Tienristeyksessä..

mvalopaasi

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
167
Tarkoitus olisi alkaa rakentamaan pikkuhiljaa uutta settiä vähän paremmista palikoista siksi näin tämän osion oikeutetuksi paikaksi kysyä suuntaa ja muiden ajatuksia miten itse tekisivät tai ovat tehneet.

Eli päätin luopua jatkuvassa A-luokassa toimivasta Kiinalaisesta Jungsonista ja ottaa jälleen uusia lapsen askeleita harrastuksen parissa, mutta askeleiden suunta on vielä epävarma. Sinäänsä todella mukava tilanne, että pystyn aloittamaan taas lähes puhtaalta pöydältä. Tällä hetkellä pöydälle jää vain Jungsonin MoonHarbour cd-soitin ja kaapelit. Näiden päivitystä en vielä näe tarpeelliseksi. Tällä hetkellä houkuttelee D-luokka sen nopeuden, laitteiden keveyden ja siten myös niiden sijoittelun helppous. Mielellään D-luokan monot joihin etsisin sitten sopivan etusen tai voishan niitä ajaa vaikka Benchmarkin Dacin kautta. Tämä olisi se moderni ja kombakti vaihtoehto joka kuitenkaan ei asettaisi juuri mitään rajoituksia tulevaisuuden kaiuttimille.

Toisaalta asiat voisi tehdä perinteisesti putkilla ja vaikkapa laajakaistoilla joko monoblokeilla tai laadukkaalla integroidulla. Näistä mielessä eniten ollut Leben ja Almarro sekä monoja olen katsellut ainakin Kiinalaisista.

Tai sitten vois hankkia D-luokan monot ja niitä vois ohjata putkietusella. Tämä voisi olla kultainen keskitie, mutta ei kuitenkaan välttämättä kompromissi ja pahinta on tässä kaikessa on kun luulin kaiken olevan selvää niin sotkemaan tuli vielä uusin ihastukseni Densen Beat elinikäsineen takuineen ja selkeine muotoiluineen.

Mutta nyt ollen siis suurten kysymysten äärellä ja vastakkain ovat uusi ja vanha, ilmaston lämmittäminen putkilla vai hyvän hyötysuhteen omaavat D-luokkaiset vai vosiko uusi vanha lyödä kättä ja muodostaa liiton? Settissäni tulee varmaankin vierailemaan monenlaista väliaikaista komponenttia, mutta toivoisin nyt löytävän aluksi edes sen pitkäaikaisen voiman lähteen ja sen ympärille sitten kasaan pikkuhiljaa loput.

Miten itse tekisitte tai olette tehneet
 
Lähestyisin tätä positiivista ongelmaa kuuntelemasi musiikin näkökulmasta. Laajakaista/putkinäkökulma sopii nautiskeluun pienimuotoisemalla musiikilla (toki ei ole rajoittunut siihen), kun taas D-luokalla ja Densenillä on mahdollisuus koviinkin äänenpaineisiin. Varsinkin aiemmin omistamani Densen soveltuu hienosti rock-musiikille räväkän ja eloisan äänensä vuoksi.
 
mvalopaasi sanoi:
Tai sitten vois hankkia D-luokan monot ja niitä vois ohjata putkietusella. Tämä voisi olla kultainen keskitie, mutta ei kuitenkaan välttämättä kompromissi

Ebay de:stä vtl pikkumonot tahi Rätinäiseltä Mahit tms. Sitte eteen sitä a- tai ehkä jopa mielummin d-luokkaa, tulee puhtaampaa jälkeä kun vahvistetaan puhdasta.


Milesdavis, todella ikävää yleistämistä tuossa putket/trankku asiassa. Putkilla on ajettu Apogeetakin.
 
Musiikin kannalta olen itsekkin ajatellut, mutta oma ja vaimoni maku on kuitenkin melko laaja. Meillä soi Rock, proge, akustinen, soul diivat, konemaailmat ja funk noin pääasiassa. Tänä talvena taitaa soida kuulokkeissa soida Johnny Cash, Yello, Red hot chili peppers, Ben Harper, Audioslave, LCD soundsystem ja Alicia Keys nyt ainakin.
 
Varo laajakaistoja! Ne voivat viedä mennessään. Siltä tieltä on vaikea palata. 8)
Teet mitä teet, nauti. Olet aika mielenkiintoisessa vaiheessa, tulet saamaan melkoisen joukon elämyksiä. Itselleni laajakaistat tulivat pitkällisen mietinnän jälkeen, kun olin tarpeeksi taistellut seisovia bassoaaltoja vastaan. Vahvistinkierros jonka kävin olit herkullinen. Sain nauttia ja kokea melkoisen erillaisia vehkeitä ääneltään. Oli putkea, huippumodernia trankkuteknologiaa. Lopputulos, vanha integroitu, sai minut itsenikin yllättymään. Ja saa vieläkin, päivittäin, äänellisesti. Eli ei koskaan voi sanoa mihin tie vie. Kuitenkin me kaikki haemme hyvää musiikillista lopputulosta. Ja se on jokaisella henkilökohtaisen maun mukainen.
 
Mega-Kutvo sanoi:
Milesdavis, todella ikävää yleistämistä tuossa putket/trankku asiassa. Putkilla on ajettu Apogeetakin.

Saatoin ehkä ottaa turhaa pulttia tässä kohtaa, sori vaan.

Asiasta näkkileipään, jenkkilästä sais nyt hintaan 1200$ tai alle vtl 100 monot millä häädön hankinnan ohessa keittää kätevästi myös kahvit. Ei vaadi muutostöitä. Haluaako joku ostaa multa vahvistimen?
 
Eipä mitään :) Tarkoitin monen putkiharrastajan suosimia single-end -vahvistimia, joilla on luontaista synergiaa laajakaistojen kanssa. Eivät laajakaistat ja putket mitään pois sulje jos vain massia ja asiantuntemusta riittää.
 
Saatan ehkä vähän toistaa itseäni, mutta suosittelen hakemaan testiin Bel Canton DACin ja m.300 monot. Todella näpsäkkä paketti, joka kuluttaa yhteensä virtaa vähemmän kuin yksi (!!!) hehkulamppu.
 
mvalopaasi sanoi:
Miten itse tekisitte tai olette tehneet

Moikka!

Mä olen tehnyt siten, että olen vieraillut usean harrastajan luona kuuntelemassa mahdollisimman erilailla toteutettuja laitteistoja. Ensin vain puhtaasti oppimassa uutta, mutta nykyisellään kenties enemmän vahvistamassa omia mieltymyksiäni äänentoiston suhteen.

Rohkenen väittää, että tapani toimia on ollut paljon opettavaisempi, kuin se, että olisin pelkästään kantanut erilaisia laitteistoja kotiini kuultavaksi, koska kanssaharrastajan kanssa rupatellessa hänen valinnoistaan ja katsellessa hänen levyhyllyään, tulee mielestäni sisäistäneeksi paljon enemmän itselleen, kuin vain itsekseen kotosallaan laitteita etsiessä.

Elikkäs teikäläisen tilanteessa, meikäläinen nostais kytkintä ja painelisin pokkana semmoisten harrastajien luokse kyläilemään, keillä olisi mielestäni mielenkiintoiset laitteistot.

Jollet taasen jaksa reissailla, niin laita putkilla etunen ja D - luokkaa päätteiksi. :)
 
Täytyy kompata Matin ehdotusta, kyllä tuossa tilanteessa on niin laajat näkymät, että kaiken raahaaminen kotitestiin alkaa harrastuksen sijaan muistuttaa työtä. Erilaisten settien - erityisesti kaiuttimien ja kuuntelutilojen - ominaispiirteisiin tutustuminen onnistuu tehokkaimmin juurikin vierailemalla harrastajien ja kauppiaiden kuunteluhuoneissa.

Toinen mielestäni huomionarvoinen seikka on se, että vahvistus - varsinkin päätevahvistus - kannattaa säätää huippuunsa vasta sitten kun kaiutin ja mielellään äänilähdekin on selvillä. Tietenkin on olemassa myös melko yleispäteviä vahvistimia, mutta esimerkiksi herkistä perinnelaajakaistoista ei näillä yleiskoneilla ehkä saada ihan parasta irti.

Niin ja tervetuloa, meillä soi Densen ja Dunlavy.
 
Hyviä ehdotuksia ja neuvoja onkin jo tullut.
Bel Cantot olis varmasti hyviä, mutta myös melko kalliit kun ei maahatuojalla ollut demoja myydä eikä käytettyjä. Tietysti jos käytetyt kävelee vastaan. Nuforcellahan on kohtuu hintaisia noi D-luokkaiset.
Äänilähdehän on jo tiedossa ainakin muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Kaiuttimiksi tulee aluksi jotkut pienet lattiamallit tai jalustamallit. Kuten sanoin ei mulla ole tarkoitus (lue varaa) kertarysäyksellä hankkia koko settiä.

Harrastaja- ja kauppiaskäyntejä pyrin suorittamaan kun sellainen on mahdollista. Turussa ei ole kuin kaksi liikettä ja Helsingissä olen käynyt monissa, mutta Musiikin ja Niinimäki on toki käymättä.
 
Ensi tiistaina pitäis saada Nuforcen Ref. 8.5 päätteet. Mitään etusta ei vielä ole ja siihen menee varmaan hetki taas rahoja kerätessä. Olen ajatellut Benchmarkin Dac1 jos toimii kuulokkeilla hyvin. Sitten vois myydä Heedin Canampinkin pois vaikka oiva peli onkin. Benchmarkiin ei saa vain mitään linjatasoista vehjettä kiinni joten pyöritin pitää kytkeä optisella ja levarin voi ilmeisesti unohtaa? Onkohan noissa optisissa kaapeleissa eroja? Voihan sitä sit hommata vaikka putkietusen jossain vaiheessa lisäksi.
Eli monot ja soitin on, mutta kuulokkeilla hetken aikaa mennään >:D

Silmä A. Kiinnostaisko kokeilla Nuforcea? ja sit pitää testata myös sitä Benchmarkin Dac1 Gradoilla jossain käänteessä.
 
Minulla on Bencmark pelkkänä muuntimena. Mikäli siihen päädyt, niin laite vaatii todella pitkän sisäänajon ja kaapeleissa on todellakin eroja. En missään tapauksessa lähde mitään kaapelia suosittelemaan, koska hinnalla ja merkillä ei ole mitään merkitystä-korvilla kuulet mikä on passeli. Ovat ajaneet Genelecejä tuolla Bencmarkilla, voit kokeilla sitäkin vaihtoehtoa mikäli kiirettä ei ole ja pidät "monitorimaisesta toistosta".
 
mvalopaasi sanoi:
Silmä A. Kiinnostaisko kokeilla Nuforcea? ja sit pitää testata myös sitä Benchmarkin Dac1 Gradoilla jossain käänteessä.
Näin äkkiseltään toi Nuforce ei sano mulle mitään. Mutta kyllähän mua aina kaikki uusi kiinnostaa. Oletko siis ostanut nuo vai tulevatko ne kokeiltavaksi?

Gradothan mulla pysyy, joten takuulla ehdin kokeilla. Kohta tosin loppuu se kokeiluaika Yamamotosta.
 
Ens tiistaina ne pitäis olla ostettuna noi Nuforcet. Noihin päädyin koska olivat sopivasti tarjolla ja lähes kaikki komponentithan mulla vaihtuu, joten ajattelin noiden olevan turvallinen sokko-ostos kun voin sitten noihin etsiä sopivat oheilaitteet. Niin ja noitahan pystyy tehtaalla päivittämään parempaan jos alkaa siltä tuntumaan.
Ovat kompaktin kokoiset, keveyt, taloudelliset ja ilmeiseti pystyvät korvaamaan A-luokkaa, ainakin lehtijuttujen perusteella, nähtäväksi jää..
Sitten monojen etuna ja kirouksena on mieluisan soundin hakeminen etusella.
 
Back
Ylös