Tinkimätön laite valmistajan näkökulmasta

Jani P sanoi:
Kalvoresonanssi on varmaankin yksi asia, joka vaatii erityistä asiantuntemusta.

Yksi asia jonka parissa itse aikanaan tuli painittua oli elementtien integroituminen kuunteluetäisyydellä. Olisi pitänyt olla 1 - 1,5 metriä lisää etäisyyttä jotta ääni ehtii myös avautua. :)
Napsauta laajentaaksesi...

Kevytkalvoisella kokoäänialueen dipolilla on aina tuo resonanssi jonka jälkeen toisto lopahtaa. Audiostaticilla oli kapea mutta voimakas piikki joka sai oikein valitulla materiaalilla holtittomia piirteitä. Huoneresonanssi ei saa osua samalle taajuudelle, muuten käy kuten entiselle äijälle.

Eikö niiden Dunlavyn suunnittelemien kaiuttimien manuskassa sitten ollut optimi kuunteluetäisyydestä juttua? Kai nyt tuo olisi pitänyt olla painettuna.
 
sepi_1 sanoi:
Eikö niiden Dunlavyn suunnittelemien kaiuttimien manuskassa sitten ollut optimi kuunteluetäisyydestä juttua? Kai nyt tuo olisi pitänyt olla painettuna.
Napsauta laajentaaksesi...

Ei ollut kyse Dunlavyn suunnittelemista kaiuttimista. Manuaaleissa toki on usein otettu kantaa asiaan jos toiseenkin, mutta käytäntö on usein ihan eri asia, ja parasta ääntä saadaan laitteista itse kokeilemalla ja kuuntelemalla. Valmistajan suositukset kannattaa toki huomioida.
 
sepi_1 sanoi:
Ajattelin jättää 2v. sitten pieneksi käyneet MG-1.6 lankut teatterin puolelle mutta kun kalvon resonanssi ja huoneen (n. 3.85x7.30) moodi pitkittäin+poikittain osui just samoille 45hz:n paikkeille niin ei auttanut kun laittaa kiertoon. Ykkössetin kuunteluhuoneen 5.85m pitkittäissijoituksessa ei kalvoresonanssi kiusannut. Teemun testivoittajat vanhassa kämpässä taisi kärsiä justiin tästä jytinästä, kävithän siellä?
Napsauta laajentaaksesi...

Pitää paikkansa.

Onneksi en tiennyt testivoittajuudesta niitä ostaessani...en ainakaan kuulu kastiin joka osti jonkun kaiuttimen sillä perustein, vaan vasta kuultuani parissa erilaisessa tilassa saman kaltaisia. :D

MG1.6/QR SE oli mielestäni sopivin kompromissi kun katseli millaisia hintoja, millaisia valmistajan ilmoittamia tietoja mukaanlukien mitat, jne...lähikentässä kuuntelu saattoi jo edellisessä tilassa osoittaa valinnan oikeaksi, jostain kumman syystä piti yrittää silti soitella niitä muutenkin kuin lähikentässä - vaikkei se tila antanut mitenkään periksi sille...noh, siihen bassokuminaan tottui aika nopeasti, joten lopulta se häiritsi suurella osalla äänitteitä vain vieraita...

EDIT:
Tuo siis koski sitä edellistä asuntoa, jossa oli joka puolella raskasrakenteinen seinä ja lähes neliskanttinen olohuone.
Nykyisin on huone tupakeittiö yli 23m² ja jatkuu olohuoneesta päin katsellen oikealta puolen vielä isona eteisaulana kevytrakenteisten takana olevien seinien kanssa, näinpä bassoilla on täällä tilaa noin 4 metriä kaiuttimista eteenpäin ja vastaavasti noin 10 metriä kaiuttimista taaksepäin (välissä makuuhuoneiden seinät joilla korkeampia ääniä voimakkaasti vaimentava kyproc-ilma/villa-kyproc tms. väliseinärakenne). Tässä huoneessa bassojen luonnetta on aika helppo muokata pienellä kaiuttimien kallistelulla ja muulla sijoittelun muutoksella.
 
terae sanoi:
Omakohtaisesti voin sanoa että rahavarani tuskin tulevat koskaan yltämään sille tasolle, että voisin oman henkilökohtaisen näkemykseni mukaiseen ehdottomaan tinkimättömyyteen yltää. Joitakin osia siitä voidaan saavuttaa jo nykyisellä kattauksella, mutta jo pelkästään tila laitteille tinkimättömässä mielessä tulisi hurjan hintaiseksi.
Napsauta laajentaaksesi...

Noinhan se menee. Kun omia pönttöjäni valitsin, niin tulipa keskusteltua myös muutamien saksalaisten kajarivalmistajien suunnittelijoiden kanssa. Useampi valitteli sitä, että asiakkaille pitäisi päästä myymään myös kuunteluhuone kaiuttimien kera. Voisi varmistus siitä, että toisto on sitä mitä on ollut tarkoitus... :D

Mutta tuolla aikaisemmin nimimerkki Milesdavis mietiskeli sitä onko yksittäisen suunnittelijan mahdollista sähköisessä mielessä hallita esimerkiksi vahvistimen koko toteutusta kaikkine vaatimuksineen. Oma villi veikkaukseni on, että jos käytetään tunnettuja wanhan liiton kytkentöjä (A, AB yms) niin homma tunnetaan riittävän hyvin moista ajatellen.

Rakenne noita perinnekytkentäjä käytettäessä jää suhteellisen yksinkertaiseksi. Mutta näillä uusilla aakkoskeiton uumenista poimituilla konstruktioilla rakenne väkisinkin karkaa paljon paljon monimutkaisemmaksi jo ihan teoreettisella tasolla. Silloin kompleksisuus nousee radikaalisti. Ei välttämättä enään selviä yksittäinen suunnittelija, joskin uudet simulointisoftat auttavat suuresti asiassa...

Käsittääkseni legendaarisia vahvistimia on suunnitellut vähintään muutaman tyypin tiimi. Ainakin sähköisen puolen, mekaniikan ja muotoilun vastuutyypit. Usein on tainnut olla, että muotoilussa riitti yksi kaveri mutta sähköisellä puolella tarvittiin jo useampi tekijä.

t. jjahifi
 
Itselle insinöörinä tinkimättömyys on tietyllä lailla selkeätä.
Esim poweripuoli (powersuunnittelija kun olen :D ), tukeva virtalähde, joka ei notku millään (eli suotoa on ja PALJON), tukevat virtakiskot ja liittimet.

Mekaniikan yleinen tukevuus (vrt godlmundin ultimate sarjan kikkareet).

Olen päässyt onnekseni kurkistamaan goldmundin sisälle, ja tuli aikasta wow! efekti, kun sisäinen rakenne on kunnossa (esmes ohut-koksilla(gigahertsitason) vedettyjä sigunoita, mekaanisia maadoituksia yms). Kun asiat mietitään kunnolla, ja huolella, EI mennä siitä mistä aita on matalla, tai edes korkealla. Liittimet on hyviä (taas goldmund, jossa 7/16 paksut rf-liittimet kajariliittiminä).

Sitten vahvarissa esim virranantokyky (krell MRA), ei notku eikä tutise minkään tunnetun kaiutinkuorman edessä.

Kaiuttimet on sitten hankalempi juttu. Elementtien yleinen huippulaatu, magneeteissa, ja materiaaleissa ei ole säästelty.
Jakosuodin tehty kunnon komponenteista.
 
Nostanpa vanhaa ketjua.

Perusta oma kuvitteellinen hifi-merkki. Miten lähdet rakentamaan konseptia? Minkälaisia suunnitteluperiaatteita otat käyttöön tai annat suunnittelutiimillesi? Miten luot hinnoittelurakenteen?

Itse lähtisin rakentamaan rajattua, mutta ei liian suppeaa mallistoa. Elektroniikka koostuisi äänilähteistä ja vahvistinkalustosta. Mallistoon luotaisiin kolme sarjaa: Entry level, keskisarja ja lippulaivasarja. Suunnittelussa lähdettäisiin luomaan keskisarjan mallisto, josta materiaalibudjettia ja ominaisuuksia karsimalla luotaisiin entry level-mallisto. Lippulaivamallisto luotaisiin rakentamalla keskisarjalle massiiviset kuoret ja tekemällä siihen joitakin esoteerisia ratkaisuja. Lisäksi myös elektroniikan puolella voitaisiin tehdä joitain kalliimpia ratkaisuja.

Hinnoittelu: Keskisarjan komponentit jälleenmyyjällä n. 2.5 keur luokkaan, entry level n. puolet tästä ja lippulaivat 3 kertaa keskisarja.

Ylläolevasta määräytyy aika pitkälle suunnittelua ohjaavat materiaalibudjetit. Suunnittelijoiden on saatava elektroniikka menemään keskisarjan budjettiin, mutta siten, että siitä voidaan karsia entry level -laitteet. Lippulaivasarjan budjetti ei ole niin tärkeä, koska sitä myydään määrällisesti vähän ja kate asetetaan tahallisesti todella reiluksi, jotta luodaan selvä pesäero keskisarjaan. Taloudellisesti on tehokkaampaa suunnitella peruskonsepti (platform) vain kerran, kuin aloittaa suunnittelu alusta jokaiseen hintaluokkaan.

Markkinointi: Uuden merkin pitäisi erottua kilpailijoista. Mielikuvat nousevat erittäin suuriksi, kun siirrytään pois tavallisesta kulutuselektroniikasta. Hyvää halvalla -konsepti ei toimi, vaan erottuminen täytyy tehdä jollakin muulla tavalla. Ulkonäölliset tekijät ovat tärkeitä, eli laitteiston kotelon muotoilu ja mahdolliset merkkivalot ym. brändi-imagon rakentajat nousevat merkittävään asemaan. Lisäksi pitää valita tietty harrastajasegmentti, johon pyritään vetoamaan. (FE, putkilaitteet, wanha liitto, moderni digitaalisuus, innohifi sekä näiden erilaiset yhdistelmät jne.) Mainoksissa valittuun harrastajasegmenttiin vedotaan mielikuvilla. (suunnittelijagurun henkilö, kattava testaus, tieteelliset tutkimukset, kuuntelutestit, käsinvalmistus, pitkälle automatisoitu valmistus, muotoilu jne.)
 
Palaanpa tähän ketjuun tauon jälkeen. Yllytti tuo taikanappikeskustelu aiheeseen palaamaan.

Oman taustani ja ajattelutapani vuoksi minun on myönnettävä, että olen hieman yllättynyt siitä miten tuossa nappikokeilussa oikein kävi. En ollut saanut aikaiseksi mitattavaa eroa kokeillessani laitealustoja HK:n sinisellä. Nyt lähes vastaavalla järjestelyllä eroja syntyi lähes 20 kertaa HK:n hintaisella laitteella. Kuitenkin Yamahan asiallisella stereo-sacd -soittimella käytös oli samanlaista kuin oli ollut HK:n sinisellä eli ei eroja.

Henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan tuo häröillyt cd-soitin on yksinkertaisesti audiokäyttöön sopimaton, mutta minulla onkin tähän asiaan liian paljon suunnittelijan ja ammattikäytön näkökulma vaikka ammattikäytöstä onkin melkoisesti aikaa. Mutta ilmeisesti tämä hihififi-bisnes on vallan erilainen kuin moni muu tekniikkaan liittyvä ala.

Minun mielestäni hyvän audiolaitteen pitäisi olla mahdollisimman tunnoton ulkopuolisille häiriöille --- tietenkään menettämättä kykyään hyvän äänen tuottamiseen. Uskon, että temppu on mahdollista tehdä ja moni loistavana pitämäni vanha (ja uudempikin) laite on tuollainen. Valmistaja on pyrkinyt tekemään hyvä-äänisen laitteen, joka tekee työnsä ja joka ei turhaan häiriinny ulkopuolisista häiriöistä eikä edes asiantuntemattomista käyttäjistä.

Minua itse asiassa vaivaavat epäilykset valmistajien ammattitaidosta ja suunnittelumoraalista mikäli kalliilla hinnalla myydyt laitteet eivät ole kovinkaan robusteja. En tiedä miten yleinen ilmiö on, mutta pelkäänpä sen olevan turhan yleisen.

t. jjahifi
 
^ sikäli kuin viittaat putkitoteutukseen (muistanko oikein) lienee paikallaan muistaa, että elektroniputki on herkempi ottamaan ns. nokkiinsa ulkoisesta mekaanisesta (tai akustisesta) häirinnästä. Lienee turvallista olettaa että putkilaitteeseen päätyvä harrastaja on valmis panostamaan sopivasti myös esim. laitteelle optimaaliseen sijoitteluun / alustaan. Helppoa plug-and-play -ratkaisua arvostava voi sitten aina valita omiin preferensseihin sopivamman laitteen.
 
Mallas sanoi:
^ sikäli kuin viittaat putkitoteutukseen (muistanko oikein) lienee paikallaan muistaa, että elektroniputki on herkempi ottamaan ns. nokkiinsa ulkoisesta mekaanisesta (tai akustisesta) häirinnästä. Lienee turvallista olettaa että putkilaitteeseen päätyvä harrastaja on valmis panostamaan sopivasti myös esim. laitteelle optimaaliseen sijoitteluun / alustaan. Helppoa plug-and-play -ratkaisua arvostava voi sitten aina valita omiin preferensseihin sopivamman laitteen.
Napsauta laajentaaksesi...
Totta. Mutta mikäli harrastajien todistuksiin on uskominen, niin ilmiö on häkellyttävän tavallinen myös muulla tekniikalla toteutettujen laitteiden kanssa. Henkilökohtaisesti pidän moista kaikkea muuta kuin rauhallisuutta lisäävänä asiana.

t. jjahifi
 
Kaikki on enemmän tai vähemmän mikrofonista, minkäs teet. Ei sitä ole mahdollista poistaa kokonaan. Transistorien ja muiden puolijohteiden päämateriaali eli pii (engl. silicon) on piezoresistiivinen materiaali, eli sen resistanssi vaihtelee tärinästä. http://en.wikipedia.org/wiki/Piezoresistive_effect
 
^Puolijohteissa yleensä päästään suhteellisen helposti alle kuulokynnyksen mikrofonisuuden suhteen.
 
Jyrki_H sanoi:
^Puolijohteissa yleensä päästään suhteellisen helposti alle kuulokynnyksen mikrofonisuuden suhteen.
Napsauta laajentaaksesi...

Efekti on silti aika selkeä, kun laittaa esim. vahvin alustaan piikeillä. Ei se välttämättä ole kiinni trankuista tai muista puolijohteista, mutta kunhan toin esiin, että mikään ml. trankut eivät tykkää värähtelyistä ja tärinästä. Kuulokynnys ei sinänsä kiinnosta, tinkimättömyys edellyttää parempaan pyrkimistä sen kummallekin puolelle jäävissä ilmiöissä.
 
Viimeksi muokattu:
Tinkimättömyydessä pitäisi kuitenkin pitäytyä mustan laatikon periaatteessa. Jos ollaan tekemässä vaikkapa päätevahvistinta, niin ensin määritellään mitä laitteen pitää tehdä eikä sitä miten se toteutetaan. Mikrofonisuudelle voidaan siis määritellä taso, esim. -100 dB. Jos tuohon päästään lisäämällä laitteeseen piikit, niin sitten ne lisätään. Jos tuohon päästään ilman piikkejä tai piirilevyn jousitusta, niin silloin niitä ei tarvita (ellei markkinointi osasto käske niitä lisäämään kaupallisista syistä).
 
Muistan aikoinani kun Hermunen kirjoitti muutamasta laitteesta sanoen niiden olevan "kustannuksia lainkaan ajattelematta suunniteltuja ja tehtyjä". Tällaisia esimerkkejä tulee mieleen äkkiä kaksi: Mark Levinsonin 2000-luvun alun referenssitason cd-pyöritin ja muunnin sekä toisena SME 30 -levysoitin. Luulisin, että valmistajan (ja suunnittelijan) näkökulmasta mahdollisuus suunnitella laite ilman kustannuspaineita tuottaa suhteellisen tinkimättömiä releitä. Saattaapa olla myös niin, että kummankaan esimerkin kohdalla ei taikanapeista ihan hirmuisesti olisi apua.
 
^Koskas meinaat hommata ton toisenkin noista? :p
(hienoja laitteitta, no doubt!)
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös