukemattomia komponentteja ja kyllähän siellä jonkinlainen yhteisymmärrys vallitsee parhaista komponenteista. Muistaakseni joku oli joskus saanut käsiinsä vastuksen jota käytetään gaincardin takaisinkytkennässä ja totesi sen todellakin olevan parempi soundiltaan kuin kaalliit audiovastukset. Gaincardissa käytetään edullisia hiilikalvovastuksia.

Täällä on kuvia alkuperäisestä gaincardista. Ei näytä kovin tinkimättömältä, mutta tietyllä tavalla on kuitenkin sitä.
http://dogbreath.de/GainCard/GainCard.html

http://www.geocities.com/rjm003.geo/rjmaudio/diy_gc.html
 
Laite on tinkimätön kun se on valmistajansa viimeisin näkemys siitä mitä on mahdollista äänenlaadun ehdoilla tehdä. Tällaisia "statement" -tuotteita on nykyään melko vähän, mikä tietenkin kuuluu asiaan. Lyhyesti siis huippuvalmistajien paras laite voidaan mielestäni lukea tinkimättömäksi ratkaisuksi.
 
Tuntuu hieman kuin aina ei High Fidelity ja High Quality kulkisi käsi kädessä.
Highest Fidelityn hinnoilla kyllä luulisi ja toivoisi saavansa jo myös korkealaatuista käytettävyyttä.
Ja tarkoitan tällä kaukosäätimen lisäksi myös sitä että laite toimisi liki ympäristöstä riippumatta ilman että käyttäjän tarvitsee miettiä alustaa ja virtajohtoa. Eli että laitteet toimisivat niin että niiden jälkeen siirtyy aina asianmukaista signaalia, toisinsanoen yhteensovittamisessa ei tarvitsisi miettiä mitään laitteiden ja niidenvälisten kytkentöjen ulkopuolelta.

Mikäli nyt muistan oikein niin oma Primare A-10:ni (juu ei oo high endii) ei ollut moksiskaan siitä että kerrosta ylempänä leikattiin parkettia tms. sirkkelillä, tv:n kuva meni solmuun, mutta musiikkia kuunnellessa ainoa häiriö oli katon läpi kantautuva leikkuuääni.
 
sihvis sanoi:
Highest Fidelityn hinnoilla kyllä luulisi ja toivoisi saavansa jo myös korkealaatuista käytettävyyttä.
Ja tarkoitan tällä kaukosäätimen lisäksi myös sitä että laite toimisi liki ympäristöstä riippumatta ilman että käyttäjän tarvitsee miettiä alustaa ja virtajohtoa.

Pääasiassa näin tietysti onkin? Silti monet ovat kiinnostuneita jatkamaan vielä eteenpäin viilaamalla niitä telineitä ja kaapeleita.
 
Hämmästyttävän usein kun puhutaan siitä, että vehje on huippuvalmistajan oma näkemys siitä mikä on mahdollista äänenlaadun ehdoilla kun samanaikaisesti korkealaatuista luotettavuutta, virheettömyyttä, käytettävyyttä yms robustisia piirteitä ei yllättäen edellytetä vaikka ne ovat osa hyvää suunnittelufilosofiaa. Jos edellytettäisiin, niin moni virittely jäisi pois siksi, että niillä ei olisi mitään järkevää vaikutusta.

Mutta tämä lähestyy harrastamistavan ja laitteiden suunnittelu-/valmistusfilosofian arvostelua, joten pidättäydyn pidemmistä vuodatuksista.

Lienee syytä kuitenkin muistaa, että valmistajan omaan tinkimättömään näkemykseen vaikuttaa suuri joukko muitakin kuin äänenlaadullisia tavoitteita (markkinointiosaston kaupalliset, suunnittelun monimutkaisuus, valmistustekniikka, kustannukset yms). Eli asia ei ole läheskään niin yksinkertainen kuin Jani P:n kommentista voisi luulla.

t. jjahifi
 
Jani P sanoi:
Laite on tinkimätön kun se on valmistajansa viimeisin näkemys siitä mitä on mahdollista äänenlaadun ehdoilla tehdä. Tällaisia "statement" -tuotteita on nykyään melko vähän, mikä tietenkin kuuluu asiaan. Lyhyesti siis huippuvalmistajien paras laite voidaan mielestäni lukea tinkimättömäksi ratkaisuksi.
Minun mielestäni tinkimättömät laitteet voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ne, jotka ovat luksustuotteita ja ne, jotka on toteutettu tinkimättömästi pääsuunnittelijan filosiaa toteuttaen. Monet huipputuotteet ovat peruskamaa koreissa kuorissa ja näiden pääasiallinen funktio on tarjota varakkaille ostettavaa. Mielestäni normaalituloisen harrastajan ei kannata näihin rahojansa laittaa, koska äänentoistollisesti parempaan tulokseen pääsee halvemmallakin.

Hämmästyttävän usein kun puhutaan siitä, että vehje on huippuvalmistajan oma näkemys siitä mikä on mahdollista äänenlaadun ehdoilla kun samanaikaisesti korkealaatuista luotettavuutta, virheettömyyttä, käytettävyyttä yms robustisia piirteitä ei yllättäen edellytetä vaikka ne ovat osa hyvää suunnittelufilosofiaa. Jos edellytettäisiin, niin moni virittely jäisi pois siksi, että niillä ei olisi mitään järkevää vaikutusta.

Olen samaa mieltä. Monella pienellä valmistajalla ei yksinkertaisesti ole resursseja eikä tietotaitoa kokonaisvaltaisen robustisuuden luomiseen. Se taas on jokaisen harrastajan oma asia paljonko on valmis uhraamaan pelkän äänenlaadun eteen. Toivottavasti tämäkin ketju omalta osaltaan auttaa harrastajia siinä, että tämä valinta tehdään tietoisesti.
 
Back
Ylös